Ammattikoulu 1967

 

Pääsin opiskelemaan Oulun Ammattikoulun sähköasentaja ja -koneenkorjaaja linjalle ylimääräisenä opiskelijana isäni myötävaikutuksella vuonna 1967. Pyrkijöitä linjallemme oli 800 joista 144 valittiin pääsykokeisiin ja heistä 19 pääsi opiskelemaan ammattia.

 

Myöhäisherännäinen kun olen, päätin lukea kunnolla vasta viimeisiin sähköopin kokeisiin keväällä 1970 opetellen myös kaikki kaavat. Tuloksena oli luokan paras arvosana ja kiitokseksi opettaja Ritala epäili minun luntanneen.

 

Vaikka olin ylimääräinen ja koulunkäyntini sitä sun tätä oli päästötodistukseni keskiarvo luokan keskiarvossa! Valmistuttuamme kolmen vuoden opiskelun jälkeen olimme koulumme ensimmäiset sähköasentajat.

Teräs Oy 1969

 

Kesällä 1969 isäni hommasi minut kesätöihin Rautakauppa Teräs Oy:n putkivarastolle. Olin vielä silloin tosi tumpelo ja epävarma. Kerrankin minun piti purkaa eräs viemärilähetys. Kuorman purku oli jo aloitettu ja käsitin asian väärin alkaen lastaamaan viemäriputkenpätkiä takaisin kuormalavalle. Paiskin ruokatunnin töitä hikihatussa ja kaikki aivan turhaan. Kyllä nolotti oma typeryys kun homma piti tehdä kahdesti.

 

Kierteet, putkimitat, venttiilit, kaikki materiaalit aiheuttivat hankaluutta. Ainoastaan paineviemäröinnin Uponyl-viemäriputket olivat minulle helppoa kauraa ja opin ne selkeiden mittojen ja muotojen ansiosta. Isä vihjaili, että minun pitäisi opetella tarvikekirjoista lisää putkitietoutta. Viittasin kintaalla isän neuvolle, sillä enhän minä mikään putkimies ollut!

 

Jostakin ihmeen syystä isä ja äiti ostivat minulle syksyllä 1969 kaitafilmikameran. Olin toivonut mopoa, mutta sitä en saanut. Kiitän vanhempiani tästä hienosta hankinnasta jolla harjoittelin kuvausta ja tallensin muistoja vuosien saatossa. Mopo olisi ollut ja mennyt, kaitafilmikamera toimii vieläkin.

 

Turun Asennuspaja Oy 1970

 

Valmistuttuani sähköasentajaksi 1970 odotin kotona, että joku tulee hakemaan minut töihin. Isä oli jutellut Teräksellä Lääketieteenlaitoksen sähköurakoitsijan nokkamiehen kanssa joka oli pyytänyt minua käymään. Kävin haahuilemassa laajan työmaan pihalla löytämättä oikeaa parakkia. Muuten siihen aikaan rakennettiin koko nykyistä OYS:n aluetta ja se oli tosi laaja. Isä patisti minua menemään sinne toisen kerran ja silloin löytyi oikea paikka ja pääsin urakkatöihin tuntipalkan ollessa noin 3,50 mk/h.

 

Luulin olevani oikea asentaja, mutta kyllä luulot karisivat todella nopeasti. Onneksi työkaverit olivat auttavaisia ja ymmärtäväisiä tällaista avutonta asentajaa kohtaan opastaen minua kärsivällisesti. Suuret kiitokset heille!

 

Porukka oli sopeutuvaista ja avointa. Jos joku alkoi työmaalla kukkoilemaan, niin kokeneemmat kaverit kyllä laittoivat sooloilijat kuriin. Pidin tyylistä, enkä joutunut koskaan kiusauksen kohteeksi. Toki pientä huulenheittoa oli piristämässä raskasta työntekoa, mutta ei koskaan mollaamista tai toisen aliarvioimista.

 

Roppasin väestösuojaan kaapelien ja sähkökalusteiden kiinnitysreikiä. Ammattikoulussa oli ollut upouusia AEG:n pieniä porakoneita. Nyt jouduin poraamaan betonia isolla kolholla metallirunkoisella iskuporakoneella joka oli todella painava. Työpäivän päättyessä oli aivan sippi ja betonipölyn peitossa.

 

Asensin läpivientiputket väliseinämuurauksiin mikä tuotti suurta vaikeutta, kun en osannut lukea sähköpiirustuksia ja jouduin toistuvasti kysymään työkavereilta montako ja minkä kokoista putkea kuhunkin läpivientiin tarvittiin.

 

Suurin osa laitoksen pohjoispään pistorasioista, puhelinpistokkeista ja kytkimistä on asentamiani. Kerran nokkamies tuli katsomaan, että mitä sinä oikein tuuskaat niiden kytkentöjen kanssa? Nyt tehdään urakkahommia ja hän näytti kuinka pistorasia kytketään. Olin taiteillut jokaisen kuoritun johtimen päähän silmukan kuten ammattikoulussa oli opetettu jotta johdin varmasti pysyy ruuvin alla. Ei urakassa ollut sellaiseen aikaa vaan johtimet kuorittiin sopivan mittaisiksi työnnettiin liitinruuvin alle, ruuvattiin ruuvi tiukalle ja se oli siinä, vähintään 75% aikasäästöä pistorasiaa kohti.

 

Sitten erikoistuin palohälyttimien asennukseen. Kytkennässä täytyi huolehtia, ettei kaapelin suojafolio joutunut kosketuksiin liittimiin, minkä myös huolehdin. Kiire lisääntyi ja työmaalle otettiin asentajia työvoimatoimiston kautta. Erään kerran nokkamies tuli puhuttelemaan minua, että miten sinä olet kytkenyt eteläpään palohälyttimet kun ne eivät toimi. Totesin, että kytkin kaikki kuten oli ohjeistettu. Siitä etumies kimpaantui, ettet sinä voi niin sanoa. Sanoin, että kyllä voin koska tiedän kytkeneeni asentamani anturit oikein, joku muu on asentanut virheelliset. Myöhemmin selvisi, että nämä "uudet" asentajat olivat jättäneet foliot johtimien päälle ja kytkeneet ne liittimien alle jolloin virtapiiri oli oikosulussa. Muutama muukin tulokas teki alokasmaisia virheitä, he olivat asentaneet kytkimet ja pistorasiat väärinpäin, niin että kytkimien toimisuuntaa ON oli alhaalla ja OFF ylhäällä samoin kuin pistorasiat vaihe vasemmalle ja nolla oikealle.

 

Itse olin oppinut Teräkseltä sen, jos ei tiennyt tai osannut, en tehnyt mitään vaan kysyin ja varmistin ohjeet ennen työn suoritusta. Tällöin homma tuli valmiiksi heti kerralla eikä tarvinnut käydä jälkeenpäin parsimassa.

 

Lääketieteenlaitoksella sattui eräs vakava onnettomuus. Työkaveri oli asentamassa valaisimia viiden metrin korkeuteen luentosalin kattoon. Hän oli asennuttanut telineet siten, että pystyi tekemään kytkennät selällään maaten. Hän oli jo niin reunalla, että putosi kääntyessään 5 metriä betonilattialle. Siitä hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Ihme kyllä työkaveri palasi iltapäivällä takaisin töihin, eikä hänelle ollut sattunut mitään vakavampaa. Kaikki on mahdollista.

 

Erään kerran vedimme todella paksuja syöttökaapeleita tunnelitasolla. Kaapelissa oli kiinni miehiä kuin merenmutaa. Itsestäni tuntui, että se taisi olla kaapeli joka liikutti miestä eikä mies kaapelia.

 

Helmikuussa 1971 työt vähenivät rakennuksen valmistumisen lähestyessä ja ollessani viimeksi tulleiden joukossa sain ensimmäisenä lopputilin.

 

Kevät kotona 1971

 

Kävin työvoimatoimistossa saamatta töitä. En ollut typeryyksissäni liittynyt ammattiliittoon joten enkä saanut työttömyyspäivärahaa. Olin isän ja äidin vastuksena alkavana peräkammarinpoikana. En ujona poikana hakenut töitä muuten kuin tarkistamalla lehdestä työpaikkailmoitukset ja odottelin työvoimatoimistosta työkutsua jota ei koskaan tullut. Sitten isä hermostui ja hommasi minut töihin rakennusliike RuHe:lle.

 

Kesä 1971 ja Rakennusliike RuHe

 

Vaikka visiittini RuHe:lle oli lyhyt, oli se silti todella merkittävä koska jouduin tahtomattani tekemisiin myös sähkön kanssa.

 

Ensimmäinen työkohde oli uuden Aineen autoliikkeen pihatyöt, haravoin ja tasoitin tulevaa julkisivunurmikkoa. Seuraavana oli silloisen makeistehdas Merijal Oy:n laajennus, jossa kannoin lautoja, siivosin ja revin irti nauloja puretuista laudoista sekä lankuista.

High Voltage

Sitten koitti urani ensimmäinen "huippukohta". Minut ja kaveri vuokrattiin maaperätutkimusta suorittavaan yritykseen. Diakonissalaitos on rakennettu entisen merenpohjalle ja sen perustukset olivat epävakaat jolloin seinät halkeilivat. Tehtävämme oli kairata tutkimusmielessä Diakonissalaitoksen ympäristöä.

 

Sepänkadun sivu meni ongelmattomasti. Silloin jalkakäytävän ja talon välissä oli vielä nurmikkokaistale. Työ suoritettiin käsin pyöriteltävällä kairalla, kymmenen kierroksen jälkeen uppoama merkittiin paperille manuaalisesti. Jos kairan uppoaminen pysähtyi, esimerkiksi kivenmurikkaan, toinen piti kiinni kairasta toisen moukaroidessa sitä lekalla. Tätä jatkui kunnes kaira ei enää uponnut.

Sitten siirryimme Uudenkadun puoleiselle sivulle. Teimme kangella mahdollisimman pienen reiän jalkakäytävän asfalttiin ja jatkoimme tutkimusta. Valvova insinööri poistui asioille meidän jatkaessa hommia kahdestaan.

Kolmannella reiällä kairan eteneminen pysähtyi. Pidin kiinni teräskairasta kaverin moukaroidessa. Kaira upposi parikymmentä senttiä ja pysähtyi taas. Moukaroimme jälleen, mutta siellä taisi olla isompi kivenmurikka koska kaira ei uponnut lainkaan. Vedimme kairan pois ja olimme tekemässä uutta reikää kun Sähkölaitoksen pakettiauto kurvasi viereemme renkaan vinkuen ja sieltä säntäsi ulos vihainen mies työtakin helmat hulmuten. Hän huusi, että mitä hittoa te oikein teette ja kenen luvalla, nyt on koko Limingantullin kaupunginosa pimeänä!

Tenttaus jatkui hänen kysyessään kenen luvalla teimme töitä ja kuka on valvoja, onko teillä kaapelikarttoja? Valvoja oli asioilla emmekä olleet mitään kaapelikarttoja nähneet. Mies levitti eteemme piirustukset josta selvisi kuinka mittava määrä kaapeleita jalkakäytävän alla oli. Ihme ettemme osuneet niistä mihinkään kahdella ensimmäisellä reiällä.

Katkaisemamme kahden kilovoltin syöttökaapeli oli betonikourussa, jonka lävistimme keskeltä. Onneksemme kaira oli osunut keskelle maakaapelia, niin ettei mitään räjähdystä tai valokaarta päässyt syntymään.

 

Tämän jälkeen se työ loppui ja siirryin takaisin Merijalin työmaalle. Pyöräilin myöhemmin kairauspaikan ohi jolloin jalkakäytävässä oli monen metrin kokoinen kuoppa teltalla katettuna. Siellä sähkölaitoksen asentajat tekivät syöttökaapeliin kaapelinjatkosta.

 

Sitten sairastuin saaden viikon sairausloman. En ilmoittanut sairaudesta työnantajalle ja loman loputtua palasin takaisin töihin. Siellä oli odottamassa lopputilipussi. Vastaava mestari oli olettanut minun lopettaneen työt, kun en ollut häntä informoinut. Toisista lopareista opin sen, että haen aina sairauslomatodistuksen ja ilmoitan sen keston työnantajalle.

 

Kesä 1971 ja kattohuovan asennus

Heinäkuu meni kotona loikoillessa. Tuhlasin Lääketieteenlaitokselta saamiani pohjia jotka nostivat sen työmaan keskiansion liki 6 mk/h. Pertti-veljen kanssa asensimme kotitalon katolle uuden huopakatteen. Katon räystäällä pelokkaana roikkuessa ihmettelin, että mikä rakennelma se tuonne Typelle oikein nousee? Se oli lannoitelaitoksen uusi piippu, jota rakennettiin liukuvaluna. Työn tapahtuessa katkeamattomana, huomasi muutoksen rakennelman kasvussa joka päivä. Yhä ylemmäs se kurkotti, enkä tiennyt mikä minua reilun kuukauden kuluttua odotti.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka on aloittanut myös kirjoittelun. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita onkin kertynyt jo yli 400.

Blogiarkisto

Kategoriat