Kirjoitukset avainsanalla lakko

Hankkija ja Pohjolan Kaapelin emalilankatehdas 1974

 

Alkusyksystä 1974 vähennettiin porukkaa Lastenklinikan työmaalta ja taas tuli muutama päivä lomautusta ennen uutta työkohdetta. Sitten pääsin rakentamaan emalilankatehdasta Hönttämäelle. Paljon myöhemmin tilat siirtyivät Nokialle.

 

Heti alussa oli skismaa matkakorvauksista asentajien ja työnjohdon välillä. Taidettiin siinä muutama tunti istuakin ennen kuin ristiriita selvisi ja saimme voileipärahat ja kilometrikorvaukset.

Urakka eteni vauhdikkaasti, sillä se oli normaalia rutiini hommaa. Välillä paiskittiin ylitöitä kiireisen aikataulun vuoksi. Muutama kaveri seikkaili humalassa viikonlopputöissä ja kauempaa komennettu asentaja oli saanut jostakin tippurin.

 

Oulu juoksun aikaan en voinut olla töissä viikonloppuna, joten jäin syyskuun viimeisenä perjantaina asentamaan yksin ruokasalin valaistusta. Lamput olivat kookkaita kolmiputkisia loistevalaisimia. Merkkasin valaisinlinjat kattoon ritsalangalla (värilanka). Nyt tarvittiin jo apua, sillä pelkät kädet ja pää eivät enää riittäneet. Kiilasin valaisimen laudasta tehdyllä T-mallisella tuella toisesta päästä lastulevykattoon, samalla toisesta päästä päällä tukien pystyin kiinnittämään sen ruuveilla. Olihan se taistelua, mutta sain valaisimet paikoilleen puolenyön maissa ja jonka jälkeen poljin fillarilla kotiin.

 

Työnjohdon kanssa sattui pieni yhteenotto mestarin tulessa kahvitauolla komentamaan töykeästi asentajia töihin. Kaverit hermostuivat siitä niin, että päätimme yhdessä lyödä ”perseet ketoon”. Emme lähteneet töihin ennen kuin mestari pyytäisi anteeksi asiatonta käytöstään. Tunnin päästä asia selvisi johdon nöyrtyessä ja työt jatkuivat.

 

Vedimme viikonlopputöinä suurvirtakaapeleita pääkeskukselle nokkamiehen peitellessä sähkökeskuksen jännitteisiä osia huolissaan, koska niihin tuli jännite suoraan muuntajalta. Ihmettelin miten hän noin säikkynä on, eihän minullekaan ollut sattunut mitään vuonna 1971, vaikka kairasimme suoraan 20 kilovoltin syöttökaapeliin. Kaapelien veto onnistui ilman havereita.

 

Paha työtapaturma

 

Seuraavalla viikolla olimme hakemassa asennustarvikkeita toisesta tehdashallista, kun valot sammuivat ja syttyivät hetkeksi sammuen sitten kokonaan. Ihmettelimme miksi. Sitten selvisi syy.

Marjalan Pentti oli ollut kytkemässä suurvirtakaapeleita. Kaapeleiden järjestys oli ensiarvoisen tärkeä, että niiden aiheuttamat magneettikentät kumoaisivat toisensa. Pentti varmisti kaapelien järjestystä keskuspäässä kytkemällä jännitteettömiin suurvirtakaapeleihin oikosulkulangan. Kytkentäkennojen alaosaan tuli syöttöjännite suoraan muuntajalta ja hänen käyttämänsä ”jompituslanka” oli todennäköisesti osunut jännitteisiin liittimiin aiheuttaen oikosulun. Valtava valokaari oli sytyttänyt palamaan sekä lattian että kaapiston maalit.

 

Mennessämme tapahtuma paikalle, se oli kuin pommin jäljiltä, kuten televisiouutisista nähdyt IRA:n iskut Belfastissa. Jotta tulipalo oli saatu taltutettua, sinne oli täytynyt tyhjentää useampi jauhesammutin. Pentin punaisesta lippalakista ei löytynyt kuin suikaleita. Seinällä oli monen metrin korkeudessa sulaneita kupariroiskeita. Jäljet olivat todella järkyttäviä!

 

Pentti kertoi poistuneensa oikosulkupaikalta kapeaa käytävää kaapiston ja seinän välissä. Sitten hän ylitti puolen metrin levyisen kaapelikanavan, alitti suoja-aidan. Hänen ollessa poistumisportaiden alapäässä Leväsuonmuuntoaseman maasulkurele yritti kytkeä jännitettä uudestaan, jolloin oikosulku uusiutui.  Kova lenkkeilijä kun oli, hänen työkenkinään olivat lenkkarit. Legenda kertoo, että Pentin poistuessaan sähkötilasta Pohjolankaapelin käyttömiehet olivat nähneet hänen kipinöineen metallisiin ovenpieliin. Oliko Pentti saanut sähköiskun varautuen sähköisesti? Vai oliko se pelkää käyttömiesten kuvitelmaa?

 

Pentin kasvot ja kädet paloivat todella pahasti. Onneksi hän selvisi vielä työelämään. Vasta silloin tajusin sen, mikä voima sähköllä on ja kuinka onnekas olin kesällä 1971. Sähköä kannattaa varoa ja kunnioittaa aina, sillä sitä ei näe, mutta sen vaikutukset tuntiessaan voi jo olla myöhäistä!

 

Kertausharjoitukset

 

Syksyllä kävin viikon kertausharjoituksissa Hiukkavaaran metsissä. Tämä joukko oli ollut kasassa pitkään ja sen tehtävänä oli tosipaikan tullessa Oulun suojeleminen. Minut määrättiin raskaan kranaatinheitinkomppanian tulenjohtojoukkueen viestiryhmään. Koska ryhmään ei tullut aliupseeria, minut nimettiin korpinjämieni vuoksi ryhmänjohtajaksi. Sanoin ryhmälle, etten tiedä näistä asioista mitään, joten hoitakaa hommat, minä voin kantaa tapsikeloja.

 

Ensimmäiset päivät telttamajoituksessa menivät loikoillessa. Seurasimme kauhuissamme kuinka kivääriporukan miehiä höykytettiin sulkeisissa sekä juoksetettiin pitkin soita. Lopulta he olivat uupuneet suolle niin, että toisen joukkueen miehet olivat joutuneet auttamaan heidät sieltä pois.

 

Kävimme katsomassa kevyen krh:n ammuntoja jotka eivät olleet kovinkaan tarkkoja. Seuraavana päivänä oli meidän vuoro. Pojat antoivat suuntimat ja ensimmäisestä laukauksesta lähtien kaikki osuivat nappiin. Pari sirpaletta katkoi oksia tulenjohtopaikan männyistä. Se oli hienoa ja ammattimaista toimintaa.

 

Meitä myös kyyditettiin panssarivaunun kannella. Saimme pyörähtää vaunun telaketjun edestä sen ajaessa meitä kohti sekä kokeilla miltä tuntuu kun se ajaa yli maatessasi telaketjujen välissä. Teimme myös maihinnousuharjoituksia syöksyveneillä.

 

Loppusodassa pyöräilimme Turkansaaren lähistölle, jossa yövyimme ja teimme aamulla maihinnousun Oulujoen pohjoispuolelle. Ryhmämme ”kuoli” välittömästi, joten toimimme sen jälkeen rennosti vaikka meitä kuinka komennettiin.

 

Loppupuheessa moitittiin osan porukasta käyttäytyneen kuin Rajamäen rykmentti, varmaankin meistä johtuen. Kertausharjoitusten johtaja totesi ryhmän pysyvä kasassa ja saavan taas kutsun harjoituksiin. Onneksi ei tullut kutsua 12 vuoteen. Varusteita luovuttaessa huomasin papereistani, että tehtäväkseni oli merkitty kirjuri, joka oli sitten viivattu yli. Hieman harmitti, mutta sehän keikka oli jo ohi, joten mitäs siitä.

 

Takaisin töihin kaapelitehtaalle

 

Tehtaan korjaamolle tuli mies kyynärsauvojen kanssa, jolloin minulle kerrottiin tämän työntekijän järkyttävä kohtalo. Mies oli ollut katsomassa sukulaistaan OYS:ssa ja pois lähtiessään hän oli mennyt viemään jotain auton takakonttiin. Tällöin erään naisen ohjaama auto oli törmännyt autonperään sillä seurauksella, että miehen jalat olivat jääneet puskureiden väliin. "Onneksi" siitä oli lyhyt matka ensiapuun, jossa todettiin molempien säärien murtuneen. Jalat kipsattiin ja hän pääsi kotiin. Seuraavana aamuna mies ihmetteli varpaidensa outoa väriä. Sairaalassa selvisi karmea kohtalo, molemmissa jaloissa oli kuolio ja ne jouduttiin amputoimaan polven alapuolelta. Siinä hän nyt harjoitteli kävelemään uusilla proteeseillaan.

 

Sähköliitto

 

Kävin muutamassa Sähköliiton pikkujoulussa ja tarjoilut olivat hyvät. Ravintolat olivat Merikoski, Tervahovi ja Albert. Albertissa hieman harmitti Sähköliiton toimitsijan tallentaessa tilaisuutta kaitafilmille. Kuvaaminen oli todella pahan näköistä ruiskumaalausta kameran heiluessa kuin hullun "se" mielettömän "siellä". Olisinpa päässyt ikuistamaan juhlatilaisuutta. Illan edetessä selvisi syy kuvaamisen epämääräisyyteen. Kuvaaja toikkaroi miestenhuoneesta tuhannen tupakeissa solmio jouluruoassa, koska se oli uinut samassa paikassa mihin hän oli vetänyt laatat.

 

Hallin vihkiäiset

 

Halli valmistui kevättalvella 1975. Myöhemmin olen kuullut, että silloisen laman aikana ei ollut muita tapahtumia koko Suomessa kuin emalilankatehtaan vihkiäiset. Siksi myös tasavallanpresidentti Urho Kekkonen oli tullut juhlistamaan tilaisuutta. Propagandan mukaan "Urkki" oli rautaisessa kunnossa loikkien leveiden metsäojien yli. Kuitenkin hän oli tullessaan köpötellyt lyhyillä askelilla Oulunsalon-lentokentällä. Tehdaskierroksella adjutantti oli kulkenut hänen edellä huomautellen, että kynnys herra presidentti. Ei ollut "Urkki" enää entisessä vedossa.

 

Lama, lomautus ja Toppilan sellutehdas 1975

 

Helmikuussa Hankkijan palveluksessa Pohjois-Suomessa oli liki 90 asentajaa. Hankkija oletti saavansa Tornion terästehtaan asennusurakan, mutta se menikin ARE:lle. Minut lomautettiin helmikuussa ja huhtikuussa töissä oli ainoastaan viisi sähkömiestä. Lomautus sattui ikävään saumaan. Olimme tehneet tammikuussa asuntokaupat ja jouduin työttömäksi isot asuntovelat niskassa.

 

Olin kuukauden lomautettuna kunnes maaliskuussa 1975 työvoimatoimisto toimi ensimmäisen kerran urallani osoittaen töitä Toppila Oy:n massatehtaan kunnossapidossa. Kiertelin tehdasta vanhemman asentajan apuna. Siellä oli myös toinen nuori asentaja Hankkijalta. Kerran hän totesi, että oletko sinä huomannut erään vanhan asentajan työparin jatkuvia vierailuja verstaalla. En ollut nähnyt.

 

Myöhemmin olin työparini kanssa voimalaitoksen ylätasolla, jolloin tämä vanha asentaja tuli alemmantason sähkökotelolle korjauskeikalle. Hän aukaisi kotelon, tarkisteli sitä aikansa, penkoi sitten työkalupakkiaan ja todeten, ettei hänellä ole tarvittavia osia ja kehotti nuorempaa hakemaan ne verstaalta. Asentajan poistuessa vanha asentaja suoritti pikaisesti korjaustoimet. Apulaisen saapuessa takaisin tokaisi vanhus, että hän löysikin osat ja sai korjattua vian.

 

Mietin, että voiko tämä olla totta armon vuonna 1975! Seoslannoitetyömaalla nokkamies oli kertonut, että vanhat asentajat eivät näyttäneet nuoremmilleen kuinka asennukset tehdään eivätkä opastaneet muutenkaan. Luulin tämän olevan kaukaista historiaa, mutta ei se ollutkaan sillä näin sen omin silmin. Kuinka onnellisessa asemassa olin ollut työkavereitteni suhteen. He olivat auttaneet ja opastaneet minua, joskus jopa kädestä pitäen.

 

Sitten minulle ilmoitettiin, että joutuisin myös päivystystehtäviin. Yhtiö hankkisi minulle lankapuhelimen ja päivystysvuorossa ollessani joutuisin olemaan kotona valmiustilassa saaden siitä pienen korvauksen. Hälytyksen tullessa täytyisi korjauskeikalle mennä välittömästi.

 

Voi ei! Minua alkoi pelottaa, että joutuisin yksin vikakeikalle. Tähän asti olin ollut työmailla jossa nokkamies hoiti työhön ohjauksen ja siellä toimittiin pareittain. Olin epävarma selviäisinkö yksin hälytyksistä ja osaisinko hoitaa työni, jos tehtaalla ilmenisi jotain ongelmia. Sen sekä matalan palkan vuoksi yritin löytää urakkatöitä. Sitten työkaveri Hankkijalta kertoi, että Vesionnisella tarvittaisiin miehiä OTK E-jakelun rakennustyömaalle.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat