Kirjoitukset avainsanalla Timo Hiltunen

Terässulaton modernisointi 1995

 

Osastopäällikkö Timo Hiltunen totesi, että nyt sinä lähdet Raaheen Rautaruukille ja siellä tulee vaihtumaan vuosituhat! Ajattelin, että mitä se Timo oikein horisee?

 

Raahessa kulki jo tuttua porukkaa, Samuel Rousu valssaamolla sekä Jorma Friman ja Esko Ruotsalainen terässulaton miksereillä. Pääsin samalla kimppakyydillä Rautaruukille. Menin jo ennestään tutun Pentti Ramstedtin juttusille 1.11.1995 ja hän mainitsi samaa projektin pituudesta kuin Timo aiemmin. Projekti olisi terässulaton modernisointi jossa meille kuuluisi uusi kaareva jatkuvavalukone JVK6 sekä JVK4:n ja JVK5:den saneeraus. Lisäksi oli uuden vesilaitoksen rakentaminen. Aluksi eteen lyötiin paksu nippu työsuojeluun sekä laitokseen liittyvää materiaalia tutkittavaksi jonka jälkeen turvakoulutukseen.

 

Terässulaton viereen oli pystytetty parakit projektiväkeä varten. Olin siellä ensimmäisenä ja sain valita paikan. Seuraavana yönä parakkiin murtauduttiin, onneksi siellä ei ollut vielä mitään arvokasta. Vasta myöhemmin kuskasin sinne tietokoneeni ja painavan putkinäytön. Alkoi tutustuminen valukoneen sielunelämään. Kaikki termit olivat uusia ja täysin outoja. Tein avuksi sanakirjan, jotta muistaisin mitä mikäkin tarkoittaa.

 

Oletin, etteihän tuo kulkeminen ole mitään muuta kuin puolitoista tuntia autossa suuntaansa ja joka neljäs työpäivä ajovuoro. Kuitenkin se oli yllättävän väsyttävää sekä stressaavaa. Etäisimpänä ja ensimmäisenä lähtijänä oli huoli, että on ajoissa liikkeellä, etteivät muut joudu odottamaan. Silloin ei ollut vielä kännyköitä, että voisi ilmoittaa pakkasessa odottaville työkavereille olevansa myöhässä.

 

Valukone 6 sähkö ja instrumentointi, esisuunnittelu 1996

 

Valukonetoimittajasta käytiin kovaa vääntöä. JVK6 olisi ensimmäisenä kohteena ja sen tieltä piti purkaa vanha pystyvalukone JVK3. Tein esisuunnitteluna piiriluetteloita kunkin tarjoajan PI-kaavioista ja luetteloista. Lopulta päädyttiin Itävaltalaiseen Voest-Alpineen. Tammikuussa liittyi sähköpuolen tiimiin Vesa Mäenpää JP-suunnittelusta. Hänelle osoitettiin paikkaa samaan huoneeseen jossa jo olin. Vesan ensimmäisenä tehtävänään oli laatia JVK3:n purkusuunnitelmat. Tutustutin hänet TP-järjestelmän saloihin.

 

Yöllä 22.2.1996 klo 00:50 soi puhelin keskimmäisen poikani soittaessa Denveristä. Ilmailukoulu oli mennyt konkurssiin ja hän tarvitsisi lisää rahaa saadakseen lennettyä puuttuvat lentotunnit. Siinä kaikkosivat sen yön unet. Aamulla laitoin linjat kuumaksi ja soittelin pari tuntia selvitellen miten tähän on tultu. USA:n suurlähetystö, ulkoasiainministeriö, opetusministeriö, ilmailuhallitus, Coloradon kunniakonsuli olivat muutama paikka johon otin yhteyttä. Olin yhteydessä myös julkiseen sanaan, Hesari, Kaleva, MTV3, Iltalehti, Yle-uutiset. Kaleva ja Iltalehti olivat ainoat joita aihe kiinnosti. Iltalehdessä hämmästelivät miten olin saanut haalittua niin paljon tietoa. Edes heillä ei ollut hankkimiani tietoja vaikka he olivat tutkineet asiaa jo pitemmän aikaa. Luovutin heille kaikki yhteystiedot, joihin olin soittanut. Iltalehdestä otettiin myöhemmin yhteyttä ja he ilmoittivat jutun koulun konkurssista olevan maanantain lehdessä. Artikkeli oli laaja useamman sivun pituinen. Myös Kalevassa oli pienehkö juttu.

 

Lehdissä olleiden tietojen perusteella minulle soitti useampi ihminen joiden lapsia oli kohdannut sama tragedia. Osa oli maksanut etukäteen useamman lukukausimaksun ja ne rahat olivat menneet "Kankkulan-kaivoon"!

 

Maksoin pojan lennon kotiin en muuta ja tivasin miten hän oli hoitanut hommat Denverissä. Tästä episodista seurasi useamman vuoden välirikko, hänen loukkaannuttua kuulusteluistani.

 

Uusi vesilaitos sekä I/O-määrät

 

Vesilaitos tuli YIT:ltä. Aiemmin jäähdytysvedet olivat käytönjälkeen laskettu mereen. Uuden ympäristöystävällisen laitoksen ansiosta jäähdytysvesikierrosta tuli suljettu ja laitokselle suuri määrä hiekkasuodattimia sekä terässulatolle että valssaamolle. Valssaamon osuuden hoiti toinen projekti.

 

Seuraavaksi alkoi I/O-määrien selvittely johon kuului sekä instrumentointi että sähköpuolen. Instrumentointi oli hallinnassa, mutta sähköpuolen tiedot olivat hieman haussa. Kävin useita neuvonpitoja terässulaton kunnossapidon kanssa kuinka paljon ja millaisia inputeja ja outputeja he kuhunkin sähköpiiriin haluavat. Selvitystyö oli laajaa ja I/O-määrät suuria.

 

Aluksi sulatolla liikkuminen pelotti, koska joka puolella kipinöi ja sulaa terästä roiskui savupilvien saattelemana. Pikkuhiljaa siellä oppi kulkemaan turvallisia reittejä. Oli ikävä lukea vakavista onnettomuuksista maailmalla. Australiasta oli mikseriin joutuneen veden aiheuttamassa sulan räjähdyksestä kuollut useita työntekijöitä.

 

Maaliskuussa nuorin poika oli ostanut kavereiden kanssa irtokarkkeja, punnituksen jälkeen he olivat lisänneet pussiin vielä lisää makeisia. Vartija oli ottanut heidät kiinni ja soitti meidät hakemaan pojan, ei se tuntunut mukavalta. Onneksi poika oppi kerrasta!

 

Automaatiojärjestelmän ja suunnittelijoiden valinta

 

Seuraavana oli automaatiojärjestelmätoimittajan selvittäminen ja valinta sekä instrumentointi- ja sähkösuunnittelijat. Tarjouskilvan voitti Valmet, nykyinen Metso, sekä heidän Damatic-järjestelmänsä. Toimitimme tarvittavat tiedot heidän suunnittelijoille sekä tarvittaessa tarkensimme suunnittelun lähtötietoja.

 

Radiossa oli avoparien oikeusturvasta, joka ei ole avioliiton tasolla toisen heistä menehtyessä. Olin työn vuoksi paljon tienpäällä ja ajattelin kosia Tarjaa, joka suostuikin pyyntööni.  Vahvistin luvan kysymällä apelta Tarjan kättä ja hän antoikin koko naisen.

 

Huhtikuussa laitoin työhakemuksen Oulun vedelle ja kesäkuun puolessavälissä kävin haastattelussa. Myös opiskelukaveri Timo Springare oli hakenut samaa paikkaa. Jos en saisi sitä paikkaa, Timo sen saisi, koska hänellä oli nuorempi. Niinhän siinä sitten kävi, ettemme kumpikaan saaneet kyseistä virkaa.

 

Heinäkuun alussa kävimme etukäteen häämatkalla sekä kuntoremonttilomalla Naantalin kylpylässä. Naantalissa paistaa aina aurinko, mutta tällä kertaa oli sateinen ja kylmä sää! En muutenkaan pitänyt paikasta ja siellä olevasta tunnelmasta.

 

Häät 1996, kesäpäivät ja extremekävely

 

Varasimme tiloja paria viikkoa ennen häitä ja monessa paikassa nauroivat aikatauluamme, olimme heidän mielestään liki vuoden myöhässä. Onneksi Martinhovissa oli tilaa. Etsin vielä vihkipäivänä soittajaa häihin. Löysin viulistin Rotuaarilta ja hän suostui tulemaan häihimme. Vihkiminen tapahtui 12. heinäkuuta maistraatissa ja häätilaisuus vietettiin onnistuneesti Martinhovissa ja siellä oli mukavan intiimi tunnelma ilman turhia pingotuksia. Se oli sellaista Ex tempore meininkiä.

 

Elokuun alussa olivat SMSY:n kesäpäivät juhlaristeilyn merkeissä Viking Isabellalla Helsinki-Tukholma-Helsinki.

 

Elokuun 10. päivänä teimme lasten kanssa extremekävelyn Haukiputaalta Ouluun. Matkaa kertyi 19 kilometriä kokonaisajan ollessa 4h 30min josta tehokasta kävelyaikaa oli 3h 38min. Mukavasti meni vaikka itselläkin alkoi loppumatkasta jalkoja turvottaa. Nuorimmat kävelijät olivat 12, 13 ja 14 vuotta.

 

Suuria isälaskuja Valmetilta

 

Tuli kehotus muuttaa parakista vesilaitosta vastapäätä P1 oven luona oleviin projektitiloihin. Siellä oli Valmetin suunnittelijoita ja tehtävänäni oli valvoa ja opastaa heitä tarvittaessa. Polartekin mekaaninen suunnittelija Seppo Äijälä Ruukista liittyi projektitiimiin.

 

Joulukuun puolessavälissä tuli lisätöitä joiden täytyi olla valmiina kolmen viikon sisällä. Ei auttanut muuta kuin paiskia ylitöitä, koska juhlapyhien vuoksi oli risaisia viikkoja.

 

Suunnittelun edetessä Valmetilta tuli isoja lisälaskuja I/O-määrien kasvamisen vuoksi. Pentti tuli luokseni kertoen tilanteen, lisääntyneet määrät sekä loppusumman. Olin ymmälläni ja kysyin, että meneekö tämä sitten minun pussista, kun olin I/O-määrät määritellyt. Täytyy todeta, että alkoi aikalailla ahdistaa. Pentti kehotti tarkistamaan miksi määrät eivät täsmänneet tarjouskyselyn kanssa.

 

Kävin läpi piiriluetteloiden liityntämäärät sekä vertasin niitä Valmetin lisäyksiin. Helpotuksekseni instrumentoinnin I/O-määrät olivat täysin samat kuin tarjouskyselyssä ja lisäykset löytyivät sähköpuolella. Taajuusmuuttajat sekä sähkölähdöt olivat kehittyneet niin paljon, että niistä sai paljon suuremman määrän dataa kuin aiemmin. Kunnossapito oli sitten halunnut ne käyttönsä. Muutokset olivat tapahtuneet suunnittelun edetessä asiakkaan toivomuksesta, eikä minulla ollut siihen osaa eikä arpaa. Lisälaskut olivat siten oikeutettuja, eivätkä ne menneet lompakostani, onneksi :)

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ikimuistoinen isäpäivälahja 1994

Teku-luokkamme kuopus Timo Springare soitti syksyllä ja pyysi lounaalle. Kävimme Pannu Pizzassa jossa hän kertoi erostaan. Timo totesi, että häntä oli auttanut erotilanteessa ajatus siitä, että Hannu on selvinnyt kahdesta erosta joten selviäähän hän yhdestä. Vaikka se oli auttanut ajatuksen tasolla kaveria, tuntui se hyvältä.

 

Loppusyksystä tein vielä kattilalaitossuunnitelmien päivitystä. Sitten posti toi "pommin", verottaja muisti isänpäivää 7300 markan lisäverolla. Olin selvittänyt aiemmin, että voin kulkea kurssiaikaan omalla autolla projektipaikassani Ylikiimingissä ja saan siitä verovähennykset. Julkisilla kulkuvälineillä sinnepäin ei päässyt normaalityöajan puitteissa. Soitin verotoimistoon jossa todettiin töykeästi, että ei työttömyyskurssilaiselle kuulu mitään vähennyksiä oman auton käytöstä. Siinä meni isänpäivä totaalisesti pieleen.

 

Kerroin tästä työkaveri Esko Ruotsalaiselle ja hän tuumasi, että olevansa Veronmaksajain keskusliiton jäsen. Esko kehotti kysymään hänen tunnuksillaan neuvoja. Soitin ja Veronmaksain keskusliitosta alkoivat selvittää tilannetta ja pyysivät odottamaan heidän soittoaan. Esko ei ollut paikalla soiton tullessa ja henkilö joka vastasi puheluun totesi, ettei Eskoa näy täällä. Huusin, että olenhan minä täällä ja tempaisin luurin itselleni. Minulle kuuluivat vähennykset ja he antoivat pykälät minkä perusteella näin oli.

 

Verotoimistossa oli kohtelu taas ylimielistä. Tukeva miesvirkailija tyrmäsi välittömästi oikaisupyyntöni. Sanoin, että tutki seuraavat pykälät. Virkailija haki paksun opuksen ja hetken sitä silmäiltyään tuumasi, että niinhän se onkin. Kiitos Eskon lisäveroni keveni huomattavasti. Tämän jälkeen liityin Veronmaksajain keskusliittoon ja olen sen jäsen edelleen.

 

Outokumpu Oy Harjavalta Kuparikuonarikastamo 1995

Tammikuussa alkoi Kuparikuonarikastamon saneerauksen suunnittelu. Lähdimme Niemelän Eeron kanssa Harjavaltaan selvittämään paikanpäälle tilannetta. Kuljimme kimpassa jo aiemmin Harjavaltaan menneitten Esko Ruotsalaisen ja Taisto Kangasluoman kanssa. Lähdimme sunnuntai iltana ja teimme pitkää päivää niin että pääsimme lähtemään paluumatkalle jo torstai iltana. Asuimme Jorma Frimanin asunnossa, Eskolla ja Taistolla oli oma kortteeri.

Toisella viikolla tullessamme työmaalle siellä oli ollut tulipalo. Hyvä ettei koko kuonarikastamo ollut palanut. Kuparikuonapataa tyhjennettäessä siellä olevaan sulaan oli päässyt vettä. Sen seurauksena oli tapahtunut räjähdys ja hehkuva kimpale oli lentänyt murskausmyllyn viereen johon oli valunut vaihteistoöljyä joka oli tuiskahtanut tuleen. Palokunta oli saanut rajoitettua palon, mutta suuri määrä kaapeleita oli palanut.

Lähtiessäni komennukselle Harjavaltaan uusperheemme kasvoi. Nuorimmalla pojallani Reimalla oli sen verran vaikeaa asua äitinsä kanssa, että hän muutti meille helmikuun puolessavälissä. Otin pojan huoltajuuden itselleni. Tarjalla oli aika tiukkaa kun pojan tullessa meille ja minun lähtiessä reissutöihin. Hyvin asiat kuitenkin menivät.

Pitkät työpäivät laitoksella menivät pölyn keskellä pyöriessä. Illalla oli aivan kuitti. Laitteet ja vanhat kytkennät selvisivät. jonka jälkeen alkoi suunnittelu Oulussa toimistolla.

Pääsiäisen aikaan, rikastamon johtajan tultua kevätlomaltaan etelänlämmöstä, oli hän joutunut heti töihin. Yhden ison maavallisen sakeutusaltaan seinämä oli pettänyt ja sakkavedet olivat osittain peittäneet Helsingintien (valtatie 2). Tultuamme töihin allas oli korjattu ja tie oli ajokunnossa.

Uuden opettelua, Pinstru 1995

Polartekilla oltiin kehitetty tietokantapohjainen suunnitteluohjelmisto Pinstru. Ohjelmiston pääsuunnittelijana toimi Vesa Urpelainen. Ohjelmistoa käyttäessä häneltä täytyi kysyä usein, mitä minä nyt teen? Oppiessa käyttämään Pinstrua pääsi hyvin vauhtiin sillä se nopeutti huomattavasti suunnittelua. Pinstru järjestelmään perustettiin instrumenttipiirit, syötettiin selvittämämme laitetiedot ja liittimet sekä kaapelit ha ohjelma teki kytkennät. Piirsimme piirikaaviopohjat MicroStationilla joka oli myös uusi tuttavuus ja lisäsimme tarvittavat objektit. Lopuksi valittiin sopiva piirikaavion pohja ei muuta kuin tulostamaan valmiita piirustuksia. Kyllä siinä kuitenkin näppäimistön naputtelemista ja päänraapimista riitti aivan tarpeeksi!

Pinstru oli myyty myös Harjavallan Outokummulle kunnossapitoon. Se oli merkittävä kauppa suunnittelutoimistolle!

Keskimmäinen poika pääsi opiskelemaan lentäjäksi Denveriin. Lauri-serkku kehotti olemaan tarkkana, ettei maksa kuin lukukauden kerrallaan. Lupasin avustaa poikaa sillä ehdolla, että hän on tulos- ja raportointivastuussa! Itse olin haaveillut poikasena sotilaslentäjän urasta tekemättä mitään asian eteen joten se jäi vain kuvittelun asteelle. Tuntui se mukavalta pojan toteuttaessa sen mistä itse olin haaveillut. Tiedustelin vielä, että hän on varmistanut asiat ja kaikki oli kunnossa.

Jotta olisi saanut suunnitelmat lähtemään aikataulun mukaisesti täytyi tehdä pitkää päivää. Juhannus aattona kopion ja kasasin mappeja minkä ehdin. Kotiin tultua lähdimme pyöräilemään koko perheellä Oulujoki-risteilylle m/s Lempillä Turkansaareen, jossa oli tervahaudan sytytys. Meno 25 km 1h 10min ja vaimon nuorempi tyttö Maria 11 vuotta oli aika kuitti. Puolenyön kieppeillä kotiin pyöräillessä hän kysyi, etteihän meidän tarvitse ajaa niin kovaa kuin laivalle mentäessä. Nyt ei ollut mihinkään kiire kuten iltapäivällä. Kotimatka vei 1h 37min ja kotiuduimme yhden maissa yöllä. Mukava ja rentouttava juhannusaatto, työkiireet unohtuivat täysin.

 

Ylinopeussakko 1995

Syyskuussa jatkuivat työt Harjavallassa, viikot asennusvalvontaa ja viikonloput Haukiputaalla. Jorma Friman sai projektinsa valmiiksi ja hän vuokrasi ison peräkärryn Oulusta muuttaakseen takaisin. Saimme kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun Jorma suostui ottamaan menomatkaksi huonekaluja jotka sitten veisin vanhimmalle pojalle Espooseen. Muutimme Eeron kanssa Eskon ja Taiston entisen asunnon, sillä myös heidän työnsä Harjavallassa valmistui. Syyskuun 11. päivän iltana pistäydyin peräkärryn kanssa Espoossa. Janilla oli muuttanut ensimmäisen kerran asumaan yksin ja huonekalujen tarve oli suuri. Paluumatkalla vaivasivat sumu ja väsymys

.

Viikonloppuna kävimme ostoksilla Oulussa ja teimme edullisia löytöjä. Palatessamme Haukiputaalle oli kiire naapurin kaksosten syntymäpäiville. Kaahasin Pohjantiellä aika reipasta vauhtia ja Raitotien liittymästä ampaisi perään vilkkuauto. Pysäytin Kadetin ja pelkäsin pahinta, nyt taisi kortti kärytä! Siinä mustan-Maijan kovalla takapenkillä istuessa olo oli aika orpo. Poliisi totesi ylinopeudeksi 28 km/h, en kiistänyt sitä koska ajoin reilusti kovempaa ja olin tyytyväinen näin "pieneen" ylitykseen. Pikavoiton suuruudeksi tuli 900mk joka kumosi tarjous löydöistämme saadun ilon ja hyödyn. Oli muuten ensimmäinen ylinopeussakkoni.

 

Timo Hiltunen pelasti pälkähästä

Suunnittelussa oli tullut yksi töppäys, kun en ollut muistanut tehdä tyyppikuvaa tai selostusta radioaktiivisen massamittauksen asennuksesta. Mittaus tuli hihnakuljettimen ylä- ja alapuolelle ja siihen jouduttiin rakentamaan tukevat teräsrakenteet. Asennusfirmalta tuli myöhemmin lisälasku tuntitöistä ja materiaaleista joita he eivät olleet puutteellisten tietojen vuoksi laskeneet urakkaan. Valvoja läksytti minua ja tietystihän se tuntui pahalta. Sitten tilannepalaverissa oli mukana myös Timo Hiltunen, joka hoiti homman hienosti. Hän perusteli, että   urakkahinta olisi ollut vastaavan summan suurempi jos se olisi ollut mukana tarjouskyselyssä, periaatteessa lopputulos oli plus miinus nolla. Sen jälkeen asia oli loppuun käsitelty ja huokaisin helpotuksesta.


Asennusfirman asentaja kytki murskausmyllyn vieressä olevan asennuskotelon johtimia. Hän totesi minulle, että katsopa tuota tasoa sekä myllyn pultteja, taitaa taso irrota tuosta aika kevyesti kun myllyä pyöräytetään. Ilmoitin asiasta eteenpäin ja kävin kiittämässä asentajaa tarkkaavaisuudesta. Hänen työnjohtaja ja muutama muu asentajakaveri alkoivat naljailla ilmoittajalle, että mitä sinä siitä hyödyit, paljonko sait? Mielestäni ikävää käytöstä sillä yhdessähän sitä ollaan työmaalla ja jos huomaa jonkun asian olevan pielessä niin kaikkien etu on tuoda epäkohta esiin.

Kriittisin kohta oli uusi ristikytkentä jossa jo olemassa olevista laitteista tulevat tiedot saataisiin siirrettyä uuteen automaatiojärjestelmään sulavasti. Valmetin Damatic tuli uudeksi järjestelmäksi. Hieman jännitti kuinka muutos onnistuisi sillä ahtaaseen, valvomon ohjaustaulujen takana olevaan, ristikytkentätilaan tuli asentajaksi tutiseva mies. Asennusliikkeen työnjohtaja totesi, ettei tätä työtä voi päästää tekemään ketään muuta kuin kyseisen henkilön. Täytyy sanoa, että habitus ja asennustyön luotettavuus eivät kohdanneet, sillä asentaja teki täysin virheetöntä jälkeä!

Nopealla aikataululla tehty saneeraus onnistui lopulta hyvin ja laitos saatiin tuotantoon. Se projekti oli ohi, mutta entä sitten?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sain läksiäislahjaksi johdinkimpun ja hyväksytty leiman.

 

Monenlaisia kurssi aiheita 1992-93

Sain tiedon kurssille pääsystä. Tiedustelin vielä osastopäällikkö Hiltuselta, että mikä on työtilanne, menenkö kurssille vai odotanko töitä. Timo totesi tilanteen olevan edelleen heikko ja kehotti lähtemään opiskelemaan. Ilmoittauduin kurssille ja se alkoi marraskuun alussa. Suurin osa kurssilaisista oli DI ja insinööri koulutuksen saaneita, meitä teknikoita taisi olla kaksi. Työttömyyskurssin järjesti Yliopiston täydennyskoulutuskeskus ja koulutusohjelmana oli Automaatio - koulutus ja kehitys. Kurssin metodi oli learning by doing jolloin meille hankittiin projektikohteet ja järjestettiin niihin tarvittavaa koulutusta. Tutorini oli Pekka Kess, pidin hänen jämäkästä ja päättäväisen rennosta tyylistä. Minulla oli hyvä ohjaaja!

 

Kurssin alun teoreettisen osuuden jälkeen työskentelimme meille valitussa projektissa 2-4 pvä/vko ja saimme siihen tarvittavaa koulutusta 1-3 pvä/vko. Jokainen sai toivoa kohteeseensa liittyvää opetusta ja näillä kursseilla sai käydä jokainen joka halusi, toisaalta niillä ei ollut pakko käydä. Itse kävin jokaisella joista vaikeimpia olivat C- ja C++-ohjelmoitikielet sekä Unix joista en tajunnut hönkäsen pöläystä. Mielenkiintoisimpia olivat sumeat logiikat, saattomuistit ja luovan työn tekniikat sekä tulevaisuudessa tarpeeseen tulevia Word- ja Excel-ohjelmia. Teoriaa kertyi yhteensä 346 tuntia.

 

Muutto järven rannalle ja exkursioita

Vuoden vaihtuessa muutin Tuirasta Kaijonrantaan Teknistenliiton luhtitalo kolmion päätyhuoneiston toiseen kerrokseen.

 

Kävimme myös messuilla. Automaatiopäivät Helsingissä olivat ikimuistoiset, sillä en ollut koskaan aiemmin yöpynyt Hotelli Hesperiassa. Nyt me työttömyyskurssilla olevat pyörimme siellä kielten sekamelskassa pikkoloiden avatessa meille ovet. Yökerhossa esiintyi maailman kuulu drag-show. Siellä miehet kuolasivat loistavien esiintyjien edessä, onneksi tiesin mitä esitys piti sisällään. Lopussa esiintyjistä paras, joka päihittäisi kaikki Suomen naisartistit, siirtyi meikkipöydän eteen jossa oli kuviteltu peili. Sitten hän poisti kaikki meikit, peruukit ja lopulta myös rintaliivinsä jolloin totuus paljastui. Kuolaavat miehet säikähtivät kun heille selvisi mistä oli kysymys, he olivat ihailleet silmät selällään miehiä!

 

Projekti kohteeni oli johdinsarjoja valmistava TKV-sarjat Oy. Työtehtäväni ei liittynyt mitenkään automaatioon vaan firman markkinointiin. Yritykselle piti suunnitella ja hankkia esitteet sekä laajentaa yrityksen asiakaskuntaa. Kävimme messuilla Helsingissä ja pistäydyimme myös Casinolla. Johtajat pyysivät ruletti porukkaan, kun he sijoittivat suuren määrän pelimerkkejä yhdelle numerolle. Työttömänä sekä tietoisena voiton minimaalisesta mahdollisuudesta kieltäydyin tarjouksesta. Sinne ne suuret setelit hävisivät hetkessä, ilman mitään tuottoa.

 

Kesäkuun alussa varastettiin autostereot. Sen jälkeen ostin uudet, irrotettavaa mallia jota ei tarvitse jättää autoon anastettavaksi vaan sen voi ottaa helposti mukaansa.

 

Projetipaikan vaihto

Kesäkuun puolessavälissä vaihdoin projektipaikan Polartekille, vaikka Timo Hiltunen ei aluksi meinannut siihen suostua. Timon periaatteisiin ei kulunut käyttää kursseilla olevia suunnittelutöihin sen vääristäessä kilpailua. Sain lopulta puhuttua hänet ympäri. Tehtäväkseni tuli automaatiosuunnitteluohjelmiston kehittäminen vaikka todellisuudessa tein kunnossapitoon liittyvää instrumentointisuunnittelua Veitsiluodon tehtaalle. Mielestäni tämä tehtävä liittyi paljon enemmän automaatioon kuin markkinointi.

 

Messumatkalla hotelli aamiaisella.
Messumatkalla hotelli aamiaisella.

Kurssin puitteissa kävimme myös Logistiikkamessuilla Tampereella. Kaikkea mukavaa sielläkin oli mutta mielenkiintoisinta katsottavaa löytyi Egypti-aiheisesta näyttelystä Tampereen taidemuseossa. Kävimme syömässä Meksikolaisessa ravintolassa. Porukka tilasi Meksikolaiset ruukut varmistaen, että siinä on tarpeeksi "tujua". Tarjoilija totesi, että eiköhän se ole riittävästi maustettu.

 

Olin tilaamassa samanlaista annosta, kun huomasin perinteisen pippuripihvin valkosipuliperunoilla jonka sitten valitsin. Harvoin olen nähnyt niin voimakasta reaktiota ruokailukumppaneissa kuin silloin. Annoksiaan syödessä heidän kasvonsa muuttuivat hiilenharmaiksi, silmien aluspussit täyttyivät hikihelmistä. Joku heistä sai kuiskattua, että olisikohan sittenkin pitänyt valita tuollainen pippuripihvi. Ei liian voimakkaasti maustetusta ruoasta nauti, kultainen keskitie on siinäkin sopivin.

 

Toisessa projektikohteessani selvitin mm. eri vaihtoehtoja ongelmallisen materiaalin määrämittaukseen ja jonka tarkkuus olisi riittävä.

 

Tehdas kierros ja tikkakisa

Vierailuja oli useissa teollisuuslaitoksissa kuten Rautaruukilla Raahessa. Tehdasta esiteltiin laajasti ja lopuksi kävimme saunomassa Mutalassa jossa järjestettiin myös tikkakisa. Minuakin houkuteltiin mukaan, mutta kieltäydyin koska olen todella surkea siinä lajissa. Otin muutaman oluen ja menin seuraamaan kisaa. Aluksi muutama nainen heitti eikä tulos ollut kummoinen. Rohkaisin mieleni ja liityin kisajoukkoon. Vuoroni tullessa yllätin sekä itseni että muut heittämällä heti kaksi ensimmäistä tikkaa kymppiin ja muutkin siihen ympärille. Muilta meni pasmat sekaisin ja tämä oli elämäni ensimmäinen ja ainoa voitto tikkakilpailussa.

 

Lahjoitin hyvälle ystävälle Jorma Frimannille maalaamani taulun.
Lahjoitin hyvälle ystävälle Jorma Frimannille maalaamani taulun.

Elokuun 24. päivänä lähdin auttamaan Jorma Frimania hänen muuttaessa Harjavaltaan pitkähkölle komennukselle. Tarvittavat huonekalut ja muut tarpeet saatiin siirrettyä perille. Syyskuussa Jorma soitti Elektro Dynamolle kattilalaitosten suunnittelusta tiedustellen kuka jatkaisi hänen aloittamia töitä?

 

Kurssi loppui syyskuun lopussa. Lokakuu alkoi pätkittäin, välillä töissä ja sitten taas pakkolomalle.

 

Autovarkaus

Marraskuun lopulla olin yö kylässä keskustassa ja pysäköin auton Heikinkatu 15. kohdalla olevalle tyhjälle tontille johon on sittemmin rakennettu talo. Aamulla ikkunasta katsoessani hämmästelin missä se auto on, tuohonhan minä sen jätin. Otin autostereot ja lähdin katsomaan, mihin se auto oikein jäi. Ei löytynyt autoa, sen paikalla oli vain tyhjä kaljapullo. Kävelin suoraan poliisilaitokselle tekemään varkausilmoituksen. Perillä totesin, että eilen minulla oli auto mutta nyt ei ole muuta kuin nämä stereot. Kerroin automerkin ja rekisterinumeron jonka jälkeen sain kaavakkeet täytettäväkseni. Niitä siinä tutkiessani luokseni tuli poliisi tarkistaen vielä rekisterinumeron, sen jälkeen hän totesi, että kyseisellä autolla on liikuttu Simpsissä automurtoja tehden. Seuraavan päivän lehdessä oli juttu, että rötöstelijä porukka oli tullut etelästä ja he olivat vaihtaneet kulkupeliä keskustassa jatkaen rikollista toimintaa Oulun pohjoispuolella.

 

Ei jää jäljelle muuta kuin auton "luuranko"!
Ei jää jäljelle muuta kuin auton "luuranko"!

Viikon kuluttua Haukiputaan poliisista soitettiin ja kerrottiin auton löytyneen Vittakankaan montuilta poltettuna ja haulikolla rei'itettynä. Auto oli viety Holstimäelle romuttamoon jossa kävin sitä katsomassa. En huomannut iltahämärässä ammunnan jälkiä valokuvatessani auton raatoa. Vasta valokuvista huomasin haulien reiät. Ilmoitin vakuutusyhtiöön ja vakuutustarkastaja halusi välttämättä käydä tarkistamassa kulkupelini. Hän soitti myöhemmin tiedustellen nolona, että saako auton paalata? Toki sai, mitä sillä enää teki.

 

Kattilalaitoksia Venäjälle

Joulukuun lopussa lähdimme Hiltusen Timon kanssa palaveriin Helsinkiin. Siellä Elektro Dynamo tilasi kattilalaitosten instrumentointisuunnittelun seuraaviin kohteisiin Kassimowo, Alakurtti, Morosowski, Kamenka, Tsernograd, Kiova, Rostov, Tschist ja Strugi Krasnye. Tilanteessa auttoi varmaankin se kun tutustuin Pieksämäellä Elektro Dynamon Pirnekseen.

 

Tammikuussa ostin Opel Kadett E:n jonka rahoituksessa auttoi isä jolla oli säästäväisenä miehen likviditeetit kunnossa toisin kuin minulla. Lyhensin lainaa säännöllisesti.

 

Työkaverini Kari Heikkinen oli monesti mainostanut Tyrnävän naistentansseja joissa olinkin veljen ja isän kanssa pistäytynyt. Ajattelin testata tuoretta hankintaa hieman pitemmällä ajoreissulla ja lähdin käymään Tyrnävällä. Enpä arvannut mitä siitä seuraisi. Oli tammikuun 22. päivän ilta kun astuin sisälle tanssipaikan eteiseen. Verkkokalvolle piirtyi kuva joka syöpyi syvälle muistiini. En nähnyt salin ovesta kuin epämääräisen ihmismassan kunnes oviaukon ohi liki leijui viehättävä nainen tanssipyörteissä. En tiedä mikä siinä oli, hiustenko hulmahdus, liikkeen sulavuus vai kohtalo? Toivoin tämän naisen hakevan minua vaikka en ollut nähnyt edes hänen kasvojaan. Toiveeni toteutui ja siitä se tänne asti kantava suhde on jatkunut karikkoineen ja paisteineen.

 

Kattilalaitosten piirustukset tehtiin AutoCAD:lla. Harmi kun parin kattilalaitoksen kaikki positiot muuttuivat kahdesti. Työmäärä kasvoi huomattavasti. Piirustuksiin ja luetteloihin täytyi vaihtaa uudet positiot käsin, kaikki viitteet piirustuksista ja luetteloista toisiin, jolloin virhemahdollisuus kasvoi ja aikaa kului.

 

Timo Hiltunen oli kutsunut Elektro-Dynamon porukkaa Syötteelle 12.4.1994. Minulla oli kiire päivittää suunnitelmiin viimeisimmät positiot. Hakkasin niitä koneelle minkä ehdin voidakseni lähteä myös Syötteelle. Kun sain tehtyä muutokset, en enää ehtinyt tarkistamaan niitä joten pyysin apua Taisto Kangasluomalta. Palattuani edustusreissulta Taisto totesi, että oli olettanut löytävänsä virheitä nopeasta työtahdistani johtuen, mutta hämmästyksekseen suunnitelmissa ei ollut ainoatakaan vaikka hän oli tarkistanut ne useampaan kertaan. Oikean rytmin löytyessä voi töitä tehdä virheettömästi kiivaaseenkin tahtiin.

 

Muutto Haukiputaalle 1994

Suhteemme eteni vauhdilla ja toukokuun 5. päivän aamuna kuskatessani Tarjaa ja hänen tyttöjään kouluun ja töihin kysyi nuorimmainen, että saisivatko he muuttaa luoksesi asumaan? Ei minulla ollut mitään sitä vastaan ja siitä se yhteinen asuminen alkoi. Kolmatta kertaa lähdin liikkeelle lähes nollapisteestä. Tarja oli ostanut ennen tapaamistamme rivitalo-osakkeen Haukiputaalta ja remontin valmistuttua muutimme sinne. Poistuin ensimmäisen kerran Oulusta, minusta tuli heinäkuun alusta Puttaalainen.

 

Oli tehtävä ylitöitä, että sain suunnitelmat valmiiksi. Syyskuun 8. päivänä palaveri Helsingissä jossa sain tuiki harvinaista positiivista palautetta. Saksalainen kattilatoimittaja, jolle Elektro Dynamo teki töitä, oli todenneet dokumentoinnin olleen erinomaista. ED:n mukaan Saksalaiset olivat todella vaativia sekä tarkkoja ja antoivat harvoin tällaista palautetta.

 

Palaverin jälkeen kävimme ampumassa savikiekkoja. Se oli elämäni ensimmäinen kerta kun ammuin haulikolla ja sain muutaman kiekonkin alas. Sitten saunomaan Palaceen jossa oli pesijä joka kuurasi meidät puhtaaksi. Etsimme ruokapaikkaa ja siinä sataman kupeessa hämmästelin m/s Georg Ots laivan suuruutta. Koska saaressa oleva ravintola oli jo suljettu menimme Torniin syömään ja loppuillaksi syntiseen Pikku-Pietariin.

 

Suunnitelmat valmistuivat ja työt pätkittyivät. Tein Elektro Dynamolle Minkisen Ollille pieniä analysaattorikaappien suunnitteluja.

 

Varhain 28.9.1994 avasin television katsoakseni aamu TV:n uutiset. Järkytykseni oli suuri kun M/S Estonian ilmoitettiin uponneen. Muistelin kuinka suurelta ja turvalliselta Georg Ots oli näyttänyt satamassa ja nyt vielä suurempi Estonia oli vaipunut meren syvyyteen. Miltä ihmisistä oli tuntunut seurata laivan uppoamista. Aamulla kylmä sade pieksi kävellessäni parkkipaikalta toimistolle, kylmäsi ajatella haaksirikkoutuneita jäätävän myrskyävällä merellä. Ei tullut työnteosta sinä päivänä juuri mitään uhrien ja pelastuneiden pyöriessä mielessä.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Insinööritoimisto Polartek Oy ja uudet haasteet 1989

 

Kuten oli sovittu menin vapaamuotoiseen työpaikkahaastattuluun. Keskustelimme tuokion Polartekin sähköosaston päällikön Timo Hiltusen kanssa, jonka jälkeen oli helppo tehdä päätös. Sovimme vielä palkasta ja siitä milloin siirryn Polartekin palvelukseen. Siirtyminen uuteen firmaan tuntui turvalliselta, sillä siellä oli tuttuja työkavereita. Päätöksen sinetiksi otimme lasilliset konjakkia. Enpä osannut arvata kuinka pitkä tästä työsuhteesta tulisi.

 

Seuraavana työpäivänä irtisanoin itseni Kuparilta. Silloinen toimiston johtaja Viljo Tulkki alkoi heti moittia Polartekia reppufirmaksi ja pyysi minua harkitsemaan vielä yön yli. Olin päätökseni tehnyt eikä siinä ollut mitään muutettavaa.

 

Ei aikaakaan kun jo Kuparin johtaja soitti Espoosta. Aiemmin hän eikä Tulkki olleet noteeranneet minua lainkaan toisin kuin Nyberg. Nyt olin huomion keskipisteessä arvostettuna suunnittelijana jota pyydettiin harkitsemaan vielä irtisanoutumispäätöstä. Totesin johtajalle, että en minä olisi tätä päätöstä tehnyt jos en olisi siitä täysin varma. Johtajan käytös alkoi muuttua, hän haukkui Polartekin kuten Tulkki, jonka jälkeen hän heitti kehään vielä uhkaukset. Kupari kostaisi Polartekille, kun nämä olivat ostaneet heidän suunnittelijoitaan. Kerroin hänelle, ettei minua kukaan ollut ostanut sillä olin itse ottanut yhteyttä työpaikkaa tiedustellen. Ymmärtääkseni olimme vapaassa maassa jossa voi halutessaan vaihtaa työnantajaa, emme missään diktatuurissa. Tämä oli viimeinen pisara, eihän tällaiseen yritykseen voinut jäädä mistään hinnasta.

 

Ilmoitin veljelleni, että vetäydyn yrityshankkeesta, jolloin hän suuttui syyttäen minua petturiksi. Katsoin arkana miehenä turvallisemmaksi siirtyä toisen palvelukseen mukavan palkankorotuksen saaneena. Selitykset eivät auttaneet ja epäsopu jatkui jonkun aikaa.

 

Työsuhde Polartekilla alkoi 27.2.1989. Toimitilat olivat nykyisen Stockmannin paikalla olleessa vanhassa puurakennuksessa. Ensimmäiset tehtävät olivat Stora Enson Hartsiliimatehtaan HS-venttiilitilien automatisointisuunnittelu ja asennusvalvonta.

 

Välillä kävimme hakemassa Kuopiosta uuden perheenjäsenen koiran. Camilla oli bostoninterrieri, kolmas koirana  ja rodun piti olla terveyden perikuva. Totuus oli kuitenkin jotain aivan muuta. Harmi vain koska, Camilla oli vilkas, oppivainen, todella hyvä luonteinen ja ystävällinen koira.

 

Syntyi 20 vuotta jatkunut squash ystävyys

 

Huhtikuussa sähköosastonpäällikkö Timo Hiltunen kehotti minua pelaamaan squashia Jorma Aution kanssa. Timo totesi, ettei hän viitsi lähteä koska "Jopilta" ei ollut tenniskään oikein luonnistu. Lupauduin pitkin hampain, sillä minulla oli huonoja kokemuksia peleistä kokemattomien kanssa. Menimme pelaamaan 19. päivänä jolloin alkoi lähes 20 vuotta jatkunut squas-ystävyys.

 

Pelin alettua ihmettelin, että mikä duracell mies tämä oikein on hänen hakiessa lähes kaikki pallot hämmästyttävällä nopeudellaan. Tilanteen ollessa tasatilanteessa Jorma osoitti myös oivat taktiset lahjansa. Hän tutkaili palloa ihmetellen, että onko se rikki sen toimiessa epäjohdonmukaisesti jonka jälkeen lähti hakemaan uutta palloa. Ei se ollut muuta kuin taktinen hengähdystauko ja se sekoitti tyystin pelini ja hävisin ensimmäisen otteluni.

 

Toukokuussa oli keskusteluja vanhimman pojan tulosta luokseni koko kesäksi. Lopulta se kariutui erimielisyyksiin elatusmaksujen suorittamisesta.

 

Toukokuun lopussa oli luokkakokous Helsingissä. Järjestäjillä oli suuret suunnitelmat, mutta lopulta koko luokkakokous oli vähällä kariutua. Olimme ilmoittautuneet Esko Ruotsalaisen kanssa ja soitimme muutaman puhelun joilla saimme jotain pientä sponsorointia kokoukseen, polttoaineet, hieman juotavaa sekä yösijan itsellemme. Esko sai Kuparilta auton jolla lähdimme Oulusta kohti Pasilaa ja tapaamista jossa oli alle kymmenen luokkakaveria paikalla.

 

Durgapur Steel Plant Intia 1989-91

 

Siirryin Polartekin toimistolta Rautaruukin pääkonttorille Kiilakiventielle, jossa alkoi masuunin instrumentointisuunnittelu Intiaan. Aluksi se tehtiin manuaalisesti. Piirtäjät piirsivät suunnittelijoiden suunnitellessa. Suunnitteluryhmä oli todella tiivis ja mukava.

 

Osa masuunikauppaa tehneistä Rautaruukki engineeringin palveluksessa olevista kokivat olosuhteet Intiassa niin järkyttäviksi, että he vaihtoivat firmaa. Eräskin oli laihtunut myyntireissulla liki kymmenen kiloa pahan vatsataudin takia.

 

Heinäkuussa Polartek järjesti oppi-isälleni Paavo Kekaraiselle golf-illan. Tämä oli toinen kerta kun kokeilin miltä tuntuu osua golfpalloon, mutta en saanut silloinkaan kipinää lajiin!

 

Stockmannin rakentaminen lähestyi ja 22.9.1989 "pääkonttori" muutettiin yhteisvoimin Typpitielle. Tiloissa oli ollut aiemmin VTT. Toimitilat olivat fiksummat kuin vanhassa puutalossa, mutta osa porukasta kaipaili takaisin keskustaan jossa kaikki lounaspaikat olivat lähettyvillä. He muistelivat kaiholla kesiä jolloin oli ollut mukava nauttia jälkiruokajäätelöt Rotuaarilla.

 

Työkaveri teraupeuttina

 

Samoihin aikoihin toinen avioliittoni kariutui ja muutin väliaikaisesti veljeni Pertin luokse Tuiraan. Ero rassasi todella paljon. Suunnittelijan tärkein työkalu on hänen pääkoppansa. Ajatusten juututtua samaan uraan ei työstä tullut mitään aivojen ollessa tiltissä!

 

Onneksi työkaverina oli Jorma Friman. Rohkaisin itseni ja menin Jorman huoneeseen tilittämään tuntojani. Suljin oven ja keskustelimme kipupisteistäni jolloin hän tuumasi, että miksi sinä noin ajattelet mietipä asiaa tältä kantilta jolloin pääsin pois urasta ja kykenin jatkamaan töitäni. Tätä tapahtui useita kertoja eikä Jorma koskaan tiuskaissut, että mitä sinä taas tulet tänne itkemään vaan hän kuunteli ja auttoi. Jälkeenpäin olen todennut Jorman olleen paras terapeuttini. Olen syvästi kiitollinen hänen avustaan ja tuestaan jolla jaksoin raskaan eroprosessin läpi.

 

Suurena apuna oli myös Rautaruukki Engineeringin järjestämä jooga johon sain osallistua vaikka olin ulkopuolinen suunnittelija. On muuten henkisesti tasapainottava ja rauhoittava harrastus. Kiitos Rautaruukin mukavalle henkilökunnalle!

 

Vaikeuksia kertoa lapsille totuus

 

En kehdannut kertoa vanhemmille pojilleni erostani ennen kuin esikoinen soitti tiedustellen miksi en ollut ottanut yhteyttä. Myöhemmin poikien tulessa luokseni esikoinen puhui Filmnetistä ja sen tilauksesta, mutta olin sitä vastaan. Lopulta pyysin häntä selvittämään millaisia kustannuksia siitä tulisi. Jani suoritti tehtävän luvan saatua jonka jälkeen hän ilmoitti mitä se maksaisi. Koska pojat kävivät säännöllisesti luonani ja vuokrasimme silloin elokuvia, päädyin pienen laskutoimituksen jälkeen tilaamaan elokuvakanavan edullisempana vaihtoehtona.

 

Marraskuun alussa Polartek järjesti vuokra-asunnon keskeiseltä paikalta Tuirasta, kiitos Juhani Janssonin. Periaatteessa se oli ensimmäinen asunto jossa asuin yksin ja se oli rauhoittava olotila. Veljeni oli huolissaan kun en käynyt juurikaan "liikenteessä"! Ilmoitin nauttivani olostani, eikä minun tarvinnut lähteä mihinkään jos ei tehnyt mieli.

 

Loukkaantumisen seurauksena alkoi ACAD ura

 

Sitten loukkasin oikean käteni jolloin pikkusormen kämmenluu murtui ja sain kolmen viikon sairausloman. Kävin viemässä todistuksen toimistolle, jossa oli aloitettu Auto Cad koulutus Vesa Urpelaisen johdolla. Jorma Friman pyysi jäämään seuraamaan opetusta. Päivä meni nopeasti uutta oppien. Koulutus loppui kello kolmen kieppeillä. Olin lähdössä kotiin kun Jorma huhuili, että mitä sinä siellä kotona yksin teet, tule vaan huomenna käymään kahvilla.

 

Siitä alkoi yksi mukavimmista työ-/opettelujaksoista. Herätyskello oli pois päältä, mutta heräsin siinä kahdeksan pintaan. Aamutoimet ja aamiainen jonka jälkeen lähdin kohti työpaikkaa. Ehdin toimistolle melko tarkasti yhdeksän kahvitauolle, jonka jälkeen ja aloin uppoutua cad maailmaan. Tämä oli aikaa ennen Windowsia ja hiirtä varten oli digitointitaso (kts. blogin kuva). Kokeilin Auto Cadin ominaisuuksia piirtäen kaikkea mahdollista ja lähdin kotiin kolmen jälkeen. Tätä jatkui koko sairausloman ajan uutta oppien ilman mitään oppimis- tai työpaineita. Vietin ainoastaan yhden sairauslomapäivän kotona, apaattisena saamatta mitään aikaiseksi.

 

Auto Cadistä oppi joka päivä jotain uutta. Vaikka projekti ryhmässä oli suunnittelijoita kolmesta eri yrityksestä sekä johto Rautaruukilta se oli hämmästyttävän yhtenäinen. Töitä tehtiin learning by doing metodilla. Suunnitellessa toisen firman suunnittelija tiedusteli, että miksi sinä noin teet? Katsopa, sen voi tehdä näin helpommin. Huomatessani jonkun työskentelevän monimutkaisesti tarjosi hänelle apuani. Kukaan ei pantannut tietojaan ja taitojaan vaan toimimme yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Mielestäni tämä on paras tapa työskennellä.

 

Tarjolla tietokone kotiin

 

Polartekin kautta tarjottiin tietokoneen hankintaa osamaksulla, varustettuna joko 286 tai 386 prosessorilla. Minä en moista vempainta halunnut, mutta kysyin veljeltäni kiinnostaisiko häntä. Hän halusi kalliimman ja paremman 386:den, muiden halukkaiden tyytyessä 286:een. Minulta perittiin lyhennys tilistä ja veli maksoi minulle. Hänen mukaansa PC:n hinta oli tippunut nopeammin kuin hän sitä lyhensi. Oli siitä kuitenkin ollut apua pitkäksi aikaa.

 

Järjestin Polartekin ensimmäisen squashturnauksen 14.2.1990 josta kirjoitin jutun joka julkaistiin paikallisissa lehdissä.

 

Olin lisännyt huomattavasti liikuntaani purkaakseni eron aiheuttamaa pahaa oloa. Mukavimmillaan se oli harrastaessani viikon jokaisena päivänä eri liikuntalajia. Keväällä mopo karkasi käsistä siirtyessäni yksipuoliseen liikuntaan, pelkään lenkkeilyyn lisäten sekä määrää että vauhtia liian nopeasti. Tämän seurauksena akillesjänne alkoi kesänmittaan oikutella.

 

Lopulta myös Esko Ruotsalainen Samuel Rousu siirtyivät Kuparilta Polartekille. Vanha kaarti oli taas kasassa. Myöhemmin Kupari toimiston nimi muuttui JP-suunnitteluksi ja lopulta Oulun toimisto lopetettiin.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat