Kirjoitukset avainsanalla Stora Enso

Insinööritoimisto Polartek Oy ja uudet haasteet 1989

 

Kuten oli sovittu menin vapaamuotoiseen työpaikkahaastattuluun. Keskustelimme tuokion Polartekin sähköosaston päällikön Timo Hiltusen kanssa, jonka jälkeen oli helppo tehdä päätös. Sovimme vielä palkasta ja siitä milloin siirryn Polartekin palvelukseen. Siirtyminen uuteen firmaan tuntui turvalliselta, sillä siellä oli tuttuja työkavereita. Päätöksen sinetiksi otimme lasilliset konjakkia. Enpä osannut arvata kuinka pitkä tästä työsuhteesta tulisi.

 

Seuraavana työpäivänä irtisanoin itseni Kuparilta. Silloinen toimiston johtaja Viljo Tulkki alkoi heti moittia Polartekia reppufirmaksi ja pyysi minua harkitsemaan vielä yön yli. Olin päätökseni tehnyt eikä siinä ollut mitään muutettavaa.

 

Ei aikaakaan kun jo Kuparin johtaja soitti Espoosta. Aiemmin hän eikä Tulkki olleet noteeranneet minua lainkaan toisin kuin Nyberg. Nyt olin huomion keskipisteessä arvostettuna suunnittelijana jota pyydettiin harkitsemaan vielä irtisanoutumispäätöstä. Totesin johtajalle, että en minä olisi tätä päätöstä tehnyt jos en olisi siitä täysin varma. Johtajan käytös alkoi muuttua, hän haukkui Polartekin kuten Tulkki, jonka jälkeen hän heitti kehään vielä uhkaukset. Kupari kostaisi Polartekille, kun nämä olivat ostaneet heidän suunnittelijoitaan. Kerroin hänelle, ettei minua kukaan ollut ostanut sillä olin itse ottanut yhteyttä työpaikkaa tiedustellen. Ymmärtääkseni olimme vapaassa maassa jossa voi halutessaan vaihtaa työnantajaa, emme missään diktatuurissa. Tämä oli viimeinen pisara, eihän tällaiseen yritykseen voinut jäädä mistään hinnasta.

 

Ilmoitin veljelleni, että vetäydyn yrityshankkeesta, jolloin hän suuttui syyttäen minua petturiksi. Katsoin arkana miehenä turvallisemmaksi siirtyä toisen palvelukseen mukavan palkankorotuksen saaneena. Selitykset eivät auttaneet ja epäsopu jatkui jonkun aikaa.

 

Työsuhde Polartekilla alkoi 27.2.1989. Toimitilat olivat nykyisen Stockmannin paikalla olleessa vanhassa puurakennuksessa. Ensimmäiset tehtävät olivat Stora Enson Hartsiliimatehtaan HS-venttiilitilien automatisointisuunnittelu ja asennusvalvonta.

 

Välillä kävimme hakemassa Kuopiosta uuden perheenjäsenen koiran. Camilla oli bostoninterrieri, kolmas koirana  ja rodun piti olla terveyden perikuva. Totuus oli kuitenkin jotain aivan muuta. Harmi vain koska, Camilla oli vilkas, oppivainen, todella hyvä luonteinen ja ystävällinen koira.

 

Syntyi 20 vuotta jatkunut squash ystävyys

 

Huhtikuussa sähköosastonpäällikkö Timo Hiltunen kehotti minua pelaamaan squashia Jorma Aution kanssa. Timo totesi, ettei hän viitsi lähteä koska "Jopilta" ei ollut tenniskään oikein luonnistu. Lupauduin pitkin hampain, sillä minulla oli huonoja kokemuksia peleistä kokemattomien kanssa. Menimme pelaamaan 19. päivänä jolloin alkoi lähes 20 vuotta jatkunut squas-ystävyys.

 

Pelin alettua ihmettelin, että mikä duracell mies tämä oikein on hänen hakiessa lähes kaikki pallot hämmästyttävällä nopeudellaan. Tilanteen ollessa tasatilanteessa Jorma osoitti myös oivat taktiset lahjansa. Hän tutkaili palloa ihmetellen, että onko se rikki sen toimiessa epäjohdonmukaisesti jonka jälkeen lähti hakemaan uutta palloa. Ei se ollut muuta kuin taktinen hengähdystauko ja se sekoitti tyystin pelini ja hävisin ensimmäisen otteluni.

 

Toukokuussa oli keskusteluja vanhimman pojan tulosta luokseni koko kesäksi. Lopulta se kariutui erimielisyyksiin elatusmaksujen suorittamisesta.

 

Toukokuun lopussa oli luokkakokous Helsingissä. Järjestäjillä oli suuret suunnitelmat, mutta lopulta koko luokkakokous oli vähällä kariutua. Olimme ilmoittautuneet Esko Ruotsalaisen kanssa ja soitimme muutaman puhelun joilla saimme jotain pientä sponsorointia kokoukseen, polttoaineet, hieman juotavaa sekä yösijan itsellemme. Esko sai Kuparilta auton jolla lähdimme Oulusta kohti Pasilaa ja tapaamista jossa oli alle kymmenen luokkakaveria paikalla.

 

Durgapur Steel Plant Intia 1989-91

 

Siirryin Polartekin toimistolta Rautaruukin pääkonttorille Kiilakiventielle, jossa alkoi masuunin instrumentointisuunnittelu Intiaan. Aluksi se tehtiin manuaalisesti. Piirtäjät piirsivät suunnittelijoiden suunnitellessa. Suunnitteluryhmä oli todella tiivis ja mukava.

 

Osa masuunikauppaa tehneistä Rautaruukki engineeringin palveluksessa olevista kokivat olosuhteet Intiassa niin järkyttäviksi, että he vaihtoivat firmaa. Eräskin oli laihtunut myyntireissulla liki kymmenen kiloa pahan vatsataudin takia.

 

Heinäkuussa Polartek järjesti oppi-isälleni Paavo Kekaraiselle golf-illan. Tämä oli toinen kerta kun kokeilin miltä tuntuu osua golfpalloon, mutta en saanut silloinkaan kipinää lajiin!

 

Stockmannin rakentaminen lähestyi ja 22.9.1989 "pääkonttori" muutettiin yhteisvoimin Typpitielle. Tiloissa oli ollut aiemmin VTT. Toimitilat olivat fiksummat kuin vanhassa puutalossa, mutta osa porukasta kaipaili takaisin keskustaan jossa kaikki lounaspaikat olivat lähettyvillä. He muistelivat kaiholla kesiä jolloin oli ollut mukava nauttia jälkiruokajäätelöt Rotuaarilla.

 

Työkaveri teraupeuttina

 

Samoihin aikoihin toinen avioliittoni kariutui ja muutin väliaikaisesti veljeni Pertin luokse Tuiraan. Ero rassasi todella paljon. Suunnittelijan tärkein työkalu on hänen pääkoppansa. Ajatusten juututtua samaan uraan ei työstä tullut mitään aivojen ollessa tiltissä!

 

Onneksi työkaverina oli Jorma Friman. Rohkaisin itseni ja menin Jorman huoneeseen tilittämään tuntojani. Suljin oven ja keskustelimme kipupisteistäni jolloin hän tuumasi, että miksi sinä noin ajattelet mietipä asiaa tältä kantilta jolloin pääsin pois urasta ja kykenin jatkamaan töitäni. Tätä tapahtui useita kertoja eikä Jorma koskaan tiuskaissut, että mitä sinä taas tulet tänne itkemään vaan hän kuunteli ja auttoi. Jälkeenpäin olen todennut Jorman olleen paras terapeuttini. Olen syvästi kiitollinen hänen avustaan ja tuestaan jolla jaksoin raskaan eroprosessin läpi.

 

Suurena apuna oli myös Rautaruukki Engineeringin järjestämä jooga johon sain osallistua vaikka olin ulkopuolinen suunnittelija. On muuten henkisesti tasapainottava ja rauhoittava harrastus. Kiitos Rautaruukin mukavalle henkilökunnalle!

 

Vaikeuksia kertoa lapsille totuus

 

En kehdannut kertoa vanhemmille pojilleni erostani ennen kuin esikoinen soitti tiedustellen miksi en ollut ottanut yhteyttä. Myöhemmin poikien tulessa luokseni esikoinen puhui Filmnetistä ja sen tilauksesta, mutta olin sitä vastaan. Lopulta pyysin häntä selvittämään millaisia kustannuksia siitä tulisi. Jani suoritti tehtävän luvan saatua jonka jälkeen hän ilmoitti mitä se maksaisi. Koska pojat kävivät säännöllisesti luonani ja vuokrasimme silloin elokuvia, päädyin pienen laskutoimituksen jälkeen tilaamaan elokuvakanavan edullisempana vaihtoehtona.

 

Marraskuun alussa Polartek järjesti vuokra-asunnon keskeiseltä paikalta Tuirasta, kiitos Juhani Janssonin. Periaatteessa se oli ensimmäinen asunto jossa asuin yksin ja se oli rauhoittava olotila. Veljeni oli huolissaan kun en käynyt juurikaan "liikenteessä"! Ilmoitin nauttivani olostani, eikä minun tarvinnut lähteä mihinkään jos ei tehnyt mieli.

 

Loukkaantumisen seurauksena alkoi ACAD ura

 

Sitten loukkasin oikean käteni jolloin pikkusormen kämmenluu murtui ja sain kolmen viikon sairausloman. Kävin viemässä todistuksen toimistolle, jossa oli aloitettu Auto Cad koulutus Vesa Urpelaisen johdolla. Jorma Friman pyysi jäämään seuraamaan opetusta. Päivä meni nopeasti uutta oppien. Koulutus loppui kello kolmen kieppeillä. Olin lähdössä kotiin kun Jorma huhuili, että mitä sinä siellä kotona yksin teet, tule vaan huomenna käymään kahvilla.

 

Siitä alkoi yksi mukavimmista työ-/opettelujaksoista. Herätyskello oli pois päältä, mutta heräsin siinä kahdeksan pintaan. Aamutoimet ja aamiainen jonka jälkeen lähdin kohti työpaikkaa. Ehdin toimistolle melko tarkasti yhdeksän kahvitauolle, jonka jälkeen ja aloin uppoutua cad maailmaan. Tämä oli aikaa ennen Windowsia ja hiirtä varten oli digitointitaso (kts. blogin kuva). Kokeilin Auto Cadin ominaisuuksia piirtäen kaikkea mahdollista ja lähdin kotiin kolmen jälkeen. Tätä jatkui koko sairausloman ajan uutta oppien ilman mitään oppimis- tai työpaineita. Vietin ainoastaan yhden sairauslomapäivän kotona, apaattisena saamatta mitään aikaiseksi.

 

Auto Cadistä oppi joka päivä jotain uutta. Vaikka projekti ryhmässä oli suunnittelijoita kolmesta eri yrityksestä sekä johto Rautaruukilta se oli hämmästyttävän yhtenäinen. Töitä tehtiin learning by doing metodilla. Suunnitellessa toisen firman suunnittelija tiedusteli, että miksi sinä noin teet? Katsopa, sen voi tehdä näin helpommin. Huomatessani jonkun työskentelevän monimutkaisesti tarjosi hänelle apuani. Kukaan ei pantannut tietojaan ja taitojaan vaan toimimme yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Mielestäni tämä on paras tapa työskennellä.

 

Tarjolla tietokone kotiin

 

Polartekin kautta tarjottiin tietokoneen hankintaa osamaksulla, varustettuna joko 286 tai 386 prosessorilla. Minä en moista vempainta halunnut, mutta kysyin veljeltäni kiinnostaisiko häntä. Hän halusi kalliimman ja paremman 386:den, muiden halukkaiden tyytyessä 286:een. Minulta perittiin lyhennys tilistä ja veli maksoi minulle. Hänen mukaansa PC:n hinta oli tippunut nopeammin kuin hän sitä lyhensi. Oli siitä kuitenkin ollut apua pitkäksi aikaa.

 

Järjestin Polartekin ensimmäisen squashturnauksen 14.2.1990 josta kirjoitin jutun joka julkaistiin paikallisissa lehdissä.

 

Olin lisännyt huomattavasti liikuntaani purkaakseni eron aiheuttamaa pahaa oloa. Mukavimmillaan se oli harrastaessani viikon jokaisena päivänä eri liikuntalajia. Keväällä mopo karkasi käsistä siirtyessäni yksipuoliseen liikuntaan, pelkään lenkkeilyyn lisäten sekä määrää että vauhtia liian nopeasti. Tämän seurauksena akillesjänne alkoi kesänmittaan oikutella.

 

Lopulta myös Esko Ruotsalainen Samuel Rousu siirtyivät Kuparilta Polartekille. Vanha kaarti oli taas kasassa. Myöhemmin Kupari toimiston nimi muuttui JP-suunnitteluksi ja lopulta Oulun toimisto lopetettiin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vesionninen ja OTK E-jakelu 1975

 

Otin yhteyttä Vesionniseen ja pääsin töihin Limingantulliin, nykyisen Prisman taakse. Työt olivat katuvalojen, kylmälaitteiden ja sisävalaistuksen asennuksia valmistuvaan jakelukeskukseen. Sitten ilmeni ongelmia MMJ-kaapelien kanssa. Energiakriisin vuoksi kaapelien välivaipan materiaaliin oli tehty epäonnistuneita muutoksia. Kaapeleista alkoi vuotaa öljymäistä nestettä, joka haurastutti muoviset sähkölaitteet, kytkimet, pistorasiat ym. Kaikkiin kaapeleihin jouduttiin tekemään päätteet ja kalusteet oli uusittava. Kustannukset menivät todennäköisesti kaapelitehtaan piikkiin. Työmaalla oli tuttua Hankkijan porukkaa ja ilmapiiri mukavaa. Töitä paiskittiin urakalla ja palkkakin oli toista kuin Toppila Oy:ssä. Taas oli mukava tehdä töitä.

 

Ollessani asentamassa sisääntuloväylän katuvalaistusta huomasin kaupungista päin saapuvat uhkaavat pilvet. Vedin sadetakin päälleni ja jatkoin valaisinpylväiden kytkentöjä. Maa jo viheriö ja puissa olivat lehdet jotka saivat hetkessä valkoiseen lumipeitteen. Lumikuuro yllätti totaalisesti siihen aikaan vuodesta. Onneksi lumi suli nopeasti pilvien väistyttyä auringon edestä.

 

Sain kesällä urakkapohjia edellisestä työkohteesta ja hoidin sillä pois 10'000 mk vekselin jonka olin joutunut ottamaan lainan lisäksi. Siltä osin helpotti vaikka lainaa jäi vielä 50'000 markkaa.

 

Työnjohtaja Eino Jokinen jäi lomalle ja hänen tilalleen tuli sijainen. Eräänä päivänä sijainen totesi, ettei sinulle ole enää töitä ja antoi loparit. Ilmoittauduin työvoimatoimistoon ja aloin lomailla. Seuraavana aamuna tämä lopputilin antanut työnjohtaja soitti ovikelloa ja aneli takaisin töihin. Olin sen verran koppava, että kieltäydyin tarjouksesta. Niin, töitä olisi kuitenkin ollut tarjolla enkä ottanut niitä vastaan, tässä kiteytyy sananparsi nuoruus ja hulluus.

 

Hankkija ja Loviisan ydinvoimalaitos 1975

 

Poikkesin kesäkuussa Hankkijalla ja siellä oli tarjolla keikkahomma. Loviisassa oli kesäkiireitä ja pula miehistöstä. No eihän siinä muu auttanut kuin lähteä kolmen veijarin kanssa kohti atomivoimalaa.

 

Uutisista olin ihmetellyt kuinka voimalan rakennuskustannukset ovat paisuneet niin suuriksi ylittäen reilusti alkuperäisen budjetin. Perille päästyämme en ihmetellyt enää lainkaan. Nokkamies totesi kaikkien urakoiden kusseen jo aikapäiviä sitten, eli meille maksetaan vain tuntipalkka ja päiväraha.

 

Hänen esitellessä meille työkohteita ja tutustuttaen työporukoihin, hänelle tarjottiin joka paikassa ryyppyä. Parhaimmillaan kaverit istuivat keskellä työpäivää pelaamassa korttia viinapullot pöydänjalanjuuressa.

 

Asuimme ensimmäinen viikon parakkikylässä jolloin päivärahasta pidätettiin 10 mk. Iltalehdessä oli juttu, että joltakin asukkaalta oli viillelty sukuelimiä tämän jäädessään parakin punkkaan parantelemaan kohmeloaan. Eihän me sellaiseen suostuttu vaan otimme seuraaviksi viikoiksi mukaan retkivehkeet ja majoituimme loppuajaksi Loviisan kupeeseen telttoihin. Toki käytimme parakkikylän palveluita ja saunaa lähes päivittäin.

 

Eräälle puhelinkopille oli aina jonoa ja syy selvisi kun menin soittamaan kotipuoleen. Puhelin otti yhden kolikon ja sillä pystyi puhumaan ties kuinka kauan ja puhelun loputtua se palautti vielä rahat.

 

Luonnonsuojelullinen kokeiluni jäi torsoksi. Uutisissa kerrottiin ponnekaasujen aiheuttavan otsonikatoa ja halusin siirtyä käyttämään roll-on-deodoranttia, mutta sellaista ei miehille löytynyt, ainoastaan stickejä. Jonkun aikaa käytettyäni kainaloihini iski ihottuma jonka vuosi jouduin palaamaan takaisin suihkutettaviin dödöihin tuntien kuitenkin suurta huolta ympäristöstä!

 

Reissumiehen illat

 

Päätin, etten sorrun rillutteluun koska joka markka oli tarpeen mittavan asuntovelan vuoksi. Sallin itselleni ainoastaan tulo- ja lähtöjuhlat. Kaverit houkuttelivat ensimmäisen viikon mukaansa, mutta olin jämäkkä ja he väsyivät ruinaamaan. Kyllä heillä oli hauskaa melkein joka ilta ja minulla melkein joka päivä kun seurasin heidän oloaan.

 

Työpäivän jälkeen kiertelin ihailemassa maisemia ja lueskelin illat kirjoja. Siellä oli lämmin kesä poiketen Oulun seutua vaivanneeseen koleuteen. Vettäkään ei satanut kuin kerran ja leppäkertuilla oli valtava invaasio. Atomivoimalan kattoaukot kuhisivat pörräävistä leppäkertuista. En ollut nähnyt aiemmin enkä sen jälkeenkään niin paljon leppäkerttuja, kivet olivat iltaisin punaisenaan leppäpirkkoja. Iltalehdissä oli juttu kyseisestä ilmiöstä ja siitä kuinka otukset olivat purreet myös ihmisiä.

 

Yhtenä iltana teltassa kuuntelin, että mikä bändi tuolla soittaa kuulostaen niin hiton hyvältä. Sehän oli Oululainen Express joka esiintyi lähistön ulkoilma tilaisuudessa.

 

"Tovereita" ja viikonloppuja

 

Olimme tilassa joka oli täynnä putkia sekä niitä asentavia neuvostoliittolaisia asentajia. Sitten joku irrotti valonheittäjien syöttökaapelin jolloin tuli pimeys. Tilan täytti hiljainen puheen sorina sekä syttyvien mahorkkasätkien hehku. Jos duunarit olisivat olleet suomalaisia, olisi noussut valta möly, että kuka ..kele sammutti valot, ..tana äkkiä valoa! Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miksi porukka oli niin nöyrän tottelevaa.

 

Kerjäsin joka viikko ärsyttävyyteen asti lähtöä viikonlopuksi kotiin. Yhtenä viikonloppuna en onnistunut, vaan pojat halusivat jäädä rilluttelemaan oikein kunnolla. Houkuttelin viimeisillä olevan vaimoni Loviisaan ja hän tuli junalla Helsinkiin ja siitä bussilla luokseni. Vierailimme myös Porvoossa Lauri serkun luona.

 

Viikkotäyteen urakka ja kotiin

 

Viimeisellä viikolla asensimme suureen ilmastointihuoneeseen palohälyttimiä ja pyysimme viikkotäysurakan johon työnjohto suostui. Kahdet telineet joilta sitten kummaltakin teimme työpareittain työt. Merkattiin ritsalangalla linja, toinen porasi reiät ja toinen kiinnitti kaapelit ja anturit sekä kytki. Kattopalkkien kohdalla telineitä piti hieman purkaa. Neljän hengen rakennusmiesporukka, joka oli apuna telineiden siirrossa, purki ja kasasi ne. Tahtimme oli niin kova että rakennusmiehet hermostuivat joutuessaan mielestään liian koville. He hämmästelivät, että kyllä te olette hulluja, meidän täytyy saada lisää porukkaa siirtämään näitä telineitä tai muuten me lyömme perseet ketoon. Totesimme, että näin me pohjoisessa teemme töitä, joten siirtäkää te vain telineitä ja tekiväthän he lopulta työnsä. Maanantaina aloitettiin ja tiistaina iltapäivällä homma oli valmis. Hieman työnjohto nikotteli meidän nopeutta, mutta sovittu mikä sovittu.

 

Otin kuvia reissusta ja teetin niistä kopiot kavereille. Hämmästyin kuinka he repivät kuvat joissa sattui näkymään jokunen oluttölkki tai viinipullo, eivät voineet viedä niitä kotiin. Minulta löytyvät kaikki kuvat albumistani.

 

Kotiin lähdön koittaessa kaverit päättivätkin jäädä vielä juhlimaan, vaikka edellisenä iltana olimme viettäneet läksiäisiä. Äkkiväärä kun olen totesin, että jos te ette lähde minä ainakin poistun kuten sovimme. Kaverit yrittivät vielä toppuutella, mutta pakkasin kimpsut ja kampsut ja menin linja-autoasemalle hypäten Helsinkiin menevään bussiin. Hesassa nousin ensimmäiseen mahdolliseen junaan joka sitten pysähtyi jokaisella maitolaiturillakin ja matka kesti yli 12 tuntia. Ikimuistoinen kotimatka. Oulussa sai taas etsiä töitä kunnes tärppäsi.

 

Siikajokilaakson sähkö ja Oulu Oy:n porttirakennus 1975

 

Elokuun lopussa 1975 pyöräilin Nokelasta Kempeleeseen Antti Poletin työhaastatteluun ja hän hyväksyi minut työntekijäkseen. Kohde oli Oulu Oy:n nykyisen Stora Enson porttirakennus. Työmaalla oli nokkamiehenä serkkuni Matti Väisänen. Taas paiskittiin töitä oikein innolla. Antin kanssa meni välillä hyvin ja välillä ei. Kiireapua tuli myös maakunnasta. Ihmettelin näiden asentajien työtapoja, kun he kaapeloivat paloautohallia. Kaapeliniput venyivät lattialla ja nämä navetta-asentajat talloivat niiden päällä ja vetivät telineitä niiden yli. Seinälle asennettuna kaapelit olivat jo valmiiksi "vanhennettuja". Huonoa jälkeä tekivät!

 

Syyskuun 5. päivänä syntyi ensimmäinen poikani. Vaimon ollessa vielä sairaalassa laskeskelin kesto- ja kertakäyttövaippojen eroa taloudelliselta kannalta. Tulin siihen johtopäätökseen, että ostan automaattipesukoneen ja sideharsoa josta tehdään kestovaippoja. Laskujeni mukaan säästin kestovaipoilla pesukoneen hinnan. Toimin tietämättäni ekologisesti sekä vihreästi, vaikka niistä asioista ei siihen aikaan vielä puhuttu.

 

Vaimon kotiuduttua otin rokulia ja pidin viikon isyysloman jollaista ei silloin vielä edes tunnettu. Oli hyvä sekä tulokkaalle että uudelle isälle tutustua toisiinsa. Suosittelen ja kehotan kaikkia isiä pitämään isyyslomansa kun ne nykyään ovat vielä lakisääteisiä ja ne korvataan toisin kuin vuonna 1975 jolloin se oli pois omasta pussista.

 

Kävimme yhdellä navettakeikalla jossain maaseudulla kaverin "sata ampeerisella" (Datsun 100A). Siellä hirvet juoksentelivat upean näköisesti aamu usvassa. Sitten marraskuun lopulla hiljeni, työt loppuivat ja taas iski ankea työttömyys.

 

Paluu Kemiran Seoslannoitelaitokselle 1976

 

Tammikuussa 1976 Kemiran seoslannoite- ja salpietarilaitoksella oli auki aluesähköasentajan paikka. Kävin ylityöjohtaja Ville Mankilan haastattelussa. Ville tiedusteli milloin voit tulla töihin? Totesin, että vaikka huomenna. Ville poistui hetkeksi ja palasi takaisin todeten, että tule ensiviikolla 14. tammikuuta.

 

En ollut tottunut sellaisen työnteon kulttuuriin mikä tehtaalla oli. Olin oppinut tekemään töitä urakalla ja silloin tapahtui eikä siinä vatuloitu tuntitolkulla, mutta Kemiralla ei. Työn pitkittäminen oli kehitetty omaksi taiteenlajikseen. Kerran olin erään vanhemman asentajan apuna, kun uusi moottori täytyi sähköistää. Menimme seitsemän jälkeen kohteelle, kaveri istahti, sytytti Nortin ja katseli. Jonkun ajan kulutta hän mittasi verkkaisesti paljonko kohteeseen menisi asennusputkea. Sitten lähdimme hakemaan putkea varastolta josta menimme verstaalle yhdeksän kahville. Kahvin jälkeen palasimme putken kainalossa työmaalle ja taas Nortiksi. Sen jälkeen tarkistettiin kaapeli tarve ja palasimme taas varastolle hakemaan tarvikkeita jonka jälkeen olikin ruokatunnin aika. Iltapäivällä tarvikkeiden kanssa työmaalle ja pikkuhiljaa putkittamaan, kun jo iski kahden kahvipaussi ja ei kun verstaalle. Kahvin jälkeen työmaalle ja kaapelin lyhyehkö veto ja kytkentä jonka jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika. Toki ei tarvitse hosua, mutta en minä tämmöistä osannut. Kun sain tehtävän tein sen ripeästi valmiiksi, jos ei ollut töitä luin Tex Willereitä.

 

Ville kehotti olemaan oma-aloitteinen ja olinkin. Jos mestari ilmoitti jonkun laitteen rikkoutuneen, kävin korjaamassa sen. Kunnes tuli pyörtävä päätös, ettei töitä saa ottaakaan suoraan vaan ne pitää kierrättää kunnossapidon työnjohdon kautta. Hitto vie, ollako vai eikö olla oma-aloitteinen, siinä vasta pulma?!

 

Salpietarilaitoksella tapahtui sähkökatkos. Menimme selvittämään syytä. Valvomoon oli kuulunut paukahdus ja löysimme alemmalta tasolta pienehkön metallisen asennuskotelon joka oli pullistunut kuin potkupallo. 63A tulppasulake oli kierretty liian löysälle. Se oli alkanut kuumeta ja kipinöidä jolloin valokaari oli edennyt jännitekiskoa myöten kotelon seinään aiheuttaen oikosulun. Se oli laukaissut kytkinasemalta katkaisimen ja koko laitos oli pimeänä. Vaikka en ollut syyllinen sulakkeen löysyyteen, olen sen jälkeen vääntänyt tulppasulakkeet tarpeeksi kireälle!

 

Lapuan patruunatehtaan räjähdys

 

Tiistaista 13.4.1976 tuli yksi Suomen historian synkimmistä. Ruokatunnilla pyöräilin kolmen kilometrin matkan lounaalle äidin ja isän luo. Radiouutisissa kerrottiin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Se oli seisauttava kokemus joka järkytti syvästi. Silloin koko viikosta tuli ”kiirasviikko” ja perjantai oli pitkäperjantaista pitkin.

 

Toukokuun alussa työnjohtajaksi tuli tekusta kesälomalla oleva entinen aluesähköasentaja Markku Lassila. Markku ei ollut enää yhtä lupsakka, sillä hän oli Villen opissa. Jämäkkä ja vaativa pomo oli Markusta tullut.

 

Nolo torkahdus

 

Sitten tapahtui urani noloin tilanne. Paiskimme perjantaina kaverin kanssa töitä hikihatussa. Seoslannoitteen kuivausrumpu piti saada ulos ja jouduimme kiskomaan taljalla kaapelihyllyt pois edestä sekä poistamaan muutkin sähköiset esteet. Saimme työt valmiiksi kello 13:30 ja kovan työpäivän jälkeen päätimme palkita itsemme. Kävimme kahvitauolla ja klo 14:30 poistuimme Lantaanilaitoksen katolle, johon keväinen aurinko paistoi lämpimästi.

 

Mukanamme oli lukemista, kävimme istualleen suojaisaan paikkaan ja riisuimme hiostavat kengät. Havahduin 15:30 siihen kun kaveri sanoi jonkun käyneen koputtamassa portaikon ikkunaan johon nojasimme. Totesin hänen nähneen unta. Kävimme työhuoneessamme vaihtamassa siviilit ylle ja lähdimme verstaalle leimaamaan tuntikorttimme. Verstaalla Ville vinkkasi luokseen kysyen missä te olette olleet? Totesimme, että sekapaskalla töissä. Johon Ville vapisevalla äänellä sormea heristäen, että olen kuullut teidän olleen nukkumassa työaikana Lantaanin katolla ILMAN KENKIÄ! Mitä tuohon voi enää lisätä.

 

Kesäloma ratkaisi paljon

 

Sitten tuli kesäloman aika ja laskujeni mukaan minulla piti olla kuusi lomapäivää. Ville totesi, ettei sinulla ole kuin neljä lomapäivää, sillä tammikuussa sinulla oli vain 13 työpäivää eikä niistä kertynyt lomaa. Silloin hoksasin, että työhön ottaessaan Ville oli käynyt laskemassa työpäiväni ja otti minut töihin 14. päivä keskiviikkona eikä 12. päivänä maanantaina kuten ensin tarjosi. Niin paljon Ville oli kallellaan työnantajaan päin!

 

Siitä suivaantuneena menin heti Hankkijalle tiedustelemaan onko siellä tarjolla töitä. Ei ollut Oulussa, mutta Pietarsaaressa oli kiireavun tarve. Selvä on, sovittu! Siitä sitten Kemiralle Villen luokse irtisanomaan työsuhteeni. Ville kyseli, että miten sinä nyt noin? Totesin, että Hankkijalla, josta olin lomautettuna, oli taas töitä. Villen totesi sarkastisesti, että toivottavasti sinä viihdyt siellä pitempään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat