Kirjoitukset avainsanalla Loma

Eläkeläisen lomamietteitä

15.6.2023 klo 11:36

Auringon lämpö tuntuu hyvältä käsivarsilla, kun kuljen kauppatorilla, lämpö ulottuu sisimpääni asti. Ostan ensimmäiset kotimaiset mansikat ja iloitsen pian alkavasta lomasta. Eläköityneen kesäloma voi joistain olla huvittava ajatus. Minulle se on kuitenkin oikea loma, jo neljäs päätoimesta eläköitymiseni jälkeen. Kevään aikana olen hyvästellyt kaksi pitkäaikaista asiakastani, jotka jäivät eläkkeelle. Juuri noin he asian ilmaisivat, he jäivät eläkkeelle. Tuo on toki vain sanonta, eikä sen tarvitse tarkoittaa pysähtymistä ja toimettomuutta, vaikka näinkin olen kuullut asian usein ilmaistavan. ”En aio enää tehdä mitään.”

Monelta työ ja perhe on saattanut viedä vuosikymmeniä kaikki voimat, eikä aikaa ja tarmoa ole riittänyt mihinkään muuhun. Eläkeodotukset voivat silloin olla kahtalaiset. On heitä, jotka päättävät eläkkeellä tehdä kaiken sen, mihin ennen ei ollut aikaa ja heitä, jotka eivät aio tehdä mitään.

Olin äskettäin 1946 syntyneen Patti Smithin konsertissa. Se nainen rokkasi eikä hän puhunut sanaakaan eläköitymisestä. Samassa konsertissa ollut ystäväni totesi, ettei valtiolla tai kunnalla jaksa tuohon ikään, kun hommia on painettava viisi päivää viikossa. Jäin miettimään, että monessa maassa, jossa eläketurvaa ei ole, jaksavat, kunnes kuolo korjaa. Onko kuitenkin kyse asenteesta työhön ja tekemiseen? Ehkä kuitenkin monesta muustakin, terveydestä, temperamentista ja ties mistä. Minulle työskentelyn jatkaminen on sopinut. Eläkeläisen vapaus on ottaa hommia, jos huvittaa. Toki minunkin tehtäviini pitää sitoutua vähintään puoleksi vuodeksi, mutta kuorman määrän voin valita itse.

Lomani alkamiseen on yhdeksän yötä. Huomaan alkavani vuosittain laskea päiviä suurin piirtein samoihin aikoihin. Osaisinko nauttia lomasta, jos sitä olisi minulla aina? Vuodenaikojen vaihtelu, tekeminen ja lomat tuovat elämään rytmiä. Istun parvekkeella, hörppään kahvia, haukkaan pähkinäisestä mochipallerosta palan ja silmäilen kalenterini merkintöjä. Vielä kuusi työtehtävää, aika sopivasti, lomalle liukuminen tapahtuu lempeästi. Kun väliin lisätään muutama vesijumppa, ystävien tapaamisia ja kampaajakäynti puolestatoista viikosta tulee sopivan puuhakas, jotta voin kokea ansainneeni alkavan loman.

Ansaittu loma, siinä luterilaisen mentaliteetin näkökulma paukahtaa silmille. Miksi haluan kokea ansainneeni loman? Niin minulle opetettiin, kaikki pitää ansaita. Isovanhempieni lomat eivät olleet rentoa oleilua, eivätkä edes vanhempieni, ainakaan täysin. Lomalla heillä oli aikaa kunnostaa taloa, pestä matot, siivota kaapit ja kerätä marjat ja sienet talven varalle. He eivät tienneet varjossa röllimisen ihanuudesta tai huviveneilystä. Ahkeruus oli heidän ilonsa.

Karistan ansainta-ajatukset. Kyllä minä saisin aikani iloisesti kulumaan, jos vain olisi läjäpäin nykymaailman oravannahkoja, joita voisi vaihtaa moninaisiin elämyksiin. Isäni tapasi sanoa, että työvuosina oli rahaa, muttei aikaa ja voimia kaikkeen hauskaan, eläkkeellä oli sitten aikaa ja ensin jopa voimia, mutta eläkkeen määrä asetti hauskapidolle rajat. Lopulta tuli aika, jolloin ei enää ollut voimiakaan.

Pistän 81-vuotiaaksi työskennelleen Tina Turnerin Dancing in My Dreams soimaan ja tempaudun tanssimaan. Elämä on parhaimmillaan toimettomuuden, luovuuden ja puurtamisen vuorottelua. Polveen sattuu, mutten välitä. Rokataan kesään ja nautitaan lomasta, oli se sitten lyhyt, pidempi tai se työllä ansaittu ja jatkuva.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mummojen metkuja

Reippaasta reissaajasta lomaajaksi

klo 22:52 | 16.7.2022

Lopetin päätyöni syksyllä 2019. Pääsin periaatteessa pitkälle, palkalliselle lomalle, jota eläköitymiseksikin sanotaan. Työskentelyä en kuitenkaan lopettanut, samalle työnantajalle paiskon hommia edelleen ja muutamalle muullekin. Koska työskentelen, odotan tietenkin jokaista lomaa. Loma on raatajan palkinto.

Ihmisestä riippuen, lomalla on erilaisia merkityksiä. Tunnen monia, jotka vain nauttivat päivätyön keskeytymisestä. He saattavat viettää loman kotonaan tai mökillä, sen suurempia puuhailematta. Minulle loma on aina merkinnyt rivakkaa reissaamista. Monesti olen vuosiloman päätyttyä ollut aika väsynyt. On ollut mukava palata tasaiseen arkeen. Loma on aina avannut uusia polkuja, joskus Kiteelle tai Kittilään, toisinaan Mauritiukselle tai Reykjavikiin. Loma on tarkoittanut minulle mahdollisuutta kokea ja nähdä paljon uutta. Olen aikatauluttanut festarit, näyttelyt ja laivamatkat, kiirettä on pitänyt.

Onhan tuota reissua kertynyt tänäkin vuonna, on käyty Kirkkoniemessä, Bussana Vecciassa ja ties missä. Nyt olen kuitenkin löytänyt jotain, itselleni aiemmin tuntematonta. Olen löytänyt verkkaisen lomaamisen. Se päihittää rivakan reissaamisen ihan 6–0. Voi olla, että operointia odottava polveni on toiminut sen verran hidasteena, että on ollut aikaa myös pysähtyä.

Verkkainen lomaaminen on mieltä ja kehoa rentouttavaa. Lomaamisessa kaikki vikkelä liikkuminen on pannassa, hiki ei saa tulla helteelläkään. Siihen kuuluu pitkään nukkuminen ja päiväunet, saunomista, ruokailua ja päiväkahveja. Kaikki tuo toteutetaan hitaasti, vailla aikatauluja.

Olen aamuvirkku, joten olen joutunut ponnistelemaan, etten ponkaise seitsemältä pystyyn, vaan annan kehoni orientoitua päivään verkkaisasti. Vaikka herään aikaisin, en nouse sängystä, jään lojumaan ja herättelen lihaksiani yksi kerrallaan. Palaan ajatuksin edelliseen päivään, tapaamiini ihmisiin, ruokiin, joita söimme ja keskusteluihin, joita kävimme. Mietin, mitä näin, mitä uutta opin, mistä iloitsin ja mistä olen erityisen onnellinen.

Pienin harjoituksin minusta on kehittynyt nautiskeleva lomaaja. Mieleni osaa rauhoittua ja virikkeeksi on riittänyt hoitokoiran tai rantakäärmeen puuhien seurailu. Edes koronatartunta ei häirinnyt lomamoodiamme, verkkaisuudessa oli helppo sairastaa. Olemme viettäneet viikon metsämökissä ja toisen puolisoni lapsuuskodissa, lukien, kirjoittaen ja ristisanoja tehden. Seinäkellon raksutus, valoisat kesäyöt ja täydellinen kiireettömyyden tunne, siinä on minun kesälöydökseni, ihan parasta lomailua. Loppuloman aikana luvassa on vielä hiljainen kylpylä. Kolme tuntia kehon äänetöntä huoltoa. Tähän verkkaisuuten voi jäädä koukkuun, tämä tuntuu hyvältä.

Vanhasta muistista, etukenoisena ihmisenä aloin kuitenkin tänään suunnitella ensi kesän lomaa. Sodankylän elokuvajuhlille olisi päästävä. Tein jo haun vapaista mökeistä, kun mieleni ja sormeni väsyivät. Käsi painoi läppärin kannen kiinni ja lomaaminen vei menessään. Ensi vuosi tulisi, sitten kun tulisi. Ensi vuoden suunnitelma oli selvä. Pelkkää lomaamista. Aika näyttäisi, toteutammeko sitä Sodankylässä vai omassa kotonamme.

Kuva: Jordan Bauer.

Mummojen metkuja

Mökkeilyn riemua kotimaassa

klo 14:23 | 20.8.2020

Ulkomaille lähteminen ei tuntunut tänä kesänä vastuulliselta eikä turvalliselta. Onneksi Suomi on suuri ja kaunis maa, kyllä täällä koettavaa riittää. Mökkeily on kokenut tänä vuonna reippaan nousun. Mökkejä on ostettu ja vuokrattu aiempia kesiä runsaammin. Kesän aikana mekin ehdimme puolisoni kanssa tuijotella metsää ja kimmeltävää vettä kahdeksalla eri mökillä. Puolet vuokraamiamme ja puolet sukulaisten ja ystävien mökkejä. Saattaa olla, että olemme odotettua levänneempiä ja rentoutuneempia. Luonnossa on kummaa voimaa.

Luovuimme 2017 isäni rakentamasta Kerimäen rantamökistä ja olin varma, ettei mökkeily ole meitä varten. Kun ajoi satoja kilometriä suuntaansa ja käytti perillä oleskeluajan kaislojen kiskomiseen, ikkunanpielien hiomiseen, terassin öljyämiseen ja muihin välttämättömiin kunnostustöihin, ei rentoutumiselle jäänyt aikaa. Tuosta huvista sai vielä maksaa tiemaksut, kiinteistöverot, jätemaksut, vakuutukset ja sähköt. Siitä oli mökkeilyn hurma kaukana. Pelottavalta tuntui myös ajatus, että mökki jäisi aikanaan perikunnan yhteismökiksi. Sellaisesta en ole koskaan kuullut mitään hyvää. Mökin myynti oli mielestäni järjen teko. Lomaa voi viettää Balttiassa, Nizzassa tai vaikka Norjan vuonoilla.

Nyt, kolmantena kesänä myynnin jälkeen olemme palanneet mökkeilijöiksi. Kiitos koronan, mökkeily tuntuu taas hyvältä. Mökkiä emme ole sentään vaivoiksemme hankkineet, sillä olemme löytäneet vuokramökkeilyn ihanuuden. Miten jännittävää olikaan mennä jokaiseen kohteeseen. Kolmen mökin kohdalla olimme suoraan yhteydessä omistajiin ja kommunikointi oli nopeaa ja ystävällistä. Nuo kolme vuokramökkiä vastasivat kuvausta ja olivat jopa useassa suhteessa vielä luvattua parempia. Vain Air BnB:n kautta vuokrattu Kuusamon mökki tuotti siisteydessä ja yhteydenpidossa pettymyksen. Sen huolto oli ulkoistettu. Reklamointiimme ei vastannut huolto eikä omistaja, ei edes jälkikäteen. Onneksi oli kesä, joten siirsimme aiemman asukkaan pissimät untuvatäkit ja petauspatjat kaappiin ja nukuimme omilla lakanoillamme.

Hollolan mökillä oli tilaa kymmenelle hengelle. Sen aitat, takkahuone ja pikkuisessa saaressa oleva grillikota muodostivat viehättävän miljöön. Toimiva wifi, iso kulmasohva, sisävessa ja kylpyhuone tekivät olosta mukavan myös sadepäivinä. Mökin ulkopaljussa saimme puolisoni kanssa ensimmäisen kokemuksen siitä, että paljuilu voi olla kivaa. Aiemmin olin pitänyt sellaista vähän tyhmänä puuhana, istua nyt vannassa kuin pikkulapset. Koska iso tonttialue oli aidattu, kutsuimme pojan koiraperheen ystävineen ottamaan osansa nautinnosta. Koronan vuoksi väistyimme itse kaupunkiin ja haaveilimme, miten voisimme tulla tälle mökille joskus kolmen sukupolven voimin.

Heinolassa vietimme ikimuistoisen juhannuksen, meillä oli liisattu mökki ja liisattu koira! Tuolla kauniilla ja toimivalla mökillä meillä oli ilo olla pariskunnan ensimmäiset mökkivuokralaiset ja tuttu hoitokoirakin oli tervetullut mukaan. Aamupalat lämpimällä lasiterassilla, hyvin nukutut yöt laadukkaissa vuodevaatteissa, siisti ja raikas biovessa sekä matala, hiekkapohjainen ranta saivat meidät toivomaan, että voisimme olla pidempäänkin. Aamulla ja illalla käperryimme kaikki kolme mökin maisemapedille aistimaan hyvää tekevää rauhaa ja hiljaisuusuutta. Koska elämme ensimmäistä kesää ilman puutarhaa, innostuin jo ensimmäisenä päivänä kitkemään mökkitontin kukkapenkkejä. Valitettavasti jouduin lopettamaan sen lyhyeen, sillä hoitokoiramme ryhtyi avustamaan minua. Se osaa kyllä hienosti kaivaa ja kuoputtaa, muttei erota rikkaruohoa kukkasesta.

Taipalsaaren Kyläniemessä pääsimme kokemaan kesämyrskyn. Onneksi ehdimme piipahtaa kaupalla, ennen kuin lossi lakkasi kulkemasta. Hienoa katseltavaahan se oli, kun suuri Saimaa velloi vuorokauden hurjana. Mökkihuussiin oli hieman matkaa, joten riemuitsimme siitä, että sateessa oli taukoja, jolloin vessareissuille pääsi kuivana. Hassua, miten pienistä asioista saa iloa, kun mieli on rauhallinen. Mökissä sähkö tuli pihan aurinkopaneelista ja sitä riitti hyvin tuvan ledeihin ja puhelinten lataukseen. Emme kyllä muuta kaivanneetkaan. Mökissä oli paljon samanlaista tunnelmaa, kuin entisessä Kerimäen mökissämme. Vaikka huomasin ulko-ovien tarvitsevan huoltoa, en ryhtynyt niitä hiomaan ja lakkailemaan. Minun ei tarvinnut. Verannan riipputuolissa saatoin kokea sellaista rauhaa, jota omalla mökillä en pystynyt koskaan saavuttamaan. Ei ollut pakko tehdä mitään, saattoi vain antaa ajatusten tulla ja mennä.

Rakastuimme vuokramökkeilyyn. On vaikeaa sanoa, mitkä ovat hyvän mökin tekijöitä. Tunnistimme kuitenkin joitain meille merkityksellisiä tekijöitä. Mökkien on oltava siistejä. Kun vuokralaisten tehtäviin ei kuulu pesukoneen, tiskikoneen, uunin tai liesituulettimen puhdistus, tulisi omistajan huolehtia niistä säännöllisesti. Juomavesi, perusmausteet, tiskiaineet ja vessapaperi saisivat kuulua jokaisen mökin varustukseen. Mökeillä on hyvä olla vuokraajaa ilahduttavia yllätyksiä. Alueen kartat, historiikit, kala- ja perhosjulisteet sekä jokunen kiinnostava kirja lukemiseksi tuovat lisäarvoa. Kyläniemen mökillä puoliso luki Taipalsaaren historiikin, piti oikein kiinnostavana. Vuokramökkeilyssä parasta on, ettei ole pakko tehdä kunnostustöitä. Toisaalta on kiva, jos minun tyyppisilleni puuhailijoille olisi tarjolla myös jotain pieniä työmahdollisuuksia. Mökillä voisi olla saatavilla vaikka lista, jossa kerrottaisiin, mitä hommia saa tehdä: ”Jos tahdot, saat kitkeä, maalata puuvajan, niittää heinän tai korjata aidan.”

Vuokratuissa mökeissä ärsyttämään jäi vain seinäkellot. Niitä oli kaikissa mökeissä tarjolla useampia, mutta ne olivat pysähtyneitä. Kolmannen mökin pysähtyneitä kelloja katsellessa onnistuin kuitenkin kääntämään ärsytyksen iloksi. Ajallahan ei oikeastaan ollut merkitystä, kun oli loma.

Kiitos mökkien omistajille ja mökkiystäville ihanista kesäisistä hetkistä lämpimissä kesäilloissa vesien äärellä, laitureilla, rantamajoissa ja terasseilla. Odotetaan, että korona kukistuu ja mökkeilyä on mahdollisuus harjoittaa isommalla joukolla, useamman sukupolven voimin ja ihan sisätiloissakin.

Mummojen metkuja

Aikalisä ja pohdintaa valittamisesta

klo 18:29 | 3.8.2019

Kolmiviikkoinen loma on kulunut kotimaassa. Olemme puolisoni kanssa saaneet nauttia Juha Vainion elämäntarinasta Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa (voi miten kaunis ääni Annika Eklundilla on) ja viettäneet kaksi päivää musiikkifestivaaleilla. Olemme myös vierailleet ihanassa ja monikerroksisessa Visavuoressa ja ennen kaikkea saaneet viettää mukavaa aikaa sukulaisten kanssa yöttömässä yössä, meren ja lammen rannalla. Kaiken on kruunannut aurinkoinen ilma.

Pohjois-Pohjanmaalta Helsinkiin on pitkä matka. Se on sitä sekä ajomatkana että henkisenä prosessina. Päätimme tänä vuonna helpottaa siirtymää pysähtymällä matkalla yhdeksi yöksi kylpylään. Halusimme aikalisän. Ajatus tuntui sen keksittyämme kertakaikkisen hyvältä. Saisimme vielä viipyillä keskusteluissamme niiden ihmisten elämän äärellä, jotka tapasimme. Saisimme fiilistellä, muistella ja painaa kaikkea tärkeää kokemaamme mieleen. Saunomalla, uimalla ja aamun kylpylähoidoilla voimme sitten siirtää ajatuksemme sinne, minne olemme matkalla. Ihan rauhallisesti ja kiireettömästi. Varasimme itsellemme ajantasausyön kylpylähotellista, jossa emme ole aiemmin käyneet.

Ajomatkan aikana puoliso kurkistaa Tripadvisorin arviointeja paikasta. Palautteet on ihan fifty-sixty, edesmenneen mäkimiehen sanoin. Positiivisia on ihan pikkasen enemmän. Puoliso lukee palautteita ääneen ja matka sujuu rattoisasti. Ensin luetaan positiiviset. Lapset ovat viihtyneet, henkilökunta on ollut ystävällistä ja paikan sijainti on loistava. Sitten siirryimme negatiivisiin palautteisiin. Emme ole aikoihin nauraneet niin paljon. (Vaikka eihän se mukavaa ole, jos asiat ei mene putkeen.)

Palautteissa haukutaan lyttyyn siisteys, palvelukulttuuri ja melkein kaikki kuulostaa olevan rikki. Kylpyhuoneet ovat homeessa, huoneissa hämähäkin seittejä, tahraiset lakanat ja pölyä nilkkoihin asti. Käytävillä haisee multa ja virtsa. Kylpyosastolta löytyisi kuraa ja rasvaisia kädenjälkiä ja ruokaa saisi odottaa miltei tunnin. Kun sen sitten lopulta saisi, olisi se syöntikelvotonta. Pötköön luettuina palautteet saivat hotellin kuulostamaan kauhulinnalta. Vain purevat peikot puuttuivat!

Kun kylpylän tienhaaran kyltti lopulta tupsahtaa näkyviin, en ole varma, mikä tunne itselläni on päällimmäisenä. Olenko innokas hypähtämään pelottomana seikkailuun (eihän kukaan nyt yhteen yöhön kuole, olenhan sentään asunut Afrikassakin) vai pelottaako niin penteleesti (jos ei kääntyisikään, jatkaisi suoraan Helsinkiin)?

Olen varannut yön meille ketjun hotelleissa yöpymisestä kertyneillä pisteillä. Puoliso nauraa ja neuvoo minua suhtautumaan yöpymiseen kuin ilmaiseen härkätaisteluun. Siltä ei paljoa voi odottaa, kun ei ole siitä mitään maksettukaan. (Hulvattomassa Benidorm-sarjassa ilmaisessa esityksessä härkänä oli koira, jolla oli tekosarvet päässä.) Otetaan siis koiraa sarvista ja kurvataan hotellin pihaan.

Puoliso, minut tuntien, pyytää olemaan vaiti palautteiden lukemisesta. Juuri, kun olen ajatellut kertoa vastaanottovirkailijalle, että näin rohkeita ollaan, vaikka palautteet on luettu! Napitan suuni kiltisti enkä edes pälyile ympärilleni.

Vastaanotto on ystävällinen ja iloksemme kuulemme, että altaat ovat auki tunnin pidempään, kuin verkkosivuilla luvataan. Huoneemme on tilava ja siisti, pöydällä odottaa nimellemme osoitettu, käsin kirjoitettu lappu. Lapussa meidät toivotetaan tervetulleeksi. Lapun päällä on suklaata, marmeladia ja pullo makukivennäisvettä. Helteisen, pitkän ajomatkan jälkeen ne ilahduttavat suuresti.

Vedämme kylpytakit päällemme ja suuntaamme altaille. Viimeisellä tunnilla siellä on vain vähän väkeä ja saamme rauhassa hieroa väsyneitä kehojamme erilaisissa poreissa ja suihkuissa. Jätämme lämpimään veteen huomisen huolet ja nautimme rauhasta ja hiljaisuudesta. Aikalisä, aina ihmiselle hyväksi.

Puhtaina ja raukeina kurkistamme hotellin illallisravintolaan, jossa on kohtuullisen paljon ruokaansa odottelevia. Vaikka kokemuksemme on jo osoittanut, että palaute on aina kokijan silmässä ja sielussa, emme uskaltaudu istumaan pöytään. Nappaamme käytävän baarista kolmioleivät ja kivennäisvedet huoneessa syötäväksi. Emme niinkään pelkää ruuan laatua (kyllä se ketjuhotellissa aina syötävää on), kuin pitkää odotusaikaa.

Jätämme yöksi parvekkeen oven auki. Avoimesta ovesta näen vuoteestani järven ja laskeneen auringon kajon. Näkymä on kaunis, hiljaisuus täydellistä. En millään malttaisi nukahtaa. On hyvä ja rauhallinen olo.

Erinomaisen hyvässä sängyssä nukutun yön jälkeen syömme tukevan aamupalan (kyllä se on ihan samanlainen, kuin muissa saman ketjun hotelleissa) ja keskustelemme ihmisten antaman palautteen vaikutuksesta valintoihimme. Me, monien muiden lailla, tiiraamme tarkasti Tripadvisorin sivuilta arviot ennen majoitus- tai ruokapaikan valintaa. Tällä kertaa en sitä ennen varaamista tehnyt, mistä olen tyytyväinen. Palautteiden perusteella tämä valinta olisi jäänyt tekemättä.

Hyvän ja huonon palautteen antaminen on aina tärkeää. Hyvä palaute antaa palvelua tuottaville onnistumisen iloa ja lisää heidän työhyvinvointiaan. Huono palaute antaa mahdollisuuden korjata sen, mikä on korjattavissa. Jos hotelli on perustettu jo 80-luvulla, siitä taatusti löytyy ”pientä kuluneisuutta” (näin matkanjärjestäjät kertovat yleensä etelän hotelleista), eikä toistuvilla kitinöillä kynnysten kuluneisuudesta voi olla nopeaa vaikutusta.

Jokainen meistä tulee valittuihin lomapaikkoihin omine odotuksineen, omaa levollisuuttaan, kiirettään ja stressiään mukana kantaen. Jos tiukan budjetin lapsiperheellä on loman kohokohtana viikko kylpylähotellissa, odotukset voivat olla korkealla ja pettymyksen tunne syntyä helposti, jos kaikkea odotettua ei olekaan tarjolla. Se on hyvin ymmärrettävää.

Huonommin ymmärrän sarjavalittajia, jotka yhdessä asiassa petyttyään listaavat kaiken mahdollisen pielessä olevan. Itselleni ei vielä koskaan ole tullut mieleen esimerkiksi tarkistaa, onko hotellin verhoissa tahroja. –Enkä taida tehdä sitä jatkossakaan. Pieleen-listan perään kun vielä ilmoittaa, ettei aio koskaan enää tulla kyseiseen paikkaan, saa stressitasonsa mukavasti kihisevälle tasolle. Pahaa oloa voi pitää yllä monta kuukautta kertomalla kaikille (jotka joutuvat kuuntelemaan, halusivat tai eivät), miten pilalle loma meni. Näillä valittajilla ei liene pilalla pelkkä loma, vaan koko elämä.

Suomessa on saatu elää kauan hyviä aikoja. Meistä on tullut vaativia. Monelle ei riitä mikään. Täydellisen tavoittelussa unohtaa helposti nauttia hetkestä, ihmisistä ja maisemista. Onnellisuuden tunne on kuin säikky pikkulintu. Ei se hermostuneen valittajan olalle istahda.

Nautimme vielä aamun aikana varaamistamme hoidoista, ihastelemme hotellin tarjoamien ulkoaktiviteettien määrää, kirjoitamme huonesiivoojalle lappuun kiitokset ja suuntaamme tyytyväisinä kotia kohden. Kulkukortteja luovuttaessamme kerromme kaiken menneen nappiin ja lupaamme tulla uudelleen.