Kirjoitukset avainsanalla Kalevi Liedes

Mitä tämä pendelöinti oikein on?

 

Kuulin sanan ensimmäisen kerran maaliskuussa 2016. Koska termi oli outo ei auttanut muu kuin googlata sanan alkuperä. Pendelöinti tarkoittaa asuinpaikkakunnan ja työssäkäyntipaikkakunnan välistä työmatkaliikennettä. Sana on johdettu ruotsin sanasta pendla, liikkua edestakaisin, heilua. Alun perin se on latinan sanasta pendulum, heiluri. Hei! Hetken mietittyäni huomasin myös itsekin heiluneeni kunniakkaalla työurallani, enempi tai vähempi!

 

Oulu-Kemi, vuoden vaihde 1971-72

 

Ollessani töissä Hankkijalla jouduin työkaverin kanssa komennukselle Kemiin, Kemi Oy:lle nykyiselle Metsä Fibrelle. Tarkoituksena oli olla viikot Kemissä ja ainoastaan viikonloput Oulussa. Työkaveri kysyi joka ilta, että lähdetkö kyytiin ja niin me pendelöimme 108 km työmatkaa suuntaansa. Keikka ei kestänyt osaltani kuin vajaat kaksi kuukautta, koska minun täytyi siirtyä armeijan harmaisiin.

 

Oulu-Kiiminki, talvi 1972 - 73

 

Armeijan jälkeen suuntana oli Kiimingin kunnantalon rakennustyömaa. Polkupyörällä kotoa Kuusamontien varteen josta työkaveri otti kyytiin ja matka kertyi yhteen suuntaa yhteensä 20 km.

 

Oulu-Loviisa, kesä 1975

Koska Hankkijalla ei ollut töitä Oulussa minulle tarjottiin keikkaa Loviisan ydinvoimala työmaalle kiireapulaiseksi. Lähdimme keikalle jonne oli matkaa noin 600 km. Ensimmäisen viikon olimme parakkimajoituksessa, mutta siirryimme lopuksi aikaa keskustan leirintäalueelle jonne kertyi 15 km pendelöintiä suuntaansa. Kävimme keikan yhtä viikonloppua lukuun ottamatta Oulussa.

 

Oulu-Pietarsaari, kesä 1976

 

Jälleen olivat työt vähissä ja jälleen komennukselle nyt 234 km päähän Pietarsaareen, Oy Wilh. Schauman Ab:lle nykyiselle UPM-Kymmenelle. Viikot oltiin töissä ja viikonloput kotona.  

 

Oulu-Haukipudas, toukokuu 1978-elokuu 1982

Oltuani vuoden työttömänä pääsin töihin Insinöörirakentajille Haukiputaalle. Työmatkaa kertyi aluksi suuntaansa 23 km ja 10/1978 lähtien 19km. Osan ajasta kuljin polkupyörällä, kimppakyydillä ja lopuksi omalla autolla.

 

Oulu – Vantaa - Helsinki, kesällä 1980

 

Isoveljeni houkutteli minua töihin Helsinkiin ja olin eräässä asennusfirmassa pari viikkoa koeajalla. Emme päässeet sopimukseen palkasta enkä halunnut vaihtaa vakituista työtä uuteen ja epävarmaan. Matkaa veljen luokse Vantaalle oli 605 km ja sieltä työmaalle Helsinkiin 23 km.

 

Oulu-Espoo, 1985

 

Valmistuttuani Tekusta, ei Oulusta löytynyt töitä. Espoossa oli avoin työpaikka jonne pääsin. Asuin veljeni luona 606 km päässä kotoa ja Espooseen oli työmatkaa noin 30 km. Tämä pendelöinti ei kestänyt kuin kolme työpäivää kun sain työpaikan Oulusta vajaan kilometrin päästä kotoani.

 

Oulu-Espoo, keväällä 1986

 

Oulun konttorilla oli vähänlaisesti töitä ja lähdimme komennukselle kiireapulaisiksi pääkonttorille Espooseen jonne kertyi työmatkaa noin 620 km. Tämä pendelöinti kesti muutamia viikkoja, viikonloput kotona.

 

Oulu-Pieksämäki, kesällä ja syksyllä 1992

Olin työskennellyt suunnittelijana lähes ainoastaan työpöydän ääressä. Suunniteltuani valmiiksi Pieksämäen kaukolämpölaitoksen saneerauksen lämpövoimalaksi, jouduin silloisen laman vuoksi pakkolomalle.

Sitten osastopäällikkö soitti minut töihin, hän oli myynyt minut valvojaksi työmaalle voimalaitosasiantuntijana. Sen kuultuani meinasi tulla löysät housuun. En ollut koskaan toiminut valvojan tehtävissä ja vielä vähemmän voimalaitos ympäristössä.

Kesä meni valvojana ja syksy käyttöönotossa, viikonloput kotona, matka suuntaansa 380km. No loppujen lopuksi homma menivät putkeen molemmissa tehtävissä.

 

Haukipudas-Oulu, 1994 - 1995

 

Toimistolla töissä. Kuljimme avovaimon kanssa kesäaikaan hyvällä säällä töihin polkupyörällä. Ne olivat vaiherikkaita reissuja ja kumppani yllätti erinomaisella kunnollaan.

 

Haukipudas-Harjavalta, vuonna 1995

Cu-kuonarikastamon alkuselvittely Harjavallassa, suunnittelu Oulussa, asennusvalvonta ja käyttöönotto Harjavallassa. Reissuviikot tehtaalla ja viikonloput kotona. Matkaa kimppakyydillä yhteen suuntaan 570 km. 

 

Haukipudas-Raahe, 1995 – 2002 ja 2004 - 2009

Ajallisesti pisimmät komennukset ja matkallisesti 100 km suuntaansa kuljettiin firman porukalla. Joka työpäivän jälkeen kotiin. En ollut ainoaakaan yötä Raahessa. Vaikka eräänä isänpäivä viikonloppuna oli aika lähellä joutua yöpymään tehtaalla sulan teräksen polttaessa venttiilitilan kaapeleita. Valukoneprojektit olivat elämäni parhaat ja mukavimmat työkohteet vaikka pitkäkestoista pendelöintiä olikin. Ensimmäisen valukoneen saneerauksessa pahimman kiireen aikoina lähdimme kotiin klo 23:00 ja olimme seuraavana päivänä 08:00 takaisin työmaalla. Yöunet jäivät noin neljään tuntiin. Toinen keikka oli valssaamon automaation uusiminen.

 

Haukipudas-Oulu, 2003 - 2004

 

Välillä lyhyt 23 km työmatka. Kemiran voimalaitoksen automaation uusinta. Kävin silloin tällöin töissä myös polkupyörällä.

 

Oulu-Harjavalta, joulukuu 2011 – syyskuu 2012

 

Tuttu paikka pitkän tauon jälkeen ja matka sama 570 km, mutta nyt yksin ajamista. Mukavat työkaverit, mutta melko pitkä pendelöinti.

 

Oulu-Harjavalta, maaliskuu 2015 ja jatkuu toistaiseksi

Eläkkeellä jääminen oli jo liipaisimella pitkähkön lomautuksen jälkeen, mutta sitten avautui mahdollisuus jatkaa työelämässä ja vielä se vanhakin jaksaa. Kesäkuuhun matka taittui autolla, mutta sitten vaihdoin julkiseen kulkuneuvoon käyttämään VR:n palveluja. Aluksi se tuntui hieman hankalalta ja vaivaaloiselta autoiluun tottuneelle. Parin kuukauden jälkeen tähän matkustustapaan alkoi jo tottua vaikka pendelöintimatka hieman piteni yli 600 kilometrin mittaiseksi!

 

Vaikka yksin autoillessa tunsi näennäistä vapautta todellisuudessa oli aina kiire jompaan kumpaan suuntaan. Junassa saattaa lukea, katsella läppäriltä elokuvia, kirjoitella näitä juttuja, jutella mukavien vieruskavereiden kanssa tai vaikka vain torkkua rennosti.

Elämä opettaa uusia asioita ja kokemuksia vielä tälläkin iällä.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hankkija ja Kiimingin kunnantalo 1972

 

Kahdeksan kuukauden palveluksen jälkeen oli edessä paluu arkeen. Vapaata oli muutama päivä jonka jälkeen aloin kulkea Jussi Kuivalan kyydissä Kiimingissä. Ford Taunus oli auto eikä sen lämmityslaite toiminut alku komennuksella, mutta matka taittui raittiisti ja tuulilasit pysyivät sulana kylmäpuhalluksellakin.

 

Kunnantalon rakennustyömaalla putkitettiin seiniä ja laaneja (kattoja). Kirvesmiehet tekivät työnsä samoin kuin raudoittajat ja sitten valun alkaessa olisi pitänyt olla myös sähköputket ja -rasiat paikoillaan vaikka me pääsimme asennustöihin vasta muiden jälkeen. Pakkanen puudutti sormet kun putkitimme ja asensimme rasioita rautojen keskellä kädet verillä. Haavoja ei huomannut vasta kuin tauolla käsiä pestessä jolloin niitä kirveli hitosti. Mestari huusi perseen takana, ettekö te ole vielä saaneet tehtyä asennuksia, betonivalut pitäisi saada valmiiksi.

 

Muurarit olivat suuria herroja. Heidän tulessa työmaalle muuraamaan ulkoverhousta kiersi vastaava mestari paniikissa tutkimassa ovatko mestat valmiina.

 

Toki niitä leppoisempiakin päiviä oli. Ruoka- ja kahvitauoilla työporukka pelasi venttiä rahasta. Pari kaveria lypsivät kimpassa eräältä maalarilta rahat, jolla oli paha peliriippuvuus.

 

Hankkija ja Pohjolankaapeli Hönttämäellä 1973

 

Kiireiden loputtua Kunnantalon työmaalla kevättalvella 1973 oli seuraava työkohde uusi kaapelitehtaan halli, jonka viimeistelytöissä tarvittiin apuvoimia. Työ piti sisällä tuttua kaapelointia ja kytkentää. Energiaa töihin antoivat mukana olevat eväät, kahvit termospullossa, muutama pulla viipale, puolenlitran maitopullo sekä kolme siivua leipää makkaralla ja juustolla.

 

Lambergin Hannulla oli eväänä myös jogurttia ja hän aukaisi kannen verkkaisesti, nuolaisten siinä olleen jogurtin makeasti maiskauttaen. Sitten Hannu alkoi syödä joka lusikallisesta nauttien. En pitänyt hapanmaitotuotteista, mutta työpäivän päätyttyä minun täytyi käydä ostamassa jogurttia. Kotiin päästyäni sitä piti maistaa välittömästi, että voiko se olla niin hyvää ja kyllä se hyvää olikin. Kiitos kaiman joka karsi ennakkoluulojani!

Öljykriisin vuoksi sammuteltiin katuvaloja ja näyteikkunavalaistuksia. Täytyi alkaa säästämään sähköä ja polttoaineita! Energiayhtiöllä oli aina oli syy nostaa sähkönhintaa, jos sitä kului liikaa ei tuotantokapasiteetti riittänyt, jos sitä kulutettiin liian vähän energiayhtiön kulut kasvoivat. Mikään kuluttajan toimintatapa ei ollut oikea! Energiakriisi kiihdytti inflaatiota ja laukaisi laman alkuliitoonsa.

 

Hankkija ja rivitalot Kurkelanrannassa 1973

 

Keväällä siirryin lyhyeltä keikalta Osmo "Osku" Koistisen kaveriksi kolmen rivitalon rakennustyömaalle, jotka olivat väreiltään oranssi, sininen ja punainen. Viimeistely töissä johdotettiin, kalustettiin ja kytkettiin asuntojen sähköjä. Tämäkään ei kestänyt kauaa. Sen jälkeen oli pikku keikka jossakin teollisuushallissa Alppilassa.

 

Hankkija ja Oulun yliopisto Linnanmaa 1.vaihe 1973

 

Seuraavaksi siirryin antamaan panokseni yliopiston rakentamiseksi suolle. Sinne se nousi entisille lenkkipoluille. Työmaalla varoitettiin, että älä koskaan pyydä nokkamies Aarno "Aape" Satulehtoa heittämään vasaraa, sillä hän todellakin heittää sen ja saat varoa päätäsi. "Aape" oli vaikuttavan näköinen persoona tuuheassa parrassaan enkä uskaltanut testata varoituksen todenperäisyyttä.

 

Kytkimme kilpaa vetokaappeja, jonka jälkeen asennettiin ja kytkettiin laboratoriopöytien keskuksia. Työnjohtajille oli sattunut fiba. He olivat vaatineet syöttökaapelien tarkkaa mitoitusta ollen paikanpäällä osoittamassa keskusten paikat sentilleen. Todellisuus olikin aivan toista eivätkä keskukset sijainneetkaan siinä missä niiden oletettiin olevan jolloin syötöt olivat liian lyhyitä. Ehkä olisi kannattanut ottaa hieman ylimääräistä, sillä kaikki kaapelit jouduttiin jatkamaan ja tarvike ja työkulut ylittivät muutaman metrin ylimäärän reilusti. Sellaista säästöä se oli.

 

Pelleilimme Kalevi Liedeksen kanssa säikytellen toisiamme. Minä en vain onnistunut koskaan hätkäyttämään Kalevia joka oikea aikaisen ajoituksen ansiosta onnistui lähes aina.

 

Kesäloman kanssa oli pieniä ongelmia, kun en ollut ottanut edellisenä vuonna kesälomarahoja armeijan vuoksi. Onneksi nekin lomapäivät löytyivät ja sain kunnollisen vuosiloman.

 

Kiristäessämme pistorasiayksiköitä laboratoriopöytiin toisen pitäessä kiinni kiristäjä karjaisi voimakkaasti. Kerran eräs säikähtänyt mies juoksi hädissään katsomaa sattuiko pahastikin! Ei sattunut ja meitä vain nauratti.

 

Olin lyhyellä sairauslomalla jonka jälkeen asensin valaisimia kosmisen säteilyn laitoksen kattoon. Silloin ylöspäin asentaminen otti käsiin, mutta kaikkeen tottui.

 

Hankkija ja Lastenklinikka 1973

 

Syksyllä 1973 oli muutama pakkolomapäivä ennen seuraava työkohdetta joka kestikin sitten hieman pitempään. Uuden ja upean Lastensairaalan työmaa oli ensimmäisen työkohteeni Lääketieteenlaitoksen vieressä. Teimme aikamme töitä sairaalan eteläosissa. Sitten Seppo "Keku" Kekäläisen totesi, että laitetaan Hannu kuntoon nuo kaksi pohjoisinta kaarta koska niiden valmiusaste on jäänyt pahasti jälkeen muusta osasta sairaalaa. Ja niinpä me aloitimme asennustyöt rivakasti kilpaillen kumpi saa enemmän aikaan. Silti ehdimme pitää täydentunnin tupakkitauot. Kesällä istuimme ikkunalaudalla nauttien lämmöstä ja ohi kulkevista maisemista. Seppo poltti Marlboro herkkutupakkaa ja minä pidin hänelle seuraa koska en tupakoinut.

 

Silloin ei ollut akkukoneita vaan kaikki ruuvit väännettiin käsin ruuvimeisselillä. Tällöin sattui myös läheltä piti tilanne. Kisa oli kova Sepon asentaessa loistevalaisimia käytävän toisella puolella ja minä toisella puolella. Kumpi ehtii ensin! Kaksiputkisten loistevalaisimien asennus tapahtui helposti yksinkin. Valaisin nostettiin alas lasketussa katossa olevaan aukkoon, kannatimme sitä päällä molempien käsien ollessa vapaana kiinnittämään se ruuveilla laudasta tehtyyn pohjaan, koolaukseen. Erään kerran koolauksen kiinnitys kohdalla oli oksa eikä ruuvi uponnut siihen kunnolla jolloin ruuvimeisseli lipsahti ruuvin hahlosta iskeytyen poskiluuhuni pari senttiä silmän alapuolelle. Hieman ylemmäksi osuessaan vamma olisi ollut vakava, nyt selvittiin pelkällä ruhjeella poskipäässä. Nykyinen suojalasipakko on suuri edistysaskel työturvallisuuden kannalta.

 

Joskus joutui piikkaamaan sähköputken ympäriltä betonia kun se ei ollutkaan sattunut valussa väliseinän kohdalle. Silloinkin siristeltiin vain silmiä ja toivottiin vain etteivät kivensirut satu osumaan. Ammuimme Hilti-pyssyllä rasianpohjia kiinni betonikattoon. Kaapeloimme, johdotimme, kalustimme hikeä säästämättä.

 

Ammattikoulussa opettaja Ritala kertoi oikeilla urakka-asentajilla olevan haalareissa jokaiselle työkalulle oma paikkansa. Opettelin tämän jo ammattikoulussa ja siitä oli suuri hyöty myös työelämässä. Sivuleikkurit tietyssä taskussa, ruuvitaltta toisessa, puukko, jakoavain, mitta ja vasara omissa paikoissaan. Ei mennyt turhaa aikaa työkalujen hakemiseen.

 

Sepon vauhti oli joskus niin kiivas, että unohteli työkalujansa milloin mihinkin. Poimin ne talteen ja hänen alkaessa kaipailla niitä otin kulloisenkin työkalun taskustani kysyen, tämäkö sinulla on hukassa.

 

Joskus työmaalla sattui pieniä kommelluksia. Ruokatunnilla Antsu oli aivastanut ruokalaparakin portailla sillä seurauksella, että tekohampaat olivat lentäneet parakin alle. Siellä hän oli kontannut etsien hampaitaan hiekasta. Onneksi ne löytyivät ja hän pääsi syömään. Saattoi vähän hiekka hiertää ikenissä ja narskua hampaissa.

 

Yhdellä asentajista oli lasisilmä jolla hän silloin tällöin pelleili. Kerrankin hän muljautti silmän ulos kuopastaan todeten, että annapa kun katson sitä lähemmin työntäen kourassa olevan silmän kohteeseen kiinni.

 

Uudenvuoden lupauksena osa tupakoijista lopetti sauhuttelun. Porukan puheliaimpiin kuuluva Sorppasen Matti kulki vieroitusoireissaan harmaana katse lasittuneena kuin zombilla. Lopulta työkaverit kehottivat Mattia lopettamaan tupakkalakon oman ja toisten turvallisuuden vuoksi. Lopulta vain muutama pääsi irti riippuvuudestaan.

 

Vaikka työmaan eteläpäässä oli suurempi joukko asentajia saimme Sepon kanssa kahdestaan rempallaan olleen pohjoisosan valmiiksi ennen heitä! Minusta se oli huikea suoritus.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hankkija ja Typpi Oy 1971

 

Oli perjantai ja siivouspäivä kun vanhempani hermostuivat saamattomuuteeni. He soimasivat minua, että aikuinen mies vaan makaa toimettomana saamatta työttömyyspäivärahaa eikä edes yritä päästä töihin. Kimpaannuin siitä niin, että hyppäsin polkupyörän selkään ja ajoin kaupunkiin. Päätin etten palaa kotiin ennen kuin olen löytänyt töitä. Soitin Heinäpäässä puhelinkopista kaikkiin Oulun sähköliikkeisiin. Minut pyydettiin haastatteluun Hankkijalle, Luukkosen sähköön sekä Hammarin sähköön. Tästä opin, että töitä täytyy hakea aktiivisesti ottamalla yhteyttä suoraan työnantajaan joko puhelimitse ja vielä parempi on mennä henkilökohtaisesti paikanpäälle kysymään, sillä se antaa positiivisen kuvan työnhakijasta.

Hankkijalta luvattiin töitä. Hammarin sähkössäkin ilmapiiri vaikutti myönteiseltä, siihen asti kunnes pyysin aikaa harkita tarjousta. Silloin työnjohtaja totesi töykeästi, että sitten ei käy! Luukkosen sähkö antoi reilusti aikaa miettiä.

 

Viikonloppuna tein valinnan ja se oli Hankkija. Ilmoitin Luukkoselle, että valitsin toisen firman. Ilmoittauduin Hankkijalla Matti "Möykkä-Matti" Moisiolle ja hän ohjasi minut silloisen Typen Seoslannoitelaitoksen saneeraustyömaalle. Siellä oli nokkamiehenä sodassakin ollut Jaakko "Jaska" Kaukolahti. Mukava mies jonka mielestä myös nuorille täytyy antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Vahingosta viisastuneena, vaikkakin hieman myöhässä, liityin myös Sähköliittoon.

 

Koska työtä ei voinut tehdä urakalla saimme tuntipalkan päälle 40%:n työkohtaisuuslisän. Työolosuhteet olivat todella likaiset. Tehtaan palokunta oli pessyt lannoitepölyn pois kaapelihyllyiltä ja sen jäljiltä oli joka paikassa märkää lannoite lillinkiä joka haavaan joutuessa poltti kuin suola. Revimme vanhat kaapelit hyllyiltä ja purimme moottorit sekä muut sähkölaitteet uusien tieltä.

 

Korkea työmaa eikä palkassakaan ollut moittimista

 

Purkutöiden valmistuttua alkoivat asennustyöt jolloin työvoimaa täytyi lisätä. Vanhat ”patut” totesivat työmaalle tullessa, ettei me tuolla työkohtaisuuslisällä tehdä yhtään mitään, jos se ei nouse 70%:iin lyömme perseet ketoon. Nokkamies yritti rauhoitella porukkaa, mutta se ei auttanut. Lopulta tiukkojen neuvottelujen jälkeen lisä nousi takautuvasti 70%:iin. Olin tehnyt töitä jo kuukauden ja kaikkiin tekemiini tunteihin sekä ylityöprosentteihin tuli jälkikäteen 30%:a lisää. Olivat ne rehvakkaita tilejä. Annoin isälle ja äidille puolet jokaisesta kahdenviikon palkasta ja he meinasivat pyörtyä koska summat olivat suurempia kuin isän kuukausipalkka, vaikka hän oli ollut tukkumyyjänä 25 vuotta. Toki he olivat myös tyytyväisiä ja ylpeitä pojastaan!

 

Parin kuukauden sisällä olin urani toisessa huippukohdassa, 100 metriä korkeassa betonipiipussa. Kun minulle selvisi, että sen sähköistäminen on seuraava tehtäväni, kävin kiipeämässä piipun puoleen väliin katsomaan miltä sieltä näyttää. Lentoestevalojen aukosta maisemia katsoessani tuntui kuin piippu olisi huojunut. Alas tullessani kerroin työkavereille tapahtuneesta. He hekottelivat, että ei se piippu ole huojunut, kyllä nyt Hannua taisi huimata!

 

Seuraavana päivänä nousimme piipun kyljessä olevalla rakennushissillä sen huipulle laskemaan asennettavat kaapelit alas. Tuuli oli navakampi kuin edellisenä päivänä. Yhtäkkiä kaverit tarrasivat kiinni kaiteesta kiroten, että hitto vie tämähän huojuu ja totesivat, että totta sinä puhuit!

 

Kun kaapelit oli laskettu alas, alkoi armoton proppaaminen. Työskentelimme työparin kanssa saaden työkohtaisuus- ja korkeanpaikanlisää. Turvavälineinä olivat kypärä sekä pylväshommiin tarkoitettu turvavyö. Se oli hoikalle pojalle niin väljä, että nokkamies joutui kiristämään vyötä kahden lenkin väliltä narulla jotta se pysyisi ylläni. Ei ollut turvakenkiä, kuulo-, hengitys eikä silmäsuojaimia. Voitte vain kuvitella sen äänen kun iskuporakone huutaa korvan juuressa hoosiannaa betoni piipun vahvistaessa ääntä! Mitä se vaikuttaa kuuloon? Sen jälkeen on ollut parempi pitää puhelinluuria vasemmalla korvalla!

 

Tikkaiden turvakehikosta sai hyvä tuen poratessa. Kovametalliteriä meni heinähäkillinen, sillä kiveen tai rautaan osuessa poranterän hehkui punaisena ja kovametallipalan tinaukset sulivat jolloin se tipahti, kun sen otti pois reiästä. Ei ollut Hiltejä vaan AEG:n kierrosporakone joka vinkui kuin lentokone.

 

Vakava vaaratilanne

 

Kilpailimme usein, tauoille mentäessä ja työpäivän päättyessä, kumpi ehtii ensin maanpinnalle. Toinen lähti hissillä ja toisen tullessa tikkaita myöten. Kerran 25 metrin korkeudessa olevan levähdystason kohdalla jalkani lipesi tikkaiden puolalta ja jäin roikkumaan yhden käden varassa. Se liippasi niin läheltä, että säikähdykseltä selvittyä täytyi istahtaa tasolle huilaamaan sydämen hakatessa kiivaasti.

 

Tikkaita ylöspäin kavutessa yritin alittaa minuutin haamurajaa sitä saavuttamatta. Seoslannoitteella oli aluesähköasentajana lupsakan letkeä Markku Lassila joka tuumasi rauhallisesti, että kyllähän tuonne alle minuutissa pääsee. Epäilin suuresti hänen puheitaan, jolloin hän päätti kokeilla. Kisa käynnistyi ja ennen minuutin täyttymistä Markku heilutti isoa kouraansa piipun päältä. En tiennyt vielä silloin Markun olevan kuuluisaa Lassiloiden urheilijasukua. Törmäsin Markkuun myös myöhemmin muissa ympyröissä, mutta siitä sitten tuonnempana.

 

"Möykkä-Matti" ja Jorma "Hessu" Mettovaara tulivat työmaalle ja lähdimme tarkistamaan piipputyömaata. Puolessa välissä Matti kysyi, että voiko nousun keskeyttää? Mettovaara totesi, ettei voi. Me muut kävimme piipun päällä Matin jäädessä hissiin. Seuraavana päivänä hän oli todennut konttorilla, että hänen jalkansa ovat todella kipeät! Matti oli jännittänyt niin hissin heilumista ja vaappumista liitoskohtien kohdalla ja hissin lattianakin oli vain vaneri. Toki hissin olisi voinut pysäyttää kesken matkan ja palata takaisin alas, mutta kiusaahan se pienikin kiusa on, taisi Jorma ajatella.

Usein tuli pyyntöjä muilta tehtaalla työskenteleviltä käyttää heitä huipulla. Kerrankin tuli lauma naisia sekä karskin näköinen mies. Pääsimme 15 metrin korkeuteen, kun mies jo istahti hissin nurkkaan puristaen rystyset valkoisina verkkoseinää. Naiset kävivät kierroksen piipun päällä miehen istuessa hiljaa hississä. Laskeutumisen loppuvaiheessa mies nousi ylös puhumatta mitään, hän taisi testata korkeanpaikankammoaan huonolla menestyksellä.

 

Voin sanoa, että olin urani huipulla sekä fyysisesti että taloudellisesti enkä ole vastaavaan asemaan sen jälkeen päässyt.

 

Hankkija ja Kemi Oy 1972

 

”Sekapaskan” saneeraus tuli lopulta valmiiksi ja seurasi siirto komennukselle Kemi Oy:n (Metsä Fibre) massatehtaalle. Lähdimme köröttelemään maanantaina 3.1.1972 klo 05:20 Liedeksen Kalevin Fiat 600:lla kohti Kemiä. Kalevi vain ajoi, koska minulla ei ollut ajokorttia. Otimme mukaan viikon varusteet ja makuupussit, koska paikanpäällä oli vain parakkimajoitus. Illan koittaessa "Kaltsu" kysyi, että lähdetäänkö yöksi kotiin. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska seurustelin ensimmäisen vaimoni kanssa. Pidettyämme vain puolentunnin ruokatauon pääsimme kotimatkalle jo klo 15:30.

 

Parakkiasutuksessa joillakin asentajilla meni aikaa lujaa. Kerrankin muutama asentaja oli mennyt ruokatunnilla hakemaa pankista käteistä rahaa, silloin ei ollut pankki- eikä luottokortteja. Yksi kavereista oli pyörtynyt kassajonossa josta hänet oli viety sairaalaan. Hänen sokeri- sekä muut arvot olivat olleet pielessä reilun ryyppäämisen johdosta. Myöhemmin tämä asentaja sai lopputilin.

 

Aniskarhun murahtelua

 

Olin päässyt tutustumaan anislikööriin erään kaverin tarjotessa ryypyt Lääketieteenlaitoksen työmaalla ja sen pirteä maku jäi mieleeni. Vielä silloin oli joillakin tapana aloittaa naukkailu perjantaina iltapäivällä. Pyysin perjantaina Kemissä erästä työkaveria tuomaan Alkossa Anislikööriä sekä jotain muuta mukavaa viikonlopuksi. Mikähän piru häntä puraisi kun sain liköörin kyytipojaksi Karhuviinapullon. Tämän yhdistelmä sekä sen vaikutukset viikonloppuun ovat syöpyneet syvälle muistini sopukoihin. Sitä karhua ei ole ollut ikävä.

 

Eräs perheellinen työkaveri esitteli naisten puhelinnumeroita almanakastaan ja pomminvarmaa tapaa jolla hän vältti vaimon epäilykset. Puhelinnumerot olivat allekkain ja hän oli lopuksi tehnyt yhteenlaskun numeroista jotta ne näyttäisivät palkkalaskelmilta. Kaikkea se pettäjäntie teettää.

 

Yhden ainoan kerran yövyimme Kemissä, kun eräs työ täytyi saada valmiiksi kyseisen päivän aikana ja siinä meni sen verran myöhään. Sitä rataa se meni, hiton kuumia työkohteita tai sitten hytistä pakkasviimassa katolla huippuimureita asentaessa.

 

Työt vähäksi aikaa ”telakalle”

 

Lopetin työt helmikuussa varusmiespalvelukseni alkaessa jonka jälkeen Kalevi ajeli Kemissä yksin syksyyn saakka. Kesällä hän oli rakentanut omakotitaloa töiden ohessa. Yöunet olivat jääneet usein muutamaan tuntiin, kun hän oli taas lähtenyt kohti Kemiä. Yhden kerran hän oli torkahtanut rattiin ja herännyt soran rapinaan, onneksi ei ollut käynyt pahemmin. Raskas työ, pitkä työmatka sekä rakennustyön rasitukset ja stressi olivat aiheuttaneet hänelle sairauslomaan johtaneen vatsahaavan minun ollessa Hiukkavaarassa.

 

P/S Olemme liki kolmasosan elämästämme töissä, mutta kuinka vähän siitä ajasta tallennamme valokuvina ja videoina. Itse olen pyrkinyt näppäämään jonkun valo-/digikuvan, kaitafilmannut pätkän tai videoinut tovin, vaikkakin aivan liian harvoin. Ei muuta kuin kamerat esiin koska se on nykyään niin helppoa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat