Kolmipäiväinen työmatka Ruotsiin osoittaa, etten ole enää tyttönen. Herääminen aamuyöstä ja matkaan lähtö onnistuu hyvin, mutta esitelmien kuunteleminen väsyneenä tekee iltapäivän tunteina tiukkaa. Tukholman metroportaat tuntuvat pidemmiltä, kuin ennen ja väenpaljoudessa pujottelu syö energiaa. Onneksi matkaseura on nuorta ja riuskaa, kantavat minunkin laukkuni.

Osallistumme neljän naisen porukalla Welcoming Refugees –konferenssiin, joka esittelee Euroopan toimivimpia käytäntöjä turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ja pakolaisina tulleiden maahanmuuttajien kotouttamiseen. Meillä on, mitä esitellä. Helsinki on osoittanut rahaa kotoutumisen edellytysten ja kotoutumisen tukemiseen. Saamme kehuja molemmista esityksistämme ja olemme mielissämme ja ylpeitä Helsingistä.

Ohjelma on tiivis, eikä omaa aikaa juuri jää. Vähäiset vapaat hetket käytämme tuliaisten ostoon niille, jotka meitä kotona odottavat. Lapsille ja lapsenlapsille leluja ja virikkeitä, kumppaneille herkkuja. Elämänkumppanit, lapset ja jopa mummot ovat puheissamme aivan nukahtamiseen asti. Osallistumme kaikki neljän lapsen äidin lasten videopuheluun, vilkutamme ja kaipaamme läheisiämme. Kehumme elämänkumppaneitamme, kerromme lapsista ja lastenlapsista, näytämme valokuvia. Olemme kotoa poissa, mutta kannamme rakkaitamme mukanamme, mielessä ja puheessa. Iloitsen näiden naisten seurasta.

Jos olisin ollut matkalla miespuolisten työtovereiden kanssa, tuskin olisin jakanut heidän kanssaan samoja juttuja. Tämän ymmärtäminen hämmentää. Näin me itse rakennamme sukupuolittunutta maailmaa, jossa ei osata kohdata vain ihmisinä.

Mietin, olisiko mahdollista, että neljä eri ikäistä miestä puhuisi työmatkallaan naisistaan? Jakaisivatko he tietoa naistensa hyvistä ominaisuuksista ja tapahtumista, joissa nainen on ollut erityisen nokkela tai hauska? Kysyin asiaa mieheltäni kotona ja vastaus oli selkeä EI. Miehillä ei semmoinen ole tapana. Kummeli-sketsi aiheesta on kuulemma kyllä olemassa.

Miten kapeat ovatkaan sukupuolille kirjoitetut sopivat roolit ja käyttäytymistavat. Minun on vaikea uskoa, etteikö jokaisella ihmisellä ole samoja tunteita ja tarpeita, vaikka niiden voimakkuus voikin varioida. Rakastaminen, kaipaus, ilo toisista ihmisistä ja monet muut tunteet liikkuvat varmasti jokaisessa, sukupuolesta riippumatta.

Lapsenlapsilleni hankin tuliaisiksi pakkauksen, jossa on välineet hyönteisten tutkimiseen. Ohjeena on: Pyydystä, tutki, opi, vapauta. Koko heidän elämälleen haluaisin antaa ohjeen: Pysähdy, tutki, oivalla, vapaudu.

Kommentit (1)

Titta

Ihana teksti ja hyviä havaintoja Merja. Oikein sopivat ohjeet lopussa ihan meille jokaiselle. Ps.
Kummeli sketsi rupesi heti kiinnostamaan😃

Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy siitä vähitellen luopumaan. Voiko puutarhaa hoitaa rennosti, rikkakasvejakin suvaiten? Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti ja työnohjaaja Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn ja ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Hae blogista

Blogiarkisto