Kirjoitukset avainsanalla Markku Lassila

Nuku nykyinen Valve sekä Kemira 1988-89

 

Rautaruukin jälkeen palasin instrumentointisuunnittelun lähteille Kemiralle jossa oli pieniä investointeja sekä kunnossapitoon liittyviä suunnittelutehtäviä.

 

Huhtikuussa oli jälleen haussa Kuparin squashmestari Tampereella. Kaksi otteluistani hävisin ja yhden voitin. Mestaruus meni Espooseen.

 

Tein telesuunnittelua Oulun kaupungin nuoriso- ja kulttuuritaloon antenni- ja puhelinverkkoon liittyen samoin kuin Ruukin vanhankotiin ja sairaalaan.

 

Koska olin Oulun toimiston urheiluvastaava, keräsin porukan Oulun ympärijuoksuun. Kävimme testaamassa kuntoa kahdesti. Ensin oli vuorossa Cooperin testi. Viikkoa myöhemmin lyhyempien osuuksien juoksijat hakivat tuntumaa 400 metriltä ja pitempien 800 metriltä. Oksasen Kari ja Laukan Jouko juoksivat 400 metriä alle minuutin joka on todella rivakkaa vauhtia. Toukokuun 15. päivänä kävimme sitten kirmaamassa ympärijuoksun työpaikkasarjassa reippailu mielessä. Taisi olla Kuparin toimiston ainoa osallistumiskerta ympärijuoksuun.

 

Airix:lta tuli soitto ja minua pyydettiin käymään johtajan luona. Sovimme palkasta ja siitä milloin tulisin taloon. Ilmoitin asiasta Nybergille joka alkoi tentata minua. Puhuin hänelle hieman muunneltua totuutta, että Airix:lta olisi pyydetty minua vaikka olinkin alun perin hakenut sinne itse. Johtaja puuskahti, että miten Airix rikkoo sopimuksen, ettei toisilta hankita suunnittelijoita. Sitten hän kysyi millainen tarjous sieltä tehtiin? Kerroin summan ja palkkani nousi reilummin ja samalla luvattiin muita etuja. Päätös jäädä oli helppo tehdä, koska arvostin suuresti Kuparia työpaikkana ja saadessani vielä sen mitä halusin. Jos palkankorotusta ei olisi tullut, olisin vaihtanut firmaa vaikkakin hyvin haikeana. Tämä jäi ainoaksi kerraksi vedättää tällä tavalla työnantajaa, jäi siitä sen verran paha maku.

 

Työkaverit halusivat pelata jalkapalloa ja sain hankittua vuoron Pohjois-Pohjanmaan ammattikoulun kentälle. Aluksi pelaajia oli kohtuullisesti, mutta sitten kävijämäärä kuihtui olemattomiin. Lopulta pelaamassa kävi Jorma Friman, minä ja poikani Jani, Timo ja Reima.

 

Osallistuimme toisen kerran Suomi juoksee viestiin. Tällä kertaa osallistujia oli kaksi autollista Oulun toimistolta. Lisäksi Oulun ympäristössä juoksivat yhteen osuuteen osallistuvat. Ala-Temmeksen koululta lähti toimistomme viimeinen 14 kilometrin osuus. Tämän osuuden juoksijat olivat jakaneet urakkansa neljään osaan siten, että molemmille tuli kaksi pätkää juostavaksi. Toinen juoksijoista jäi odottamaan viestikapulan saapumista ja veimme toisen noin 3,5 kilometrin päähän heidän omalle vaihtopaikalleen. Jätimme toisen autoistamme heille, että vapaavuorolainen voi siirtyä seuraavalle vaihtopaikalle. Lähdimme ajamaan toimistolle jolloin meitä tuli vastaan tiivis juoksijajoukko. Tähyilimme missä se meidän viestinviejämme on, emmekä huomanneet häntä. Jatkoimme matkaa ja kaukana ryhmän perässä tuli ensin ambulanssi ja sen perässä juoksijamme, joka ei noussut ambulanssiin heidän pyynnöistään huolimatta. Teimme U-käännöksen, otimme juoksijan kyytiin ja kuljetimme kapulaa autolla reilun kilometrin verran. Miehemme oli mennyt maitohapoille häntäpään haitariliikkeen vuoksi ja koska kyseessä oli hätätilanne teimme tämän luvattoman teon. Lopulta toinen juoksija suoritti koko osuuden lopun yksin.

 

Seuraavan työn vuoksi palasin Kiilakiventielle naputtelemaan Raahen Rautaruukilla olevan Kemiran Ilmakaasutehtaan Argonpuhdistuslaitoksen laitedokumentointia TP-järjestelmään. Tiedot olivat erittäin tärkeitä, koska laitoksen kunnossapito oli Rautaruukin harteilla.

 

Kupari Oy:n saranat eivät päässet ruostumaan 1988-89

 

Veljeni Pertti houkutteli perustamaan yritystä kimpassa hänen kanssaan. Tutkimme eri vaihtoehtoja ja kävimme jo neuvotteluja virkamies tasolla. Meillä alkoi olla valmis konsepti ja olimme todella pitkällä yrittäjänuralle siirtymisessä.

Samaan aikaa ennen niin arvostetun insinööritoimiston ovet kävivät entistä tiuhempaan tahtiin. Osasyynä oli varmaankin se, kun Pöyry oli ostanut Insinööritoimisto Kuparin säilyttäen kuitenkin sen nimen. Jorma Friman lähti Polartekille. Myös Juhani Nyberg, Tero Pentti, Markku Lassila sekä monet muut jättivät toimiston. Kemiralta tiedusteltiin usein mikä on osastopäällikköjen ja toimistonjohtajan tilanne, ketä sinne on tulossa? En voinut vastata, koska en tiennyt.

 

Kun saimme Ville Tulkin johtajaksi, kävin tiedustelemassa häneltä tilannetta, mutta tuntui kuin olisin ollut ilmaa. Ilmapiiri toimistolla muuttui tyystin toiseksi. Juhani Nybergillä oli aina toimistonsa ovi auki ja sinne sai mennä käymään milloin vain jos siellä ei ollut asiakasta. Juhani kiersi säännöllisesti suunnittelijoiden luona keskustellen heidän kanssaan ja tiedustellen töiden edistymistä. Villellä oli ovi tiukasti kiinni ja lukittuna, eikä häntä näkynyt suunnittelutiloissa työntekijöitä jututtamassa.

 

Järjestin Oulun toimiston toisen squashturnauksen. Koska kovat pelimiehet, Tero ja Markku eivät olleet Kuparilla joten päätin voittaa kisan. Hankkimani palkinnot olivat erinomaisia, yleismittari, paristoparranajokone sekä muuta mukavaa, kaikille jotakin. Kohtasin loppuottelussa Jouko Laukan, jonka olin yleensä voittanut. Erätilanne oli tiukka 2-2, tällöin Jouko osasi entisenä kilpaurheilijana muuttaa pelitempoa ja voitti lopulta 3-2. Kyllä häviö harmitti ja vielä enemmän mittarin menettäminen. Voittaja pyöritteli palkintoja käsissään ja tuumasi, että varmasti tämä yleismittari on arvokkaampi, mutta mitä minä sillä tekisin, joten otan tämän partakoneen. En tiedä tekikö Jouko valintansa hyvää hyvyyttään vai tosissaan, mutta ainakin minä olin onnellinen saadessani sen mittarin.

 

Johtaja pääkallonpaikalta kävi näyttämässä kalvoja ja puhumassa mitäänsanomattomia korulauseita. Tuntui kuin kaikki jättäisivät uppoavan laivan. Risto Halmetojan kuiskatessa korvaani, että älä kerro kenellekään, lähden Lassilan Markun firmaan, oli viimeinen pisara. Olin olettanut Riston vaihtavan viimeisenä työnantajaa. Näytti siltä kaikki tutut häipyisivät pois ja erinomainen työyhteisö hajoaisi, jolloin minulle iski harvinainen migreenikohtaus ja päätin lähteä kotiin. Kohtauksen hellittäessä soitin Timo Hiltuselle ja kysyin töitä Polartekilta. Timo totesi, että hän oli odottanut jo pitkään soittoani ja pyysi käymään luonaan.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Palkanneuvottelut 1986

 

Kysyin talvella palkankorotusta ja Juhani lupasi nostaa minut suoraan C-palkkaryhmään. Lakisääteisten palkankorotusten aikaan sain tilinauhan, jossa oli tehty normaali lakisääteinen prosenttikorotus sekä puolitus ei muuta. Menin johtajan huoneeseen ja kysyin missä se lupaamasi palkankorotus on? Hän totesi sen olevan siinä. Minä siihen, että tämähän on minulle kuuluva normaali korotus, ei se mitä lupasit. Juhani jatkoi, ettet sinä kuulu C-ryhmään. Pyysin tarkistamaan työsopimuksen. Silti hän totesi sen olevan siinä! Koska palkkani ei ollut noussut lupauksen mukaiseen C-ryhmään, alkoi sappeni kuplia uhkaavasti. Kysyin Nybergiltä, että tietääkö hän mitä sellaiset miehet voivat tehdä, jotka eivät pidä lupauksiaan? Hän ei tiennyt joten kerroin sen hänelle, sellaiset miehet saavat vetää hameen päälleen. Johtajan posket alkoivat punehtua ja seinille vilkuillen hän kysyi, että uhkailenko minä häntä? En uhkaillut. Korotusta ei voinut enää tehdä koska palkkatiedot olivat menneet jo pääkonttorille Espooseen. Sihisin hampaitteni välistä, että katsotaan ja poistuin huoneesta.

 

Jonkun ajan kuluttua johtaja tuli kertomaan, että hän on tehnyt voitavansa eikä ratkaisu ole enää hänen kädessään. Seuraavan kuun tilinauhan tultua palkkani oli noussut alkuperäisestä 5600 markasta C-ryhmän mukaiseen 6500 markkaan.

 

Myöhemmin eräs työkaveri opasti painostamaan palkkaneuvotteluissa firman vaihdolla vaikka ei sellaista olisi tekemässäkään. Ei minusta turhalla uhkaamiseen ollut, mutta päätin varmistaa seuraavan ylimääräisen palkankorotuksen siten, ettei siitä tarvitse käydä tuollaista taistelua.

 

Komennuksella Kuparin Espoon toimistolla 1986

 

Keväällä 1986 olimme Timo Hiltusen kanssa kiireapuna Kuparin pääkonttorilla Espoossa. Yövyimme Hotelli Espoossa ja kuljimme taksilla töihin vaikka meitä oli kehotettu käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Timo vain totesi, ettei me kuljeta bussilla.

 

Ihmettelin erään kerran aamupalalla, että mitä pitkiä tyttöjä täällä oikein on ruokailemassa. Viikonloppuna kotona selvisi ketä he olivat. Miss Suomi ehdokkaat olivat yöpyneet samassa hotellissa kuin me. Aivan tavallisen näköisiä tyttöjä he olivat, eivät mitenkään poikkeuksellisia kevyessä aamuehostuksessa.

 

Timo siirtyessä Insinööritoimisto Polartek Oy:n sähköosaston vetäjäksi kävin vielä yksin Espoossa. Kuljin taksilla kuten Timonkin kanssa. Sitten Oulussa matkalaskuja kuitattaessa Lassilan Markku tinkasi, että miksi olet kulkenut taksilla et bussilla? Samalla tavalla olin menetellyt kuten Timonkin kanssa. Markku vaan jatkoi, että eihän se Espoon toimisto tällaisia maksa. Lopulta korvaukset tulivat tilille kuten kuuluikin.

 

Toukokuun 10. päivänä kävimme Kuokkasen Arin kanssa Kuparin squashturnauksessa Tampereella. Ari pärjäsi paremmin, minä hieman heikommin. Muuten hyvä reissu, mutta kotimatkalla ja illan hämärtyessä huomasimme etteivät firman Mazdan ajovalot toimineet. Onneksi eräällä huoltoasemalla oli avulias ja osaava huoltomies joka sai ne pelaamaan.

 

Rautaruukki ja toinen kohtaaminen 1986-87

 

Sitten tuli täysin uuden ja ainutlaatuisen laitoksen suunnittelu Raahen Rautaruukille, Suomen ensimmäisen koksaamon ja vieläkin ainoan. Suunnittelut tehtiin silloisella Rautaruukin pääkonttorilla Hiirosessa Kiilakiventiellä. Projektipäällikkönä oli Pentti Ramstedt jonka alaisena tulisin olemaan vuosien varrella useammassa projektissa. Minun osalle tuli Koksipatterin ja Kuivasammutuslaitoksen instrumentoinnin- sekä kaasuvalvonnansuunnittelu. Mukana Kuparilta olivat myös Jorma Friman, Samuel Rousu ja Veli-Pekka Karinen. Rautaruukin henkilökunta ei halunnut käyttää uutta suunnittelun TP-järjestelmää, jolla oli tehty suunnittelua vasta masuunilla. Opettelin syöttämään järjestelmään koksaamon instrumentointiin liittyvät tiedot. Nyttemmin järjestelmä on vaihtunut Almaan.

 

Koksaamotoimitus tuli silloisesta Neuvostoliitosta. Koska laitos oli suomalaisille ja raahelaisille täysin uusi, ei haluttu vaarantaa sen takuita. Mittaukset ja ohjaukset tulivat toimittajalta. Kuitenkin laitokseen rakennettiin rinnalle myös länsimaiset mittaukset sekä valmiudet automaatiojärjestelmä Damatic Classicin säädöille. Takuun päätyttyä laitos muutettaisiin Damaticin ohjaamaksi.

 

Kaasuvalvonnan suunnittelun oli aloittanut Elektro Dynamo, mutta se oli jäänyt kesken. Jatkoin siitä mihin se oli jäänyt. Myöhemmin Elektro Dynamolta tuli käymään Ahti Auno, hän oli opettanut minua tekussa. Ahti arvosteli suunnitelmiani, että miksi jokaiselta Co-anturilta on tuotu hälytys automaatiojärjestelmään, eikä pelkästään yhteishälytystä kaasuhälytys-keskukselta? Ahdin mielestä se oli järjestelmän inputtien tuhlausta. Ahdin lähdettyä menin tiedustelemaan Pentti Ramstedtilta, että olinko tehnyt suunnitelmat päin prinkkalaa? Pentti rauhoitteli, että olet tehnyt juuri kuten pitääkin. Hälytyksistä täytyi saadaan historiatieto miltä anturilta ja milloin se oli tullut, jolloin kaasuvuodon paikallistaminen olisi helppoa. Ahdin tullessa seuraavan kerran käymään perustelin miksi suunnitelmat olivat sellaiset kuin olivat. Ahti meni hiljaiseksi ja pelonsekainen kunnioitukseni opettaja-auktoriteettia kohtaan hälveni.

 

Mikkelin panttivankidraama tapahtui 8.-9.81986 ja sitä tuli seurattua todella tarkasti sekä ihmeteltyä Karhu-ryhmän edesottamuksia. Myös Paavo Haavikko otti rajusti kantaa poliisin toimintaan.

 

Kuvassa olen poikieni kanssa :)
Kuvassa olen poikieni kanssa :)

Järjestin lokakuun lopulla Oulun toimiston ensimmäisen squashturnauksen. Hankin kisoihin palkinnot ja eniten pisteitä saanut sai valita ensimmäisenä ja vähiten viimeisenä. Ratkaisevassa ottelussa lentopallovirtuoosi Markku Lassila päihitti minut voimakkailla iskulyönneillä. Hävisin suoraan eräluvuin 3-0.

 

Pikkujoulut lähenivät ja hoidin pikkujoululahjat toistamiseen. Jäimme Jorma Pirilän kanssa pakkaamaan lahjat työajan jälkeen. Eräs lahjoista oli puinen ja pelkistetty leikkuulauta. Etsimme suuren laatikon, käärimme lahjan paksuun paperikerrokseen ja viimeistelimme paketin kauniilla joulupaperilla.

 

Pikkujouluissa pukkien meno meinasi karata käsistä. Lahjat olivat numeroidut ja jokainen kävi nostamassa itselle ”arvan”. Kun lahjat olivat jaettu eräs henkilö tuli valittamaan lahjaksi saamastaan leikkuulaudasta, että hän sai ainoastaan tällaisen ja arvonta täytyy suorittaa uudestaan. Hei, tämänhän piti olla leikkimielistä touhua!

 

Lahjoja jäi vielä jäljelle ja suoritimme uuden arvonnan niin että mukana oli myös tyhjiä arpoja. Valittajan kohdalle osui kaunis pöytävalaisin jonka jälkeen hän oli tyytyväinen. Päätin lopettaa tämän hyväntekeväisyyden tähän.

 

Kertausharjoitukset 1988

 

Suunnittelutoimisto Airix haki suunnittelijoita ja lähetin sinne hakemukseni. Minua pyydettiin haastatteluun, mutta heillä ei ollut juuri sillä hetkellä tarjota töitä. Kului liki vuosi niin, että kiinnostustani tiedusteltiin aina aika ajoin. Myönsin olevani edelleen kiinnostunut.

 

Postista tuli kutsu kertausharjoituksiin ja anoin niistä vapautusta koksaamon suunnittelun kiireellisyyden vuoksi. Jouduin kuitenkin lähtemään kevättalvella Sodankylään. Tehtävien jaossa minut oli merkitty heitin mieheksi kevyelle kranaatinheittimelle. Ilmoitin komppanian päällikölle, että herra kapteeni, en ole koskaan edes nähnyt kranaatinheitintä. Kapteeni totesi olleen niin paljon poisjääntejä, että autokuljettajastakin oli tehty lataaja, joten kyllä sinusta tehdään heitinmies.

 

Pakkasta oli kireimmillään -35°C mutta se ei tuntunut niin kylmältä varusteiden ollessa paljon kehittyneempiä kuin  1972. Telttamajoituksessa nukuttiin untuvamakuupusseissa ja yöllä oltiin vartiossa lämpimässä sissitakissa.

 

Loppuvaiheessa olleen sotaharjoituksen aamuna oli tutun kylmää. Minulla oli eväänä myös suklaata. Etenimme pikkuhiljaa välillä pysähdellen. Koko päivä meni suksilla sään lämmetessä pikkuhiljaa. Oletin kuntoni olevan kohtuullisen hyvä, mutta loppumatkasta en meinannut päästä tienpenkan yli ja tuntui, että nukahdan seisaalleen. Hämmästelin oloani! Porukassa oli mukana lievästi alkoholisoituneita kavereita Tuirasta, jotka eivät olleet hiihtäneet armeijan jälkeen, mutta he vain jaksoivat. Kaikki voimani olivat valuneet Sodankylän hangille. Teltan pystytyksen jälkeen vaihdoin vaatteet jotka olivat läpimärät hiestä. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että uupumiseni aiheutti voimakas nestehukka. Olin ylipukeutunut aamun pakkasen vuoksi ja sään lauhtuessa muutamaan pakkasasteeseen! Lämpöhalvaus voi tulla myös talvella!

 

Kuparille tuli suunnittelijaksi myös luokkakaverini Esko Ruotsalainen. Eskon päivitti jossakin vaiheessa Lielahden voimalaitoksen piirustuksia kärsivällisesti. Punakynäversioita tuli pilvin pimein ja Esko joutui selvittämää mitkä niistä olivat viimeisimpiä ja asennusten mukaisia. Hämmästelin hänen hermojen hallintaa, oli se niin työläs ja kimurantti projektin loppuhoito.

 

Juhani Nyberg oli visionääri, hän oli hankkinut toimistolle tietokoneyksikön, jolla tehtiin suurten projektien suunnitelmia. Vain muutama korkeasti koulutettu henkilö osasi ja sai niitä käyttää. Hämmästelin, että kuinka se tapahtuu ja miten hiirellä oikein operoidaan suurella digitointipöydällä. Juhani totesi, että tulevaisuudessa kaikkien suunnittelijoiden työpöydällä on oma tietokone jolla hän hoitaa kaikki suunnitteluun liittyvät työt. Tuntui utopistiselta ajatukselta piirustuslautoja täynnä olevassa toimistossa.

 

Suomi juoksee viesti sekä muuta liikuntaa 1988

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa oli Suomi juoksee viesti. Joukkueemme no 177 oli koottu Oulun ja Espoon Kuparilta sekä Pöyryltä. Oulun toimistolta oli Kaamasen osuuksille lähdössä useampikin juoksija, mutta lopulta olimme Esko Ruotsalaisen kanssa ainoat lähtijät. Avuksemme Kuparia edustamaan lähti Nybergin luvalla silloinen vaimoni joka oli Pohjois-Pohjanmaan parhaita naiskestävyysjuoksijoita.

 

Mazda oikutteli jälleen, lasinpyyhkijöiden vivuston irrotessa boorista juuri sateen alkaessa. Silloin huomasi kuinka tärkeät pyyhkijät ovatkaan. Vettä tihuutti ja kävimme pyytämässä eräältä huoltoasemalta lainaksi lasinpesulastan, jolla yritimme parantaa näkyvyyttä. Lopulta ehdimme vaihtopaikalle Kaamaseen, josta juoksimme osuutemme kauniissa kesäyössä. Palautimme lasinpesulastan huoltoasemalle takaisin tullessa.

 

Seuraavat etappimme olivat Rovaniemen paikkeilla ja siellä Paula juoksi kaksi pitkää osuutta yhteen putkeen, matkaa kertyi noin 32 kilometriä. Muut juoksijat hämmästelivät hänen suoritustaan.

 

Viimeiset osuudet juoksimme Eskon kanssa Kärsämäen molemmin puolin. Harmi vain, että Eskolle tuli osuutensa loppuvaiheessa rasitusvamma polveen ja hänellä teki tiukkaa päästä vaihtoon. Juoksu oli vaihdon tapahtuessa useita minuutteja myöhässä! Ihmettelin alkumatkassa kärkijuoksijoiden vauhdin jakoa, sillä se oli huomattavasti hitaampaa kuin määritelty 5:20/km vaikka olisi pitänyt jo kuroa kiinni aikataulua. Viimeisillä kilometreillä vauhti alkoi kiihtyä, ollen jo alle viiden minuutin ja juoksijoita tuli selkä edellä vastaan. Siinä vaiheessa karsta alkoi irrota omasta "koneesta" ja juoksu sujui nautittavasti. Luovutin kapulan 16 kilometrin osuuteni jälkeen Pöyryn porukalle. Meidän urakka oli siltä osin ohi.

 

Vaimon ensimmäinen maraton

 

Suomi juoksee tapahtuma innosti Paulaa niin, että hän halusi juosta maratonin. Simossa oli 29.8 PSM-maraton johon hän ilmoittautui ilman suurempia valmisteluja. Pyysin toimitusjohtajalta lainaa firman autoa ja hän lupasi VW Golfin. Kisassa oli mukana kokenut maratoonari Asta Peura, jota kehotin Paulan seuraamaan. Jos lopussa olisi vielä voimia, hän voisi yrittää omaa ratkaisua.

 

Miesten kisassa oli mukana juoksija Irlannista joka eteni kärjen mukana. Kisan aikana tarjosin Paulalle urheilujuomaa noin 15 minuutin välein. Paula malttoi juosta Astan kannoilla ainoastaan 10 kilometriä, jonka jälkeen hän lähti yleisön kannustamana juoksemaan omaa vauhtiaan. Yritin toppuutella häntä siinä onnistumatta.

 

Tarkalleen 30 kilometrin kohdalla tuli vastaan se kuuluisa seinä. Paula päätti keskeyttää koska hänen kehonsa oli kuin tulessa. Pyysin häntä jatkamaan, sillä aika olisi hyvä vaikka hän kävelisi loppumatkan. Hieroin uupuneen juoksijan jalkoja ja levitin niihin linimenttiä. Juoksu jatkui ja edellä näköetäisyydellä hoiperteli Irlantilainen jonka hiilihydraattivarannot olivat myös loppuneet.

 

Asta ohitti Paulan ja hänestä tuli Pohjois-Suomen mestari ajalla 2:56:20. Paula oli toinen kelvollisella tuloksella 3:11:00, ei paha ensikertalaiselle. Kilpailun loppuvaiheissa suoritetusta 12 kilometrin "verryttelystä" oli se hyöty, ettei aloittelijan paikat kipeytyneet lainkaan.

 

Syyskuussa järjestettiin henkilökunnalle yleisurheilun kolmiottelu, 100 m, pituushyppy ja kuulantyöntö. Lopputulokset laskettiin kymmenottelun pistetaulukon mukaisesti. Kevytrakenteinen Jouko Laukka, entinen seiväshyppääjä, voitti kisan. Kuulaakin hän työnsi melkein yhtä pitkälle kuin firman mörssärit. Jouko vain totesi, että nopeus on voimaa!

 

Koksaamo valmistui ja kävin paikanpäällä Raahessa ainoastaan yhden kerran. Päivitin asennusten loppuvaiheessa kahteen kenttäkoteloon tehdyt muutokset myös suunnitelmiin. Aloin päästä pikkuhiljaa sinuiksi instrumentointisuunnittelun kanssa.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Insinööritoimistot SIT ja Kupari Oy 1985

 

Toukokuun alussa lähdin töihin SIT:lle Espooseen. Ensimmäisenä tehtävänä oli urakkakyselymateriaalin kasausta Romanian työkohteista. Mittasin kaapelihyllyjä, kaapelimääriä sekä muuta suunnitelmiin liittyvää materiaalia. Selvittelin myös asuntotilannetta. Välillä soitin Kuparille Ouluun saamatta Nybergiä langanpäähän. Toisena työpäivänä tärppäsi kun vanha tuttu Markku Lassila pyysi tulemaan maanantaina Juhanin juttusille. Johtaja oli viivytellyt päätöstään odottaessaan töihin insinööriä. Pyysin SIT:lta vapaata maanantaiksi asioiden hoitamiseksi.

 

Menin maanantaina 6. toukokuuta Nybergin luokse ja hän sanoi, että kyllähän minä sinut tunnen. Hän muisti minun suunnitelleen Virpiniemen liikuntaopiston sähköt. Sitten hän totesi totisena, mutta sinä unohdit antennipistokkeen aulasta. Hetken kuluttua hän kysyi, että jäätkö töihin nyt heti. Vastasin, että vasta iltapäivällä. Sovimme töiden aloittamisen seuraavalle päivälle.

 

Ilmoitin välittömästi Sähköteknilliselle Insinööritoimistolle saaneeni töitä Oulusta. Luurin toiseen päähän laskeutui hyytävä hiljaisuus. Sen jälkeen selvitin, että olin jättänyt valmiiksi saamani tehtävät työpöydälleni ja lupasin postittaa välittömästi toimiston avaimet. Tämä on elämäni lyhyin työsuhde, kaksi työpäivää.

 

Tiedustelin Nybergiltä, voimmeko tehdä työsopimus. Hän kehotti laatimaan mallin jonka sihteeri sitten kirjoittaisi puhtaaksi. Kuten työhakemuksessani oli, kirjasin myös työsopimukseen palkkani sekä palkkaryhmä C:n. Teknistenliitolla oli palkkaryhmät A-F joista A oli vaativin. Ryhmittelyllä oli suuri vaikutus palkkaukseen. Liittokohtaisen palkankorotuksen jälkeen palkkaa tarkasteltiin siihen ryhmään mihin sinut oli märitelty. Jos palkka oli alempi kuin palkkaryhmässä tehtiin puolitus, eli tämä erotus jaettiin kahdella ja osamäärä lisättiin vielä palkkaan.

 

Olin ymmärtänyt työntekijöiltä ettei muilla toimistossa olevilla ollut kirjallista työsopimusta. Sain työsopimuksen juuri sellaisena kuten olin sen halunnut.

 

Ensimmäinen kohtaaminen Rautaruukin kanssa 1985

 

Valaistusohjauskeskuksen suunnittelu Rautaruukin Masuunin oli aloitettu, mutta se oli jäänyt kesken ja jouduin jatkamaan sen suunnittelun valmiiksi. Kuten tiedetään, toisen ajatusmaailmaan pääseminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Kiitos Pirin Markun joka auttoi minua suuresti pääsyssä suunnitelmien sisään sekä niiden etenemisessä.

 

Eräs työkaveri kysyi, että Jormako sinut on hommannut töihin tänne Kuparille? Totesin sen olevan toisin päin. Jorma oli kehuskellut kahvihuoneessa kyseisellä asialla. Todellisuudessa hommasin Jormalle töiden lisäksi luhtitalo asunnon Kaijonrannasta.

 

Siihen aikaan suunnittelija suunnitteli usein vapaalla kädellä sekä leikkaa/liimaa/teippaa periaatteella. Sitten piirtäjä piirsi suunnitelmat puhtaaksi. Kesäloman kynnyksellä tiedustelin puhtaaksi piirtäjää, mutta heistä oli pula. Nyberg totesi, että sinähän kehuit osaavasi piirtää joten voit tehdä myös sen työvaiheen itse!

 

Kävin Rautaruukilla Raahessa ja he ilmoittivat päivämäärän jolloin suunnitelmat täytyi olla valmiina. Koska kaikki esimiehet toimistolta olivat lomalla ja kiire oli kova, päätin suunnitella päivät ja piirtää illat. Tein pitkiä työpäiviä, pisimmillään kello 23:00 saakka. Usein lähdin kotiin vasta kun kytkentäluetteloa tussatessa alkoi tulla liikaa virheitä.

 

Piirtäessä tuli tehtyä myös pari tahatonta "tatuointia". Kerran tussikynä lipsahti vasemman keskisormen päähän jääden siihen pystyyn. Nykäisin sen irti jolloin sormenpään meni tunnottomaksi ja vitivalkoiseksi. Toisella kertaa tussi tipahti rintalastan ja pallean välimaastoon. Molemmista on muistona musta tussipiste, ainoat tatuointini.

 

Suunnitelmat valmistuivat sovittuna ajankohtana ja kävin luovuttamassa ne Rautaruukille Raaheen. Työpäivä päättyi pitkästä aikaa kello neljältä. Astuessani kodin eteiseen ja stressin lauettua minulle tuli täydellinen blackout. Mietin hetken, että mitä minä nyt teen? Tunne oli outoudessaan ennen kokematon.

 

Ylityökorvaukset

 

Täytin tuntilappuihin ylityöt kuten kuuluukin, vuorokauden kaksi ensimmäistä ylityötuntia 50 % ja loput 100 %. Lassilan Markku oli palannut lomalta ja kutsui minut kiukusta kihisten luokseen. Hän tivasi keneltä olin saanut luvan tehdä ylitöitä? Totesin, ettei toimistolla ollut ketään jolta kysyä ja suunnittelulle määrättiin death line johon mennessä tein suunnitelmat ja piirustukset valmiiksi. Markun mielestä keskuksen suunnittelun hinnalla olisi saanut kotelotehtaalta vastaavan uuden.

 

Minua alkoi pänniä ja vastasin, että maksa sitten tunti tunnista tai ole maksamatta ei minun talouteni siihen kaadu ja lähdin työpöytäni ääreen. Markku tuli vielä perässä jatkaen vaahtoamistaan jolloin Juhani Nyberg tuli luoksemme todeten, ettei syy ole Hannun ja pyysi Markun luokseen.

 

Olin kuullut juttuja, ettei Kuparilla oltu maksettu kenellekään ylityökorvauksia vaan ylityöt oli maksettu normaalitunteina. Tilipäivän koittaessa sain tilinauhan ja kaikki ylityöt oli maksettu prosentteineen päivineen. Asiasta ei puhuttu sen jälkeen.

 

Työkaverin kanssa, joka auttoi noviisia, tuli puheeksi työhistoriani. Kerroin myös vuoden työttömyydestäni. Hän totesi, että oli ollut 70-luvun loppupuolella työnjohtajana asennusliikkeessä ja sinne oli tullut kirjelmä, ettei Hankkijalla olleita asentajia kannata ottaa töihin, koska he ovat niin hankalia. Vasta silloin selvisi, että syy työttömyyteeni ei ollutkaan minussa asentajana vaan se missä olin ollut töissä. Myös toinen lähde vahvisti vuonna 2013, että edellisen kaltaista toimintaa oli tapahtunut 70-luvun lopulla myös muissa yrityksissä. Ehkä Hankkijalla vallinnut "perseet penkkiin" mentaliteetti leimasi kaikki siellä olleet asentajat.

 

Squash ja työpaikkakiusaaminen

 

Elvytin squash harrastuksen Ari Kuokkasen kanssa. Monipuolisena palloilulajien hallitsijana hän omaksui lajin omakseen erittäin nopeasti. Parhaimmillaan kävimme pelaamassa kolmesti viikossa. Minä juoksin ja Ari oli erinomaisen pallosilmän omaavana aina oikeassa paikassa. Tiukkoja pelejä joissa taisin olla useammin "selkäsaunan" saavana kuin antavana osapuolena.

 

Eräs työkaveri harrasti aika raskasta naljailua joka kohdistui useaan työntekijään samoin myös minuun. Itse en ottanut sitä vakavasti, annoin mennä sen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Heitin joskus takaisin, joskus en, yleensä vain naureskelin hänen jutuilleen. Sitten se kohdistui henkilöön joka oli vammautunut jo pienenä. Minusta se oli niin törkeän ajattelematonta, että päätin puuttua siihen jollakin tavalla.

 

En ole verbaalisesti mikään moottoriturpa joten tein sen omalla tavallani. Helsingin Sanomissa sattui olemaan laaja juttu työpaikkakiusaamisesta, jolle oli annettu termi moppaus. Leikkasin artikkelin ja laitoin sen työpaikan ilmoitustaululle. Uskon sillä olleen vaikutusta, koska "nakkelu" loppui lähes tyystin. Konepuolen suunnittelija Pertti Antila kysyi myöhemmin, että laitoinko minä sen jutun ilmoitustaululle. Myönsin sen johon Pertti totesi, että niin hän ajattelikin sillä toiminta oli juuri minun tyylistäni.

 

TVL ja tievalaistustutkimus sekä pikkujoulut 1985

 

Tievalaistustutkimus Oulun TVL:lle oli mielenkiintoinen. Tutkimme erilaisia vaihtoehtoja tievalaistuksen uusimiseksi. Konepuolen miehet laskivat pylväiden korjaamisen ja uusimien kustannuseroja. Minun osalle tuli tehdä valaistusmittauksia paikan päällä sekä laskea valaistusvaihtoehtoja ohjelmallisesti. Hankin valaistusmittarin lainaa Espoosta ja lähdimme TVL:n miehen kanssa mittaamaan olemassa olevien vanhojen ja uusien valaistusten eroja. Työ tehtiin yöllä jolloin liikennettä ei ollut juuri lainkaan. Aluksi kävimme Korvensuoralla, jossa oli sekä uutta että vanhaa valaistusta. Äimäraution kohdalla oli uusimista vaativan valaistuksen mittausta. Sitten siirryimme Raaheen Valtatie 8 ja Kokkolantie risteykseen, jonka jälkeen vielä yhdet mittaukset Pulkkilassa. Olin kotona joskus neljän aikaan aamuyöstä.

 

Kupari oli hankkinut VTT:n tekemän tievalaistuksen laskentaohjelman johon sisältyi päivän koulutus. Nyberg määräsi minut ottamaan yhteyttää VTT:lle ja sopimaan koulutuksen. Tein työtä käskettyä ja menin yksityiskoulutukseen Espooseen. Opetus kesti muutaman tunnin jonka jälkeen minulle esitettiin VTT:n tiloja sekä mittauslaboratorioita. Muutaman päivän kuluttua sain tiukkasävyisen soiton Kuparin Espoon toimistolta, että miksen ollut ottanut heihin yhteyttä, sillä hekin olisivat halunneet olla mukana kursseilla. Minua ei ollut informoitu tästä ja kerrottuani soitosta Juhani Nybergille hän vain hymyili vinosti!

 

Saimme tutkimuksen valmiiksi ja sen julkaisutilaisuuteen tuli johtajia sekä Helsingistä että Oulusta. Aloitimme juhlallisen tilaisuuden ja esittelimme lopputulokset. Esityksemme oltu ohi, haukkui TVL:n Helsingin johtaja Oulun alaisensa todella törkeästi. Hän mellasti, että mitä te olette menneet tilaamaan ja maksamaan tuollaisesta tutkimuksesta jollaisen olisitte saaneet heiltä vain pyytämällä. Se oli todella nolo tilanne. Olisihan palautteen voinut hoitaa muutenkin. Tutkimuksen jälkeen katuvaloja tarkkaili aivan uusin silmin.

 

Joulun lähestyessä ajattelin yllättää arvostamani työyhteisön henkilökunnan ja hankkia kaikille pikkujoululahjat. Soitin laitetoimittajille ja pyysin lahjoiksi jotain pientä työkavereille. Osassa yrityksiä huomautettiin tiukkaan sävyyn, eikö sen yrityksen kuulu hankkia ne lahjat. Sain kuitenkin kerättyä mojovan lahjakasan. Pikkujoulut olivat Vaakunassa ja Ari Kuokkanen toimi luontevasti joulupukkina. Arvoimme lahjat jonka jälkeen jätin omani pussiin tuolinjalanjuureen. Ilta meni rattoisasti. Kotiin lähtiessä lahjani oli "poistunut" ennen minua, ilmeisesti joku oli tarvinnut sitä enemmän kuin minä ja kotiuduin ilman lahjoja.

 

Instrumentointisuunnittelu alkoi Kemiralla 1986

 

Sitten tein pieniä sähkösuunnittelu tehtäviä Kemin Veitsiluodon liettämölle. Kuparin henkilökunta ihmetteli miksi Kemiralta ei tullut minkäänlaisia suunnittelutilauksia. Yllättäen Kemiralta tuli tilaus kunnossapitoon liittyvästä instrumentointisuunnittelusta, jonka myötä pääsin koulutustani vastaaviin työtehtäviin.

 

Tämä oli minulle täysin uutta, entiselle sähköasentajalle joka oli tehnyt pelkästään sähkösuunnittelua. Onneksi tilauksen oli tehnyt Paavo Kekarainen ja hänestä tuli oppi-isäni instrumentoinnin saloihin. Ensimmäiset suunnittelutehtävät olivat tutulle Seoslannoitelaitokselle, sen lisäksi tuli Ammoniakkilaitoksen hälytyskeskuksen uusiminen.

 

Kemiran suunnittelukonttorissa kesän kynnyksellä käydessäni Tapani Sularanta ohjeisti henkilökuntaa kesätyöntekijöiden valinnassa. Tapani totesi, että älkää sitten ottako missään nimessä yliopistossa opiskelevia, sillä heistä ei ole käytännöntöihin. Valitkaa tekun opiskelijoita joilla on jo aiempaa työkokemusta, heiltä hommat hoituu.

 

Hälytyskeskus oli kinkkisempi tehtävä. Asiakas vaati, että vanhat kaapelit täytyi hyödyntää. Selvittelin kytkennät ja tein tarkat suunnitelmat. Asennukset alkoivat ja työt etenivät jouhevasti. Eräänä iltana kotona ollessa puhelin soi. Veikko Peltoniemi soitti tulikiven katkuisen puhelun ja vaati minun tulemaan välittömästi selvittelemään suunnitelmiani. Hyvä ettei löysät tulleet housuun kun säikähdin niin.

 

Poljin viisi kilometriä vauhdikkaasti polkupyörällä tutkimaan mikä oli ongelman nimi. No ei siinä ollut mitään vakavaa. Suunnitelmat olivat itselle täysin selviä ja selvitin ne myös Veikolle sekä asentajille, eikä siinä sen kummempaa. Jälkeenpäin olen maininnut asiasta Veikolle ja hän on vain nauranut, että pitihän sitä keltanokkasuunnittelijaa hieman kouluttaa. Loppujen lopuksi Veikko oli todella mukava ja lupsakka asennusvalvoja.

 

Myöhemmin asentajat moittivat kytkentäohjeitani, jotka olin tehnyt johdin johtimelta. Todellakin, se oli työlästä asentajan kannalta. Kaikki kaapelit olisi kannattanut irrottaa ja kytkeä täysin uudestaan eikä piuha kerrallaan kuten olin suunnitellut. Taas oppi jotakin uutta.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vesionninen ja OTK E-jakelu 1975

 

Otin yhteyttä Vesionniseen ja pääsin töihin Limingantulliin, nykyisen Prisman taakse. Työt olivat katuvalojen, kylmälaitteiden ja sisävalaistuksen asennuksia valmistuvaan jakelukeskukseen. Sitten ilmeni ongelmia MMJ-kaapelien kanssa. Energiakriisin vuoksi kaapelien välivaipan materiaaliin oli tehty epäonnistuneita muutoksia. Kaapeleista alkoi vuotaa öljymäistä nestettä, joka haurastutti muoviset sähkölaitteet, kytkimet, pistorasiat ym. Kaikkiin kaapeleihin jouduttiin tekemään päätteet ja kalusteet oli uusittava. Kustannukset menivät todennäköisesti kaapelitehtaan piikkiin. Työmaalla oli tuttua Hankkijan porukkaa ja ilmapiiri mukavaa. Töitä paiskittiin urakalla ja palkkakin oli toista kuin Toppila Oy:ssä. Taas oli mukava tehdä töitä.

 

Ollessani asentamassa sisääntuloväylän katuvalaistusta huomasin kaupungista päin saapuvat uhkaavat pilvet. Vedin sadetakin päälleni ja jatkoin valaisinpylväiden kytkentöjä. Maa jo viheriö ja puissa olivat lehdet jotka saivat hetkessä valkoiseen lumipeitteen. Lumikuuro yllätti totaalisesti siihen aikaan vuodesta. Onneksi lumi suli nopeasti pilvien väistyttyä auringon edestä.

 

Sain kesällä urakkapohjia edellisestä työkohteesta ja hoidin sillä pois 10'000 mk vekselin jonka olin joutunut ottamaan lainan lisäksi. Siltä osin helpotti vaikka lainaa jäi vielä 50'000 markkaa.

 

Työnjohtaja Eino Jokinen jäi lomalle ja hänen tilalleen tuli sijainen. Eräänä päivänä sijainen totesi, ettei sinulle ole enää töitä ja antoi loparit. Ilmoittauduin työvoimatoimistoon ja aloin lomailla. Seuraavana aamuna tämä lopputilin antanut työnjohtaja soitti ovikelloa ja aneli takaisin töihin. Olin sen verran koppava, että kieltäydyin tarjouksesta. Niin, töitä olisi kuitenkin ollut tarjolla enkä ottanut niitä vastaan, tässä kiteytyy sananparsi nuoruus ja hulluus.

 

Hankkija ja Loviisan ydinvoimalaitos 1975

 

Poikkesin kesäkuussa Hankkijalla ja siellä oli tarjolla keikkahomma. Loviisassa oli kesäkiireitä ja pula miehistöstä. No eihän siinä muu auttanut kuin lähteä kolmen veijarin kanssa kohti atomivoimalaa.

 

Uutisista olin ihmetellyt kuinka voimalan rakennuskustannukset ovat paisuneet niin suuriksi ylittäen reilusti alkuperäisen budjetin. Perille päästyämme en ihmetellyt enää lainkaan. Nokkamies totesi kaikkien urakoiden kusseen jo aikapäiviä sitten, eli meille maksetaan vain tuntipalkka ja päiväraha.

 

Hänen esitellessä meille työkohteita ja tutustuttaen työporukoihin, hänelle tarjottiin joka paikassa ryyppyä. Parhaimmillaan kaverit istuivat keskellä työpäivää pelaamassa korttia viinapullot pöydänjalanjuuressa.

 

Asuimme ensimmäinen viikon parakkikylässä jolloin päivärahasta pidätettiin 10 mk. Iltalehdessä oli juttu, että joltakin asukkaalta oli viillelty sukuelimiä tämän jäädessään parakin punkkaan parantelemaan kohmeloaan. Eihän me sellaiseen suostuttu vaan otimme seuraaviksi viikoiksi mukaan retkivehkeet ja majoituimme loppuajaksi Loviisan kupeeseen telttoihin. Toki käytimme parakkikylän palveluita ja saunaa lähes päivittäin.

 

Eräälle puhelinkopille oli aina jonoa ja syy selvisi kun menin soittamaan kotipuoleen. Puhelin otti yhden kolikon ja sillä pystyi puhumaan ties kuinka kauan ja puhelun loputtua se palautti vielä rahat.

 

Luonnonsuojelullinen kokeiluni jäi torsoksi. Uutisissa kerrottiin ponnekaasujen aiheuttavan otsonikatoa ja halusin siirtyä käyttämään roll-on-deodoranttia, mutta sellaista ei miehille löytynyt, ainoastaan stickejä. Jonkun aikaa käytettyäni kainaloihini iski ihottuma jonka vuosi jouduin palaamaan takaisin suihkutettaviin dödöihin tuntien kuitenkin suurta huolta ympäristöstä!

 

Reissumiehen illat

 

Päätin, etten sorrun rillutteluun koska joka markka oli tarpeen mittavan asuntovelan vuoksi. Sallin itselleni ainoastaan tulo- ja lähtöjuhlat. Kaverit houkuttelivat ensimmäisen viikon mukaansa, mutta olin jämäkkä ja he väsyivät ruinaamaan. Kyllä heillä oli hauskaa melkein joka ilta ja minulla melkein joka päivä kun seurasin heidän oloaan.

 

Työpäivän jälkeen kiertelin ihailemassa maisemia ja lueskelin illat kirjoja. Siellä oli lämmin kesä poiketen Oulun seutua vaivanneeseen koleuteen. Vettäkään ei satanut kuin kerran ja leppäkertuilla oli valtava invaasio. Atomivoimalan kattoaukot kuhisivat pörräävistä leppäkertuista. En ollut nähnyt aiemmin enkä sen jälkeenkään niin paljon leppäkerttuja, kivet olivat iltaisin punaisenaan leppäpirkkoja. Iltalehdissä oli juttu kyseisestä ilmiöstä ja siitä kuinka otukset olivat purreet myös ihmisiä.

 

Yhtenä iltana teltassa kuuntelin, että mikä bändi tuolla soittaa kuulostaen niin hiton hyvältä. Sehän oli Oululainen Express joka esiintyi lähistön ulkoilma tilaisuudessa.

 

"Tovereita" ja viikonloppuja

 

Olimme tilassa joka oli täynnä putkia sekä niitä asentavia neuvostoliittolaisia asentajia. Sitten joku irrotti valonheittäjien syöttökaapelin jolloin tuli pimeys. Tilan täytti hiljainen puheen sorina sekä syttyvien mahorkkasätkien hehku. Jos duunarit olisivat olleet suomalaisia, olisi noussut valta möly, että kuka ..kele sammutti valot, ..tana äkkiä valoa! Jälkeenpäin olen ymmärtänyt miksi porukka oli niin nöyrän tottelevaa.

 

Kerjäsin joka viikko ärsyttävyyteen asti lähtöä viikonlopuksi kotiin. Yhtenä viikonloppuna en onnistunut, vaan pojat halusivat jäädä rilluttelemaan oikein kunnolla. Houkuttelin viimeisillä olevan vaimoni Loviisaan ja hän tuli junalla Helsinkiin ja siitä bussilla luokseni. Vierailimme myös Porvoossa Lauri serkun luona.

 

Viikkotäyteen urakka ja kotiin

 

Viimeisellä viikolla asensimme suureen ilmastointihuoneeseen palohälyttimiä ja pyysimme viikkotäysurakan johon työnjohto suostui. Kahdet telineet joilta sitten kummaltakin teimme työpareittain työt. Merkattiin ritsalangalla linja, toinen porasi reiät ja toinen kiinnitti kaapelit ja anturit sekä kytki. Kattopalkkien kohdalla telineitä piti hieman purkaa. Neljän hengen rakennusmiesporukka, joka oli apuna telineiden siirrossa, purki ja kasasi ne. Tahtimme oli niin kova että rakennusmiehet hermostuivat joutuessaan mielestään liian koville. He hämmästelivät, että kyllä te olette hulluja, meidän täytyy saada lisää porukkaa siirtämään näitä telineitä tai muuten me lyömme perseet ketoon. Totesimme, että näin me pohjoisessa teemme töitä, joten siirtäkää te vain telineitä ja tekiväthän he lopulta työnsä. Maanantaina aloitettiin ja tiistaina iltapäivällä homma oli valmis. Hieman työnjohto nikotteli meidän nopeutta, mutta sovittu mikä sovittu.

 

Otin kuvia reissusta ja teetin niistä kopiot kavereille. Hämmästyin kuinka he repivät kuvat joissa sattui näkymään jokunen oluttölkki tai viinipullo, eivät voineet viedä niitä kotiin. Minulta löytyvät kaikki kuvat albumistani.

 

Kotiin lähdön koittaessa kaverit päättivätkin jäädä vielä juhlimaan, vaikka edellisenä iltana olimme viettäneet läksiäisiä. Äkkiväärä kun olen totesin, että jos te ette lähde minä ainakin poistun kuten sovimme. Kaverit yrittivät vielä toppuutella, mutta pakkasin kimpsut ja kampsut ja menin linja-autoasemalle hypäten Helsinkiin menevään bussiin. Hesassa nousin ensimmäiseen mahdolliseen junaan joka sitten pysähtyi jokaisella maitolaiturillakin ja matka kesti yli 12 tuntia. Ikimuistoinen kotimatka. Oulussa sai taas etsiä töitä kunnes tärppäsi.

 

Siikajokilaakson sähkö ja Oulu Oy:n porttirakennus 1975

 

Elokuun lopussa 1975 pyöräilin Nokelasta Kempeleeseen Antti Poletin työhaastatteluun ja hän hyväksyi minut työntekijäkseen. Kohde oli Oulu Oy:n nykyisen Stora Enson porttirakennus. Työmaalla oli nokkamiehenä serkkuni Matti Väisänen. Taas paiskittiin töitä oikein innolla. Antin kanssa meni välillä hyvin ja välillä ei. Kiireapua tuli myös maakunnasta. Ihmettelin näiden asentajien työtapoja, kun he kaapeloivat paloautohallia. Kaapeliniput venyivät lattialla ja nämä navetta-asentajat talloivat niiden päällä ja vetivät telineitä niiden yli. Seinälle asennettuna kaapelit olivat jo valmiiksi "vanhennettuja". Huonoa jälkeä tekivät!

 

Syyskuun 5. päivänä syntyi ensimmäinen poikani. Vaimon ollessa vielä sairaalassa laskeskelin kesto- ja kertakäyttövaippojen eroa taloudelliselta kannalta. Tulin siihen johtopäätökseen, että ostan automaattipesukoneen ja sideharsoa josta tehdään kestovaippoja. Laskujeni mukaan säästin kestovaipoilla pesukoneen hinnan. Toimin tietämättäni ekologisesti sekä vihreästi, vaikka niistä asioista ei siihen aikaan vielä puhuttu.

 

Vaimon kotiuduttua otin rokulia ja pidin viikon isyysloman jollaista ei silloin vielä edes tunnettu. Oli hyvä sekä tulokkaalle että uudelle isälle tutustua toisiinsa. Suosittelen ja kehotan kaikkia isiä pitämään isyyslomansa kun ne nykyään ovat vielä lakisääteisiä ja ne korvataan toisin kuin vuonna 1975 jolloin se oli pois omasta pussista.

 

Kävimme yhdellä navettakeikalla jossain maaseudulla kaverin "sata ampeerisella" (Datsun 100A). Siellä hirvet juoksentelivat upean näköisesti aamu usvassa. Sitten marraskuun lopulla hiljeni, työt loppuivat ja taas iski ankea työttömyys.

 

Paluu Kemiran Seoslannoitelaitokselle 1976

 

Tammikuussa 1976 Kemiran seoslannoite- ja salpietarilaitoksella oli auki aluesähköasentajan paikka. Kävin ylityöjohtaja Ville Mankilan haastattelussa. Ville tiedusteli milloin voit tulla töihin? Totesin, että vaikka huomenna. Ville poistui hetkeksi ja palasi takaisin todeten, että tule ensiviikolla 14. tammikuuta.

 

En ollut tottunut sellaisen työnteon kulttuuriin mikä tehtaalla oli. Olin oppinut tekemään töitä urakalla ja silloin tapahtui eikä siinä vatuloitu tuntitolkulla, mutta Kemiralla ei. Työn pitkittäminen oli kehitetty omaksi taiteenlajikseen. Kerran olin erään vanhemman asentajan apuna, kun uusi moottori täytyi sähköistää. Menimme seitsemän jälkeen kohteelle, kaveri istahti, sytytti Nortin ja katseli. Jonkun ajan kulutta hän mittasi verkkaisesti paljonko kohteeseen menisi asennusputkea. Sitten lähdimme hakemaan putkea varastolta josta menimme verstaalle yhdeksän kahville. Kahvin jälkeen palasimme putken kainalossa työmaalle ja taas Nortiksi. Sen jälkeen tarkistettiin kaapeli tarve ja palasimme taas varastolle hakemaan tarvikkeita jonka jälkeen olikin ruokatunnin aika. Iltapäivällä tarvikkeiden kanssa työmaalle ja pikkuhiljaa putkittamaan, kun jo iski kahden kahvipaussi ja ei kun verstaalle. Kahvin jälkeen työmaalle ja kaapelin lyhyehkö veto ja kytkentä jonka jälkeen olikin jo kotiinlähdön aika. Toki ei tarvitse hosua, mutta en minä tämmöistä osannut. Kun sain tehtävän tein sen ripeästi valmiiksi, jos ei ollut töitä luin Tex Willereitä.

 

Ville kehotti olemaan oma-aloitteinen ja olinkin. Jos mestari ilmoitti jonkun laitteen rikkoutuneen, kävin korjaamassa sen. Kunnes tuli pyörtävä päätös, ettei töitä saa ottaakaan suoraan vaan ne pitää kierrättää kunnossapidon työnjohdon kautta. Hitto vie, ollako vai eikö olla oma-aloitteinen, siinä vasta pulma?!

 

Salpietarilaitoksella tapahtui sähkökatkos. Menimme selvittämään syytä. Valvomoon oli kuulunut paukahdus ja löysimme alemmalta tasolta pienehkön metallisen asennuskotelon joka oli pullistunut kuin potkupallo. 63A tulppasulake oli kierretty liian löysälle. Se oli alkanut kuumeta ja kipinöidä jolloin valokaari oli edennyt jännitekiskoa myöten kotelon seinään aiheuttaen oikosulun. Se oli laukaissut kytkinasemalta katkaisimen ja koko laitos oli pimeänä. Vaikka en ollut syyllinen sulakkeen löysyyteen, olen sen jälkeen vääntänyt tulppasulakkeet tarpeeksi kireälle!

 

Lapuan patruunatehtaan räjähdys

 

Tiistaista 13.4.1976 tuli yksi Suomen historian synkimmistä. Ruokatunnilla pyöräilin kolmen kilometrin matkan lounaalle äidin ja isän luo. Radiouutisissa kerrottiin Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä jossa kuoli 40 ja loukkaantui 60 henkilöä. Se oli seisauttava kokemus joka järkytti syvästi. Silloin koko viikosta tuli ”kiirasviikko” ja perjantai oli pitkäperjantaista pitkin.

 

Toukokuun alussa työnjohtajaksi tuli tekusta kesälomalla oleva entinen aluesähköasentaja Markku Lassila. Markku ei ollut enää yhtä lupsakka, sillä hän oli Villen opissa. Jämäkkä ja vaativa pomo oli Markusta tullut.

 

Nolo torkahdus

 

Sitten tapahtui urani noloin tilanne. Paiskimme perjantaina kaverin kanssa töitä hikihatussa. Seoslannoitteen kuivausrumpu piti saada ulos ja jouduimme kiskomaan taljalla kaapelihyllyt pois edestä sekä poistamaan muutkin sähköiset esteet. Saimme työt valmiiksi kello 13:30 ja kovan työpäivän jälkeen päätimme palkita itsemme. Kävimme kahvitauolla ja klo 14:30 poistuimme Lantaanilaitoksen katolle, johon keväinen aurinko paistoi lämpimästi.

 

Mukanamme oli lukemista, kävimme istualleen suojaisaan paikkaan ja riisuimme hiostavat kengät. Havahduin 15:30 siihen kun kaveri sanoi jonkun käyneen koputtamassa portaikon ikkunaan johon nojasimme. Totesin hänen nähneen unta. Kävimme työhuoneessamme vaihtamassa siviilit ylle ja lähdimme verstaalle leimaamaan tuntikorttimme. Verstaalla Ville vinkkasi luokseen kysyen missä te olette olleet? Totesimme, että sekapaskalla töissä. Johon Ville vapisevalla äänellä sormea heristäen, että olen kuullut teidän olleen nukkumassa työaikana Lantaanin katolla ILMAN KENKIÄ! Mitä tuohon voi enää lisätä.

 

Kesäloma ratkaisi paljon

 

Sitten tuli kesäloman aika ja laskujeni mukaan minulla piti olla kuusi lomapäivää. Ville totesi, ettei sinulla ole kuin neljä lomapäivää, sillä tammikuussa sinulla oli vain 13 työpäivää eikä niistä kertynyt lomaa. Silloin hoksasin, että työhön ottaessaan Ville oli käynyt laskemassa työpäiväni ja otti minut töihin 14. päivä keskiviikkona eikä 12. päivänä maanantaina kuten ensin tarjosi. Niin paljon Ville oli kallellaan työnantajaan päin!

 

Siitä suivaantuneena menin heti Hankkijalle tiedustelemaan onko siellä tarjolla töitä. Ei ollut Oulussa, mutta Pietarsaaressa oli kiireavun tarve. Selvä on, sovittu! Siitä sitten Kemiralle Villen luokse irtisanomaan työsuhteeni. Ville kyseli, että miten sinä nyt noin? Totesin, että Hankkijalla, josta olin lomautettuna, oli taas töitä. Villen totesi sarkastisesti, että toivottavasti sinä viihdyt siellä pitempään.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat