Kirjoitukset avainsanalla E-jakelu

Vesionninen ja OTK E-jakelu 1975

 

Otin yhteyttä Vesionniseen ja pääsin töihin Limingantulliin, nykyisen Prisman taakse. Työt olivat katuvalojen, kylmälaitteiden ja sisävalaistuksen asennuksia valmistuvaan jakelukeskukseen. Sitten ilmeni ongelmia MMJ-kaapelien kanssa. Energiakriisin vuoksi kaapelien välivaipan materiaaliin oli tehty epäonnistuneita muutoksia. Kaapeleista alkoi vuotaa öljymäistä nestettä, joka haurastutti muoviset sähkölaitteet, kytkimet, pistorasiat ym. Kaikkiin kaapeleihin jouduttiin tekemään päätteet ja kalusteet oli uusittava. Kustannukset menivät todennäköisesti kaapelitehtaan piikkiin. Työmaalla oli tuttua Hankkijan porukkaa ja ilmapiiri mukavaa. Töitä paiskittiin urakalla ja palkkakin oli toista kuin Toppila Oy:ssä. Taas oli mukava tehdä töitä.

 

Ollessani asentamassa sisääntuloväylän katuvalaistusta huomasin kaupungista päin saapuvat uhkaavat pilvet. Vedin sadetakin päälleni ja jatkoin valaisinpylväiden kytkentöjä. Maa jo viheriö ja puissa olivat lehdet jotka saivat hetkessä valkoiseen lumipeitteen. Lumikuuro yllätti totaalisesti siihen aikaan vuodesta. Onneksi lumi suli nopeasti pilvien väistyttyä auringon edestä.

 

Sain kesällä urakkapohjia edellisestä työkohteesta ja hoidin sillä pois 10'000 mk vekselin jonka olin joutunut ottamaan lainan lisäksi. Siltä osin helpotti vaikka lainaa jäi vielä 50'000 markkaa.

 

Työnjohtaja Eino Jokinen jäi lomalle ja hänen tilalleen tuli sijainen. Eräänä päivänä sijainen totesi, ettei sinulle ole enää töitä ja antoi loparit. Ilmoittauduin työvoimatoimistoon ja aloin lomailla. Seuraavana aamuna tämä lopputilin antanut työnjohtaja soitti ovikelloa ja aneli takaisin töihin. Olin sen verran koppava, että kieltäydyin tarjouksesta. Niin, töitä olisi kuitenkin ollut tarjolla enkä ottanut niitä vastaan, tässä kiteytyy sananparsi nuoruus ja hulluus.

 

Hankkija ja Loviisan ydinvoimalaitos 1975

 

Poikkesin kesäkuussa Hankkijalla ja siellä oli tarjolla keikkahomma. Loviisassa oli kesäkiireitä ja pula miehistöstä. No eihän siinä muu auttanut kuin lähteä kolmen veijarin kanssa kohti atomivoimalaa.

 

Uutisista olin ihmetellyt kuinka voimalan rakennuskustannukset ovat paisuneet niin suuriksi ylittäen reilusti alkuperäisen budjetin. Perille päästyämme en ihmetellyt enää lainkaan. Nokkamies totesi kaikkien urakoiden kusseen jo aikapäiviä sitten, eli meille maksetaan vain tuntipalkka ja päiväraha.

 

Hänen esitellessä meille työkohteita ja tutustuttaen työporukoihin, hänelle tarjottiin joka paikassa ryyppyä. Parhaimmillaan kaverit istuivat keskellä työpäivää pelaamassa korttia viinapullot pöydänjalanjuuressa.

 

Asuimme ensimmäinen viikon parakkikylässä jolloin päivärahasta pidätettiin 10 mk. Iltalehdessä oli juttu, että joltakin asukkaalta oli viillelty sukuelimiä tämän jäädessään parakin punkkaan parantelemaan kohmeloaan. Eihän me sellaiseen suostuttu vaan otimme seuraaviksi viikoiksi mukaan retkivehkeet ja majoituimme loppuajaksi Loviisan kupeeseen telttoihin. Toki käytimme parakkikylän palveluita ja saunaa lähes päivittäin.

 

Eräälle puhelinkopille oli aina jonoa ja syy selvisi kun menin soittamaan kotipuoleen. Puhelin otti yhden kolikon ja sillä pystyi puhumaan ties kuinka kauan ja puhelun loputtua se palautti vielä rahat.

 

Luonnonsuojelullinen kokeiluni jäi torsoksi. Uutisissa kerrottiin ponnekaasujen aiheuttavan otsonikatoa ja halusin siirtyä käyttämään roll-on-deodoranttia, mutta sellaista ei miehille löytynyt, ainoastaan stickejä. Jonkun aikaa käytettyäni kainaloihini iski ihottuma jonka vuosi jouduin palaamaan takaisin suihkutettaviin dödöihin tuntien kuitenkin suurta huolta ympäristöstä!

 

Reissumiehen illat

 

Päätin, etten sorrun rillutteluun koska joka markka oli tarpeen mittavan asuntovelan vuoksi. Sallin itselleni ainoastaan tulo- ja lähtöjuhlat. Kaverit houkuttelivat ensimmäisen viikon mukaansa, mutta olin jämäkkä ja he väsyivät ruinaamaan. Kyllä heillä oli hauskaa melkein joka ilta ja minulla melkein joka päivä kun seurasin heidän oloaan.

 

Työpäivän jälkeen kiertelin ihailemassa maisemia ja lueskelin illat kirjoja. Siellä oli lämmin kesä poiketen Oulun seutua vaivanneeseen koleuteen. Vettäkään ei satanut kuin kerran ja leppäkertuilla oli valtava invaasio. Atomivoimalan kattoaukot kuhisivat pörräävistä leppäkertuista. En ollut nähnyt aiemmin enkä sen jälkeenkään niin paljon leppäkerttuja, kivet olivat iltaisin punaisenaan leppäpirkkoja. Iltalehdissä oli juttu kyseisestä ilmiöstä ja siitä kuinka otukset olivat purreet myös ihmisiä.

 

Yhtenä iltana teltassa kuuntelin, että mikä bändi tuolla soittaa kuulostaen niin hiton hyvältä. Sehän oli Oululainen Express joka esiintyi lähistön ulkoilma tilaisuudessa.

 

"Tovereita" ja viikonloppuja

 

Olimme tilassa joka oli täynnä putkia sekä niitä asentavia neuvostoliittolaisia asentajia. Sitten joku irrotti valonheittäjien syöttökaapelin jolloin tuli pimeys. Tilan täytti hiljainen puheen sorina sekä syttyvien mahorkkasätkien hehku. Jos duunarit olisivat olleet suomalaisia, olisi noussut valta möly, että kuka ..kele sammutti valot, ..tana äkkiä valoa! Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miksi porukka oli niin nöyrän tottelevaa.

 

Kerjäsin joka viikko ärsyttävyyteen asti lähtöä viikonlopuksi kotiin. Yhtenä viikonloppuna en onnistunut, vaan pojat halusivat jäädä rilluttelemaan oikein kunnolla. Houkuttelin viimeisillä olevan vaimoni Loviisaan ja hän tuli junalla Helsinkiin ja siitä bussilla luokseni. Vierailimme myös Porvoossa Lauri serkun luona.

 

Viikkotäyteen urakka ja kotiin

 

Viimeisellä viikolla asensimme suureen ilmastointihuoneeseen palohälyttimiä ja pyysimme viikkotäysurakan johon työnjohto suostui. Kahdet telineet joilta sitten kummaltakin teimme työpareittain työt. Merkattiin ritsalangalla linja, toinen porasi reiät ja toinen kiinnitti kaapelit ja anturit sekä kytki. Kattopalkkien kohdalla telineitä piti hieman purkaa. Neljän hengen rakennusmiesporukka, joka oli apuna telineiden siirrossa, purki ja kasasi ne. Tahtimme oli niin kova että rakennusmiehet hermostuivat joutuessaan mielestään liian koville. He hämmästelivät, että kyllä te olette hulluja, meidän täytyy saada lisää porukkaa siirtämään näitä telineitä tai muuten me lyömme perseet ketoon. Totesimme, että näin me pohjoisessa teemme töitä, joten siirtäkää te vain telineitä ja tekiväthän he lopulta työnsä. Maanantaina aloitettiin ja tiistaina iltapäivällä homma oli valmis. Hieman työnjohto nikotteli meidän nopeutta, mutta sovittu mikä sovittu.

 

Otin kuvia reissusta ja teetin niistä kopiot kavereille. Hämmästyin kuinka he repivät kuvat joissa sattui näkymään jokunen oluttölkki tai viinipullo, eivät voineet viedä niitä kotiin. Minulta löytyvät kaikki kuvat albumistani.

 

Kotiin lähdön koittaessa kaverit päättivätkin jäädä vielä juhlimaan, vaikka edellisenä iltana olimme viettäneet läksiäisiä. Äkkiväärä kun olen totesin, että jos te ette lähde minä ainakin poistun kuten sovimme. Kaverit yrittivät vielä toppuutella, mutta pakkasin kimpsut ja kampsut ja menin linja-autoasemalle hypäten Helsinkiin menevään bussiin. Hesassa nousin ensimmäiseen mahdolliseen junaan joka sitten pysähtyi jokaisella maitolaiturillakin ja matka kesti yli 12 tuntia. Ikimuistoinen kotimatka. Oulussa sai taas etsiä töitä kunnes tärppäsi.

 

Siikajokilaakson sähkö ja Oulu Oy:n porttirakennus 1975

 

Elokuun lopussa 1975 pyöräilin Nokelasta Kempeleeseen Antti Poletin työhaastatteluun ja hän hyväksyi minut työntekijäkseen. Kohde oli Oulu Oy:n nykyisen Stora Enson porttirakennus. Työmaalla oli nokkamiehenä serkkuni Matti Väisänen. Taas paiskittiin töitä oikein innolla. Antin kanssa meni välillä hyvin ja välillä ei. Kiireapua tuli myös maakunnasta. Ihmettelin näiden asentajien työtapoja, kun he kaapeloivat paloautohallia. Kaapeliniput venyivät lattialla ja nämä navetta-asentajat talloivat niiden päällä ja vetivät telineitä niiden yli. Seinälle asennettuna kaapelit olivat jo valmiiksi "vanhennettuja". Huonoa jälkeä tekivät!

 

Syyskuun 5. päivänä syntyi ensimmäinen poikani. Vaimon ollessa vielä sairaalassa laskeskelin kesto- ja kertakäyttövaippojen eroa taloudelliselta kannalta. Tulin siihen johtopäätökseen, että ostan automaattipesukoneen ja sideharsoa josta tehdään kestovaippoja. Laskujeni mukaan säästin kestovaipoilla pesukoneen hinnan. Toimin tietämättäni ekologisesti sekä vihreästi, vaikka niistä asioista ei siihen aikaan vielä puhuttu.

 

Vaimon kotiuduttua otin rokulia ja pidin viikon isyysloman jollaista ei silloin vielä edes tunnettu. Oli hyvä sekä tulokkaalle että uudelle isälle tutustua toisiinsa. Suosittelen ja kehotan kaikkia isiä pitämään isyyslomansa kun ne nykyään ovat vielä lakisääteisiä ja ne korvataan toisin kuin vuonna 1975 jolloin se oli pois omasta pussista.

 

Kävimme yhdellä navettakeikalla jossain maaseudulla kaverin "sata ampeerisella" (Datsun 100A). Siellä hirvet juoksentelivat upean näköisesti aamu usvassa. Sitten marraskuun lopulla hiljeni, työt loppuivat ja taas iski ankea työttömyys.

 

Paluu Kemiran Seoslannoitelaitokselle 1976

 

Tammikuussa 1976 Kemiran seoslannoite- ja salpietarilaitoksella oli auki aluesähköasentajan paikka. Kävin ylityöjohtaja Ville Mankilan haastattelussa. Ville tiedusteli milloin voit tulla töihin? Totesin, että vaikka huomenna. Ville poistui hetkeksi ja palasi takaisin todeten, että tule ensiviikolla 14. tammikuuta.

 

En ollut tottunut sellaisen työnteon kulttuuriin mikä tehtaalla oli. Olin oppinut tekemään töitä urakalla ja silloin tapahtui eikä siinä vatuloitu tuntitolkulla, mutta Kemiralla ei. Työn pitkittäminen oli kehitetty omaksi taiteenlajikseen. Kerran olin erään vanhemman asentajan apuna, kun uusi moottori täytyi sähköistää. Menimme seitsemän jälkeen kohteelle, kaveri istahti, sytytti Nortin ja katseli. Jonkun ajan kulutta hän mittasi verkkaisesti paljonko kohteeseen menisi asennusputkea. Sitten lähdimme hakemaan putkea varastolta josta menimme verstaalle yhdeksän kahville. Kahvin jälkeen palasimme putken kainalossa työmaalle ja taas Nortiksi. Sen jälkeen tarkistettiin kaapeli tarve ja palasimme taas varastolle hakemaan tarvikkeita jonka jälkeen olikin ruokatunnin aika. Iltapäivällä tarvikkeiden kanssa työmaalle ja pikkuhiljaa putkittamaan, kun jo iski kahden kahvipaussi ja ei kun verstaalle. Kahvin jälkeen työmaalle ja kaapelin lyhyehkö veto ja kytkentä jonka jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika. Toki ei tarvitse hosua, mutta en minä tämmöistä osannut. Kun sain tehtävän tein sen ripeästi valmiiksi, jos ei ollut töitä luin Tex Willereitä.

 

Ville kehotti olemaan oma-aloitteinen ja olinkin. Jos mestari ilmoitti jonkun laitteen rikkoutuneen, kävin korjaamassa sen. Kunnes tuli pyörtävä päätös, ettei töitä saa ottaakaan suoraan vaan ne pitää kierrättää kunnossapidon työnjohdon kautta. Hitto vie, ollako vai eikö olla oma-aloitteinen, siinä vasta pulma?!

 

Salpietarilaitoksella tapahtui sähkökatkos. Menimme selvittämään syytä. Valvomoon oli kuulunut paukahdus ja löysimme alemmalta tasolta pienehkön metallisen asennuskotelon joka oli pullistunut kuin potkupallo. 63A tulppasulake oli kierretty liian löysälle. Se oli alkanut kuumeta ja kipinöidä jolloin valokaari oli edennyt jännitekiskoa myöten kotelon seinään aiheuttaen oikosulun. Se oli laukaissut kytkinasemalta katkaisimen ja koko laitos oli pimeänä. Vaikka en ollut syyllinen sulakkeen löysyyteen, olen sen jälkeen vääntänyt tulppasulakkeet tarpeeksi kireälle!

 

Lapuan patruunatehtaan räjähdys

 

Tiistaista 13.4.1976 tuli yksi Suomen historian synkimmistä. Ruokatunnilla pyöräilin kolmen kilometrin matkan lounaalle äidin ja isän luo. Radiouutisissa kerrottiin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Se oli seisauttava kokemus joka järkytti syvästi. Silloin koko viikosta tuli ”kiirasviikko” ja perjantai oli pitkäperjantaista pitkin.

 

Toukokuun alussa työnjohtajaksi tuli tekusta kesälomalla oleva entinen aluesähköasentaja Markku Lassila. Markku ei ollut enää yhtä lupsakka, sillä hän oli Villen opissa. Jämäkkä ja vaativa pomo oli Markusta tullut.

 

Nolo torkahdus

 

Sitten tapahtui urani noloin tilanne. Paiskimme perjantaina kaverin kanssa töitä hikihatussa. Seoslannoitteen kuivausrumpu piti saada ulos ja jouduimme kiskomaan taljalla kaapelihyllyt pois edestä sekä poistamaan muutkin sähköiset esteet. Saimme työt valmiiksi kello 13:30 ja kovan työpäivän jälkeen päätimme palkita itsemme. Kävimme kahvitauolla ja klo 14:30 poistuimme Lantaanilaitoksen katolle, johon keväinen aurinko paistoi lämpimästi.

 

Mukanamme oli lukemista, kävimme istualleen suojaisaan paikkaan ja riisuimme hiostavat kengät. Havahduin 15:30 siihen kun kaveri sanoi jonkun käyneen koputtamassa portaikon ikkunaan johon nojasimme. Totesin hänen nähneen unta. Kävimme työhuoneessamme vaihtamassa siviilit ylle ja lähdimme verstaalle leimaamaan tuntikorttimme. Verstaalla Ville vinkkasi luokseen kysyen missä te olette olleet? Totesimme, että sekapaskalla töissä. Johon Ville vapisevalla äänellä sormea heristäen, että olen kuullut teidän olleen nukkumassa työaikana Lantaanin katolla ILMAN KENKIÄ! Mitä tuohon voi enää lisätä.

 

Kesäloma ratkaisi paljon

 

Sitten tuli kesäloman aika ja laskujeni mukaan minulla piti olla kuusi lomapäivää. Ville totesi, ettei sinulla ole kuin neljä lomapäivää, sillä tammikuussa sinulla oli vain 13 työpäivää eikä niistä kertynyt lomaa. Silloin hoksasin, että työhön ottaessaan Ville oli käynyt laskemassa työpäiväni ja otti minut töihin 14. päivä keskiviikkona eikä 12. päivänä maanantaina kuten ensin tarjosi. Niin paljon Ville oli kallellaan työnantajaan päin!

 

Siitä suivaantuneena menin heti Hankkijalle tiedustelemaan onko siellä tarjolla töitä. Ei ollut Oulussa, mutta Pietarsaaressa oli kiireavun tarve. Selvä on, sovittu! Siitä sitten Kemiralle Villen luokse irtisanomaan työsuhteeni. Ville kyseli, että miten sinä nyt noin? Totesin, että Hankkijalla, josta olin lomautettuna, oli taas töitä. Villen totesi sarkastisesti, että toivottavasti sinä viihdyt siellä pitempään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hankkija ja Pohjolan Kaapelin emalilankatehdas 1974

 

Alkusyksystä 1974 vähennettiin porukkaa Lastenklinikan työmaalta ja taas tuli muutama päivä lomautusta ennen uutta työkohdetta. Sitten pääsin rakentamaan emalilankatehdasta Hönttämäelle. Paljon myöhemmin tilat siirtyivät Nokialle.

 

Heti alussa oli skismaa matkakorvauksista asentajien ja työnjohdon välillä. Taidettiin siinä muutama tunti istuakin ennen kuin ristiriita selvisi ja saimme voileipärahat ja kilometrikorvaukset.

Urakka eteni vauhdikkaasti, sillä se oli normaalia rutiini hommaa. Välillä paiskittiin ylitöitä kiireisen aikataulun vuoksi. Muutama kaveri seikkaili humalassa viikonlopputöissä ja kauempaa komennettu asentaja oli saanut jostakin tippurin.

 

Oulu juoksun aikaan en voinut olla töissä viikonloppuna, joten jäin syyskuun viimeisenä perjantaina asentamaan yksin ruokasalin valaistusta. Lamput olivat kookkaita kolmiputkisia loistevalaisimia. Merkkasin valaisinlinjat kattoon ritsalangalla (värilanka). Nyt tarvittiin jo apua, sillä pelkät kädet ja pää eivät enää riittäneet. Kiilasin valaisimen laudasta tehdyllä T-mallisella tuella toisesta päästä lastulevykattoon, samalla toisesta päästä päällä tukien pystyin kiinnittämään sen ruuveilla. Olihan se taistelua, mutta sain valaisimet paikoilleen puolenyön maissa ja jonka jälkeen poljin fillarilla kotiin.

 

Työnjohdon kanssa sattui pieni yhteenotto mestarin tulessa kahvitauolla komentamaan töykeästi asentajia töihin. Kaverit hermostuivat siitä niin, että päätimme yhdessä lyödä ”perseet ketoon”. Emme lähteneet töihin ennen kuin mestari pyytäisi anteeksi asiatonta käytöstään. Tunnin päästä asia selvisi johdon nöyrtyessä ja työt jatkuivat.

 

Vedimme viikonlopputöinä suurvirtakaapeleita pääkeskukselle nokkamiehen peitellessä sähkökeskuksen jännitteisiä osia huolissaan, koska niihin tuli jännite suoraan muuntajalta. Ihmettelin miten hän noin säikkynä on, eihän minullekaan ollut sattunut mitään vuonna 1971, vaikka kairasimme suoraan 20 kilovoltin syöttökaapeliin. Kaapelien veto onnistui ilman havereita.

 

Paha työtapaturma

 

Seuraavalla viikolla olimme hakemassa asennustarvikkeita toisesta tehdashallista, kun valot sammuivat ja syttyivät hetkeksi sammuen sitten kokonaan. Ihmettelimme miksi. Sitten selvisi syy.

Marjalan Pentti oli ollut kytkemässä suurvirtakaapeleita. Kaapeleiden järjestys oli ensiarvoisen tärkeä, että niiden aiheuttamat magneettikentät kumoaisivat toisensa. Pentti varmisti kaapelien järjestystä keskuspäässä kytkemällä jännitteettömiin suurvirtakaapeleihin oikosulkulangan. Kytkentäkennojen alaosaan tuli syöttöjännite suoraan muuntajalta ja hänen käyttämänsä ”jompituslanka” oli todennäköisesti osunut jännitteisiin liittimiin aiheuttaen oikosulun. Valtava valokaari oli sytyttänyt palamaan sekä lattian että kaapiston maalit.

 

Mennessämme tapahtuma paikalle, se oli kuin pommin jäljiltä, kuten televisiouutisista nähdyt IRA:n iskut Belfastissa. Jotta tulipalo oli saatu taltutettua, sinne oli täytynyt tyhjentää useampi jauhesammutin. Pentin punaisesta lippalakista ei löytynyt kuin suikaleita. Seinällä oli monen metrin korkeudessa sulaneita kupariroiskeita. Jäljet olivat todella järkyttäviä!

 

Pentti kertoi poistuneensa oikosulkupaikalta kapeaa käytävää kaapiston ja seinän välissä. Sitten hän ylitti puolen metrin levyisen kaapelikanavan, alitti suoja-aidan. Hänen ollessa poistumisportaiden alapäässä Leväsuonmuuntoaseman maasulkurele yritti kytkeä jännitettä uudestaan, jolloin oikosulku uusiutui.  Kova lenkkeilijä kun oli, hänen työkenkinään olivat lenkkarit. Legenda kertoo, että Pentin poistuessaan sähkötilasta Pohjolankaapelin käyttömiehet olivat nähneet hänen kipinöineen metallisiin ovenpieliin. Oliko Pentti saanut sähköiskun varautuen sähköisesti? Vai oliko se pelkää käyttömiesten kuvitelmaa?

 

Pentin kasvot ja kädet paloivat todella pahasti. Onneksi hän selvisi vielä työelämään. Vasta silloin tajusin sen, mikä voima sähköllä on ja kuinka onnekas olin kesällä 1971. Sähköä kannattaa varoa ja kunnioittaa aina, sillä sitä ei näe, mutta sen vaikutukset tuntiessaan voi jo olla myöhäistä!

 

Kertausharjoitukset

 

Syksyllä kävin viikon kertausharjoituksissa Hiukkavaaran metsissä. Tämä joukko oli ollut kasassa pitkään ja sen tehtävänä oli tosipaikan tullessa Oulun suojeleminen. Minut määrättiin raskaan kranaatinheitinkomppanian tulenjohtojoukkueen viestiryhmään. Koska ryhmään ei tullut aliupseeria, minut nimettiin korpinjämieni vuoksi ryhmänjohtajaksi. Sanoin ryhmälle, etten tiedä näistä asioista mitään, joten hoitakaa hommat, minä voin kantaa tapsikeloja.

 

Ensimmäiset päivät telttamajoituksessa menivät loikoillessa. Seurasimme kauhuissamme kuinka kivääriporukan miehiä höykytettiin sulkeisissa sekä juoksetettiin pitkin soita. Lopulta he olivat uupuneet suolle niin, että toisen joukkueen miehet olivat joutuneet auttamaan heidät sieltä pois.

 

Kävimme katsomassa kevyen krh:n ammuntoja jotka eivät olleet kovinkaan tarkkoja. Seuraavana päivänä oli meidän vuoro. Pojat antoivat suuntimat ja ensimmäisestä laukauksesta lähtien kaikki osuivat nappiin. Pari sirpaletta katkoi oksia tulenjohtopaikan männyistä. Se oli hienoa ja ammattimaista toimintaa.

 

Meitä myös kyyditettiin panssarivaunun kannella. Saimme pyörähtää vaunun telaketjun edestä sen ajaessa meitä kohti sekä kokeilla miltä tuntuu kun se ajaa yli maatessasi telaketjujen välissä. Teimme myös maihinnousuharjoituksia syöksyveneillä.

 

Loppusodassa pyöräilimme Turkansaaren lähistölle, jossa yövyimme ja teimme aamulla maihinnousun Oulujoen pohjoispuolelle. Ryhmämme ”kuoli” välittömästi, joten toimimme sen jälkeen rennosti vaikka meitä kuinka komennettiin.

 

Loppupuheessa moitittiin osan porukasta käyttäytyneen kuin Rajamäen rykmentti, varmaankin meistä johtuen. Kertausharjoitusten johtaja totesi ryhmän pysyvä kasassa ja saavan taas kutsun harjoituksiin. Onneksi ei tullut kutsua 12 vuoteen. Varusteita luovuttaessa huomasin papereistani, että tehtäväkseni oli merkitty kirjuri, joka oli sitten viivattu yli. Hieman harmitti, mutta sehän keikka oli jo ohi, joten mitäs siitä.

 

Takaisin töihin kaapelitehtaalle

 

Tehtaan korjaamolle tuli mies kyynärsauvojen kanssa, jolloin minulle kerrottiin tämän työntekijän järkyttävä kohtalo. Mies oli ollut katsomassa sukulaistaan OYS:ssa ja pois lähtiessään hän oli mennyt viemään jotain auton takakonttiin. Tällöin erään naisen ohjaama auto oli törmännyt autonperään sillä seurauksella, että miehen jalat olivat jääneet puskureiden väliin. "Onneksi" siitä oli lyhyt matka ensiapuun, jossa todettiin molempien säärien murtuneen. Jalat kipsattiin ja hän pääsi kotiin. Seuraavana aamuna mies ihmetteli varpaidensa outoa väriä. Sairaalassa selvisi karmea kohtalo, molemmissa jaloissa oli kuolio ja ne jouduttiin amputoimaan polven alapuolelta. Siinä hän nyt harjoitteli kävelemään uusilla proteeseillaan.

 

Sähköliitto

 

Kävin muutamassa Sähköliiton pikkujoulussa ja tarjoilut olivat hyvät. Ravintolat olivat Merikoski, Tervahovi ja Albert. Albertissa hieman harmitti Sähköliiton toimitsijan tallentaessa tilaisuutta kaitafilmille. Kuvaaminen oli todella pahan näköistä ruiskumaalausta kameran heiluessa kuin hullun "se" mielettömän "siellä". Olisinpa päässyt ikuistamaan juhlatilaisuutta. Illan edetessä selvisi syy kuvaamisen epämääräisyyteen. Kuvaaja toikkaroi miestenhuoneesta tuhannen tupakeissa solmio jouluruoassa, koska se oli uinut samassa paikassa mihin hän oli vetänyt laatat.

 

Hallin vihkiäiset

 

Halli valmistui kevättalvella 1975. Myöhemmin olen kuullut, että silloisen laman aikana ei ollut muita tapahtumia koko Suomessa kuin emalilankatehtaan vihkiäiset. Siksi myös tasavallanpresidentti Urho Kekkonen oli tullut juhlistamaan tilaisuutta. Propagandan mukaan "Urkki" oli rautaisessa kunnossa loikkien leveiden metsäojien yli. Kuitenkin hän oli tullessaan köpötellyt lyhyillä askelilla Oulunsalon-lentokentällä. Tehdaskierroksella adjutantti oli kulkenut hänen edellä huomautellen, että kynnys herra presidentti. Ei ollut "Urkki" enää entisessä vedossa.

 

Lama, lomautus ja Toppilan sellutehdas 1975

 

Helmikuussa Hankkijan palveluksessa Pohjois-Suomessa oli liki 90 asentajaa. Hankkija oletti saavansa Tornion terästehtaan asennusurakan, mutta se menikin ARE:lle. Minut lomautettiin helmikuussa ja huhtikuussa töissä oli ainoastaan viisi sähkömiestä. Lomautus sattui ikävään saumaan. Olimme tehneet tammikuussa asuntokaupat ja jouduin työttömäksi isot asuntovelat niskassa.

 

Olin kuukauden lomautettuna kunnes maaliskuussa 1975 työvoimatoimisto toimi ensimmäisen kerran urallani osoittaen töitä Toppila Oy:n massatehtaan kunnossapidossa. Kiertelin tehdasta vanhemman asentajan apuna. Siellä oli myös toinen nuori asentaja Hankkijalta. Kerran hän totesi, että oletko sinä huomannut erään vanhan asentajan työparin jatkuvia vierailuja verstaalla. En ollut nähnyt.

 

Myöhemmin olin työparini kanssa voimalaitoksen ylätasolla, jolloin tämä vanha asentaja tuli alemmantason sähkökotelolle korjauskeikalle. Hän aukaisi kotelon, tarkisteli sitä aikansa, penkoi sitten työkalupakkiaan ja todeten, ettei hänellä ole tarvittavia osia ja kehotti nuorempaa hakemaan ne verstaalta. Asentajan poistuessa vanha asentaja suoritti pikaisesti korjaustoimet. Apulaisen saapuessa takaisin tokaisi vanhus, että hän löysikin osat ja sai korjattua vian.

 

Mietin, että voiko tämä olla totta armon vuonna 1975! Seoslannoitetyömaalla nokkamies oli kertonut, että vanhat asentajat eivät näyttäneet nuoremmilleen kuinka asennukset tehdään eivätkä opastaneet muutenkaan. Luulin tämän olevan kaukaista historiaa, mutta ei se ollutkaan sillä näin sen omin silmin. Kuinka onnellisessa asemassa olin ollut työkavereitteni suhteen. He olivat auttaneet ja opastaneet minua, joskus jopa kädestä pitäen.

 

Sitten minulle ilmoitettiin, että joutuisin myös päivystystehtäviin. Yhtiö hankkisi minulle lankapuhelimen ja päivystysvuorossa ollessani joutuisin olemaan kotona valmiustilassa saaden siitä pienen korvauksen. Hälytyksen tullessa täytyisi korjauskeikalle mennä välittömästi.

 

Voi ei! Minua alkoi pelottaa, että joutuisin yksin vikakeikalle. Tähän asti olin ollut työmailla jossa nokkamies hoiti työhön ohjauksen ja siellä toimittiin pareittain. Olin epävarma selviäisinkö yksin hälytyksistä ja osaisinko hoitaa työni, jos tehtaalla ilmenisi jotain ongelmia. Sen sekä matalan palkan vuoksi yritin löytää urakkatöitä. Sitten työkaveri Hankkijalta kertoi, että Vesionnisella tarvittaisiin miehiä OTK E-jakelun rakennustyömaalle.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat