Luiskahdin eläkkeelle ihan huomaamattani! Kesäkuun puolivälissä alkanut vuosiloma muuttui lokakuun ensimmäisenä eläkepäiviksi ilman suurempaa haloota. Rastatukkaisen habitukseni annoin vielä läksiäislahjaksi kuntatyönantajalleni OmaStadi-äänestyksen mainokseen, sitten pistin rastatkin pakettiin ja siirryin eläkeläisyyteeni sopivaan hiusmalliin. Kolmantena eläkepäivänä räpsähti rahaa tilille ilman tekemisen vaatimuksia. Summaa katsellessani iloitsin siitä, että olin jo kahden vuoden osaeläkeläisyydessäni tottunut matalampaan tulotasoon. Kunnallisen palvelun lisäksi eläkettä näytti karttuneen valtiolta, kirkolta ja yksityisiltä aloilta. Olipa isäni lyhyestä omaishoitajuudestakin ehtinyt karttua hieman alle kuusi euroa verotettavaa.

Takana on 49 vuotta elämää, jossa työllä on ollut merkittävä asema. Ei siitä ihan helposti oloneuvokseksi asetuta. Jatkan kevyellä otteella kouluttajana ja työnohjaajana, korkeintaan yhdellä työtehtävällä viikossa. Määrä tuntuu hyvältä ja antaa minulle aikaa sellaiseen, jota teen kaikkein mieluiten, sovittelulle ja kirjoittamiselle. - Kunhan tämä muutosralli on ohi.

Olen hyväksynyt sen, ettei toiminnallinen liike minussa lakkaa, mikäli saan pitää järkeni, aistini ja liikuntakykyni. Pidän puuhakkaista päivistä, joissa tunnit eivät tahdo kaikkeen tekemiseen riittää. Lomapäivien ja ensimmäisten eläkepäivien täytettä on mukavasti tullut muuttopuuhista. Oma kotimme löysi uudet omistajat ja väliaikaiskotiin muutto, ennen lopulliseen eläkekotiimme pääsyä, on tarjonnut vauhtia väsymykseen asti. Puolet pienempään asuntoon muuttaminen vaatii melkoista elämän tiivistystä.

Olen valokuvannut lasten piirustuksia ja savitöitä, pyöritellyt käsissäni omia 60-luvun ainekirjoitusvihkojani ja rakkaalle mummolleni 70-luvulla Espanjasta tuomiani kastanjetteja. Monesta on vaikeaa luopua, osasta suorastaan mahdotonta. Kuvittelen ripustavani kastanjetit ja bambitaulut uuden kotimme seinälle ja ymmärrän ensimmäistä kertaa ikääntyneiden ihmisten koteja! Kysehän ei olekaan siitä, että täkänät, ristipistotyöt ja matkamuistot ovat monien vanhusten kodeissa esillä siksi, että sisustaminen on lakannut asukkaita kiinnostamasta. Ne ovat esillä siksi, että niihin liittyy muistoja, tarinoita ja ne rakentavat asukkailleen kuvaa heidän elämästään. Koko elämän mittainen asuminen samassa kodissa antaa mahdollisuuden säilyttää eletty elämä läsnä. Kellarissa tai vintillä voi varastoida lasten vauvavaatteet ja rippipuvut. Niin kauan kun on tilaa, ei tarvitse luopua.

Minä olen elämäni aikana asunut monessa paikassa, Lappeenrannassa, Vantaalla, Tansaniassa ja Helsingissä. Muutoista huolimatta olen onnistunut säilömään mittavan määrän tavaraa. Minulla on ollut 20 eri kotia, joista peräti 15 aikuisiällä. Afrikkaan 80-luvulla muuttaessani pakkasin tavarani sukulaisen vintille, josta jouduin ne purkamaan vasta seitsemän vuotta sitten. Onneksi kodistamme löytyi varastotilaa, kun osa lapsista oli jo muuttanut omiin asuntoihinsa. Nykyisessä kodissamme ehdimme asua miltei 20 vuotta. Nyt on aika astua uuteen, on ”kuolinsiivouksen” aika. Perikunnan ei ole syytä pelätä. Lupaan, ettei jätelavaa tarvitse kuoltuani tilata.

Varastomme laatikot, kirjeineen ja esineineen ovat elokuusta saakka kuljettaneet minua jo unohduksissa olleisiin muistoihin, luotani poistuneiden ihmisten äänen äärelle. Olen ikävöinyt ja pussittanut muistoja kirpputorille ja jätteisiin. Aikoinaan niin kauniit maljakot ja taulut ovat muuttuneet ongelmalliseksi jätteeksi. Onneksi eivät edesmenneet ole näkemässä, mitä heidän vuosikymmeniä vaalimilleen tavaroille käy.

Ensimmäinen villamekkoni, isän nenäliina, tädin puhelinpöytä, mummon kastanjetit, äitini rannerengas ja 72 muuta, minulle merkityksellistä muistotavaraa lähtee tässäkin muutossa mukaan. Bambitaulun ripustan seinälle ja se saa kannustaa minua yhä tutkimaan suhdettani elämäni tavaroihin. Vaikeinta on ollut hyvästellä omin käsin raennettu puutarha. Sekin on jo tehty.

Elämä on luopumisen ja uuden saamisen näyttämö. Vielä vähän lajittelua, haikeita tunteita, muutama yö ja minä olen valmis astumaan uuteen, eläköityneenä, uudessa kodissa ja valmiina uusiin näkökulmiin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy siitä vähitellen luopumaan. Voiko puutarhaa hoitaa rennosti, rikkakasvejakin suvaiten? Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti ja työnohjaaja Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn ja ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat