Kirjoitukset avainsanalla Vesionninen

Hankkija ja Wilhelm Schauman sekä koivukuitulinja 1976

 

Meitä lähti neljä kaveria kohti Pietarsaarta. Ensin asuimme vanhassa ahtaassa talossa keskustan tuntumassa. Kaverit houkuttelivat kylille, mutta kun en lähtenyt eivät sitten muutkaan sinne lähteneet. Iltaisin luin ensimmäisen sydänsiirron tehneen Christian Barnardin elämänkertaa.

 

Sitten koittivat Pentin synttärit ja totesin, että nyt voisimme lähteä juhlistamaan hänen merkkipäiviään. Porukka oli aluksi vastahankaan, mutta sitten aloimme ottamaan kuppia. Meikäläisen piti näyttää, että kyllä minä osaan ottaa jos on tarvetta. Lopulta lähdimme ravintolaan ja perille päästyämme huomasin ottaneeni pari ryyppyä liikaa. Muistan kuin eilisen päivän astuessamme muutaman portaan alas salin puolelle jolloin päässäni alkoi karuselli kiihdyttää pikkuhiljaa vauhtiaan. Nyt täytyi saada toimintaa ja vähän äkkiä, ettei olo huonone. Ainoa keino oli päästä tanssilattialle, mutta juuri kun saimme pöydän tanssiorkesteri lähti tauolle. Ikävä kyllä en kestänyt sitä vaan minun piti poistua miestenhuoneen puolelle.

 

Aikani vatsaani tyhjennettyä palasin takaisin salin puolelle. Kulkureitillä pöytään oli aula jossa baaritiski ja aulan vasemmalla puolella televisio josta kaikki tuijottivat Montrealin olympiakisoja. Humalani taso oli ennen  kokematon, onneksi en ole  vastaavasta myöhemmin kärsinyt. Olo oli kuin merikapteenilla jonka laiva on tuuliajolla. Jalkani eivät totelleet vaikka pää käski, hoipertelin nolona pitkin seiniä kaiteen luo josta portaat johtivat salin puolelle. Siihen päästyäni "hissi" alkoi kivuta uudelleen ylös karusellin päässäni kiihdyttäessä vauhtia. Ei muuta kuin takaisin pytylle. Tätä tapahtui muutaman kerran.

 

Aikaa kului korkeintaan pari tuntia, jonka jälkeen oloni palautui lähes normaaliksi. Palasin pöytään jossa eräs työkaverini oli ottanut tarpeeksi ja lähdin taluttamaan häntä kämpille. Olin kuin vesiselvä, kun raahasin kumppanini sänkyyn, sen jälkeen vetäydyin ansaitsemilleni yöunille. Tästä opin, että viina on viisasten juoma.

 

Ensimmäinen työtapaturma

 

Myöhemmin muutimme lomakylään jossa oli mukava mökkimajoitus. Uusi koivukuitulinja piti saada käyntiin ja paiskimme hommia urakalla. Vedimme katolla paksuja syöttökaapeleita. Kiireessä hyppäsin vajaata metriä alemmalle tasolle kun jalassani kirpaisi. Nostin koipea ja siinä oli puolenmetrin mittainen kakkosnelosen pätkä. Astuin toisella jalalla lankunpätkän päälle ja tempaisin sen irti jalasta ja jatkoin töitä. Jonkun ajan kuluttua työkengässäni,  vanhassa lenkkarissa, alkoi lotista. Otin kengän pois ja se oli täynnä verta. Lähdin tehtaan ensiapuklinikalle josta passitus terveysasemalle. Sain tarvittavat rokotukset ja loppuviikon sairauslomaa. Palasin takaisin tehtaalle odottamaan kyytiä Kokkolaan, että pääsisin kotiin.

 

Penskana tuli useinkin astuttua naulaan, mutta tämänkertainen oli kyllä kivuliain. Kellon lähetessä ilta kahdeksaa jalka oli todella kipeä, jos se hipaisikin jotakin tuntui kuin olisi saanut sähköisku jalkaan. Pääsin lopulta Kokkolan poikien kyydissä rautatieasemalle, josta junalla Ouluun, loppumatkan klikkasin kotiin. Pelkkä sängynpeitto kävi kipeää, oli se ensimmäinen työtapaturmani vaan niin hiton kipeä. On typerää pihistellä työkengissä ja tehdä kahdeksan tuntia  töitä vanhat "ronttoset" jalassa. Kyllä jalkineisiin kannattaa panostaa, hyvä turvakengät ovat kaiken a ja o!

 

Jalka parani, pääsin takaisin keikkatöihin ja iltaisin lenkille. Pentti oli kova lenkkeilemään ja päätin päihittää hänet syksyn 16 kilometrin Oulu-juoksussa. Pentti ei vain sillä kertaa osallistunutkaan, mutta hölkkä meni parin kuukauden treenillä aivan kohtuullisesti. Silloin vielä Juha Väätäisen nostattama juoksu innostus oli voimissaan. Pitkin maakuntia oli hölkkä-kisoja joihin osallistui porukkaa pilvin pimein! Nykyään ne ovat kuihtuneet lähes kokonaan.

 

Lopulta kiireet loppuivat ja sitä myöten keikka kauniissa Pietarsaaressa päättyi. Läksiäiset vietettiin, mutta jälleen reissukaverit halusivat jäädä vielä yhdeksi yöksi. Minä lähdin kotiin vaikka kaverit yrittivät yhteishengen nimissä vielä houkutella jäämään. Sitten yksi kysyi, että sinunko tämä puolikas Kossupullon on, ota se matkaan. Hieman "hattuuntuneena" tokaisin, että juo sinä se tai kaada sitten maahan ja huiskutin lähtiessä.

 

Vesionninen ja Postipankin kirjauskeskus 1976

 

Onneksi ei tarvinnut kauaa kotona venyä kun jo uusi urakka alkoi ainoastaan kilometrin päästä kotoa. Taas vanha Hankkijan kööri oli kasassa. Olimme Kuivalan Sepon kanssa "taisteluparina". Naureskelin, että Lihavainen on kuiva mutta Kuivala ei ole, sillä hän oli riski mies. Kerran hänen lapsensa ei ollut millään rauhoittua nukkumaan, oli vain itkenyt. Syynä oli se kun pikkukakkosen nukkumatti ei ollutkaan heittänyt sillä kertaa unihiekkaa!

 

Meillä oli mahtavat mestat, pitkiä suoria käytäviä joihin asensimme kaapelihyllyjä ja vedimme niille kaapeleita. Myös kaapelikouruja meni todella paljon suureen määrään toimistohuoneita. Todella helppoa ja nopeaa työskentelyä. Työnantajan kanssa tuli taistelua, koska he eivät olisi noudattaneet työehtosopimuksen mukaisia urakkahintoja. Lopulta pienen istumisen jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen.

 

Syksyllä kävin kiireapuna Citymarketin työmaalla Raksilassa. Kolmen marketin kompleksissa oli kova kilpailu siitä kuka ehtii avata ensimmäisenä, Eka-market, Prisma vai Citymarket. Kassoille täytyi saada sähköä ja huippuimurit katolla pyörimään. Siellä se Citymarket vieläkin seisoo Prisman vieressä. Ekamarkettia ei enää ole vaan sen paikalla on nyt 24 tunnin Sale. Niin ne vaan ajat muuttuvat.

 

Perhe kasvaa

 

Marraskuussa 1976 syntyi toinen poikani. Esikoisen synnytykseen en päässyt kun hän syntyi keisarileikkauksella. Vaikka valmennukset oli käyty jo kahdesti en päässyt toisenkaan synnytykseen kriittisellä hetkellä iskeneen flunssan vuoksi.

 

Keväällä 1977 huomasin mielenkiintoisen luonnonilmiön käydessäni ruokatunnilla lounastamassa kotona. Huonekaluliike Askon ja Iskun liput roikkuivat velttoina yhdentoista aikaan mennessäni kotiin lounaalle. Kun pyöräilin takaisin töihin kahdentoista kieppeillä liput liehuivat vaakasuorassa itää kohti. Maan lämmetessä ilmamassat nousivat ylöspäin imien korvausilmaa vielä jäässä olevalta mereltä. Tämä tapahtui lähes joka päivä.

 

Olin yhä ujo ja arka, pidin suuremmassa porukassa suuni kiinni ja kuuntelin. Mieleeni on kuitenkin syöpynyt se, kun kahvitauolla kaverit väittelivät asiasta joka oli minulle täysin selvä. Kerroin kuinka se todellisuudessa on. Tällöin nokkamies totesi, että Hannu puhuu harvoin mutta asiaa! Kyllä se lämmitti mieltä ja lämmittää vieläkin.

 

Sitten Hankkija antoi lopputilin kaikille lomauttamilleen asentajille. Sekin toivonkipinä sammui lopullisesti. Kaksi vuotta lomautettuna, jonka aikana oli ollut ainoastaan kaksi lyhyehköä komennuskeikkaa, Loviisaan ja Pietarsaareen.

 

Myös Postipankin kirjauskeskuksen työmaa alkoi hiljetä ja toukokuun lopulla sain lopputilin ja lomarahat Vesionniselta.

 

Kiersin kaikki asennusfirmat hakien töitä ja niitä luvattiin kolmesta paikasta lomien jälkeen elokuussa.

 

Lama tyrmäsi lopullisesti 1977

 

Kesä meni kohtuullisen turvallisella mielellä kesästä nauttien niin kuin työtön voi nauttia eli kituuttaen työttömyyspäivärahalla. Elokuussa iski karu arki, asennusliikkeet joihin oli sovittu töihin menosta ei töitä löytynytkään, kehotettiin vain kysymään kuukauden kuluttua uudestaan. Samoin kävi kaikissa kiertämissäni sähköalanyrityksissä. Tätä jatkui koko syksyn, talven ja kevään. Kerran kuussa kierros jonka tulos oli karu, nolla työpaikkaa. Kerta kerran jälkeen masennus syveni kohtuullisen suuren asuntolainan painaessa taakkana harteilla.

 

Uusia harrastuksia

 

Pientä lohtua toi Vapun aattona aloitettu squash harrastus Ilkka Hoolin kanssa. Aloittelijalle sattui elokuussa vakavahko tapaturma pallon osuessa oikeaan silmään. Sairaalassa todettiin silmän etukammioon vuotaneen verta. Muutama vuorokausi pitkällään laput silmillä opetti arvostamaan näön tärkeyttä. Lähtötarkastuksessa lääkäri kätteli ja sanoi, että onneksi olkoon olet toinen, ensimmäiseltä irtosi verkkokalvo. Monet moittivat harrastuksen kalleutta, mutta minusta puolituntia kerran viikossa oluttuopin hinnalla ei ollut kallista.

 

Talvella kävin harrastamassa taidetta työväenopistossa. Öljyvärimaalausta ja piirtämistä, kerran viikossa molempia. Matti Mikkola oli opettajana ja ensimmäisellä tunnilla saimme ohjeet harrastuksen vaatimien tarvikkeiden hankkimiseen. Toisella piirustustunnilla asettelin isoa paperia telineeseen ja katsoin aiemmin olleilta mallia kuinka piirustushiiltä pidetään kädessä. Etualan tuolille tuli istumaan nainen, enkä kiinnittänyt häneen huomiota. Tasan kello yhdeksäntoista hän heitti kylpytakin pois yltään alkaen poseerata alasti. Olihan se pienoinen järkytys, koska en ollut tiennyt moisesta. Nopeasti siihen tottui.

 

Oli yllättävän vaikeaa piirtää ihmishahmoa hiilellä isolle paperille. Piirustustaito kehittyi kerta kerralta. Piirtämässä kävi myös kehitysvammainen poika. Hän piirsi aivan eturivissä tikkuakkoja vihkoonsa, hihitteli ja piereskeli. Mallilta ei pettänyt pokka, mutta meillä muilla se meinasi pettää. Hänen äitinsä haki pojan ensimmäisen poseeraussession jälkeen joka kesti 15-20 minuuttia. Malli piti säännöllisin välein tauot, sillä samassa asennossa istuminen puolitoista tuntia on kova urakka. Nämä viikoittaiset taidehetket helpottivat hieman ahdistustani.

 

Vaimon saadessa työkeikkoja olin koti-isänä hoitaen kahta poikaani ja kotia. Muulloin pyöritimme kotia yhdessä. Naapurit katsoivat pitkään kun ripustin narulle kuivamaan pyykkejä tai tamppasin mattoja. Silloin oli erittäin harvinaista, että miehet tekivät naisten askareita.

 

Laitoin hakemuksia vapaisiin työpaikkoihin, ei tärpännyt. Selvitin ulkomaan kohteiden urakoitsijoita, Vesi-Pekka, YIT, ..... joihin lähetin hakemuksia. Ei mitään! Lopulta olin valmis työhön kuin työhön! Ei sekään auttanut.

 

Toukokuun alussa vuonna 1978 kiersin jälleen kaikki sähköliikkeet joista viimeisenä oli Sortavalan Sähkö. Koputin johtajan oveen ja minut pyydettiin sisään ja ehdin raottaa ovea jolloin Taskila tunnisti minut ja tiuskaisi kiivaaseen sävyyn, ettei töitä ole eikä tarvitse enää tulla kysymäänkään. Aiempi vastaus oli ollut, että tule kysymään kuukauden kuluttua. Oli kuin olisin saanut märän rätin päin kasvoja ja totaalinen romahdus oli lähellä.

 

Todellinen syy työllistymiseni esteelle selvisi vasta 80-luvun puolessavälissä!

 

Insinöörirakentajat ja Annalankangas 1978

 

Jälleen kerran apu löytyi lähempää kuin uskoinkaan. Isä oli tutustunut työnsä puolesta Insinöörirakentajat Oy:n toiseen omistajaan Antero Immoseen ja oli ottanut häneen yhteyttä. Antero oli pyytänyt käymään hänen luonaan. Olin aivan alamaissa Sortavalan sähkössä saamastani kohtelusta ja laahustin Immosen luokse.

 

Tuumat pilvet väistyivät hetkessä auringon edestä saadessani työpaikan rakennusliikkeen korjaamolla Haukiputaalla. Innostukseltani en huomannut kysyä edes palkan suuruutta.

 

Vuoden työttömyys vaikeutti hieman työhön sopeutumista. Myös työporukkaan tutustuminen oli hankalampaa kuin välittömillä rakennustyömailla. Vei puolisen vuotta ennen kuin pääsin sisään työyhteisöön ja tunsin kuuluvani joukkoon. Sen jälkeen olin tasavertainen osa työporukkaa.

 

Tuntipalkkani oli yllättävän alhainen ja uskaltauduin lopulta pyytämään palkankorotusta. Immonen venkoili aikansa perustellen alhaista palkkaani sillä, ettei minulla ollut oikeutta ajaa torninosturia kuten osalla korjausmiehistä. Totesin käyneeni kolmivuotisen ammattikoulun sähkölinjan ja toimineeni seitsemän vuotta sähköasentajana. Lopulta hän nosti palkan samaksi kuin muilla kokeneilla työntekijöillä.

 

Avioero ja ajokortti

 

Ikävänä episodina tälle aikajaksolle tuli myös avioero ja asunto-osakkeesta luopuminen. Positiivisena puolena oli veronpalautukset. Työttömänä ollessani saamistani urakkapohjista oli pidätetty reilusti veroa joista sain sitten takaisin mittava summa. Käytin sen rahan ajokortin suorittamiseen keväällä 1979. 

 

Aloitin vuoden vaihteessa 1979-80 karate harrastuksen. Ensimmäisen vyöarvon suoritettuani jäin usein omien harjoitusteni jälkeen alkaneelle alkeiskurssille apuvetäjäksi. Erään kerran päävetäjälle tuli yllättävä meno ja hän pyysi minua vetämään treenit. Olin kouluajoista lähtien kokenut valtaavaa esiintymispelkoa, mutta lupauduin silti hoitamaan harjoitukset. Porukan ollessa edessäni rivissä minulle tuli totaalinen blackout, enkä muistanut mitään komentoja. Onneksi katkos ei kestänyt kauaa ja sain lopulta langanpäästä kiinni vetäen kurinalaiset harjoitukset. Jälkeenpäin harjoitukseen osallistuneita kävi kiittämässä erinomaisista treeneistä. Kiitos karaten, jonka avulla pääsin eroon esiintymispelostani.

 

Seikkailu Helsingissä 1979

 

Lähdimme Oulun Karateseuran porukalla katsomaan Karaten EM-kisoja Helsinkiin vuonna 1979. Yövyin veljeni luona Koivukylässä ja hän vei minut Luupää-Datsunilla (Bluebird) katsomaan kisoja. Kävimme ennen kisojen alkua oluella ja veljeni jätti auton avaimet minulle lähtiessä saunomaan kotiinsa. Kehotin häntä ottamaan tujaukset Kossupullosta joka oli hänen luona olevassa kassissani.

 

Kisojen jälkeen meni autolle ja kokeilin miten se kulkee. Huomasin jarrujen toimivan huonosti ja ottavan vasta toisen polkaisun lopussa. Kun veljeni sitten tuli oletin hänen olevan "maistissa" ja jäin rattiin. Totesin jarrujen kunnon ja hän kävi lisäämässä jarrunestettä. Tarkoituksenamme oli mennä tansseihin ja lähdin ajamaan Urheilukatua pohjoista kohti. Lähtiessäni ylittämään Nordenskiöldinkatua tuli vasemmalta auto ja jarrutin, mutta ensi polkaisulla ei ollut mitään vastetta kuten oletin jarrunesteen lisäämisen jälkeen. Polkaisin hädissäni toisen kerran voimakkaasti jolloin jarrut menivät heti polkaisun alussa lukkoon ja auto puolsi pahasti, onneksi ei tullut törmäystä ja jatkoimme matkaa.

 

Hetken kuluttua kantaamme ajoi auto ja vilkaisin peiliin sen lähtiessä ohittamaan meitä, onneksi se oli vihreä Lada. Rinnalle päästyään sen sivuikkuna aukesi ja sieltä heilutettiin poliisin merkkiä. Hiljensin ja ajoin tienviereen. Eteen pysäköidystä autosta tuli nuori poliisi siviilivaatteissa ja yritin samalla etsiä käsijarrua sitä löytämättä. Veljeni komensi vierestä, että sammuta auto ja laita vaihde päälle. Sitten kysyttiin rekisteriotetta ja veljen ajokorttia joita kumpaakaan hänellä ei ollut mukana.

 

Poliisi käski ulos autosta ja alkoi syynätä sitä suurennuslasin kanssa. "Luupäästä" löytyi niin paljon vikoja, että kilvet oli poistettava. Poliisi pyysi työkaluja, mutta veljeni totesi lakonisesti, että teillähän ne työkalut täytyy olla kun kilpiä irrottelette! "Sinivuokko" alkoi käydä jo tosi kuumana veljen huomautteluista puhjeten lopulta kukkaan. Poliisi alkoi repiä rekkareita paljain käsin nitkuttaen ja välillä takamuksilleen lentäen sai ne lopulta irrotettua.

 

Sitten meidät komennettiin poliisiauton takapenkille ja lähdimme kohti Pasilan poliisiasemaa. Yritin toppuutella veljeä, mutta vauhtiin päästyään hän ei malttanut lopettaa. Sanailu jatkui hänen tivatessaan miksi vain meidän pitää todistaa henkilöllisyytemme mutta heidän ei? Poliisi vastasi, että näyttiväthän he poliisin pysäytysmerkkiä, johon veljeni, että niitähän saa Anttilan leluosastolta. Sitten fiksumpi, vänkärin puolella istuva, näytti poliisin virkamerkin kansia. Veljeni tuumasi, että noita taas saa kirjakaupasta ja kurotti niitä kohti. Silloin "kuumakalle" polkaisi jarrut pohjaan kääntyi vihaisesti velipoikaa kohti tempaisten poliisinmerkin hänen kädestään sihisten hampaitten välistä, että sitä ei tuommoisten käsiin anneta. Samalla siviilitakin liepeen alta vilahti virka-ase jolloin veljeni hiljeni hetkeksi.

 

Ensimmäinen puhallus

 

Pasilaan päästyämme veljeni pääsi taas vauhtiin, yritin vielä pehmentää tilannetta kertoen syyn veljen kiivauteen, avioero sekä muut vaikeudet. Laitoksella minun piti puhaltaa ja hieman ensimmäinen kerta jännitti sekä päivällä otetut oluet. Puhalsin varovasti, pyydettiin uutta puhallusta jonka suoritin hieman voimakkaammin, sitten kehotettiin puhaltamaan kunnolla ja tempaisin keuhkot tyhjäksi niin että poliisin tukka hulmusi. Ei viisari värähtänyt, onneksi. Sakkoja tuli 200 mk epäkuntoisella autolla ajosta.

 

Koska veljellä ei ollut ajokorttia häneltä otettiin sormenjäljet kuin suureltakin rikolliselta ja määrättiin tulemaan maanantaina takaisin papereiden kanssa. Sitten lähdimme kämpille. Veli vielä moitti minua, että hän on ollut vaikka kuinka monessa ratsiassa selviten niistä. Kyllä keljutti, kun olin aiheuttanut niin paljon harmia. Meni melkein koko yö miettiessä.

 

Kisojen jälkeen lähdimme takaisin Ouluun josta soitin veljelleni tiedustellen kuinka meni. Hän pyysi arvaamaan paljonko tuli, veikkasin 300 mk. Epäkuntoisen auton luovuttaminen toisen käyttöön sekä epäasiallinen käyttäytyminen maksoi 800 mk. Tekemättömälle tanssireissulle tuli aikamoinen hinta (540€ 2012 kursilla). Myöhemmin olen todennut veljelleni, että toisaalta se oli hyvä kun kävi näin. Hän olisi voinut menettää suuressa nopeudessa autonsa hallinnan jossa oli sakkorenkaat, takaa toinen jarruputki poikki josta tihkui nesteet vaikka hän oli sen litistänyt.

 

Ero oli ajanut veljen ahdinkoon ja hän joutui tekemään kahta työtä selvitäkseen. Päivät Sanomalla ja aamuyöllä lehtiä jakamassa. Nyt hänen työkalunsa oli pois pelistä mikä varmasti kiristi tilanteen äärimmilleen.

 

Aika sinisilmäinen

 

Sähkölaitteiden korjausta, työmaa- ja parakkisähköistyksiä, betonivalujen ja suurvalumuottien lämmityksiä. Pylväskengät tulivat tutuiksi pylväissä ja männyissä sähkölinjoja työmaalle vetäessä. Kokemuksen myötä oppi tunnistamaan yleisimmät vikapaikat ja myös rohkeus toimia itsenäisesti kasvoi. Tämän myötä sähkölaitteiden korjaaminen kävi nopeasti.

 

Työkaveri kysyi, että oletko huomannut kuinka eräs asentajakaveri puhuu palturia. Sinisilmäisenä olin uskonut kaikki hänen juttunsa! Työkaveri kehotti tarkkailemaan kyseistä henkilöä. Jonkun kertoessa mehevän jutun tämä suhari haukottelee ja kertoo hetken kuluttua kahta kovemman jutun. Näin sitten tapahtuikin, aina haukotuksen jälkeen hän pani aina monta kertaa paremmaksi. Hänen uskottavuutensa oli mennyttä!

 

Palloilulajit eivät sovi meikäläiselle. Työkaverit houkuttelivat pelaamaan lentopalloa josta en erinäisistä syistä pitänyt. Ajattelin voittaa ennakkoluuloni ja lähdin kokeilemaan. Toisella kerralla se sitten sattui, toinen urheiluvamma nilkan nivelsiteet revähtivät pahasti. Sitten Jouni Taskila houkutteli kyseiselle koululle punttitreeneihin. Ensimmäisellä kerralla kevyesti ja mietin onko tästä mitään hyötyä. Pukuhuoneessa alkoi hienoinen käsien vapina ja kotiin päästyä ei maito tahtonut vapinalta pysyä lasissa. Taisi se sittenkin vaikuttaa, uusi liikuntaharrastus.

 

Helsinkiin 1980?

 

Veljeni houkutteli minua muuttamaan Helsinkiin. Kesälomalla 1980 matkustin pääkaupunkiin ja kyselin sieltä töitä. Eräässä yrityksessä oli kiinnostusta, mutta johtaja pyysi minut parin viikon kojeajalle, nähdäkseen olisiko minusta työntekijäksi. Hänellä oli ollut huonoja kokemuksia asentajista insinööreihin joista ei ollut sähkömiehiksi. Työskentelin erään K-kaupan saneeraustyömaalla. Vapaa-aikana veljeni patisti selvittämään karateseuroja ja pääsisinkö harjoituksiin. Kävimme katsomassa Wadokan harjoituksia joita veti Tanskanen, ne tekivät suuren vaikutuksen. Kävin iltaisin treeneissä jotka olivat todella kovia.

 

Töissä testiajan umpeuduttua johtaja oli tyytyväinen työhöni ja olisin saanut työpaikan. Yritin neuvotella korkeampaa palkkaa, mutta hän ei suostunut siihen. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jäädä Insinöörirakentajien palvelukseen koska työsuhde oli tuttu ja turvallinen.

 

Haka osti Insinöörirakentajat ja byrokratia lisääntyi. Aiemmin korjaamoa pyöritti Niilo "Nikke" Kärkkäinen. Hänen johtamistyylinsä oli kuin Tuntemattoman sotilaan Koskella. Pidin hänen tavastaan kohdella alaisiaan. Sitten johtoporras kasvoi ja työntekijämäärän pysyessä ennallaan. Joka hommasta täytyi täyttää  lippuja ja lappuja. Tästä eteenpäin kirjasin tuntilappuuni työn kohdalle "Romujen korjaamista"!

 

Sitten oli kolmannen urheiluvamman vuoro. Olimme vetämässä kasarmin salilla karaten alkeiskurssia. Sen loppuessa apuvetäjä tuli pyytämään ottelemaan. Seuraavat vuorolaiset asensivat jo tennisverkkoa ja yritin kieltäytyä. Lopulta suostuin "matsaamaan" ja hyökkäsin puolihuolimattomasti vauhdilla muutamalla potkutekniikalla joista viimeisimmän kaveri torjui sillä seurauksella, että polven sisempi nivelside paukahti. Pari kuukautta kipsissä jonka jälkeen seuraksi jäi väljä polvi, "holokkipolovi" voisi joku sanoa. 

 

Libyan reissu oli lähellä 1981

 

Olin vielä metsästänyt niitä ulkomaan keikkoja ja nyt tärppäsi. Minut kutsuttiin haastatteluun YIT:lle Helsinkiin. Heillä oli lentokonehallien rakentaminen Libyaan ja he tarvitsivat sinne sähköasentajaa. Tiukan haastattelun jälkeen he tiedustelivat palkkatoivettani. Se oli 10'000 markkaa, sillä siellä täytyi tehdä töitä 10 tuntia viitenä päivänä viikossa ja lauantaina 8 tuntia ja ohjaisin samalla Filippiiniläisiä työntekijöitä. Suomen päivärahalla, olemassa olevalla tuntipalkalla ylityökorvauksineen kertyi palkka ja toiveeni oli puhtaana käteen. Haastattelija pyöritti päätään ja totesi palkan olevan maksimissaan 8'500 markkaa! Totesin paikan olevan kuin vankila, mutta vankilassa ei tarvitsisi paiskia hommia. Minä olen menossa tekemään töitä enkä viihteelle ja tämän vuoksi palkkani täytyy olla vähintään edellä mainittu puhtaana käteen. Haastattelija kysyi vielä, että sitäkö mieltä olet? Kyllä olin! Aikoivat ottaa yhteyttä seuraavalla viikolla. Ei kuulunut mitään, joten se keikka jäi tekemättä.

 

Muutoksia tulossa

 

Matkanvarrella minua toistuvasti houkuteltiin ja painostettiin jatko-opiskeluun, mutta en katsonut sitä tarpeelliseksi. Olin tyytyväinen sähkömies. Tekun lomien aikana korjaamolla oli työssä Rauno "Rane" Utoslahti joka houkutteli minua usein pyrkimään tietoliikenne puolelle. 1981 aloin seurustella ja tulevat appivanhemmat eivät oikein arvostaneet asemaani. En kuitenkaan ollut vieläkään kypsä ajatukselle opiskelusta. Lopulta byrokratia, Kärkkäisen "Niken" tilalle tullut työnjohtaja, jonka kanssa en tullut toimeen sekä aiempi paine laukaisivat käyntiin reaktion, joka sinkosi urani uudelle kiertoradalle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vesionninen ja OTK E-jakelu 1975

 

Otin yhteyttä Vesionniseen ja pääsin töihin Limingantulliin, nykyisen Prisman taakse. Työt olivat katuvalojen, kylmälaitteiden ja sisävalaistuksen asennuksia valmistuvaan jakelukeskukseen. Sitten ilmeni ongelmia MMJ-kaapelien kanssa. Energiakriisin vuoksi kaapelien välivaipan materiaaliin oli tehty epäonnistuneita muutoksia. Kaapeleista alkoi vuotaa öljymäistä nestettä, joka haurastutti muoviset sähkölaitteet, kytkimet, pistorasiat ym. Kaikkiin kaapeleihin jouduttiin tekemään päätteet ja kalusteet oli uusittava. Kustannukset menivät todennäköisesti kaapelitehtaan piikkiin. Työmaalla oli tuttua Hankkijan porukkaa ja ilmapiiri mukavaa. Töitä paiskittiin urakalla ja palkkakin oli toista kuin Toppila Oy:ssä. Taas oli mukava tehdä töitä.

 

Ollessani asentamassa sisääntuloväylän katuvalaistusta huomasin kaupungista päin saapuvat uhkaavat pilvet. Vedin sadetakin päälleni ja jatkoin valaisinpylväiden kytkentöjä. Maa jo viheriö ja puissa olivat lehdet jotka saivat hetkessä valkoiseen lumipeitteen. Lumikuuro yllätti totaalisesti siihen aikaan vuodesta. Onneksi lumi suli nopeasti pilvien väistyttyä auringon edestä.

 

Sain kesällä urakkapohjia edellisestä työkohteesta ja hoidin sillä pois 10'000 mk vekselin jonka olin joutunut ottamaan lainan lisäksi. Siltä osin helpotti vaikka lainaa jäi vielä 50'000 markkaa.

 

Työnjohtaja Eino Jokinen jäi lomalle ja hänen tilalleen tuli sijainen. Eräänä päivänä sijainen totesi, ettei sinulle ole enää töitä ja antoi loparit. Ilmoittauduin työvoimatoimistoon ja aloin lomailla. Seuraavana aamuna tämä lopputilin antanut työnjohtaja soitti ovikelloa ja aneli takaisin töihin. Olin sen verran koppava, että kieltäydyin tarjouksesta. Niin, töitä olisi kuitenkin ollut tarjolla enkä ottanut niitä vastaan, tässä kiteytyy sananparsi nuoruus ja hulluus.

 

Hankkija ja Loviisan ydinvoimalaitos 1975

 

Poikkesin kesäkuussa Hankkijalla ja siellä oli tarjolla keikkahomma. Loviisassa oli kesäkiireitä ja pula miehistöstä. No eihän siinä muu auttanut kuin lähteä kolmen veijarin kanssa kohti atomivoimalaa.

 

Uutisista olin ihmetellyt kuinka voimalan rakennuskustannukset ovat paisuneet niin suuriksi ylittäen reilusti alkuperäisen budjetin. Perille päästyämme en ihmetellyt enää lainkaan. Nokkamies totesi kaikkien urakoiden kusseen jo aikapäiviä sitten, eli meille maksetaan vain tuntipalkka ja päiväraha.

 

Hänen esitellessä meille työkohteita ja tutustuttaen työporukoihin, hänelle tarjottiin joka paikassa ryyppyä. Parhaimmillaan kaverit istuivat keskellä työpäivää pelaamassa korttia viinapullot pöydänjalanjuuressa.

 

Asuimme ensimmäinen viikon parakkikylässä jolloin päivärahasta pidätettiin 10 mk. Iltalehdessä oli juttu, että joltakin asukkaalta oli viillelty sukuelimiä tämän jäädessään parakin punkkaan parantelemaan kohmeloaan. Eihän me sellaiseen suostuttu vaan otimme seuraaviksi viikoiksi mukaan retkivehkeet ja majoituimme loppuajaksi Loviisan kupeeseen telttoihin. Toki käytimme parakkikylän palveluita ja saunaa lähes päivittäin.

 

Eräälle puhelinkopille oli aina jonoa ja syy selvisi kun menin soittamaan kotipuoleen. Puhelin otti yhden kolikon ja sillä pystyi puhumaan ties kuinka kauan ja puhelun loputtua se palautti vielä rahat.

 

Luonnonsuojelullinen kokeiluni jäi torsoksi. Uutisissa kerrottiin ponnekaasujen aiheuttavan otsonikatoa ja halusin siirtyä käyttämään roll-on-deodoranttia, mutta sellaista ei miehille löytynyt, ainoastaan stickejä. Jonkun aikaa käytettyäni kainaloihini iski ihottuma jonka vuosi jouduin palaamaan takaisin suihkutettaviin dödöihin tuntien kuitenkin suurta huolta ympäristöstä!

 

Reissumiehen illat

 

Päätin, etten sorrun rillutteluun koska joka markka oli tarpeen mittavan asuntovelan vuoksi. Sallin itselleni ainoastaan tulo- ja lähtöjuhlat. Kaverit houkuttelivat ensimmäisen viikon mukaansa, mutta olin jämäkkä ja he väsyivät ruinaamaan. Kyllä heillä oli hauskaa melkein joka ilta ja minulla melkein joka päivä kun seurasin heidän oloaan.

 

Työpäivän jälkeen kiertelin ihailemassa maisemia ja lueskelin illat kirjoja. Siellä oli lämmin kesä poiketen Oulun seutua vaivanneeseen koleuteen. Vettäkään ei satanut kuin kerran ja leppäkertuilla oli valtava invaasio. Atomivoimalan kattoaukot kuhisivat pörräävistä leppäkertuista. En ollut nähnyt aiemmin enkä sen jälkeenkään niin paljon leppäkerttuja, kivet olivat iltaisin punaisenaan leppäpirkkoja. Iltalehdissä oli juttu kyseisestä ilmiöstä ja siitä kuinka otukset olivat purreet myös ihmisiä.

 

Yhtenä iltana teltassa kuuntelin, että mikä bändi tuolla soittaa kuulostaen niin hiton hyvältä. Sehän oli Oululainen Express joka esiintyi lähistön ulkoilma tilaisuudessa.

 

"Tovereita" ja viikonloppuja

 

Olimme tilassa joka oli täynnä putkia sekä niitä asentavia neuvostoliittolaisia asentajia. Sitten joku irrotti valonheittäjien syöttökaapelin jolloin tuli pimeys. Tilan täytti hiljainen puheen sorina sekä syttyvien mahorkkasätkien hehku. Jos duunarit olisivat olleet suomalaisia, olisi noussut valta möly, että kuka ..kele sammutti valot, ..tana äkkiä valoa! Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miksi porukka oli niin nöyrän tottelevaa.

 

Kerjäsin joka viikko ärsyttävyyteen asti lähtöä viikonlopuksi kotiin. Yhtenä viikonloppuna en onnistunut, vaan pojat halusivat jäädä rilluttelemaan oikein kunnolla. Houkuttelin viimeisillä olevan vaimoni Loviisaan ja hän tuli junalla Helsinkiin ja siitä bussilla luokseni. Vierailimme myös Porvoossa Lauri serkun luona.

 

Viikkotäyteen urakka ja kotiin

 

Viimeisellä viikolla asensimme suureen ilmastointihuoneeseen palohälyttimiä ja pyysimme viikkotäysurakan johon työnjohto suostui. Kahdet telineet joilta sitten kummaltakin teimme työpareittain työt. Merkattiin ritsalangalla linja, toinen porasi reiät ja toinen kiinnitti kaapelit ja anturit sekä kytki. Kattopalkkien kohdalla telineitä piti hieman purkaa. Neljän hengen rakennusmiesporukka, joka oli apuna telineiden siirrossa, purki ja kasasi ne. Tahtimme oli niin kova että rakennusmiehet hermostuivat joutuessaan mielestään liian koville. He hämmästelivät, että kyllä te olette hulluja, meidän täytyy saada lisää porukkaa siirtämään näitä telineitä tai muuten me lyömme perseet ketoon. Totesimme, että näin me pohjoisessa teemme töitä, joten siirtäkää te vain telineitä ja tekiväthän he lopulta työnsä. Maanantaina aloitettiin ja tiistaina iltapäivällä homma oli valmis. Hieman työnjohto nikotteli meidän nopeutta, mutta sovittu mikä sovittu.

 

Otin kuvia reissusta ja teetin niistä kopiot kavereille. Hämmästyin kuinka he repivät kuvat joissa sattui näkymään jokunen oluttölkki tai viinipullo, eivät voineet viedä niitä kotiin. Minulta löytyvät kaikki kuvat albumistani.

 

Kotiin lähdön koittaessa kaverit päättivätkin jäädä vielä juhlimaan, vaikka edellisenä iltana olimme viettäneet läksiäisiä. Äkkiväärä kun olen totesin, että jos te ette lähde minä ainakin poistun kuten sovimme. Kaverit yrittivät vielä toppuutella, mutta pakkasin kimpsut ja kampsut ja menin linja-autoasemalle hypäten Helsinkiin menevään bussiin. Hesassa nousin ensimmäiseen mahdolliseen junaan joka sitten pysähtyi jokaisella maitolaiturillakin ja matka kesti yli 12 tuntia. Ikimuistoinen kotimatka. Oulussa sai taas etsiä töitä kunnes tärppäsi.

 

Siikajokilaakson sähkö ja Oulu Oy:n porttirakennus 1975

 

Elokuun lopussa 1975 pyöräilin Nokelasta Kempeleeseen Antti Poletin työhaastatteluun ja hän hyväksyi minut työntekijäkseen. Kohde oli Oulu Oy:n nykyisen Stora Enson porttirakennus. Työmaalla oli nokkamiehenä serkkuni Matti Väisänen. Taas paiskittiin töitä oikein innolla. Antin kanssa meni välillä hyvin ja välillä ei. Kiireapua tuli myös maakunnasta. Ihmettelin näiden asentajien työtapoja, kun he kaapeloivat paloautohallia. Kaapeliniput venyivät lattialla ja nämä navetta-asentajat talloivat niiden päällä ja vetivät telineitä niiden yli. Seinälle asennettuna kaapelit olivat jo valmiiksi "vanhennettuja". Huonoa jälkeä tekivät!

 

Syyskuun 5. päivänä syntyi ensimmäinen poikani. Vaimon ollessa vielä sairaalassa laskeskelin kesto- ja kertakäyttövaippojen eroa taloudelliselta kannalta. Tulin siihen johtopäätökseen, että ostan automaattipesukoneen ja sideharsoa josta tehdään kestovaippoja. Laskujeni mukaan säästin kestovaipoilla pesukoneen hinnan. Toimin tietämättäni ekologisesti sekä vihreästi, vaikka niistä asioista ei siihen aikaan vielä puhuttu.

 

Vaimon kotiuduttua otin rokulia ja pidin viikon isyysloman jollaista ei silloin vielä edes tunnettu. Oli hyvä sekä tulokkaalle että uudelle isälle tutustua toisiinsa. Suosittelen ja kehotan kaikkia isiä pitämään isyyslomansa kun ne nykyään ovat vielä lakisääteisiä ja ne korvataan toisin kuin vuonna 1975 jolloin se oli pois omasta pussista.

 

Kävimme yhdellä navettakeikalla jossain maaseudulla kaverin "sata ampeerisella" (Datsun 100A). Siellä hirvet juoksentelivat upean näköisesti aamu usvassa. Sitten marraskuun lopulla hiljeni, työt loppuivat ja taas iski ankea työttömyys.

 

Paluu Kemiran Seoslannoitelaitokselle 1976

 

Tammikuussa 1976 Kemiran seoslannoite- ja salpietarilaitoksella oli auki aluesähköasentajan paikka. Kävin ylityöjohtaja Ville Mankilan haastattelussa. Ville tiedusteli milloin voit tulla töihin? Totesin, että vaikka huomenna. Ville poistui hetkeksi ja palasi takaisin todeten, että tule ensiviikolla 14. tammikuuta.

 

En ollut tottunut sellaisen työnteon kulttuuriin mikä tehtaalla oli. Olin oppinut tekemään töitä urakalla ja silloin tapahtui eikä siinä vatuloitu tuntitolkulla, mutta Kemiralla ei. Työn pitkittäminen oli kehitetty omaksi taiteenlajikseen. Kerran olin erään vanhemman asentajan apuna, kun uusi moottori täytyi sähköistää. Menimme seitsemän jälkeen kohteelle, kaveri istahti, sytytti Nortin ja katseli. Jonkun ajan kulutta hän mittasi verkkaisesti paljonko kohteeseen menisi asennusputkea. Sitten lähdimme hakemaan putkea varastolta josta menimme verstaalle yhdeksän kahville. Kahvin jälkeen palasimme putken kainalossa työmaalle ja taas Nortiksi. Sen jälkeen tarkistettiin kaapeli tarve ja palasimme taas varastolle hakemaan tarvikkeita jonka jälkeen olikin ruokatunnin aika. Iltapäivällä tarvikkeiden kanssa työmaalle ja pikkuhiljaa putkittamaan, kun jo iski kahden kahvipaussi ja ei kun verstaalle. Kahvin jälkeen työmaalle ja kaapelin lyhyehkö veto ja kytkentä jonka jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika. Toki ei tarvitse hosua, mutta en minä tämmöistä osannut. Kun sain tehtävän tein sen ripeästi valmiiksi, jos ei ollut töitä luin Tex Willereitä.

 

Ville kehotti olemaan oma-aloitteinen ja olinkin. Jos mestari ilmoitti jonkun laitteen rikkoutuneen, kävin korjaamassa sen. Kunnes tuli pyörtävä päätös, ettei töitä saa ottaakaan suoraan vaan ne pitää kierrättää kunnossapidon työnjohdon kautta. Hitto vie, ollako vai eikö olla oma-aloitteinen, siinä vasta pulma?!

 

Salpietarilaitoksella tapahtui sähkökatkos. Menimme selvittämään syytä. Valvomoon oli kuulunut paukahdus ja löysimme alemmalta tasolta pienehkön metallisen asennuskotelon joka oli pullistunut kuin potkupallo. 63A tulppasulake oli kierretty liian löysälle. Se oli alkanut kuumeta ja kipinöidä jolloin valokaari oli edennyt jännitekiskoa myöten kotelon seinään aiheuttaen oikosulun. Se oli laukaissut kytkinasemalta katkaisimen ja koko laitos oli pimeänä. Vaikka en ollut syyllinen sulakkeen löysyyteen, olen sen jälkeen vääntänyt tulppasulakkeet tarpeeksi kireälle!

 

Lapuan patruunatehtaan räjähdys

 

Tiistaista 13.4.1976 tuli yksi Suomen historian synkimmistä. Ruokatunnilla pyöräilin kolmen kilometrin matkan lounaalle äidin ja isän luo. Radiouutisissa kerrottiin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Se oli seisauttava kokemus joka järkytti syvästi. Silloin koko viikosta tuli ”kiirasviikko” ja perjantai oli pitkäperjantaista pitkin.

 

Toukokuun alussa työnjohtajaksi tuli tekusta kesälomalla oleva entinen aluesähköasentaja Markku Lassila. Markku ei ollut enää yhtä lupsakka, sillä hän oli Villen opissa. Jämäkkä ja vaativa pomo oli Markusta tullut.

 

Nolo torkahdus

 

Sitten tapahtui urani noloin tilanne. Paiskimme perjantaina kaverin kanssa töitä hikihatussa. Seoslannoitteen kuivausrumpu piti saada ulos ja jouduimme kiskomaan taljalla kaapelihyllyt pois edestä sekä poistamaan muutkin sähköiset esteet. Saimme työt valmiiksi kello 13:30 ja kovan työpäivän jälkeen päätimme palkita itsemme. Kävimme kahvitauolla ja klo 14:30 poistuimme Lantaanilaitoksen katolle, johon keväinen aurinko paistoi lämpimästi.

 

Mukanamme oli lukemista, kävimme istualleen suojaisaan paikkaan ja riisuimme hiostavat kengät. Havahduin 15:30 siihen kun kaveri sanoi jonkun käyneen koputtamassa portaikon ikkunaan johon nojasimme. Totesin hänen nähneen unta. Kävimme työhuoneessamme vaihtamassa siviilit ylle ja lähdimme verstaalle leimaamaan tuntikorttimme. Verstaalla Ville vinkkasi luokseen kysyen missä te olette olleet? Totesimme, että sekapaskalla töissä. Johon Ville vapisevalla äänellä sormea heristäen, että olen kuullut teidän olleen nukkumassa työaikana Lantaanin katolla ILMAN KENKIÄ! Mitä tuohon voi enää lisätä.

 

Kesäloma ratkaisi paljon

 

Sitten tuli kesäloman aika ja laskujeni mukaan minulla piti olla kuusi lomapäivää. Ville totesi, ettei sinulla ole kuin neljä lomapäivää, sillä tammikuussa sinulla oli vain 13 työpäivää eikä niistä kertynyt lomaa. Silloin hoksasin, että työhön ottaessaan Ville oli käynyt laskemassa työpäiväni ja otti minut töihin 14. päivä keskiviikkona eikä 12. päivänä maanantaina kuten ensin tarjosi. Niin paljon Ville oli kallellaan työnantajaan päin!

 

Siitä suivaantuneena menin heti Hankkijalle tiedustelemaan onko siellä tarjolla töitä. Ei ollut Oulussa, mutta Pietarsaaressa oli kiireavun tarve. Selvä on, sovittu! Siitä sitten Kemiralle Villen luokse irtisanomaan työsuhteeni. Ville kyseli, että miten sinä nyt noin? Totesin, että Hankkijalla, josta olin lomautettuna, oli taas töitä. Villen totesi sarkastisesti, että toivottavasti sinä viihdyt siellä pitempään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat