Kirjoitukset avainsanalla Hankkija

Vesionninen ja OTK E-jakelu 1975

 

Otin yhteyttä Vesionniseen ja pääsin töihin Limingantulliin, nykyisen Prisman taakse. Työt olivat katuvalojen, kylmälaitteiden ja sisävalaistuksen asennuksia valmistuvaan jakelukeskukseen. Sitten ilmeni ongelmia MMJ-kaapelien kanssa. Energiakriisin vuoksi kaapelien välivaipan materiaaliin oli tehty epäonnistuneita muutoksia. Kaapeleista alkoi vuotaa öljymäistä nestettä, joka haurastutti muoviset sähkölaitteet, kytkimet, pistorasiat ym. Kaikkiin kaapeleihin jouduttiin tekemään päätteet ja kalusteet oli uusittava. Kustannukset menivät todennäköisesti kaapelitehtaan piikkiin. Työmaalla oli tuttua Hankkijan porukkaa ja ilmapiiri mukavaa. Töitä paiskittiin urakalla ja palkkakin oli toista kuin Toppila Oy:ssä. Taas oli mukava tehdä töitä.

 

Ollessani asentamassa sisääntuloväylän katuvalaistusta huomasin kaupungista päin saapuvat uhkaavat pilvet. Vedin sadetakin päälleni ja jatkoin valaisinpylväiden kytkentöjä. Maa jo viheriö ja puissa olivat lehdet jotka saivat hetkessä valkoiseen lumipeitteen. Lumikuuro yllätti totaalisesti siihen aikaan vuodesta. Onneksi lumi suli nopeasti pilvien väistyttyä auringon edestä.

 

Sain kesällä urakkapohjia edellisestä työkohteesta ja hoidin sillä pois 10'000 mk vekselin jonka olin joutunut ottamaan lainan lisäksi. Siltä osin helpotti vaikka lainaa jäi vielä 50'000 markkaa.

 

Työnjohtaja Eino Jokinen jäi lomalle ja hänen tilalleen tuli sijainen. Eräänä päivänä sijainen totesi, ettei sinulle ole enää töitä ja antoi loparit. Ilmoittauduin työvoimatoimistoon ja aloin lomailla. Seuraavana aamuna tämä lopputilin antanut työnjohtaja soitti ovikelloa ja aneli takaisin töihin. Olin sen verran koppava, että kieltäydyin tarjouksesta. Niin, töitä olisi kuitenkin ollut tarjolla enkä ottanut niitä vastaan, tässä kiteytyy sananparsi nuoruus ja hulluus.

 

Hankkija ja Loviisan ydinvoimalaitos 1975

 

Poikkesin kesäkuussa Hankkijalla ja siellä oli tarjolla keikkahomma. Loviisassa oli kesäkiireitä ja pula miehistöstä. No eihän siinä muu auttanut kuin lähteä kolmen veijarin kanssa kohti atomivoimalaa.

 

Uutisista olin ihmetellyt kuinka voimalan rakennuskustannukset ovat paisuneet niin suuriksi ylittäen reilusti alkuperäisen budjetin. Perille päästyämme en ihmetellyt enää lainkaan. Nokkamies totesi kaikkien urakoiden kusseen jo aikapäiviä sitten, eli meille maksetaan vain tuntipalkka ja päiväraha.

 

Hänen esitellessä meille työkohteita ja tutustuttaen työporukoihin, hänelle tarjottiin joka paikassa ryyppyä. Parhaimmillaan kaverit istuivat keskellä työpäivää pelaamassa korttia viinapullot pöydänjalanjuuressa.

 

Asuimme ensimmäinen viikon parakkikylässä jolloin päivärahasta pidätettiin 10 mk. Iltalehdessä oli juttu, että joltakin asukkaalta oli viillelty sukuelimiä tämän jäädessään parakin punkkaan parantelemaan kohmeloaan. Eihän me sellaiseen suostuttu vaan otimme seuraaviksi viikoiksi mukaan retkivehkeet ja majoituimme loppuajaksi Loviisan kupeeseen telttoihin. Toki käytimme parakkikylän palveluita ja saunaa lähes päivittäin.

 

Eräälle puhelinkopille oli aina jonoa ja syy selvisi kun menin soittamaan kotipuoleen. Puhelin otti yhden kolikon ja sillä pystyi puhumaan ties kuinka kauan ja puhelun loputtua se palautti vielä rahat.

 

Luonnonsuojelullinen kokeiluni jäi torsoksi. Uutisissa kerrottiin ponnekaasujen aiheuttavan otsonikatoa ja halusin siirtyä käyttämään roll-on-deodoranttia, mutta sellaista ei miehille löytynyt, ainoastaan stickejä. Jonkun aikaa käytettyäni kainaloihini iski ihottuma jonka vuosi jouduin palaamaan takaisin suihkutettaviin dödöihin tuntien kuitenkin suurta huolta ympäristöstä!

 

Reissumiehen illat

 

Päätin, etten sorrun rillutteluun koska joka markka oli tarpeen mittavan asuntovelan vuoksi. Sallin itselleni ainoastaan tulo- ja lähtöjuhlat. Kaverit houkuttelivat ensimmäisen viikon mukaansa, mutta olin jämäkkä ja he väsyivät ruinaamaan. Kyllä heillä oli hauskaa melkein joka ilta ja minulla melkein joka päivä kun seurasin heidän oloaan.

 

Työpäivän jälkeen kiertelin ihailemassa maisemia ja lueskelin illat kirjoja. Siellä oli lämmin kesä poiketen Oulun seutua vaivanneeseen koleuteen. Vettäkään ei satanut kuin kerran ja leppäkertuilla oli valtava invaasio. Atomivoimalan kattoaukot kuhisivat pörräävistä leppäkertuista. En ollut nähnyt aiemmin enkä sen jälkeenkään niin paljon leppäkerttuja, kivet olivat iltaisin punaisenaan leppäpirkkoja. Iltalehdissä oli juttu kyseisestä ilmiöstä ja siitä kuinka otukset olivat purreet myös ihmisiä.

 

Yhtenä iltana teltassa kuuntelin, että mikä bändi tuolla soittaa kuulostaen niin hiton hyvältä. Sehän oli Oululainen Express joka esiintyi lähistön ulkoilma tilaisuudessa.

 

"Tovereita" ja viikonloppuja

 

Olimme tilassa joka oli täynnä putkia sekä niitä asentavia neuvostoliittolaisia asentajia. Sitten joku irrotti valonheittäjien syöttökaapelin jolloin tuli pimeys. Tilan täytti hiljainen puheen sorina sekä syttyvien mahorkkasätkien hehku. Jos duunarit olisivat olleet suomalaisia, olisi noussut valta möly, että kuka ..kele sammutti valot, ..tana äkkiä valoa! Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miksi porukka oli niin nöyrän tottelevaa.

 

Kerjäsin joka viikko ärsyttävyyteen asti lähtöä viikonlopuksi kotiin. Yhtenä viikonloppuna en onnistunut, vaan pojat halusivat jäädä rilluttelemaan oikein kunnolla. Houkuttelin viimeisillä olevan vaimoni Loviisaan ja hän tuli junalla Helsinkiin ja siitä bussilla luokseni. Vierailimme myös Porvoossa Lauri serkun luona.

 

Viikkotäyteen urakka ja kotiin

 

Viimeisellä viikolla asensimme suureen ilmastointihuoneeseen palohälyttimiä ja pyysimme viikkotäysurakan johon työnjohto suostui. Kahdet telineet joilta sitten kummaltakin teimme työpareittain työt. Merkattiin ritsalangalla linja, toinen porasi reiät ja toinen kiinnitti kaapelit ja anturit sekä kytki. Kattopalkkien kohdalla telineitä piti hieman purkaa. Neljän hengen rakennusmiesporukka, joka oli apuna telineiden siirrossa, purki ja kasasi ne. Tahtimme oli niin kova että rakennusmiehet hermostuivat joutuessaan mielestään liian koville. He hämmästelivät, että kyllä te olette hulluja, meidän täytyy saada lisää porukkaa siirtämään näitä telineitä tai muuten me lyömme perseet ketoon. Totesimme, että näin me pohjoisessa teemme töitä, joten siirtäkää te vain telineitä ja tekiväthän he lopulta työnsä. Maanantaina aloitettiin ja tiistaina iltapäivällä homma oli valmis. Hieman työnjohto nikotteli meidän nopeutta, mutta sovittu mikä sovittu.

 

Otin kuvia reissusta ja teetin niistä kopiot kavereille. Hämmästyin kuinka he repivät kuvat joissa sattui näkymään jokunen oluttölkki tai viinipullo, eivät voineet viedä niitä kotiin. Minulta löytyvät kaikki kuvat albumistani.

 

Kotiin lähdön koittaessa kaverit päättivätkin jäädä vielä juhlimaan, vaikka edellisenä iltana olimme viettäneet läksiäisiä. Äkkiväärä kun olen totesin, että jos te ette lähde minä ainakin poistun kuten sovimme. Kaverit yrittivät vielä toppuutella, mutta pakkasin kimpsut ja kampsut ja menin linja-autoasemalle hypäten Helsinkiin menevään bussiin. Hesassa nousin ensimmäiseen mahdolliseen junaan joka sitten pysähtyi jokaisella maitolaiturillakin ja matka kesti yli 12 tuntia. Ikimuistoinen kotimatka. Oulussa sai taas etsiä töitä kunnes tärppäsi.

 

Siikajokilaakson sähkö ja Oulu Oy:n porttirakennus 1975

 

Elokuun lopussa 1975 pyöräilin Nokelasta Kempeleeseen Antti Poletin työhaastatteluun ja hän hyväksyi minut työntekijäkseen. Kohde oli Oulu Oy:n nykyisen Stora Enson porttirakennus. Työmaalla oli nokkamiehenä serkkuni Matti Väisänen. Taas paiskittiin töitä oikein innolla. Antin kanssa meni välillä hyvin ja välillä ei. Kiireapua tuli myös maakunnasta. Ihmettelin näiden asentajien työtapoja, kun he kaapeloivat paloautohallia. Kaapeliniput venyivät lattialla ja nämä navetta-asentajat talloivat niiden päällä ja vetivät telineitä niiden yli. Seinälle asennettuna kaapelit olivat jo valmiiksi "vanhennettuja". Huonoa jälkeä tekivät!

 

Syyskuun 5. päivänä syntyi ensimmäinen poikani. Vaimon ollessa vielä sairaalassa laskeskelin kesto- ja kertakäyttövaippojen eroa taloudelliselta kannalta. Tulin siihen johtopäätökseen, että ostan automaattipesukoneen ja sideharsoa josta tehdään kestovaippoja. Laskujeni mukaan säästin kestovaipoilla pesukoneen hinnan. Toimin tietämättäni ekologisesti sekä vihreästi, vaikka niistä asioista ei siihen aikaan vielä puhuttu.

 

Vaimon kotiuduttua otin rokulia ja pidin viikon isyysloman jollaista ei silloin vielä edes tunnettu. Oli hyvä sekä tulokkaalle että uudelle isälle tutustua toisiinsa. Suosittelen ja kehotan kaikkia isiä pitämään isyyslomansa kun ne nykyään ovat vielä lakisääteisiä ja ne korvataan toisin kuin vuonna 1975 jolloin se oli pois omasta pussista.

 

Kävimme yhdellä navettakeikalla jossain maaseudulla kaverin "sata ampeerisella" (Datsun 100A). Siellä hirvet juoksentelivat upean näköisesti aamu usvassa. Sitten marraskuun lopulla hiljeni, työt loppuivat ja taas iski ankea työttömyys.

 

Paluu Kemiran Seoslannoitelaitokselle 1976

 

Tammikuussa 1976 Kemiran seoslannoite- ja salpietarilaitoksella oli auki aluesähköasentajan paikka. Kävin ylityöjohtaja Ville Mankilan haastattelussa. Ville tiedusteli milloin voit tulla töihin? Totesin, että vaikka huomenna. Ville poistui hetkeksi ja palasi takaisin todeten, että tule ensiviikolla 14. tammikuuta.

 

En ollut tottunut sellaisen työnteon kulttuuriin mikä tehtaalla oli. Olin oppinut tekemään töitä urakalla ja silloin tapahtui eikä siinä vatuloitu tuntitolkulla, mutta Kemiralla ei. Työn pitkittäminen oli kehitetty omaksi taiteenlajikseen. Kerran olin erään vanhemman asentajan apuna, kun uusi moottori täytyi sähköistää. Menimme seitsemän jälkeen kohteelle, kaveri istahti, sytytti Nortin ja katseli. Jonkun ajan kulutta hän mittasi verkkaisesti paljonko kohteeseen menisi asennusputkea. Sitten lähdimme hakemaan putkea varastolta josta menimme verstaalle yhdeksän kahville. Kahvin jälkeen palasimme putken kainalossa työmaalle ja taas Nortiksi. Sen jälkeen tarkistettiin kaapeli tarve ja palasimme taas varastolle hakemaan tarvikkeita jonka jälkeen olikin ruokatunnin aika. Iltapäivällä tarvikkeiden kanssa työmaalle ja pikkuhiljaa putkittamaan, kun jo iski kahden kahvipaussi ja ei kun verstaalle. Kahvin jälkeen työmaalle ja kaapelin lyhyehkö veto ja kytkentä jonka jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika. Toki ei tarvitse hosua, mutta en minä tämmöistä osannut. Kun sain tehtävän tein sen ripeästi valmiiksi, jos ei ollut töitä luin Tex Willereitä.

 

Ville kehotti olemaan oma-aloitteinen ja olinkin. Jos mestari ilmoitti jonkun laitteen rikkoutuneen, kävin korjaamassa sen. Kunnes tuli pyörtävä päätös, ettei töitä saa ottaakaan suoraan vaan ne pitää kierrättää kunnossapidon työnjohdon kautta. Hitto vie, ollako vai eikö olla oma-aloitteinen, siinä vasta pulma?!

 

Salpietarilaitoksella tapahtui sähkökatkos. Menimme selvittämään syytä. Valvomoon oli kuulunut paukahdus ja löysimme alemmalta tasolta pienehkön metallisen asennuskotelon joka oli pullistunut kuin potkupallo. 63A tulppasulake oli kierretty liian löysälle. Se oli alkanut kuumeta ja kipinöidä jolloin valokaari oli edennyt jännitekiskoa myöten kotelon seinään aiheuttaen oikosulun. Se oli laukaissut kytkinasemalta katkaisimen ja koko laitos oli pimeänä. Vaikka en ollut syyllinen sulakkeen löysyyteen, olen sen jälkeen vääntänyt tulppasulakkeet tarpeeksi kireälle!

 

Lapuan patruunatehtaan räjähdys

 

Tiistaista 13.4.1976 tuli yksi Suomen historian synkimmistä. Ruokatunnilla pyöräilin kolmen kilometrin matkan lounaalle äidin ja isän luo. Radiouutisissa kerrottiin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Se oli seisauttava kokemus joka järkytti syvästi. Silloin koko viikosta tuli ”kiirasviikko” ja perjantai oli pitkäperjantaista pitkin.

 

Toukokuun alussa työnjohtajaksi tuli tekusta kesälomalla oleva entinen aluesähköasentaja Markku Lassila. Markku ei ollut enää yhtä lupsakka, sillä hän oli Villen opissa. Jämäkkä ja vaativa pomo oli Markusta tullut.

 

Nolo torkahdus

 

Sitten tapahtui urani noloin tilanne. Paiskimme perjantaina kaverin kanssa töitä hikihatussa. Seoslannoitteen kuivausrumpu piti saada ulos ja jouduimme kiskomaan taljalla kaapelihyllyt pois edestä sekä poistamaan muutkin sähköiset esteet. Saimme työt valmiiksi kello 13:30 ja kovan työpäivän jälkeen päätimme palkita itsemme. Kävimme kahvitauolla ja klo 14:30 poistuimme Lantaanilaitoksen katolle, johon keväinen aurinko paistoi lämpimästi.

 

Mukanamme oli lukemista, kävimme istualleen suojaisaan paikkaan ja riisuimme hiostavat kengät. Havahduin 15:30 siihen kun kaveri sanoi jonkun käyneen koputtamassa portaikon ikkunaan johon nojasimme. Totesin hänen nähneen unta. Kävimme työhuoneessamme vaihtamassa siviilit ylle ja lähdimme verstaalle leimaamaan tuntikorttimme. Verstaalla Ville vinkkasi luokseen kysyen missä te olette olleet? Totesimme, että sekapaskalla töissä. Johon Ville vapisevalla äänellä sormea heristäen, että olen kuullut teidän olleen nukkumassa työaikana Lantaanin katolla ILMAN KENKIÄ! Mitä tuohon voi enää lisätä.

 

Kesäloma ratkaisi paljon

 

Sitten tuli kesäloman aika ja laskujeni mukaan minulla piti olla kuusi lomapäivää. Ville totesi, ettei sinulla ole kuin neljä lomapäivää, sillä tammikuussa sinulla oli vain 13 työpäivää eikä niistä kertynyt lomaa. Silloin hoksasin, että työhön ottaessaan Ville oli käynyt laskemassa työpäiväni ja otti minut töihin 14. päivä keskiviikkona eikä 12. päivänä maanantaina kuten ensin tarjosi. Niin paljon Ville oli kallellaan työnantajaan päin!

 

Siitä suivaantuneena menin heti Hankkijalle tiedustelemaan onko siellä tarjolla töitä. Ei ollut Oulussa, mutta Pietarsaaressa oli kiireavun tarve. Selvä on, sovittu! Siitä sitten Kemiralle Villen luokse irtisanomaan työsuhteeni. Ville kyseli, että miten sinä nyt noin? Totesin, että Hankkijalla, josta olin lomautettuna, oli taas töitä. Villen totesi sarkastisesti, että toivottavasti sinä viihdyt siellä pitempään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hankkija ja Typpi Oy 1971

 

Oli perjantai ja siivouspäivä kun vanhempani hermostuivat saamattomuuteeni. He soimasivat minua, että aikuinen mies vaan makaa toimettomana saamatta työttömyyspäivärahaa eikä edes yritä päästä töihin. Kimpaannuin siitä niin, että hyppäsin polkupyörän selkään ja ajoin kaupunkiin. Päätin etten palaa kotiin ennen kuin olen löytänyt töitä. Soitin Heinäpäässä puhelinkopista kaikkiin Oulun sähköliikkeisiin. Minut pyydettiin haastatteluun Hankkijalle, Luukkosen sähköön sekä Hammarin sähköön. Tästä opin, että töitä täytyy hakea aktiivisesti ottamalla yhteyttä suoraan työnantajaan joko puhelimitse ja vielä parempi on mennä henkilökohtaisesti paikanpäälle kysymään, sillä se antaa positiivisen kuvan työnhakijasta.

Hankkijalta luvattiin töitä. Hammarin sähkössäkin ilmapiiri vaikutti myönteiseltä, siihen asti kunnes pyysin aikaa harkita tarjousta. Silloin työnjohtaja totesi töykeästi, että sitten ei käy! Luukkosen sähkö antoi reilusti aikaa miettiä.

 

Viikonloppuna tein valinnan ja se oli Hankkija. Ilmoitin Luukkoselle, että valitsin toisen firman. Ilmoittauduin Hankkijalla Matti "Möykkä-Matti" Moisiolle ja hän ohjasi minut silloisen Typen Seoslannoitelaitoksen saneeraustyömaalle. Siellä oli nokkamiehenä sodassakin ollut Jaakko "Jaska" Kaukolahti. Mukava mies jonka mielestä myös nuorille täytyy antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Vahingosta viisastuneena, vaikkakin hieman myöhässä, liityin myös Sähköliittoon.

 

Koska työtä ei voinut tehdä urakalla saimme tuntipalkan päälle 40%:n työkohtaisuuslisän. Työolosuhteet olivat todella likaiset. Tehtaan palokunta oli pessyt lannoitepölyn pois kaapelihyllyiltä ja sen jäljiltä oli joka paikassa märkää lannoite lillinkiä joka haavaan joutuessa poltti kuin suola. Revimme vanhat kaapelit hyllyiltä ja purimme moottorit sekä muut sähkölaitteet uusien tieltä.

 

Korkea työmaa eikä palkassakaan ollut moittimista

 

Purkutöiden valmistuttua alkoivat asennustyöt jolloin työvoimaa täytyi lisätä. Vanhat ”patut” totesivat työmaalle tullessa, ettei me tuolla työkohtaisuuslisällä tehdä yhtään mitään, jos se ei nouse 70%:iin lyömme perseet ketoon. Nokkamies yritti rauhoitella porukkaa, mutta se ei auttanut. Lopulta tiukkojen neuvottelujen jälkeen lisä nousi takautuvasti 70%:iin. Olin tehnyt töitä jo kuukauden ja kaikkiin tekemiini tunteihin sekä ylityöprosentteihin tuli jälkikäteen 30%:a lisää. Olivat ne rehvakkaita tilejä. Annoin isälle ja äidille puolet jokaisesta kahdenviikon palkasta ja he meinasivat pyörtyä koska summat olivat suurempia kuin isän kuukausipalkka, vaikka hän oli ollut tukkumyyjänä 25 vuotta. Toki he olivat myös tyytyväisiä ja ylpeitä pojastaan!

 

Parin kuukauden sisällä olin urani toisessa huippukohdassa, 100 metriä korkeassa betonipiipussa. Kun minulle selvisi, että sen sähköistäminen on seuraava tehtäväni, kävin kiipeämässä piipun puoleen väliin katsomaan miltä sieltä näyttää. Lentoestevalojen aukosta maisemia katsoessani tuntui kuin piippu olisi huojunut. Alas tullessani kerroin työkavereille tapahtuneesta. He hekottelivat, että ei se piippu ole huojunut, kyllä nyt Hannua taisi huimata!

 

Seuraavana päivänä nousimme piipun kyljessä olevalla rakennushissillä sen huipulle laskemaan asennettavat kaapelit alas. Tuuli oli navakampi kuin edellisenä päivänä. Yhtäkkiä kaverit tarrasivat kiinni kaiteesta kiroten, että hitto vie tämähän huojuu ja totesivat, että totta sinä puhuit!

 

Kun kaapelit oli laskettu alas, alkoi armoton proppaaminen. Työskentelimme työparin kanssa saaden työkohtaisuus- ja korkeanpaikanlisää. Turvavälineinä olivat kypärä sekä pylväshommiin tarkoitettu turvavyö. Se oli hoikalle pojalle niin väljä, että nokkamies joutui kiristämään vyötä kahden lenkin väliltä narulla jotta se pysyisi ylläni. Ei ollut turvakenkiä, kuulo-, hengitys eikä silmäsuojaimia. Voitte vain kuvitella sen äänen kun iskuporakone huutaa korvan juuressa hoosiannaa betoni piipun vahvistaessa ääntä! Mitä se vaikuttaa kuuloon? Sen jälkeen on ollut parempi pitää puhelinluuria vasemmalla korvalla!

 

Tikkaiden turvakehikosta sai hyvä tuen poratessa. Kovametalliteriä meni heinähäkillinen, sillä kiveen tai rautaan osuessa poranterän hehkui punaisena ja kovametallipalan tinaukset sulivat jolloin se tipahti, kun sen otti pois reiästä. Ei ollut Hiltejä vaan AEG:n kierrosporakone joka vinkui kuin lentokone.

 

Vakava vaaratilanne

 

Kilpailimme usein, tauoille mentäessä ja työpäivän päättyessä, kumpi ehtii ensin maanpinnalle. Toinen lähti hissillä ja toisen tullessa tikkaita myöten. Kerran 25 metrin korkeudessa olevan levähdystason kohdalla jalkani lipesi tikkaiden puolalta ja jäin roikkumaan yhden käden varassa. Se liippasi niin läheltä, että säikähdykseltä selvittyä täytyi istahtaa tasolle huilaamaan sydämen hakatessa kiivaasti.

 

Tikkaita ylöspäin kavutessa yritin alittaa minuutin haamurajaa sitä saavuttamatta. Seoslannoitteella oli aluesähköasentajana lupsakan letkeä Markku Lassila joka tuumasi rauhallisesti, että kyllähän tuonne alle minuutissa pääsee. Epäilin suuresti hänen puheitaan, jolloin hän päätti kokeilla. Kisa käynnistyi ja ennen minuutin täyttymistä Markku heilutti isoa kouraansa piipun päältä. En tiennyt vielä silloin Markun olevan kuuluisaa Lassiloiden urheilijasukua. Törmäsin Markkuun myös myöhemmin muissa ympyröissä, mutta siitä sitten tuonnempana.

 

"Möykkä-Matti" ja Jorma "Hessu" Mettovaara tulivat työmaalle ja lähdimme tarkistamaan piipputyömaata. Puolessa välissä Matti kysyi, että voiko nousun keskeyttää? Mettovaara totesi, ettei voi. Me muut kävimme piipun päällä Matin jäädessä hissiin. Seuraavana päivänä hän oli todennut konttorilla, että hänen jalkansa ovat todella kipeät! Matti oli jännittänyt niin hissin heilumista ja vaappumista liitoskohtien kohdalla ja hissin lattianakin oli vain vaneri. Toki hissin olisi voinut pysäyttää kesken matkan ja palata takaisin alas, mutta kiusaahan se pienikin kiusa on, taisi Jorma ajatella.

Usein tuli pyyntöjä muilta tehtaalla työskenteleviltä käyttää heitä huipulla. Kerrankin tuli lauma naisia sekä karskin näköinen mies. Pääsimme 15 metrin korkeuteen, kun mies jo istahti hissin nurkkaan puristaen rystyset valkoisina verkkoseinää. Naiset kävivät kierroksen piipun päällä miehen istuessa hiljaa hississä. Laskeutumisen loppuvaiheessa mies nousi ylös puhumatta mitään, hän taisi testata korkeanpaikankammoaan huonolla menestyksellä.

 

Voin sanoa, että olin urani huipulla sekä fyysisesti että taloudellisesti enkä ole vastaavaan asemaan sen jälkeen päässyt.

 

Hankkija ja Kemi Oy 1972

 

”Sekapaskan” saneeraus tuli lopulta valmiiksi ja seurasi siirto komennukselle Kemi Oy:n (Metsä Fibre) massatehtaalle. Lähdimme köröttelemään maanantaina 3.1.1972 klo 05:20 Liedeksen Kalevin Fiat 600:lla kohti Kemiä. Kalevi vain ajoi, koska minulla ei ollut ajokorttia. Otimme mukaan viikon varusteet ja makuupussit, koska paikanpäällä oli vain parakkimajoitus. Illan koittaessa "Kaltsu" kysyi, että lähdetäänkö yöksi kotiin. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska seurustelin ensimmäisen vaimoni kanssa. Pidettyämme vain puolentunnin ruokatauon pääsimme kotimatkalle jo klo 15:30.

 

Parakkiasutuksessa joillakin asentajilla meni aikaa lujaa. Kerrankin muutama asentaja oli mennyt ruokatunnilla hakemaa pankista käteistä rahaa, silloin ei ollut pankki- eikä luottokortteja. Yksi kavereista oli pyörtynyt kassajonossa josta hänet oli viety sairaalaan. Hänen sokeri- sekä muut arvot olivat olleet pielessä reilun ryyppäämisen johdosta. Myöhemmin tämä asentaja sai lopputilin.

 

Aniskarhun murahtelua

 

Olin päässyt tutustumaan anislikööriin erään kaverin tarjotessa ryypyt Lääketieteenlaitoksen työmaalla ja sen pirteä maku jäi mieleeni. Vielä silloin oli joillakin tapana aloittaa naukkailu perjantaina iltapäivällä. Pyysin perjantaina Kemissä erästä työkaveria tuomaan Alkossa Anislikööriä sekä jotain muuta mukavaa viikonlopuksi. Mikähän piru häntä puraisi kun sain liköörin kyytipojaksi Karhuviinapullon. Tämän yhdistelmä sekä sen vaikutukset viikonloppuun ovat syöpyneet syvälle muistini sopukoihin. Sitä karhua ei ole ollut ikävä.

 

Eräs perheellinen työkaveri esitteli naisten puhelinnumeroita almanakastaan ja pomminvarmaa tapaa jolla hän vältti vaimon epäilykset. Puhelinnumerot olivat allekkain ja hän oli lopuksi tehnyt yhteenlaskun numeroista jotta ne näyttäisivät palkkalaskelmilta. Kaikkea se pettäjäntie teettää.

 

Yhden ainoan kerran yövyimme Kemissä, kun eräs työ täytyi saada valmiiksi kyseisen päivän aikana ja siinä meni sen verran myöhään. Sitä rataa se meni, hiton kuumia työkohteita tai sitten hytistä pakkasviimassa katolla huippuimureita asentaessa.

 

Työt vähäksi aikaa ”telakalle”

 

Lopetin työt helmikuussa varusmiespalvelukseni alkaessa jonka jälkeen Kalevi ajeli Kemissä yksin syksyyn saakka. Kesällä hän oli rakentanut omakotitaloa töiden ohessa. Yöunet olivat jääneet usein muutamaan tuntiin, kun hän oli taas lähtenyt kohti Kemiä. Yhden kerran hän oli torkahtanut rattiin ja herännyt soran rapinaan, onneksi ei ollut käynyt pahemmin. Raskas työ, pitkä työmatka sekä rakennustyön rasitukset ja stressi olivat aiheuttaneet hänelle sairauslomaan johtaneen vatsahaavan minun ollessa Hiukkavaarassa.

 

P/S Olemme liki kolmasosan elämästämme töissä, mutta kuinka vähän siitä ajasta tallennamme valokuvina ja videoina. Itse olen pyrkinyt näppäämään jonkun valo-/digikuvan, kaitafilmannut pätkän tai videoinut tovin, vaikkakin aivan liian harvoin. Ei muuta kuin kamerat esiin koska se on nykyään niin helppoa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat