Olen kiitollinen. Sain kauniita sanoja ja  muistoja vuosikymmenten varrelta nyt, kun olen vielä tiukasti elävien kirjoissa. Vietin kotipuutarhassamme eläköitymisen juhlaani, johon oli ilmoittautunut kahdeksankymmentä entistä ja nykyistä työtoveria ja yhteistyökumppania. Muutama sairastui tai estyi viime hetkellä ja yksi kertoi olevansa liian väsynyt osallistuakseen. Yksi teki mieluummin jotain muuta. Muut tulivat. Tiedän poliitikkojen ja perheiden kiireet kesäisinä viikonloppuina. Kuitenkin he halusivat antaa minulle hetkeni. Tunsin olevani arvostettu.

Hyviin puutarhajuhliin tarvitaan mielestäni neljä tekijää: hyvää ruokaa, musiikkia, hyvä ilma ja mieluisat vieraat. Niissä ei tarvita pönötystä ja puheita, joissa sanotaan itsestäänselvyyksiä tai joita kukaan ei kuuntele.

Juhlissani tarjottiin kookoslinssikeittoa ja juustoleipiä sekä tietysti kahvia ja mansikkakakkua. En ole mikään pitokokki, joten apu oli tarpeen. Joku stailaa kotinsa, minä stailaan mielelläni keittiöni itselleni sopivilla, samanhenkisillä kokkaajilla. Antti-Jussi Holkko löytyi kokiksi verkon kautta  ja kylläpä hyvä kokki olikin! Kaveri oli ollut Tansaniassa vapaaehtoistöissä, mikä tuntui sopivalta, kun itsellänikin on tuo Tansania-tausta ja vapaaehtoistyö sydäntäni lähellä.  

Hellalla porisi kattiloita 15-litraisesta pienempiin ja erityisruokavaliolaiset saivat omat soppansa yhtä maukkaina, kuin muutkin. Kun kokki otti keittiön haltuunsa ammattilaisen ottein, oli ruokahuolipelkoni väistynyt. Myöhemmin sain tietää, että kokilla on karjalaiset sukujuuret. Ilmankos hän sopi niin hyvin karjalaisten jälkeläisen keittiöön! Keitot olivat herkullisia ja Antti-Jussi huolehti myös niiden tarjoilusta.

Pakolliset soittonäytteet annoin pianolla opiskeluaikoina, mutta soittajaksi ei minusta koskaan ollut. Juhliin hankittiin siis oikea muusikko. Mark soitti ja lauloi kaikki lempibiisini. Vaikka seurustelinkin koko ajan vieraideni kanssa, tutut kappaleet tuottivat hyvää oloa. Tuntui, että niiden myötä koko elämäni, nuoruudesta asti, olisi ollut läsnä. Vieraat olivat ihastuneita Markin ääneen ja tosi miellyttävää katseltavaahan tämän nuoren miehen esiintyminen oli kokonaisuudessaan.

Kolmannen kriittisen tekijän ratkaisin vuokratulla teltalla. Ilmoihin kun ei koskaan voi luottaa. Aurinkoinen päivä vaihtui viileyteen ja palelevat saivat lämmikkeeksi huopia ja takkeja. Vesisateelta sentään säästyttiin. Teltattakin olisi pärjätty, mutta etenkin loppuillasta katos kuitenkin kokosi viimeiset juhlijat mukavasti suojaansa

Ihanat vieraani sitten varsinaisesti tekivät juhlastani juhlan! Kiitos! Pönöttävien puheiden sijaan sain suloisia puskapuheita ja lauluja. Pensaiden katveessa ja pöytien yli minulle annettiin sanoja, jotka säilöin visusti muistiini. Kun en nyt ylpistyisi kaikesta tuosta ihanuudesta!

Aamulla käperryin sohvan nurkkaan lukemaan kortteja, joita olin saanut kassillisen! Noiden korttien äärellä kostuivat jo silmätkin. Miten kiitollinen olen, että sain nämä sanat nyt, enkä hautajaisissani. Nyt osaan niistä iloita. Tulemalla juhliini ja puhumalla ja kirjoittamalla kortteihin ja vieraskirjaan ajatuksia menneestä yhteistyöstämme ja sen sujumisesta nämä ihmiset kertoivat minulle, että olen ollut tärkeä. Jokainen haluaa olla merkityksellinen toisille, niin minäkin.

Nyt on isot juhlat juhlittu. 60-vuotispäivät ja eläköitymisen juhla olivat viimeiseni. Suuria peijaisia ei enää tule. No, ehkä pieniä juhlia…jos vaikka kirjan julkkareita, yhteistyökumppaneiden kestityksiä tai tuppaantulijaisia kuitenkin, maltillisesti. Edesmennyt äitini juhli 60-vuotispäiviään laittamalla lehteen ilmoituksen, jossa toivotti kaikki tervetulleeksi. Juhlissa oli soppatykki ja torvisoittokunta ja ne kestivät aamusta keskiyöhön. Äiti opetti, miten juhlitaan kunnolla.

Esikoiseni totesi eläköitymisjuhlissani, että mummo olikin ammattikehtaaja. Häntä ei liikuttanut, mitä muut hänen tekemisistään ajattelivat. Minusta ei ihan ole äitini mittoihin, mutta kehtaajaksi tunnustaudun. Ei ollut yhtään noloa juhlia yli 30-vuotisen kaupunkipalveluksen päättymistä kakkukahveja isommin. Helsinki on ollut hyvä työnantaja. Palkkioksi kaupunki tuikkasi  minulle viisi vapaapäivää pitkästä palvelusta ja toiset viisi eläköitymislahjaksi. Kultainen mitalikin on vielä tulossa. Sen juhlallisuuksiin pääsen vasta vuoden kuluttua, Helsinki-päivänä.

Aika harva kysyi, mitä aion syksystä eteenpäin tehdä. Monen vieraani kanssa tekemiset jatkuvat samoin kuin ennen, joko vapaaehtoistyönä tai oman yritykseni kautta. Säännöllinen päivätyö kuitenkin päättyy. Viimeinen työpäivä on jo takana. Nyt lomailen ja ihmettelen tulevaa muutosta. Lokakuun 1. minulla sitten on virallisesti eläkeläiskortti. Silloin ne mummojen metkut vasta alkavat!

Kokki: Antti-Jussi Holkko, https://twitter.com/AHolkko, Facebookissa Ahkera Apupoika

Muusikko: Mark Tuomela,http://marktuomela.com/

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy siitä vähitellen luopumaan. Voiko puutarhaa hoitaa rennosti, rikkakasvejakin suvaiten? Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti ja työnohjaaja Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn ja ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat