Kirjoitukset avainsanalla Rauno Utoslahti

Pääsykokeet

 

70-luvun alun muutaman kerran jälkeen päätin vielä kerran pyrkiä tekuun. Ensimmäiseksi opintosuunnaksi valitsin Rauno Utoslahden suosituksesta sen aikaisen hitti linjan tietoliikenteen opintosuunnan, toiseksi mittaus- ja säätötekniikan jota myös instrumentoinniksi kutsuttiin ja nykyisin automaatioksi. Vasta kolmanneksi laitoin tutun sähkövoimapuolen.

 

Hankin hyvissä ajoissa pääsykokeisiin valmentavat oppaat, mutta eivät ne paljon kirjahyllyssä lämmittäneet. Otin kirjat esiin vasta kaksi päivää ennen pääsykokeita. Koska aikaa oli vähän, en ehtinyt varsinaisiin pääsykoetehtäviin. Jokaisen aiemman pääsykokeen edellä oli mallitehtävät ja sen jälkeen ratkaisu. Kävin läpi vain matematiikan esimerkkitehtävät. Jos vastaukseni oli oikein, siirryin seuraavaan esimerkkiin, vastauksen ollessa väärä tarkistin oikea ratkaisun matemaattiseen ongelmaan. Äidinkielen harjoitteluun en ehtinyt syventyä.

 

Pääsykokeet olivat tiukka pinnistys. En ollut käyttänyt aivojani 11 vuoden asentajaurallani yhtä intensiivisesti. Kokeista poistuessa olin aivan kuin humalassa. Kotiuduttua yritin aukaista kotiovea, ovea joka oli väärässä kerroksessa. Pääsykokeet olivat rutistaneet henkiset voimavarani niin loppuun, että olin sekaisin kuin seinäkello.

 

Läpäisin Teknillisen koulun pääsykokeet

 

Myöhemmin postissa tuli ilmoitus, että minut oli hyväksytty opiskelemaan instrumentointiteknikoksi. Matematiikan kahdesta kokeesta oli tullut pistettä vaille maksimit. Äidinkieli, joka on minulle myrkkyä, oli mennyt hieman heikommin. Siihen aikaan sai työkokemuksesta huomattavan määrän pisteitä. Minulle niitä ei ollut hyväksytty vaikka olin toimittanut työtodistuksen tekemistäni heikkovirta-asennuksista. En tiedä olisivatko pisteet sittenkään riittäneet tietoliikennelinjalle vaikka työkokemus olisi huomioitu.

 

Harkitsin vielä opiskelun aloitusta. Tiedustelin hyvältä ystävältäni Pekka Tuuloselta sitä, että kannattaako minun lähteä opiskelemaan ja miten se vaikuttaisi talouteeni. Pekka päättäväiset ohjeet olivat, jätä viinanotto ja ravintoloissa käynnit niin kyllä sinä pärjäät.

 

Häät ja koulussa luokanvanhimpana

 

Ennen koulun alkua minut vihittiin toiseen avioliittoon ja lopetin työt Insinöörirakentajilla.

 

Ensimmäisenä kouluaamuna luulin olevani heti myöhässä ja pyöräilin hiki hatussa Kaijonharjusta Kaukovainiolle. Perille päästyäni luokassa ei ollut ketään. Hetken kuluttua saapui myös Esko Ruotsalainen. Olimme tuntia liian aikaisessa.

 

Koulun alettua luokkamme oppilas Pentti Jutilan kuiskasi jossakin vaiheessa korvaani pyynnön alkaa luokanvanhimmaksi. Hänen toiveena oli saada pukukaappien avaimet. Pöljä kun olen otin vinkistä vaarin ja aloin hoitamaan vaativaa tehtävää. Kului muutama päivä kunnes joku kysyi, että miten meillä on luokanvanhin vaikka emme ole sellaista valinneet?! Kuitenkin luokka hyväksyi minut äänestämättä ja olinhan myös ikäni puolesta luokan vanhin. Tämä luottamustehtävä oli mielestäni parasta oppia kouluajalta. Joku keksi nimetä minut Pappa-Smurffiksi, eikä se huono lempinimi ollutkaan. Luokan nuorimmasta Timo Springaresta tehtiin kopioasiamies. Kuopus on muistanut pitää kiitettävästi yhteyttä läpi vuosien luokan "nestoriin", kiitos Timo!

 

Opiskelemaan opettelua

 

Syksy meni opiskelua opetellessa. Päivät olivat pitkiä, parhaimmillaan 11 tunnin pituisia. Illat ja viikonloput olivat lukemista ja tehtävien tekoa. Lisäksi olivat laboraatiotyöt joiden käytännön teknillinen osuus tehtiin koululla ja kirjalliset työt kotona. Muut taisivat kopioida labrat lähes suoraan aiemmilta vuosikursseilta saamistaan materiaaleista. Itse sain yhdeltä tutulta hänen labratyöt, mutta en kopioinut suoraan vaan poimin niistä oleellisen sekä etsin muuta tietoa kuhunkin työhön liittyen. Spectrum tietosanakirjasarja oli oiva lähde lähes kaikkiin labroihin. Naputtelin yömyöhään vuonna 1970 ostamaani Facit Privat matkakirjoituskonetta. Oli palkitsevaa hakea tietoa ja poimia ne omaan työhönsä. Lähteet jäivät lisäämättä, mutta työni eivät olleet suoraa kopiointia kuten muilla. Periaatteessa en tehnyt laboraatioitani muita varten vaan itselleni, että niistä olisi tarvittaessa hyötyä myös tulevaisuudessa.

 

Opiskeluinto alkoi laantua jo marraskuussa, mutta ilmeisesti muilla se laski nopeampaa tai opiskelutekniikkani kehittyi sillä keskiarvoni nousi koko opiskeluajan viimeisen syksyn notkahdusta lukuun ottamatta. 

 

Luokanvanhimpana järjestin rankan opiskelun oheen myös viihdettä saunailtojen muodossa. Toki osa porukasta olisi halunnut viettää saunailtoja joka viikko, mutta päädyin kahteen kertaan lukukaudessa. Kolmas poikani syntyi 13.12.1982 ja toisen saunaillan yhteydessä vietimme myös varpajaisia. Olin noudattanut Tuulosen Pekan ohjeita, en ollut ottanut ryyppyäkään koko syksyn aikana. Juhlistin sitten lapsen syntymää viidellä ravintola annoksella, enkä tuntenut olevani edes päihtynyt. Seuraavana aamuna totuus valkeni. Kolmen kuukauden raittius oli tehnyt tehtävänsä ja sen katkeamisen seurauksena oloni oli todella surkea. Ensimmäisen kerran elämässäni oksensin myös sapet. Koululle ehdin iltapäivällä juuri ennen opettaja poistumista ja sain ensimmäisen todistukseni tekusta.

 

Toisen luokan syksyllä kävimme Inarijärvellä Erkki Kuuvan mökillä. Pidin juttuja Lapin lumosta höpötyksenä. Täytyy myöntää, että oli siinä jotain tenhoa Erkin ohjatessa venettä kuunvalossa kohti mökkisaarta. Kalastimme ja nautimme Erkin mahtavista kokkauksista. Erinomainen reissu joka uusittiin vuotta myöhemmin isommalla porukalla.

 

Järjestin Teknillisellä oppilaitoksella (OAMK) myös karaten alkeiskurssit, jotka taitavat olla ainoat laatuaan. Vedin kurssin oppilaitoksen tiloissa vapaa-ajallani ja sille osallistui kohtuullinen määrä harrastuksesta kiinnostuneita. Kaikki kurssin loppuun suorittaneet saivat keltaisen vyön.

 

Insinööritoimisto Kupari Oy 1984 ja lomatyöt

 

Keväällä opiskelijakaveri kysyi, että lähdetäänkö kysymään Kuparilta suunnittelijan kesäduunia. Mietin, että millaisia suunnittelijantöitä, mutta suostuin. Toimiston aulassa törmäsin tuttuun mieheen, Markku Lassilaan ja tuumin, että tässäkö tämä nyt oli! Markku ei voinut olla tietämättä "kattoepisodistani" Kemiralla. Markku ohjasi meidät Tero Pentin luokse toimistonjohtajan ollessa asioilla. Tero tiedusteli haittaako teitä jos molemmat ovat haastattelun ajan hänen huoneessaan. Ei meillä mitään salaisuuksia ollut ja suostuimme siihen. Hetken kuluttua ovi aukesi ja johtaja Nyberg astui huoneeseen todeten, että täälläkö sitä ollaan toisen apuna. Hän osoitti minua ja komensi toimistoonsa.

 

En ole ollut sitä ennen enkä sen jälkeen yhtä tiukassa työhaastattelussa. Kysymyksiä sateli ja lopulta hän löi eteeni logiikkakaavioita kysyen niiden toimintaa. Yritin selitellä, mutta Nyberg sanoi ykskantaan, ettet sinä taida tietää. Myönsin, etten tiedä. Sitten hän tuumasi, että otamme harjoittelijan aluksi piirtäjän tehtäviin ja sitten myöhemmin suunnittelijaksi, jatkaen pysyykö sinulla tussi kädessä? Sanoin, että kyllä pysyy! Ettei vain tule tahroja, jatkoi Nyberg? Silloin minulla kiehahti, ryhdistäydyin tuolin syövereistä ja kysyin posket hehkuen, että ovatko teidän tussinne jotenkin erikoiset? Ja jatkoin, että olen harrastanut piirustusta ja käynyt taidepiirustuksessa Työväenopistolla, lisäksi teknillisen piirustuksen numeroni on 9!

 

Lopulta johtajan haastattelu päättyi ja vaihdoimme kaverin kanssa paikkaa. Haastattelun jälkeen hän kysyi, että suututinko minä Nybergin, kun tämä oli ollut niin äkäisenä. En suututtanut. Kaveri oli luullut Teron haastattelun jälkeen homman olevan jo selvä.

 

Juhani Nyberg kutsui minut vielä myöhemmin uusinta haastatteluun. Hän oli hyvin epäileväinen, että uskaltaisikohan hän ottaa minut töihin, kun oli ollut niin huonoja kokemuksia harjoittelijoista. Kysyin, etteivätkö he olleet piirtäneet mitä piti? Juhani tuumasi, että nyt ei ole kyse piirtämisestä vaan suunnittelusta eikä heillä ole aikaa opettaa. Totesin, että eihän siinä ole mitään ongelmaa, jos hommat eivät luista niin ei muuta kuin antaa potkut. Siihen hän, että sitäkö mieltä olet. Vastasin, että tietysti, mitä sellaisella miehellä tekee joka ei osaa tehdä töitään.

 

Palkkatoivomusta kysyttäessä totesin saavani asentajana 30 mk/h. Juhani kysyi, että oletko sinä valmis suunnittelija? En ollut ja minulle luvattiin aluksi 18 mk/h. Jos hoidan tehtäväni hyvin, palkka nousisi 24 mk/h. Minut valittiin ja kaveri, joka minua pyysi seurakseen haastatteluun, ei päässyt töihin. Täytyy sanoa, että hieman nolotti, sillä eihän tämän näin pitänyt mennä.

 

Nyberg ohjeisti, että täällä ei sitten aleta keksimään mitään uudelleen vaan kopioidaan jo olemassa olevia hyviksi koettuja suunnitelmia. Aluksi tein pienehköjä suunnittelutöitä vanhempien suunnittelijoiden apuna. Sitten Nyberg tuli tiedustelemaan, että missä se sinun kaverisi on, nyt hänellekin olisi töitä. Soitin hänelle, mutta hän oli päässyt Tampereen Valmetille hyviin töihin eikä halunnut vaihtaa harjoittelupaikkaa. Kysyin, että tietääkö hän ketään muuta vapaana olevaa henkilöä. Hän mainitsi Jorma Frimanin joka oli juuri valmistunut ja ilman töitä. Sain Jorman puhelinnumeron. Tiedustelin häneltä kiinnostaisiko suunnittelijan toimi Kuparilla ja pyysin kääntymään Nybergin puoleen.

 

Myöhemmin johtaja tuli kysymään, että mikä mies tämä Friman on? Sanoin, että hyvä mies hän on, vaikka en vielä silloin tuntenut Jormaa. Myöhemmin hän liittyi Kuparin vahvuuteen!

 

Juhani Nyberg antoi tehtäväkseni Virpiniemen liikuntaopiston ensimmäisen vaiheen sähkösuunnittelun, aika vaativa tehtävä kesätyöntekijälle. Arkkitehdin kanssa valitsimme sopivia valaisimia. Palavereissa jouduin olemaan kuin kokeneempikin suunnittelija. Kaikki oli täysin uutta ja ennen kokematonta. Lopulta suunnitelmat valmistuivat ja loma loppui. Suurena yllätyksenä sain hienon läksiäislahjan työkavereilta, elämäni ensimmäisen, se oli todella koskettava hetki! Työskentelin myös karvalakki- (syysloma) ja joululoman Kuparilla.

 

Viimeinen luokka ennen valmistumista

 

Koulussa Vesa Koivuaho oli ideoinut vapaaehtoista kurssia väylistä. Kolmannen luokan alkaessa sivutoiminen opettaja tuli vetämään tunteja ne olivatkin jotain aivan muuta. Hän vain totesi, että tätä hän on aiemminkin vetänyt. Me emme antaneet periksi, koska väylätekniikat nimikkeellä me olimme kurssia hakeneet ja sillä se oli myönnetty. Lopulta minun täytyi käydä rehtorin luona jonka jälkeen opettajakin nöyrtyi. Kovan työn hän joutui tekemään. Varmaankin mieti, että mihin soppaan hän oikein oli kätensä työntänyt. Itse en koko aiheesta mitään ymmärtänyt eikä moni muukaan paitsi Vesa.

Monosen tunneilla ohjelmoimme koulun Kit-prosessoria. Yhden kokeen tehtävänä oli toimivan ohjelman tekeminen jonka Mononen oli aiemmin opettanut. Kokeita jaettaessa Vesa Koivuaho oli saanut kyseisestä tehtävästä 0 pistettä. Vesa meni valittamaan, mutta Mononen ei hyväksynyt Vesan perusteluja. Lopulta hän käski Vesan hakemaan Kit ja syöttämään siihen oma ohjelmansa. Vesa nouti laitteen, latasi ohjelman joka toimi paremmin kuin opettajan ohjelma. Kokeen arvostelu meni täysin uusiksi Vesan ansiosta.

 

Luokkaretki Mallorcalle

 

Valmistauduimme koulun alusta alkaen luokkaretkeä varten keräämällä varoja. Oli joka viikkoiset Kossu arpajaiset johon osallistuivat myös opettajia. Fysiikanopettaja Myllylällä oli kerran onni myötä ja hän tuumasi, että eihän hän muuten mutta voihan sillä puhdistaa piirtoheitinkalvot.

 

Viimeisenä syksynä teimme luokkalehden johon hankimme juttuja ja mainoksia. Muutamat kovaäänisimmät olivat ensimmäisenä valittamassa, ettemme me mitään mainoksia saa. Siitä kimpaantuneena lähdin kiertämään polkupyörällä ympäri Oulua. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat yritykset olivat kohteita metsästäessäni mainoksia julkaisuumme. Joistakin minut potkaistiin melkein ulos, mutta joka kolmannesta kohteessa tärppäsi. Siinä meni liki kuukausi, enkä ehtinyt paljoa koulussa käydä. Tämän seurauksena kokeista tuli muutama surkea viitonenkin. Karkeasti arvioituna sain kerättyä liki kolmanneksen julkaisun mainoksista. Hyvästä luokkahengestä kertoo se, että oppilas, joka ei ollut lähdössä matkalle, hankki mainoksen lehteemme.

 

Teknologiakylän, joka oli vielä silloin Etu-Lyötyssä, eräästä yrityksestä ei luvattu mainosta. Kuitenkin meille luvattiin matkaevääksi alkoholipullon, joka olisi noudettavissa keväällä ennen lähtöämme. Palasin lunastamaan lupausta maaliskuun alussa 1985 ja johtaja oli kuin ällikällä lyöty. Hän totesi, että olen ensimmäinen joka tuli hakemaan hänen lupaamaansa lahjan. Toimistosta ei löytynyt juomaa jolloin hän kirjoitti avoimen sekin ja antoi sen minulle toivottaen hyvää matkaa.

 

Rehellinen kun olen, ostin yhden vodkapullon. Hankin vielä ison kertakäyttöruiskun ja mukeja. Lähtiessämme linja-autolla kohti Helsinkiä jaoin tämän juoman kaikkien kesken tasapuolisesti. Matkalla lentokentälle luokkakaverit luovuttivat minulle Citizen rannekellon hyvästä toiminnasta luokkamme eteen. Kiitos, se tuntui todella hyvältä!

 

Mallorcan reissu meni hyvin ja rahaa jäi vielä ylikin. Ennen koulun loppua kävimme vielä puolisoidemme kanssa syömässä Botnia Pubissa. Katsoimme myös matkalla kuvaamme kaitafilmit ja vietimme mukavan illan.

 

Työhakemuksia urakalla

 

Koska ensimmäisellä kesälomalla oli todella vaikea löytää kesätöitä ja päätin olla ajoissa tarjolla työmarkkinoille. Aloitin työnhaun jo marraskuussa 1984. Lähetin vajaassa puolessa vuodessa yli 30 hakemusta. Ensimmäinen haastattelu oli jo joulukuussa Paimiossa SLO Oy:ssä jossa kävin junalla samoin kuin Porin Kemiralla. Porissa minut kuskattiin haastattelun jälkeen rautatieasemalle Kemiran pääjohtajan Mersulla ja kyyti oli rehvakasta.

 

Kolmas haastattelu oli myynti-insinöörin vakanssiin Suomen Boforsille ja sen teki MPS. Elämäni ensimmäinen lentomatka oli Oulusta Helsinkiin. Haastattelu on tiukka, aikataulu ylittyi suuren kysymysmäärän vuoksi jolloin paluulennolle tuli kiire. Taksi juuttui Helsingin keskustan ruuhkaan liikennevalojen ollessa epäkunnossa. Sanoin kuskille, että pitäisi ehtiä lentokentälle jonka jälkeen hän hurjasteli pitkin jalkakäytäviä. Ehdin juuri lentokoneeseen, mutta se ei lähtenytkään aikataulun mukaisesti vaan seisoi kentällä. Sitten koneeseen tuli Liisa Jaakonsaari ja vasta sitten alkoi kotimatka. Todennäköisesti myös kansanedustaja oli juuttunut ruuhkaan. Arvovaltaisen henkilön ollessa kyseessä häntä odotettiin, tokkopa työnhaastattelussa ollutta opiskelijaa olisi näin palveltu.

 

Tiedustelin myöhemmin haastattelun tuloksia MPS:ltä. Korvani alkoivat punoittaa positiivisesta palautteesta. Testit olivat menneet erinomaisesti ja Suomen Boforsin oli ollut todella kiinnostunut, mutta heikko kielitaitoni oli pudottanut minut pois. Erityisesti ruotsikieli olisi täytynyt hallita ja sitä en osannut lainkaan. Niin lähellä se oli, ettenkö olisi jatkanut perinteitä ja alkanut myyntitykiksi kuten isäni.

 

Videon teko luokasta

 

Luokanvalvojamme Monosen Arska ehdotti, että tekisimme koulunloppuvaiheessa videon luokastamme koulun laitteilla. Tartuimme innoissamme toimeen Asko Lahtelan kanssa. Kuvasimme opiskelua, haastattelimme opettajia ja kaikkia luokkamme oppilaita. Sen jälkeen editoimme materiaalia nauhalta nauhalle ja lisäsimme musiikkia. Kuvan laatu ei sen aikaisilla laitteilla ollut kovinkaan hyvää. Kopioimme useampia VHS-kasetteja halukkaille.

 

Olen käynyt myöhemmin tiedustelemassa löytyisikö masternauhaa Oulun ammattikorkeakoulun Kotkantien kampukselta, mutta se on vuosikymmenten myötä hävinnyt jonnekin.

 

Koulun loppu ja työpaikka

 

Viimeinen haastattelu tärppäsi ja minut hyväksyttiin SIT:n palvelukseen Espooseen. Olin tiedustellut useaan otteeseen suunnittelijan paikka myös Oulun Kuparilta, saamatta vastausta. Tässä tilanteessa olin pakotettu tekemään työsopimuksen varman työpaikan ollessa tarjolla.

 

Luokanvalvoja totesi koulun loppuvaiheessa keskiarvoni olleen luokan kolmanneksi parhaan, mitä hieman epäilin. Sain todistukseni joka oli paras mitä olin mistään aiemmasta oppilaitoksesta saanut, olin siihen todella tyytyväinen. Elektroniikan opettaja Huikari tiedusteli vielä, että sainko ammattiaineiden labroista kympin? Hän ei ollut opettajan urallaan nähnyt niin hyvin ja huolellisesti laadittuja sekä materiaalin laajuudeltaan niin kattavia labratöitä. En saanut kuin kahdeksikon joka oli hyvä sekin. Silloinen luokanvalvoja Mononen piti pelkistetyn tiivistetyistä esityksistä, ei materiaalin ja sivujen määrästä. Toisaalta hän oli aivan oikeassa!

 

Olin kolmen opiskeluvuoden jälkeen teknikko ja hieman ihmeissäni, että näillä tiedoilla ja taidoillako sitä pitää heittäytyä työelämään?

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hankkija ja Wilhelm Schauman sekä koivukuitulinja 1976

 

Meitä lähti neljä kaveria kohti Pietarsaarta. Ensin asuimme vanhassa ahtaassa talossa keskustan tuntumassa. Kaverit houkuttelivat kylille, mutta kun en lähtenyt eivät sitten muutkaan sinne lähteneet. Iltaisin luin ensimmäisen sydänsiirron tehneen Christian Barnardin elämänkertaa.

 

Sitten koittivat Pentin synttärit ja totesin, että nyt voisimme lähteä juhlistamaan hänen merkkipäiviään. Porukka oli aluksi vastahankaan, mutta sitten aloimme ottamaan kuppia. Meikäläisen piti näyttää, että kyllä minä osaan ottaa jos on tarvetta. Lopulta lähdimme ravintolaan ja perille päästyämme huomasin ottaneeni pari ryyppyä liikaa. Muistan kuin eilisen päivän astuessamme muutaman portaan alas salin puolelle jolloin päässäni alkoi karuselli kiihdyttää pikkuhiljaa vauhtiaan. Nyt täytyi saada toimintaa ja vähän äkkiä, ettei olo huonone. Ainoa keino oli päästä tanssilattialle, mutta juuri kun saimme pöydän tanssiorkesteri lähti tauolle. Ikävä kyllä en kestänyt sitä vaan minun piti poistua miestenhuoneen puolelle.

 

Aikani vatsaani tyhjennettyä palasin takaisin salin puolelle. Kulkureitillä pöytään oli aula jossa baaritiski ja aulan vasemmalla puolella televisio josta kaikki tuijottivat Montrealin olympiakisoja. Humalani taso oli ennen  kokematon, onneksi en ole  vastaavasta myöhemmin kärsinyt. Olo oli kuin merikapteenilla jonka laiva on tuuliajolla. Jalkani eivät totelleet vaikka pää käski, hoipertelin nolona pitkin seiniä kaiteen luo josta portaat johtivat salin puolelle. Siihen päästyäni "hissi" alkoi kivuta uudelleen ylös karusellin päässäni kiihdyttäessä vauhtia. Ei muuta kuin takaisin pytylle. Tätä tapahtui muutaman kerran.

 

Aikaa kului korkeintaan pari tuntia, jonka jälkeen oloni palautui lähes normaaliksi. Palasin pöytään jossa eräs työkaverini oli ottanut tarpeeksi ja lähdin taluttamaan häntä kämpille. Olin kuin vesiselvä, kun raahasin kumppanini sänkyyn, sen jälkeen vetäydyin ansaitsemilleni yöunille. Tästä opin, että viina on viisasten juoma.

 

Ensimmäinen työtapaturma

 

Myöhemmin muutimme lomakylään jossa oli mukava mökkimajoitus. Uusi koivukuitulinja piti saada käyntiin ja paiskimme hommia urakalla. Vedimme katolla paksuja syöttökaapeleita. Kiireessä hyppäsin vajaata metriä alemmalle tasolle kun jalassani kirpaisi. Nostin koipea ja siinä oli puolenmetrin mittainen kakkosnelosen pätkä. Astuin toisella jalalla lankunpätkän päälle ja tempaisin sen irti jalasta ja jatkoin töitä. Jonkun ajan kuluttua työkengässäni,  vanhassa lenkkarissa, alkoi lotista. Otin kengän pois ja se oli täynnä verta. Lähdin tehtaan ensiapuklinikalle josta passitus terveysasemalle. Sain tarvittavat rokotukset ja loppuviikon sairauslomaa. Palasin takaisin tehtaalle odottamaan kyytiä Kokkolaan, että pääsisin kotiin.

 

Penskana tuli useinkin astuttua naulaan, mutta tämänkertainen oli kyllä kivuliain. Kellon lähetessä ilta kahdeksaa jalka oli todella kipeä, jos se hipaisikin jotakin tuntui kuin olisi saanut sähköisku jalkaan. Pääsin lopulta Kokkolan poikien kyydissä rautatieasemalle, josta junalla Ouluun, loppumatkan klikkasin kotiin. Pelkkä sängynpeitto kävi kipeää, oli se ensimmäinen työtapaturmani vaan niin hiton kipeä. On typerää pihistellä työkengissä ja tehdä kahdeksan tuntia  töitä vanhat "ronttoset" jalassa. Kyllä jalkineisiin kannattaa panostaa, hyvä turvakengät ovat kaiken a ja o!

 

Jalka parani, pääsin takaisin keikkatöihin ja iltaisin lenkille. Pentti oli kova lenkkeilemään ja päätin päihittää hänet syksyn 16 kilometrin Oulu-juoksussa. Pentti ei vain sillä kertaa osallistunutkaan, mutta hölkkä meni parin kuukauden treenillä aivan kohtuullisesti. Silloin vielä Juha Väätäisen nostattama juoksu innostus oli voimissaan. Pitkin maakuntia oli hölkkä-kisoja joihin osallistui porukkaa pilvin pimein! Nykyään ne ovat kuihtuneet lähes kokonaan.

 

Lopulta kiireet loppuivat ja sitä myöten keikka kauniissa Pietarsaaressa päättyi. Läksiäiset vietettiin, mutta jälleen reissukaverit halusivat jäädä vielä yhdeksi yöksi. Minä lähdin kotiin vaikka kaverit yrittivät yhteishengen nimissä vielä houkutella jäämään. Sitten yksi kysyi, että sinunko tämä puolikas Kossupullon on, ota se matkaan. Hieman "hattuuntuneena" tokaisin, että juo sinä se tai kaada sitten maahan ja huiskutin lähtiessä.

 

Vesionninen ja Postipankin kirjauskeskus 1976

 

Onneksi ei tarvinnut kauaa kotona venyä kun jo uusi urakka alkoi ainoastaan kilometrin päästä kotoa. Taas vanha Hankkijan kööri oli kasassa. Olimme Kuivalan Sepon kanssa "taisteluparina". Naureskelin, että Lihavainen on kuiva mutta Kuivala ei ole, sillä hän oli riski mies. Kerran hänen lapsensa ei ollut millään rauhoittua nukkumaan, oli vain itkenyt. Syynä oli se kun pikkukakkosen nukkumatti ei ollutkaan heittänyt sillä kertaa unihiekkaa!

 

Meillä oli mahtavat mestat, pitkiä suoria käytäviä joihin asensimme kaapelihyllyjä ja vedimme niille kaapeleita. Myös kaapelikouruja meni todella paljon suureen määrään toimistohuoneita. Todella helppoa ja nopeaa työskentelyä. Työnantajan kanssa tuli taistelua, koska he eivät olisi noudattaneet työehtosopimuksen mukaisia urakkahintoja. Lopulta pienen istumisen jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen.

 

Syksyllä kävin kiireapuna Citymarketin työmaalla Raksilassa. Kolmen marketin kompleksissa oli kova kilpailu siitä kuka ehtii avata ensimmäisenä, Eka-market, Prisma vai Citymarket. Kassoille täytyi saada sähköä ja huippuimurit katolla pyörimään. Siellä se Citymarket vieläkin seisoo Prisman vieressä. Ekamarkettia ei enää ole vaan sen paikalla on nyt 24 tunnin Sale. Niin ne vaan ajat muuttuvat.

 

Perhe kasvaa

 

Marraskuussa 1976 syntyi toinen poikani. Esikoisen synnytykseen en päässyt kun hän syntyi keisarileikkauksella. Vaikka valmennukset oli käyty jo kahdesti en päässyt toisenkaan synnytykseen kriittisellä hetkellä iskeneen flunssan vuoksi.

 

Keväällä 1977 huomasin mielenkiintoisen luonnonilmiön käydessäni ruokatunnilla lounastamassa kotona. Huonekaluliike Askon ja Iskun liput roikkuivat velttoina yhdentoista aikaan mennessäni kotiin lounaalle. Kun pyöräilin takaisin töihin kahdentoista kieppeillä liput liehuivat vaakasuorassa itää kohti. Maan lämmetessä ilmamassat nousivat ylöspäin imien korvausilmaa vielä jäässä olevalta mereltä. Tämä tapahtui lähes joka päivä.

 

Olin yhä ujo ja arka, pidin suuremmassa porukassa suuni kiinni ja kuuntelin. Mieleeni on kuitenkin syöpynyt se, kun kahvitauolla kaverit väittelivät asiasta joka oli minulle täysin selvä. Kerroin kuinka se todellisuudessa on. Tällöin nokkamies totesi, että Hannu puhuu harvoin mutta asiaa! Kyllä se lämmitti mieltä ja lämmittää vieläkin.

 

Sitten Hankkija antoi lopputilin kaikille lomauttamilleen asentajille. Sekin toivonkipinä sammui lopullisesti. Kaksi vuotta lomautettuna, jonka aikana oli ollut ainoastaan kaksi lyhyehköä komennuskeikkaa, Loviisaan ja Pietarsaareen.

 

Myös Postipankin kirjauskeskuksen työmaa alkoi hiljetä ja toukokuun lopulla sain lopputilin ja lomarahat Vesionniselta.

 

Kiersin kaikki asennusfirmat hakien töitä ja niitä luvattiin kolmesta paikasta lomien jälkeen elokuussa.

 

Lama tyrmäsi lopullisesti 1977

 

Kesä meni kohtuullisen turvallisella mielellä kesästä nauttien niin kuin työtön voi nauttia eli kituuttaen työttömyyspäivärahalla. Elokuussa iski karu arki, asennusliikkeet joihin oli sovittu töihin menosta ei töitä löytynytkään, kehotettiin vain kysymään kuukauden kuluttua uudestaan. Samoin kävi kaikissa kiertämissäni sähköalanyrityksissä. Tätä jatkui koko syksyn, talven ja kevään. Kerran kuussa kierros jonka tulos oli karu, nolla työpaikkaa. Kerta kerran jälkeen masennus syveni kohtuullisen suuren asuntolainan painaessa taakkana harteilla.

 

Uusia harrastuksia

 

Pientä lohtua toi Vapun aattona aloitettu squash harrastus Ilkka Hoolin kanssa. Aloittelijalle sattui elokuussa vakavahko tapaturma pallon osuessa oikeaan silmään. Sairaalassa todettiin silmän etukammioon vuotaneen verta. Muutama vuorokausi pitkällään laput silmillä opetti arvostamaan näön tärkeyttä. Lähtötarkastuksessa lääkäri kätteli ja sanoi, että onneksi olkoon olet toinen, ensimmäiseltä irtosi verkkokalvo. Monet moittivat harrastuksen kalleutta, mutta minusta puolituntia kerran viikossa oluttuopin hinnalla ei ollut kallista.

 

Talvella kävin harrastamassa taidetta työväenopistossa. Öljyvärimaalausta ja piirtämistä, kerran viikossa molempia. Matti Mikkola oli opettajana ja ensimmäisellä tunnilla saimme ohjeet harrastuksen vaatimien tarvikkeiden hankkimiseen. Toisella piirustustunnilla asettelin isoa paperia telineeseen ja katsoin aiemmin olleilta mallia kuinka piirustushiiltä pidetään kädessä. Etualan tuolille tuli istumaan nainen, enkä kiinnittänyt häneen huomiota. Tasan kello yhdeksäntoista hän heitti kylpytakin pois yltään alkaen poseerata alasti. Olihan se pienoinen järkytys, koska en ollut tiennyt moisesta. Nopeasti siihen tottui.

 

Oli yllättävän vaikeaa piirtää ihmishahmoa hiilellä isolle paperille. Piirustustaito kehittyi kerta kerralta. Piirtämässä kävi myös kehitysvammainen poika. Hän piirsi aivan eturivissä tikkuakkoja vihkoonsa, hihitteli ja piereskeli. Mallilta ei pettänyt pokka, mutta meillä muilla se meinasi pettää. Hänen äitinsä haki pojan ensimmäisen poseeraussession jälkeen joka kesti 15-20 minuuttia. Malli piti säännöllisin välein tauot, sillä samassa asennossa istuminen puolitoista tuntia on kova urakka. Nämä viikoittaiset taidehetket helpottivat hieman ahdistustani.

 

Vaimon saadessa työkeikkoja olin koti-isänä hoitaen kahta poikaani ja kotia. Muulloin pyöritimme kotia yhdessä. Naapurit katsoivat pitkään kun ripustin narulle kuivamaan pyykkejä tai tamppasin mattoja. Silloin oli erittäin harvinaista, että miehet tekivät naisten askareita.

 

Laitoin hakemuksia vapaisiin työpaikkoihin, ei tärpännyt. Selvitin ulkomaan kohteiden urakoitsijoita, Vesi-Pekka, YIT, ..... joihin lähetin hakemuksia. Ei mitään! Lopulta olin valmis työhön kuin työhön! Ei sekään auttanut.

 

Toukokuun alussa vuonna 1978 kiersin jälleen kaikki sähköliikkeet joista viimeisenä oli Sortavalan Sähkö. Koputin johtajan oveen ja minut pyydettiin sisään ja ehdin raottaa ovea jolloin Taskila tunnisti minut ja tiuskaisi kiivaaseen sävyyn, ettei töitä ole eikä tarvitse enää tulla kysymäänkään. Aiempi vastaus oli ollut, että tule kysymään kuukauden kuluttua. Oli kuin olisin saanut märän rätin päin kasvoja ja totaalinen romahdus oli lähellä.

 

Todellinen syy työllistymiseni esteelle selvisi vasta 80-luvun puolessavälissä!

 

Insinöörirakentajat ja Annalankangas 1978

 

Jälleen kerran apu löytyi lähempää kuin uskoinkaan. Isä oli tutustunut työnsä puolesta Insinöörirakentajat Oy:n toiseen omistajaan Antero Immoseen ja oli ottanut häneen yhteyttä. Antero oli pyytänyt käymään hänen luonaan. Olin aivan alamaissa Sortavalan sähkössä saamastani kohtelusta ja laahustin Immosen luokse.

 

Tuumat pilvet väistyivät hetkessä auringon edestä saadessani työpaikan rakennusliikkeen korjaamolla Haukiputaalla. Innostukseltani en huomannut kysyä edes palkan suuruutta.

 

Vuoden työttömyys vaikeutti hieman työhön sopeutumista. Myös työporukkaan tutustuminen oli hankalampaa kuin välittömillä rakennustyömailla. Vei puolisen vuotta ennen kuin pääsin sisään työyhteisöön ja tunsin kuuluvani joukkoon. Sen jälkeen olin tasavertainen osa työporukkaa.

 

Tuntipalkkani oli yllättävän alhainen ja uskaltauduin lopulta pyytämään palkankorotusta. Immonen venkoili aikansa perustellen alhaista palkkaani sillä, ettei minulla ollut oikeutta ajaa torninosturia kuten osalla korjausmiehistä. Totesin käyneeni kolmivuotisen ammattikoulun sähkölinjan ja toimineeni seitsemän vuotta sähköasentajana. Lopulta hän nosti palkan samaksi kuin muilla kokeneilla työntekijöillä.

 

Avioero ja ajokortti

 

Ikävänä episodina tälle aikajaksolle tuli myös avioero ja asunto-osakkeesta luopuminen. Positiivisena puolena oli veronpalautukset. Työttömänä ollessani saamistani urakkapohjista oli pidätetty reilusti veroa joista sain sitten takaisin mittava summa. Käytin sen rahan ajokortin suorittamiseen keväällä 1979. 

 

Aloitin vuoden vaihteessa 1979-80 karate harrastuksen. Ensimmäisen vyöarvon suoritettuani jäin usein omien harjoitusteni jälkeen alkaneelle alkeiskurssille apuvetäjäksi. Erään kerran päävetäjälle tuli yllättävä meno ja hän pyysi minua vetämään treenit. Olin kouluajoista lähtien kokenut valtaavaa esiintymispelkoa, mutta lupauduin silti hoitamaan harjoitukset. Porukan ollessa edessäni rivissä minulle tuli totaalinen blackout, enkä muistanut mitään komentoja. Onneksi katkos ei kestänyt kauaa ja sain lopulta langanpäästä kiinni vetäen kurinalaiset harjoitukset. Jälkeenpäin harjoitukseen osallistuneita kävi kiittämässä erinomaisista treeneistä. Kiitos karaten, jonka avulla pääsin eroon esiintymispelostani.

 

Seikkailu Helsingissä 1979

 

Lähdimme Oulun Karateseuran porukalla katsomaan Karaten EM-kisoja Helsinkiin vuonna 1979. Yövyin veljeni luona Koivukylässä ja hän vei minut Luupää-Datsunilla (Bluebird) katsomaan kisoja. Kävimme ennen kisojen alkua oluella ja veljeni jätti auton avaimet minulle lähtiessä saunomaan kotiinsa. Kehotin häntä ottamaan tujaukset Kossupullosta joka oli hänen luona olevassa kassissani.

 

Kisojen jälkeen meni autolle ja kokeilin miten se kulkee. Huomasin jarrujen toimivan huonosti ja ottavan vasta toisen polkaisun lopussa. Kun veljeni sitten tuli oletin hänen olevan "maistissa" ja jäin rattiin. Totesin jarrujen kunnon ja hän kävi lisäämässä jarrunestettä. Tarkoituksenamme oli mennä tansseihin ja lähdin ajamaan Urheilukatua pohjoista kohti. Lähtiessäni ylittämään Nordenskiöldinkatua tuli vasemmalta auto ja jarrutin, mutta ensi polkaisulla ei ollut mitään vastetta kuten oletin jarrunesteen lisäämisen jälkeen. Polkaisin hädissäni toisen kerran voimakkaasti jolloin jarrut menivät heti polkaisun alussa lukkoon ja auto puolsi pahasti, onneksi ei tullut törmäystä ja jatkoimme matkaa.

 

Hetken kuluttua kantaamme ajoi auto ja vilkaisin peiliin sen lähtiessä ohittamaan meitä, onneksi se oli vihreä Lada. Rinnalle päästyään sen sivuikkuna aukesi ja sieltä heilutettiin poliisin merkkiä. Hiljensin ja ajoin tienviereen. Eteen pysäköidystä autosta tuli nuori poliisi siviilivaatteissa ja yritin samalla etsiä käsijarrua sitä löytämättä. Veljeni komensi vierestä, että sammuta auto ja laita vaihde päälle. Sitten kysyttiin rekisteriotetta ja veljen ajokorttia joita kumpaakaan hänellä ei ollut mukana.

 

Poliisi käski ulos autosta ja alkoi syynätä sitä suurennuslasin kanssa. "Luupäästä" löytyi niin paljon vikoja, että kilvet oli poistettava. Poliisi pyysi työkaluja, mutta veljeni totesi lakonisesti, että teillähän ne työkalut täytyy olla kun kilpiä irrottelette! "Sinivuokko" alkoi käydä jo tosi kuumana veljen huomautteluista puhjeten lopulta kukkaan. Poliisi alkoi repiä rekkareita paljain käsin nitkuttaen ja välillä takamuksilleen lentäen sai ne lopulta irrotettua.

 

Sitten meidät komennettiin poliisiauton takapenkille ja lähdimme kohti Pasilan poliisiasemaa. Yritin toppuutella veljeä, mutta vauhtiin päästyään hän ei malttanut lopettaa. Sanailu jatkui hänen tivatessaan miksi vain meidän pitää todistaa henkilöllisyytemme mutta heidän ei? Poliisi vastasi, että näyttiväthän he poliisin pysäytysmerkkiä, johon veljeni, että niitähän saa Anttilan leluosastolta. Sitten fiksumpi, vänkärin puolella istuva, näytti poliisin virkamerkin kansia. Veljeni tuumasi, että noita taas saa kirjakaupasta ja kurotti niitä kohti. Silloin "kuumakalle" polkaisi jarrut pohjaan kääntyi vihaisesti velipoikaa kohti tempaisten poliisinmerkin hänen kädestään sihisten hampaitten välistä, että sitä ei tuommoisten käsiin anneta. Samalla siviilitakin liepeen alta vilahti virka-ase jolloin veljeni hiljeni hetkeksi.

 

Ensimmäinen puhallus

 

Pasilaan päästyämme veljeni pääsi taas vauhtiin, yritin vielä pehmentää tilannetta kertoen syyn veljen kiivauteen, avioero sekä muut vaikeudet. Laitoksella minun piti puhaltaa ja hieman ensimmäinen kerta jännitti sekä päivällä otetut oluet. Puhalsin varovasti, pyydettiin uutta puhallusta jonka suoritin hieman voimakkaammin, sitten kehotettiin puhaltamaan kunnolla ja tempaisin keuhkot tyhjäksi niin että poliisin tukka hulmusi. Ei viisari värähtänyt, onneksi. Sakkoja tuli 200 mk epäkuntoisella autolla ajosta.

 

Koska veljellä ei ollut ajokorttia häneltä otettiin sormenjäljet kuin suureltakin rikolliselta ja määrättiin tulemaan maanantaina takaisin papereiden kanssa. Sitten lähdimme kämpille. Veli vielä moitti minua, että hän on ollut vaikka kuinka monessa ratsiassa selviten niistä. Kyllä keljutti, kun olin aiheuttanut niin paljon harmia. Meni melkein koko yö miettiessä.

 

Kisojen jälkeen lähdimme takaisin Ouluun josta soitin veljelleni tiedustellen kuinka meni. Hän pyysi arvaamaan paljonko tuli, veikkasin 300 mk. Epäkuntoisen auton luovuttaminen toisen käyttöön sekä epäasiallinen käyttäytyminen maksoi 800 mk. Tekemättömälle tanssireissulle tuli aikamoinen hinta (540€ 2012 kursilla). Myöhemmin olen todennut veljelleni, että toisaalta se oli hyvä kun kävi näin. Hän olisi voinut menettää suuressa nopeudessa autonsa hallinnan jossa oli sakkorenkaat, takaa toinen jarruputki poikki josta tihkui nesteet vaikka hän oli sen litistänyt.

 

Ero oli ajanut veljen ahdinkoon ja hän joutui tekemään kahta työtä selvitäkseen. Päivät Sanomalla ja aamuyöllä lehtiä jakamassa. Nyt hänen työkalunsa oli pois pelistä mikä varmasti kiristi tilanteen äärimmilleen.

 

Aika sinisilmäinen

 

Sähkölaitteiden korjausta, työmaa- ja parakkisähköistyksiä, betonivalujen ja suurvalumuottien lämmityksiä. Pylväskengät tulivat tutuiksi pylväissä ja männyissä sähkölinjoja työmaalle vetäessä. Kokemuksen myötä oppi tunnistamaan yleisimmät vikapaikat ja myös rohkeus toimia itsenäisesti kasvoi. Tämän myötä sähkölaitteiden korjaaminen kävi nopeasti.

 

Työkaveri kysyi, että oletko huomannut kuinka eräs asentajakaveri puhuu palturia. Sinisilmäisenä olin uskonut kaikki hänen juttunsa! Työkaveri kehotti tarkkailemaan kyseistä henkilöä. Jonkun kertoessa mehevän jutun tämä suhari haukottelee ja kertoo hetken kuluttua kahta kovemman jutun. Näin sitten tapahtuikin, aina haukotuksen jälkeen hän pani aina monta kertaa paremmaksi. Hänen uskottavuutensa oli mennyttä!

 

Palloilulajit eivät sovi meikäläiselle. Työkaverit houkuttelivat pelaamaan lentopalloa josta en erinäisistä syistä pitänyt. Ajattelin voittaa ennakkoluuloni ja lähdin kokeilemaan. Toisella kerralla se sitten sattui, toinen urheiluvamma nilkan nivelsiteet revähtivät pahasti. Sitten Jouni Taskila houkutteli kyseiselle koululle punttitreeneihin. Ensimmäisellä kerralla kevyesti ja mietin onko tästä mitään hyötyä. Pukuhuoneessa alkoi hienoinen käsien vapina ja kotiin päästyä ei maito tahtonut vapinalta pysyä lasissa. Taisi se sittenkin vaikuttaa, uusi liikuntaharrastus.

 

Helsinkiin 1980?

 

Veljeni houkutteli minua muuttamaan Helsinkiin. Kesälomalla 1980 matkustin pääkaupunkiin ja kyselin sieltä töitä. Eräässä yrityksessä oli kiinnostusta, mutta johtaja pyysi minut parin viikon kojeajalle, nähdäkseen olisiko minusta työntekijäksi. Hänellä oli ollut huonoja kokemuksia asentajista insinööreihin joista ei ollut sähkömiehiksi. Työskentelin erään K-kaupan saneeraustyömaalla. Vapaa-aikana veljeni patisti selvittämään karateseuroja ja pääsisinkö harjoituksiin. Kävimme katsomassa Wadokan harjoituksia joita veti Tanskanen, ne tekivät suuren vaikutuksen. Kävin iltaisin treeneissä jotka olivat todella kovia.

 

Töissä testiajan umpeuduttua johtaja oli tyytyväinen työhöni ja olisin saanut työpaikan. Yritin neuvotella korkeampaa palkkaa, mutta hän ei suostunut siihen. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jäädä Insinöörirakentajien palvelukseen koska työsuhde oli tuttu ja turvallinen.

 

Haka osti Insinöörirakentajat ja byrokratia lisääntyi. Aiemmin korjaamoa pyöritti Niilo "Nikke" Kärkkäinen. Hänen johtamistyylinsä oli kuin Tuntemattoman sotilaan Koskella. Pidin hänen tavastaan kohdella alaisiaan. Sitten johtoporras kasvoi ja työntekijämäärän pysyessä ennallaan. Joka hommasta täytyi täyttää  lippuja ja lappuja. Tästä eteenpäin kirjasin tuntilappuuni työn kohdalle "Romujen korjaamista"!

 

Sitten oli kolmannen urheiluvamman vuoro. Olimme vetämässä kasarmin salilla karaten alkeiskurssia. Sen loppuessa apuvetäjä tuli pyytämään ottelemaan. Seuraavat vuorolaiset asensivat jo tennisverkkoa ja yritin kieltäytyä. Lopulta suostuin "matsaamaan" ja hyökkäsin puolihuolimattomasti vauhdilla muutamalla potkutekniikalla joista viimeisimmän kaveri torjui sillä seurauksella, että polven sisempi nivelside paukahti. Pari kuukautta kipsissä jonka jälkeen seuraksi jäi väljä polvi, "holokkipolovi" voisi joku sanoa. 

 

Libyan reissu oli lähellä 1981

 

Olin vielä metsästänyt niitä ulkomaan keikkoja ja nyt tärppäsi. Minut kutsuttiin haastatteluun YIT:lle Helsinkiin. Heillä oli lentokonehallien rakentaminen Libyaan ja he tarvitsivat sinne sähköasentajaa. Tiukan haastattelun jälkeen he tiedustelivat palkkatoivettani. Se oli 10'000 markkaa, sillä siellä täytyi tehdä töitä 10 tuntia viitenä päivänä viikossa ja lauantaina 8 tuntia ja ohjaisin samalla Filippiiniläisiä työntekijöitä. Suomen päivärahalla, olemassa olevalla tuntipalkalla ylityökorvauksineen kertyi palkka ja toiveeni oli puhtaana käteen. Haastattelija pyöritti päätään ja totesi palkan olevan maksimissaan 8'500 markkaa! Totesin paikan olevan kuin vankila, mutta vankilassa ei tarvitsisi paiskia hommia. Minä olen menossa tekemään töitä enkä viihteelle ja tämän vuoksi palkkani täytyy olla vähintään edellä mainittu puhtaana käteen. Haastattelija kysyi vielä, että sitäkö mieltä olet? Kyllä olin! Aikoivat ottaa yhteyttä seuraavalla viikolla. Ei kuulunut mitään, joten se keikka jäi tekemättä.

 

Muutoksia tulossa

 

Matkanvarrella minua toistuvasti houkuteltiin ja painostettiin jatko-opiskeluun, mutta en katsonut sitä tarpeelliseksi. Olin tyytyväinen sähkömies. Tekun lomien aikana korjaamolla oli työssä Rauno "Rane" Utoslahti joka houkutteli minua usein pyrkimään tietoliikenne puolelle. 1981 aloin seurustella ja tulevat appivanhemmat eivät oikein arvostaneet asemaani. En kuitenkaan ollut vieläkään kypsä ajatukselle opiskelusta. Lopulta byrokratia, Kärkkäisen "Niken" tilalle tullut työnjohtaja, jonka kanssa en tullut toimeen sekä aiempi paine laukaisivat käyntiin reaktion, joka sinkosi urani uudelle kiertoradalle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat