Tätini sanoi eläkkeelle jäätyään, että töissä käydessään hän tarvitsi vain työ- ja yövaatteita, pukeutumisen ihanuus avautui hänelle vasta eläköitymisen myötä. Minulle tuntuu käyneen päinvastoin, joskin maailmaa piinaavalla viruksellakin lienee siihen osuutensa. Kun ei ole mitään menoja, ei vaatteitakaan tarvitse isosti ajatella. Maaliskuisessa kodin muutossa huomasin pukeutumiseni kapeutuneen. Kaapit olivat täynnä rättiä, mutta talvi oli mennyt kolmea puseroa ja kaksia housuja vaihdellen. Yö- ja alusvaatteita kierrossa oli sentään ollut hieman useampi. Havainnostani viisastuneena kärräsin kaikki pitämättömät vaatteeni kirpputorille, kun en kerran niitä käytä. Eikä niihin olisi edes nykyinen, karttunut olemukseni mahtunutkaan. Johan tuli vaatehuoneeseen tilaa!
Kun vaatehuoneeseen tuli tilaa, tuli myös tarve hankkia sinne täytettä. On se ihmeellinen ihmisen mieli! Pohdin pitkään, millaisia vaatteita jatkossa pitäisi hankkia. Elän toivossa, että korona-aresti ei kestä ikuisuuksia, vaan pian maailma kutsuu, ja silloin on kiva myös pukeutua muuhunkin kuin verkkareihin tai yöpaitaan. Toivon vaatteilta kestävyyttä, mutta samalla rakastan rohkeita kuoseja ja värejä. Tyytyisinkö käyttämään oranssina ja turkoosina hehkuvaa kukkapaitaa seuraavat kymmenen vuotta? Vai pitäisikö hankkia vain neutraalin värisiä vaatteita, jotka kestävät aikaa?
Kuin vastauksena pohdintoihini lähikortteliin avautui vaatelainaamo. Tein kokeeksi puolen vuoden sopimuksen ja perehdyin lainaamisen pistejärjestelmään. Ensimmäinen vaatelainani oli kukkakuosinen collegepaita. Tuskin koskaan olisin päätynyt ostamaan tuollaista, toista sataa maksavaa, näyttävää vaatetta, mutta hymyssä suin sen lainasin. Kahden viikon kuluttua palautin sen pestynä, ja lainasin vieläkin rohkeampikuosisen tunikan.
Lainavaatteet toivat mieleeni varhaiset teinivuodet, jolloin vaihdoimme joskus vaatteita kavereiden kanssa. Myöhemmin muistan käyttäneeni myös joidenkin ihastusteni ruutupaitoja oman batiikkipaitani päällä. Noina aikoina tykkäämistä osoitettiin antamalla ihastukselle lainaksi jotain omaa, joka sitten ihastuksen hiipuessa palautettiin. Vaatteiden lainaaminen ei siis ole minulle uutta.
Jos tapaatte minut yhtenä päivänä liihottelemasta pinkissä, kimaltelevassa takissa, ja jo seuraavana väri-iloa uhkuvassa silkkimekossa, niin kyse ei ole siitä, että olisin voittanut lotossa. Olen vain tehnyt ekologisen valinnan. Kaikkea ei tarvitse omistaa, hyvistä vaatteista riittää useammallekin. Vaatteiden lainaaminen tuo myös ihanan vapauden rohkeisiin valintoihin.
Miten minä olenkin mielissäni tästä uudesta valinnastani.
