Alle kouluikäisenä laskin leikkiä, että hankin rekka-autokuormallisen lapsia ja niitä olisi niin paljon, että alimmaiset tukehtuisivat.

 

Sitten kansakoulun neljännellä luokalla kirjoitin aineen jonka pohjana käytin edellistä ideaa ja jalostin sitä vielä pitemmälle. Päätin elää satavuotiaaksi, tehdä sata lasta niin että vaihtaisin aina vaimoa kerran vuodessa, ettei yhdelle tulisi liian raskasta taakka vaan kullekin heistä jäisi yksi lapsi hoidettavaksi. Vanhapiika opettaja ei tätä sovinismin määrää ymmärtänyt vaan sai valtavan raivokohtauksen haukkuen aineeni syvimpään alhoon sekä minun siinä sivussa. Äitini vain nauroi kertoessani hänelle mitä oli tapahtui ja näytin kirjoitelmani. Äiti vain tuumasi, että onpa pojalla hyvä mielikuvitus, eihän opettajalla olisi ollut mitään syytä suuttua moisesta.

 

Edellä olevasta voi päätellä jos sen mikä  minulle oli päivän selvää, että minusta tulee jossakin vaiheessa isä! Sitten kun tuli aika hankkia omia lapsia, päätin hoitaa sen tehtävän alle kolmikymppisenä. Koska minulla ja veljelläni oli ikäeroa liki seitsemän vuotta olin kuopuksena melkein kuin ainoa lapsi ja tyystin pilalle lellitty. Tämän vuoksi päätimme tehdä kaksi ensimmäistä lasta perätysten, että heistä olisi leikkikaverit toisilleen toisin kuin minun lapsuudessani.

 

Äitini oli päättänyt, että he tekevät lapsia ainoastaan sen määrän ja sellaisella aikavälillä jotta vanhemmat voivat huolehtia heistä. Syynä tähän oli hänen lapsuutensa suurperheessä, jossa elämä oli ollut todella köyhä ja ankara isän kuollessa turhan varhain. Meillä oli todella hyvä ja turvallinen lapsuus. Nekin vähäiset kasvatus virheet mitä tapahtui olivat pohjimmiltaan vilpittömiä ja hyvää tarkoittavia.

 

Ajattelin myös, että lapset on tehtävä ajoissa, muuten ei ehdi nauttia isovanhemmuudesta. Isovanhemmalla vastuu ei ole jokapäiväistä vaan he voivat nauttia lapsenlapsista, vaikka yleensä vanhemmilla on huoli jälkeläisistään. Ei tullut rekkakuormallista eikä edes sataa, tuli kolme komeaa ja rakasta poikaa. Lisäksi nykyisen avioliiton kylkiäisinä sain kaksi mukavaa tyttöä!

 

Papat, mummut ja muut sukulaiset

 

Itselläni oli hyvin vähän kokemuksia isovanhemmista. Äidinisä kuoli jo 30-luvulla ja äidinäiti minun ollessa vauvaiässä. Isänisä kuoli vähän sen jälkeen kun vanhempani olivat tavanneet 40-luvulla. Äitini ehti tavata appensa vähän ennen tämän poismenoa. Isänäiti kuoli minun ollessa yhdeksänvuotias. Hänet ehdin tavata useamman kerran vaikka hän asui toisella puolella Suomea. Kerran pikkupoikana olin passittamassa häntä kotiin Joensuuhun mummun kiusoitellessa minua.

 

Isovanhempien puutteen korvasi erittäin kiinteä sukulaisyhteisö. Aluksi asuimme Iskossa josta muutimme Pyykösjärvelle hämmästyttävään ympäristöön, jossa Aarne-eno asui perheineen naapurissa, entisessä lapsuuden kodissaan. Seuraavassa talossa asui Hilu-täti perheineen. Pellonperällä eli tonttien jatkona olevien sarkojen takana Haukitiellä asui Jukka-enon perhe. Ruskossa muutaman kilometrin päässä asui Erkki-enon perhe. Vähän kauempana Kuivasjärvellä olivat Lulu-täti, Hanna-täti ja Saku-eno perheineen.

 

Yhteyden pito oli tiivistä ja kaikkein tiiveintä se oli meillä kolmella perheellä. Yleensä portti on tielle, mutta meillä oli pääporttien lisäksi portit tonttien välisessä aidassa, että pääsee suoraan naapuriin. Yhteisö oli turvallinen ja leikkikaverit löytyivät serkuista. Olen monesti miettinyt kuinka selvisin vuosia jatkuneesta koulukiusauksesta traumatisoitumatta. En ole keksinyt muuta selitystä kuin sen, että koulu oli koulu ja koulupäivän päätyttyä palasin turvalliseen kotiympäristöön, siellä koulu ei käynyt mielessäkään. Turvallisuus on kaiken a ja o!

 

Isovanhemmuuden merkitys

 

Olen kuullut monenlaisia juttuja isovanhemmuudesta. Joillekin se on kaikki kaikessa ja toisille sillä ei ole mitään merkitystä. Jälkimmäistä ryhmää en ymmärrä lainkaan. Kuinka niin arvokkaan asian voi tyriä totaalisesti omaan itsekkyyteensä.

 

Toki he joilla ei vielä ole lapsenlapsia, eivät aina ymmärrä isovanhemmuuden rikkautta. Vaimon monet työkaverit naureskelivat, että höpsöhän sinä olet kun tuolla tavalla noiden lapsenlapsien vuoksi hössötät. Suurimmalla osalla asennoituminen on muuttunut heidän tullessa isovanhemmiksi, he ovat seonneet totaalisesti onnentunteesta joka siitä tulee.

 

He joilla on lapsenlapsia, mutta tuumaavat, että me olemme kasvattaneet lapsemme ja se riittää, nyt me nautimme omasta elämästä ja vapaudesta. He eivät halua tavata tai hoitaa lapsenlapsiaan. Tämä on anteeksiantamatonta itsekkyyttä! Millään mammonalla ja matkoilla ei voi korvata sitä riemua ja iloa mitä lapsenlapsista saa! Heille voi antaa omaa elämänkokemusta ja tarinoita menneiltä ajoilta ja heiltä saa takaisin roppakaupalla onnellisuutta.

 

Ei biologinen isovanhemmuus

 

Olen sekä biologinen että ei biologinen pappa ja yhtä arvokkaita arvoja ne molemmat ovat! Olivat he omia lastenlapsia tai vaimon lastenlapsia niin yhtä koskettavalta tuntuu se kun he juoksevat luokse, halaavat ja toteavat, että pappa meillä on ollut niin ikävä! Isovanhemman silmät kostuvat väkisinkin siitä onnen tunteesta. Miten muuten sen voi kokea kuin olemalla vilpittömästi isovanhempi, pappa, mummu, vaari, mummi, ukki tai miksi kukakin itseään haluaa kutsuttavan.

 

Paljonko niitä lapsenlapsia sitten on? Yhteensä kymmenen joista biologisia on viisi poikaa sekä yksi tyttö ja vaimon puolelta neljä poikaa. Tällä hetkellä viimeisin ja ainoa tyttö on vaarassa tulla ennen näkemättömän lellittelyn kohteeksi. Tytön ja vanhempien ajoitus hipoi täydellisyyttä, sillä lapsi oli samalla syntymäpäivälahja äidille. Voiko sitä vanhempien ja isovanhempien tunnetta sanoin kuvata!

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka on aloittanut myös kirjoittelun. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita onkin kertynyt jo yli 400.

Blogiarkisto

Kategoriat