Lapsenlapseni juoksee minua vastaan ja kertoo innostuneesti edellisenä päivänä loppuun lukemastaan kirjasta. Hän ojentaa kirjan minulle ja pyytää minuakin lukemaan sen. Parin viikon päästä menisimme kävelylle ja puhuisimme teoksesta. Näin olemme tehneet monen monituista kertaa ja minä rakastan noita keskusteluja, oivallan aina jotain uutta. Katson saamaani teosta ja yllätyn. En olisi itse siihen tarttunut. Nyt innostun. On vuosi 2035 ja ystävien ja kollegoiden kanssa huokaamme aika ajoin yhä helpotuksesta, onneksi painetun tekstin lukeminen koki uuden nousun, kirjojen suunniteltu arvonlisäveron nosto peruttiin, kirjailijoiden tulonmuodostus turvattiin ja sosiaalisen median käytölle saatiin nuoria suojelevat rajat. Kuvitelmaa toistaiseksi, mutta ilman hyvän kuvittelua emme voi mennä parempaa kohden.
Teen lähtöä Helsingin kirjamessujen toiseen päivään eiliset lavakeskustelut mielessäni. Myös presidentti Stubb esitteli messuilla itselleen tärkeitä kirjoja, joista yksi oli Adam Grantin Think again. Tilasin kirjan heti, sillä minua ikuisesti ärsyttänyt oikeassa olemisen eetos on asia, josta meidän kaikkien tulisi vapauttaa itsemme. Me voimme ajatella asioita uudelleen, me voimme ajatella asioista monella tavalla. Presidentti sanoi selkeästi ääneen myös sen, mistä puhutaan liian vähän, Painetun kirjan lukeminen on pysähtymistä, kirjan lukeminen jäsentää ja rauhoittaa, mahdollistaa empatian kokemisen. Kirjan lukeminen tekee hyvää aivoille.
Kirjamessujen ensimmäisen päivän valtava yleisömäärä, kirjoja innostuneesti hypistelevä ja esiintymislavoille pakkautuva eri-ikäisten moninainen joukko antaa toisenlaisen kuvan kiinnostuksesta lukemiseen, kuin tänä päivä liian usein kuullut kommentit: Ei minulla ole aikaa lukemiseen. En mä kerää kirjoja. En viitsi ostaa kirjoja, saahan niitä kirjastosta, jos haluan lukea.
Lapsille laitetaan iltasaduksi pyörimään äänikirja (jos sitäkään), mikä sallii vanhemman uppoutumisen sosiaaliseen mediaan. Aikuisten iltalukeminen on vaihtunut äänikirjan kuunteluun. Äänikirjoilla on tarinoiden maailmassa paikkansa, mutta jos tarinallista tekstiä käyttää vain nukahtamiseen, ollaan kaukana kirjallisuuden tarkoituksen lähteeltä. Kirjallisuus on kulttuuria ja sivistystä, se rikastaa ajatteluamme ja empatiakykyämme ja antaa iloa ja lohtua. Ilman kirjallisuutta olemme vähemmän.
On tärkeää lukea yksin ja yhdessä, on tärkeää keskustella lukemastaan, kokemastaan. Eläköön kaikki lukupiirit! Voimistukoon yhdessä lukeminen! Voimme jokainen edistää sivistystä ja ihmisten kohtaamista ostamalla kirjan ja jakamalla lukukokemuksen jonkun toisen kanssa. Kirjoittajana haluan olla edistämässä yhteistä lukemista kirjoittamalla teoksia, joista eri-ikäiset voivat keskustella. Kirsikankukkia (2024) on teos, jonka toivon sopivan teini-ikäisten ja heidän vanhempiensa tai isovanhempiensa yhteiseksi kirjaksi. Yhteinen kirja voi olla myös klassikko, nuortenkirja, lastenkirja, dekkari tai runokirja. Yhdessä voidaan lukea säeromaaneja, selkokieltä tai fragmenttitekstejä.
Minulle luettiin lapsena, minä luin lapsilleni ja minä luen lapsenlapsilleni. Lasten lukemisen maailmaan johdattelu on meidän aikuisten vastuulla. Se ei ole kustannuskysymys, meillä on loistava kirjastolaitos. Kysymys on ainoastaan ymmärryksestä ja viitseliäisyydestä. Haluammeko mieluummin käyttää aikaamme toisten elämän seuraamiseen ruuduilla vai yhteiseen lukukokemukseen toisen, elävän ihmisen, lapsen tai aikuisen kanssa? Yhteisiä illan lukuhetkiä nuoren kanssa kannattaa jatkaa nii kauan, kunnes tämän yöksi jäävä seurustelukumppani lupaa lukea tarinan itse.
Kuva: Gaelle Marcel
