Uuden elämäni kolmantena vapaapäivänä olen asettunut. Aamuyhdeksältä hämmästelen omaa levollisuuttani. Näin helppoako muutos on?

Olen edellisellä viikolla aloittanut lyhyempään työviikkoon siirtymisen harjoittelun. Käyn työssä vain kolmena päivänä viikossa. Olen saanut ennakkopäätöksen työkyvyttömyyseläkkeestä. Ensimmäiset kaksi kuukautta aion käyttää totutteluun vuosilomapäiviäni. Voisihan olla, etten pitäisikään lyhyemmästä työviikosta tai selviytyisi minulle annetuista töistä. Sitten en voisi ottaa eläkettä vastaan. Minulle jää perääntymisen mahdollisuus.

Henkinen taistelu on ollut tiukkaa. Olen aina haaveillut kirjoittamisen ajasta. Kirjoittanut olen aina, mutta saanut toistaiseksi viimeisteltyä vain yhden käsikirjoituksen. Robustos julkaisi esikoisteokseni Kaksoissidos kesäkuussa 2016. Päätyön ulkopuolisen aikani olen käyttänyt luennointikeikkoihin, toisten työn ohjaamiseen, vapaaehtoistyöhön, remontointiin, puutarhapunnertamiseen, omaishoitoon ja muista läheisistä huolehtimiseen. Kirjoittamisen pakko on tuntunut välillä pakahduttavalta, mutta en ole osannut tehdä sille tilaa.

Istun sohvalla ja katselen takkatulen loimua. Pyykit peseytyvät koneessa ja edelliset on viikattu kaappiin. Hoitokoira katsoo minua vaativasti.  Kiitän pikkuista eläintä muistutuksesta ja lähdemme lenkille. Maleksimme peltojen laitoja, toinen penkkoja, toinen ilmaa nuuhkien. On uskomattoman hyvä olla. Osa-aikaisesti työkyvytön, tällaiseltako se tuntuu?

Olen ounastellut luopumisen olevan vaikeaa. Pidän työstäni ja minulla on hyvä työyhteisö. Työhön ei ole yhtenäkään aamuna ollut henkisesti vaikea lähteä. Keho on kuitenkin usein pannut hanttiin, kankeana ja kivuliaana. Olen surrut luopumista jo vuoden, mutta tiennyt sen olevan väistämätöntä. Olisi tyhmää antaa kaikki energia työhön, vaikka muutakin minulle tärkeää on olemassa.

Olen ollut etuoikeutettu. Minulla on aina ollut työtä ja minulla on nyt myös mahdollisuus sen määrää vähentää. Olen siitä kiitollinen.

Palaamme koiran kanssa lämpimään kotiin. Olo on hyvä, olen saanut liikkua kehoni ehdoilla, eikä ole kiire mihinkään. Käperryn sohvan nurkkaan ja alan kirjoittaa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mummojen metkuja pohtii elämän ilmiöitä 60 täyttäneen näkökulmasta. Blogissa seurataan, miten 13-vuotiaasta rivakkaan työn tekemiseen uskonut pystyy siitä vähitellen luopumaan. Voiko puutarhaa hoitaa rennosti, rikkakasvejakin suvaiten? Esikoisromaaninsa 2016 julkaissut kehittämiskonsultti ja työnohjaaja Merja Svensk etsii kirjoittamisen, työn ja ihmissuhteiden tasapainoa ja riemastuu arjen ilmiöistä.

Hae blogista

Blogiarkisto