Kirjoitukset avainsanalla Pohjolan kaapeli

Hankkija ja Pohjolan Kaapelin emalilankatehdas 1974

 

Alkusyksystä 1974 vähennettiin porukkaa Lastenklinikan työmaalta ja taas tuli muutama päivä lomautusta ennen uutta työkohdetta. Sitten pääsin rakentamaan emalilankatehdasta Hönttämäelle. Paljon myöhemmin tilat siirtyivät Nokialle.

 

Heti alussa oli skismaa matkakorvauksista asentajien ja työnjohdon välillä. Taidettiin siinä muutama tunti istuakin ennen kuin ristiriita selvisi ja saimme voileipärahat ja kilometrikorvaukset.

Urakka eteni vauhdikkaasti, sillä se oli normaalia rutiini hommaa. Välillä paiskittiin ylitöitä kiireisen aikataulun vuoksi. Muutama kaveri seikkaili humalassa viikonlopputöissä ja kauempaa komennettu asentaja oli saanut jostakin tippurin.

 

Oulu juoksun aikaan en voinut olla töissä viikonloppuna, joten jäin syyskuun viimeisenä perjantaina asentamaan yksin ruokasalin valaistusta. Lamput olivat kookkaita kolmiputkisia loistevalaisimia. Merkkasin valaisinlinjat kattoon ritsalangalla (värilanka). Nyt tarvittiin jo apua, sillä pelkät kädet ja pää eivät enää riittäneet. Kiilasin valaisimen laudasta tehdyllä T-mallisella tuella toisesta päästä lastulevykattoon, samalla toisesta päästä päällä tukien pystyin kiinnittämään sen ruuveilla. Olihan se taistelua, mutta sain valaisimet paikoilleen puolenyön maissa ja jonka jälkeen poljin fillarilla kotiin.

 

Työnjohdon kanssa sattui pieni yhteenotto mestarin tulessa kahvitauolla komentamaan töykeästi asentajia töihin. Kaverit hermostuivat siitä niin, että päätimme yhdessä lyödä ”perseet ketoon”. Emme lähteneet töihin ennen kuin mestari pyytäisi anteeksi asiatonta käytöstään. Tunnin päästä asia selvisi johdon nöyrtyessä ja työt jatkuivat.

 

Vedimme viikonlopputöinä suurvirtakaapeleita pääkeskukselle nokkamiehen peitellessä sähkökeskuksen jännitteisiä osia huolissaan, koska niihin tuli jännite suoraan muuntajalta. Ihmettelin miten hän noin säikkynä on, eihän minullekaan ollut sattunut mitään vuonna 1971, vaikka kairasimme suoraan 20 kilovoltin syöttökaapeliin. Kaapelien veto onnistui ilman havereita.

 

Paha työtapaturma

 

Seuraavalla viikolla olimme hakemassa asennustarvikkeita toisesta tehdashallista, kun valot sammuivat ja syttyivät hetkeksi sammuen sitten kokonaan. Ihmettelimme miksi. Sitten selvisi syy.

Marjalan Pentti oli ollut kytkemässä suurvirtakaapeleita. Kaapeleiden järjestys oli ensiarvoisen tärkeä, että niiden aiheuttamat magneettikentät kumoaisivat toisensa. Pentti varmisti kaapelien järjestystä keskuspäässä kytkemällä jännitteettömiin suurvirtakaapeleihin oikosulkulangan. Kytkentäkennojen alaosaan tuli syöttöjännite suoraan muuntajalta ja hänen käyttämänsä ”jompituslanka” oli todennäköisesti osunut jännitteisiin liittimiin aiheuttaen oikosulun. Valtava valokaari oli sytyttänyt palamaan sekä lattian että kaapiston maalit.

 

Mennessämme tapahtuma paikalle, se oli kuin pommin jäljiltä, kuten televisiouutisista nähdyt IRA:n iskut Belfastissa. Jotta tulipalo oli saatu taltutettua, sinne oli täytynyt tyhjentää useampi jauhesammutin. Pentin punaisesta lippalakista ei löytynyt kuin suikaleita. Seinällä oli monen metrin korkeudessa sulaneita kupariroiskeita. Jäljet olivat todella järkyttäviä!

 

Pentti kertoi poistuneensa oikosulkupaikalta kapeaa käytävää kaapiston ja seinän välissä. Sitten hän ylitti puolen metrin levyisen kaapelikanavan, alitti suoja-aidan. Hänen ollessa poistumisportaiden alapäässä Leväsuonmuuntoaseman maasulkurele yritti kytkeä jännitettä uudestaan, jolloin oikosulku uusiutui.  Kova lenkkeilijä kun oli, hänen työkenkinään olivat lenkkarit. Legenda kertoo, että Pentin poistuessaan sähkötilasta Pohjolankaapelin käyttömiehet olivat nähneet hänen kipinöineen metallisiin ovenpieliin. Oliko Pentti saanut sähköiskun varautuen sähköisesti? Vai oliko se pelkää käyttömiesten kuvitelmaa?

 

Pentin kasvot ja kädet paloivat todella pahasti. Onneksi hän selvisi vielä työelämään. Vasta silloin tajusin sen, mikä voima sähköllä on ja kuinka onnekas olin kesällä 1971. Sähköä kannattaa varoa ja kunnioittaa aina, sillä sitä ei näe, mutta sen vaikutukset tuntiessaan voi jo olla myöhäistä!

 

Kertausharjoitukset

 

Syksyllä kävin viikon kertausharjoituksissa Hiukkavaaran metsissä. Tämä joukko oli ollut kasassa pitkään ja sen tehtävänä oli tosipaikan tullessa Oulun suojeleminen. Minut määrättiin raskaan kranaatinheitinkomppanian tulenjohtojoukkueen viestiryhmään. Koska ryhmään ei tullut aliupseeria, minut nimettiin korpinjämieni vuoksi ryhmänjohtajaksi. Sanoin ryhmälle, etten tiedä näistä asioista mitään, joten hoitakaa hommat, minä voin kantaa tapsikeloja.

 

Ensimmäiset päivät telttamajoituksessa menivät loikoillessa. Seurasimme kauhuissamme kuinka kivääriporukan miehiä höykytettiin sulkeisissa sekä juoksetettiin pitkin soita. Lopulta he olivat uupuneet suolle niin, että toisen joukkueen miehet olivat joutuneet auttamaan heidät sieltä pois.

 

Kävimme katsomassa kevyen krh:n ammuntoja jotka eivät olleet kovinkaan tarkkoja. Seuraavana päivänä oli meidän vuoro. Pojat antoivat suuntimat ja ensimmäisestä laukauksesta lähtien kaikki osuivat nappiin. Pari sirpaletta katkoi oksia tulenjohtopaikan männyistä. Se oli hienoa ja ammattimaista toimintaa.

 

Meitä myös kyyditettiin panssarivaunun kannella. Saimme pyörähtää vaunun telaketjun edestä sen ajaessa meitä kohti sekä kokeilla miltä tuntuu kun se ajaa yli maatessasi telaketjujen välissä. Teimme myös maihinnousuharjoituksia syöksyveneillä.

 

Loppusodassa pyöräilimme Turkansaaren lähistölle, jossa yövyimme ja teimme aamulla maihinnousun Oulujoen pohjoispuolelle. Ryhmämme ”kuoli” välittömästi, joten toimimme sen jälkeen rennosti vaikka meitä kuinka komennettiin.

 

Loppupuheessa moitittiin osan porukasta käyttäytyneen kuin Rajamäen rykmentti, varmaankin meistä johtuen. Kertausharjoitusten johtaja totesi ryhmän pysyvä kasassa ja saavan taas kutsun harjoituksiin. Onneksi ei tullut kutsua 12 vuoteen. Varusteita luovuttaessa huomasin papereistani, että tehtäväkseni oli merkitty kirjuri, joka oli sitten viivattu yli. Hieman harmitti, mutta sehän keikka oli jo ohi, joten mitäs siitä.

 

Takaisin töihin kaapelitehtaalle

 

Tehtaan korjaamolle tuli mies kyynärsauvojen kanssa, jolloin minulle kerrottiin tämän työntekijän järkyttävä kohtalo. Mies oli ollut katsomassa sukulaistaan OYS:ssa ja pois lähtiessään hän oli mennyt viemään jotain auton takakonttiin. Tällöin erään naisen ohjaama auto oli törmännyt autonperään sillä seurauksella, että miehen jalat olivat jääneet puskureiden väliin. "Onneksi" siitä oli lyhyt matka ensiapuun, jossa todettiin molempien säärien murtuneen. Jalat kipsattiin ja hän pääsi kotiin. Seuraavana aamuna mies ihmetteli varpaidensa outoa väriä. Sairaalassa selvisi karmea kohtalo, molemmissa jaloissa oli kuolio ja ne jouduttiin amputoimaan polven alapuolelta. Siinä hän nyt harjoitteli kävelemään uusilla proteeseillaan.

 

Sähköliitto

 

Kävin muutamassa Sähköliiton pikkujoulussa ja tarjoilut olivat hyvät. Ravintolat olivat Merikoski, Tervahovi ja Albert. Albertissa hieman harmitti Sähköliiton toimitsijan tallentaessa tilaisuutta kaitafilmille. Kuvaaminen oli todella pahan näköistä ruiskumaalausta kameran heiluessa kuin hullun "se" mielettömän "siellä". Olisinpa päässyt ikuistamaan juhlatilaisuutta. Illan edetessä selvisi syy kuvaamisen epämääräisyyteen. Kuvaaja toikkaroi miestenhuoneesta tuhannen tupakeissa solmio jouluruoassa, koska se oli uinut samassa paikassa mihin hän oli vetänyt laatat.

 

Hallin vihkiäiset

 

Halli valmistui kevättalvella 1975. Myöhemmin olen kuullut, että silloisen laman aikana ei ollut muita tapahtumia koko Suomessa kuin emalilankatehtaan vihkiäiset. Siksi myös tasavallanpresidentti Urho Kekkonen oli tullut juhlistamaan tilaisuutta. Propagandan mukaan "Urkki" oli rautaisessa kunnossa loikkien leveiden metsäojien yli. Kuitenkin hän oli tullessaan köpötellyt lyhyillä askelilla Oulunsalon-lentokentällä. Tehdaskierroksella adjutantti oli kulkenut hänen edellä huomautellen, että kynnys herra presidentti. Ei ollut "Urkki" enää entisessä vedossa.

 

Lama, lomautus ja Toppilan sellutehdas 1975

 

Helmikuussa Hankkijan palveluksessa Pohjois-Suomessa oli liki 90 asentajaa. Hankkija oletti saavansa Tornion terästehtaan asennusurakan, mutta se menikin ARE:lle. Minut lomautettiin helmikuussa ja huhtikuussa töissä oli ainoastaan viisi sähkömiestä. Lomautus sattui ikävään saumaan. Olimme tehneet tammikuussa asuntokaupat ja jouduin työttömäksi isot asuntovelat niskassa.

 

Olin kuukauden lomautettuna kunnes maaliskuussa 1975 työvoimatoimisto toimi ensimmäisen kerran urallani osoittaen töitä Toppila Oy:n massatehtaan kunnossapidossa. Kiertelin tehdasta vanhemman asentajan apuna. Siellä oli myös toinen nuori asentaja Hankkijalta. Kerran hän totesi, että oletko sinä huomannut erään vanhan asentajan työparin jatkuvia vierailuja verstaalla. En ollut nähnyt.

 

Myöhemmin olin työparini kanssa voimalaitoksen ylätasolla, jolloin tämä vanha asentaja tuli alemmantason sähkökotelolle korjauskeikalle. Hän aukaisi kotelon, tarkisteli sitä aikansa, penkoi sitten työkalupakkiaan ja todeten, ettei hänellä ole tarvittavia osia ja kehotti nuorempaa hakemaan ne verstaalta. Asentajan poistuessa vanha asentaja suoritti pikaisesti korjaustoimet. Apulaisen saapuessa takaisin tokaisi vanhus, että hän löysikin osat ja sai korjattua vian.

 

Mietin, että voiko tämä olla totta armon vuonna 1975! Seoslannoitetyömaalla nokkamies oli kertonut, että vanhat asentajat eivät näyttäneet nuoremmilleen kuinka asennukset tehdään eivätkä opastaneet muutenkaan. Luulin tämän olevan kaukaista historiaa, mutta ei se ollutkaan sillä näin sen omin silmin. Kuinka onnellisessa asemassa olin ollut työkavereitteni suhteen. He olivat auttaneet ja opastaneet minua, joskus jopa kädestä pitäen.

 

Sitten minulle ilmoitettiin, että joutuisin myös päivystystehtäviin. Yhtiö hankkisi minulle lankapuhelimen ja päivystysvuorossa ollessani joutuisin olemaan kotona valmiustilassa saaden siitä pienen korvauksen. Hälytyksen tullessa täytyisi korjauskeikalle mennä välittömästi.

 

Voi ei! Minua alkoi pelottaa, että joutuisin yksin vikakeikalle. Tähän asti olin ollut työmailla jossa nokkamies hoiti työhön ohjauksen ja siellä toimittiin pareittain. Olin epävarma selviäisinkö yksin hälytyksistä ja osaisinko hoitaa työni, jos tehtaalla ilmenisi jotain ongelmia. Sen sekä matalan palkan vuoksi yritin löytää urakkatöitä. Sitten työkaveri Hankkijalta kertoi, että Vesionnisella tarvittaisiin miehiä OTK E-jakelun rakennustyömaalle.

 

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hankkija ja Kiimingin kunnantalo 1972

 

Kahdeksan kuukauden palveluksen jälkeen oli edessä paluu arkeen. Vapaata oli muutama päivä jonka jälkeen aloin kulkea Jussi Kuivalan kyydissä Kiimingissä. Ford Taunus oli auto eikä sen lämmityslaite toiminut alku komennuksella, mutta matka taittui raittiisti ja tuulilasit pysyivät sulana kylmäpuhalluksellakin.

 

Kunnantalon rakennustyömaalla putkitettiin seiniä ja laaneja (kattoja). Kirvesmiehet tekivät työnsä samoin kuin raudoittajat ja sitten valun alkaessa olisi pitänyt olla myös sähköputket ja -rasiat paikoillaan vaikka me pääsimme asennustöihin vasta muiden jälkeen. Pakkanen puudutti sormet kun putkitimme ja asensimme rasioita rautojen keskellä kädet verillä. Haavoja ei huomannut vasta kuin tauolla käsiä pestessä jolloin niitä kirveli hitosti. Mestari huusi perseen takana, ettekö te ole vielä saaneet tehtyä asennuksia, betonivalut pitäisi saada valmiiksi.

 

Muurarit olivat suuria herroja. Heidän tulessa työmaalle muuraamaan ulkoverhousta kiersi vastaava mestari paniikissa tutkimassa ovatko mestat valmiina.

 

Toki niitä leppoisempiakin päiviä oli. Ruoka- ja kahvitauoilla työporukka pelasi venttiä rahasta. Pari kaveria lypsivät kimpassa eräältä maalarilta rahat, jolla oli paha peliriippuvuus.

 

Hankkija ja Pohjolankaapeli Hönttämäellä 1973

 

Kiireiden loputtua Kunnantalon työmaalla kevättalvella 1973 oli seuraava työkohde uusi kaapelitehtaan halli, jonka viimeistelytöissä tarvittiin apuvoimia. Työ piti sisällä tuttua kaapelointia ja kytkentää. Energiaa töihin antoivat mukana olevat eväät, kahvit termospullossa, muutama pulla viipale, puolenlitran maitopullo sekä kolme siivua leipää makkaralla ja juustolla.

 

Lambergin Hannulla oli eväänä myös jogurttia ja hän aukaisi kannen verkkaisesti, nuolaisten siinä olleen jogurtin makeasti maiskauttaen. Sitten Hannu alkoi syödä joka lusikallisesta nauttien. En pitänyt hapanmaitotuotteista, mutta työpäivän päätyttyä minun täytyi käydä ostamassa jogurttia. Kotiin päästyäni sitä piti maistaa välittömästi, että voiko se olla niin hyvää ja kyllä se hyvää olikin. Kiitos kaiman joka karsi ennakkoluulojani!

Öljykriisin vuoksi sammuteltiin katuvaloja ja näyteikkunavalaistuksia. Täytyi alkaa säästämään sähköä ja polttoaineita! Energiayhtiöllä oli aina oli syy nostaa sähkönhintaa, jos sitä kului liikaa ei tuotantokapasiteetti riittänyt, jos sitä kulutettiin liian vähän energiayhtiön kulut kasvoivat. Mikään kuluttajan toimintatapa ei ollut oikea! Energiakriisi kiihdytti inflaatiota ja laukaisi laman alkuliitoonsa.

 

Hankkija ja rivitalot Kurkelanrannassa 1973

 

Keväällä siirryin lyhyeltä keikalta Osmo "Osku" Koistisen kaveriksi kolmen rivitalon rakennustyömaalle, jotka olivat väreiltään oranssi, sininen ja punainen. Viimeistely töissä johdotettiin, kalustettiin ja kytkettiin asuntojen sähköjä. Tämäkään ei kestänyt kauaa. Sen jälkeen oli pikku keikka jossakin teollisuushallissa Alppilassa.

 

Hankkija ja Oulun yliopisto Linnanmaa 1.vaihe 1973

 

Seuraavaksi siirryin antamaan panokseni yliopiston rakentamiseksi suolle. Sinne se nousi entisille lenkkipoluille. Työmaalla varoitettiin, että älä koskaan pyydä nokkamies Aarno "Aape" Satulehtoa heittämään vasaraa, sillä hän todellakin heittää sen ja saat varoa päätäsi. "Aape" oli vaikuttavan näköinen persoona tuuheassa parrassaan enkä uskaltanut testata varoituksen todenperäisyyttä.

 

Kytkimme kilpaa vetokaappeja, jonka jälkeen asennettiin ja kytkettiin laboratoriopöytien keskuksia. Työnjohtajille oli sattunut fiba. He olivat vaatineet syöttökaapelien tarkkaa mitoitusta ollen paikanpäällä osoittamassa keskusten paikat sentilleen. Todellisuus olikin aivan toista eivätkä keskukset sijainneetkaan siinä missä niiden oletettiin olevan jolloin syötöt olivat liian lyhyitä. Ehkä olisi kannattanut ottaa hieman ylimääräistä, sillä kaikki kaapelit jouduttiin jatkamaan ja tarvike ja työkulut ylittivät muutaman metrin ylimäärän reilusti. Sellaista säästöä se oli.

 

Pelleilimme Kalevi Liedeksen kanssa säikytellen toisiamme. Minä en vain onnistunut koskaan hätkäyttämään Kalevia joka oikea aikaisen ajoituksen ansiosta onnistui lähes aina.

 

Kesäloman kanssa oli pieniä ongelmia, kun en ollut ottanut edellisenä vuonna kesälomarahoja armeijan vuoksi. Onneksi nekin lomapäivät löytyivät ja sain kunnollisen vuosiloman.

 

Kiristäessämme pistorasiayksiköitä laboratoriopöytiin toisen pitäessä kiinni kiristäjä karjaisi voimakkaasti. Kerran eräs säikähtänyt mies juoksi hädissään katsomaa sattuiko pahastikin! Ei sattunut ja meitä vain nauratti.

 

Olin lyhyellä sairauslomalla jonka jälkeen asensin valaisimia kosmisen säteilyn laitoksen kattoon. Silloin ylöspäin asentaminen otti käsiin, mutta kaikkeen tottui.

 

Hankkija ja Lastenklinikka 1973

 

Syksyllä 1973 oli muutama pakkolomapäivä ennen seuraava työkohdetta joka kestikin sitten hieman pitempään. Uuden ja upean Lastensairaalan työmaa oli ensimmäisen työkohteeni Lääketieteenlaitoksen vieressä. Teimme aikamme töitä sairaalan eteläosissa. Sitten Seppo "Keku" Kekäläisen totesi, että laitetaan Hannu kuntoon nuo kaksi pohjoisinta kaarta koska niiden valmiusaste on jäänyt pahasti jälkeen muusta osasta sairaalaa. Ja niinpä me aloitimme asennustyöt rivakasti kilpaillen kumpi saa enemmän aikaan. Silti ehdimme pitää täydentunnin tupakkitauot. Kesällä istuimme ikkunalaudalla nauttien lämmöstä ja ohi kulkevista maisemista. Seppo poltti Marlboro herkkutupakkaa ja minä pidin hänelle seuraa koska en tupakoinut.

 

Silloin ei ollut akkukoneita vaan kaikki ruuvit väännettiin käsin ruuvimeisselillä. Tällöin sattui myös läheltä piti tilanne. Kisa oli kova Sepon asentaessa loistevalaisimia käytävän toisella puolella ja minä toisella puolella. Kumpi ehtii ensin! Kaksiputkisten loistevalaisimien asennus tapahtui helposti yksinkin. Valaisin nostettiin alas lasketussa katossa olevaan aukkoon, kannatimme sitä päällä molempien käsien ollessa vapaana kiinnittämään se ruuveilla laudasta tehtyyn pohjaan, koolaukseen. Erään kerran koolauksen kiinnitys kohdalla oli oksa eikä ruuvi uponnut siihen kunnolla jolloin ruuvimeisseli lipsahti ruuvin hahlosta iskeytyen poskiluuhuni pari senttiä silmän alapuolelle. Hieman ylemmäksi osuessaan vamma olisi ollut vakava, nyt selvittiin pelkällä ruhjeella poskipäässä. Nykyinen suojalasipakko on suuri edistysaskel työturvallisuuden kannalta.

 

Joskus joutui piikkaamaan sähköputken ympäriltä betonia kun se ei ollutkaan sattunut valussa väliseinän kohdalle. Silloinkin siristeltiin vain silmiä ja toivottiin vain etteivät kivensirut satu osumaan. Ammuimme Hilti-pyssyllä rasianpohjia kiinni betonikattoon. Kaapeloimme, johdotimme, kalustimme hikeä säästämättä.

 

Ammattikoulussa opettaja Ritala kertoi oikeilla urakka-asentajilla olevan haalareissa jokaiselle työkalulle oma paikkansa. Opettelin tämän jo ammattikoulussa ja siitä oli suuri hyöty myös työelämässä. Sivuleikkurit tietyssä taskussa, ruuvitaltta toisessa, puukko, jakoavain, mitta ja vasara omissa paikoissaan. Ei mennyt turhaa aikaa työkalujen hakemiseen.

 

Sepon vauhti oli joskus niin kiivas, että unohteli työkalujansa milloin mihinkin. Poimin ne talteen ja hänen alkaessa kaipailla niitä otin kulloisenkin työkalun taskustani kysyen, tämäkö sinulla on hukassa.

 

Joskus työmaalla sattui pieniä kommelluksia. Ruokatunnilla Antsu oli aivastanut ruokalaparakin portailla sillä seurauksella, että tekohampaat olivat lentäneet parakin alle. Siellä hän oli kontannut etsien hampaitaan hiekasta. Onneksi ne löytyivät ja hän pääsi syömään. Saattoi vähän hiekka hiertää ikenissä ja narskua hampaissa.

 

Yhdellä asentajista oli lasisilmä jolla hän silloin tällöin pelleili. Kerrankin hän muljautti silmän ulos kuopastaan todeten, että annapa kun katson sitä lähemmin työntäen kourassa olevan silmän kohteeseen kiinni.

 

Uudenvuoden lupauksena osa tupakoijista lopetti sauhuttelun. Porukan puheliaimpiin kuuluva Sorppasen Matti kulki vieroitusoireissaan harmaana katse lasittuneena kuin zombilla. Lopulta työkaverit kehottivat Mattia lopettamaan tupakkalakon oman ja toisten turvallisuuden vuoksi. Lopulta vain muutama pääsi irti riippuvuudestaan.

 

Vaikka työmaan eteläpäässä oli suurempi joukko asentajia saimme Sepon kanssa kahdestaan rempallaan olleen pohjoisosan valmiiksi ennen heitä! Minusta se oli huikea suoritus.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat