Kirjoitukset avainsanalla Jouko Laukka

Nuku nykyinen Valve sekä Kemira 1988-89

 

Rautaruukin jälkeen palasin instrumentointisuunnittelun lähteille Kemiralle jossa oli pieniä investointeja sekä kunnossapitoon liittyviä suunnittelutehtäviä.

 

Huhtikuussa oli jälleen haussa Kuparin squashmestari Tampereella. Kaksi otteluistani hävisin ja yhden voitin. Mestaruus meni Espooseen.

 

Tein telesuunnittelua Oulun kaupungin nuoriso- ja kulttuuritaloon antenni- ja puhelinverkkoon liittyen samoin kuin Ruukin vanhankotiin ja sairaalaan.

 

Koska olin Oulun toimiston urheiluvastaava, keräsin porukan Oulun ympärijuoksuun. Kävimme testaamassa kuntoa kahdesti. Ensin oli vuorossa Cooperin testi. Viikkoa myöhemmin lyhyempien osuuksien juoksijat hakivat tuntumaa 400 metriltä ja pitempien 800 metriltä. Oksasen Kari ja Laukan Jouko juoksivat 400 metriä alle minuutin joka on todella rivakkaa vauhtia. Toukokuun 15. päivänä kävimme sitten kirmaamassa ympärijuoksun työpaikkasarjassa reippailu mielessä. Taisi olla Kuparin toimiston ainoa osallistumiskerta ympärijuoksuun.

 

Airix:lta tuli soitto ja minua pyydettiin käymään johtajan luona. Sovimme palkasta ja siitä milloin tulisin taloon. Ilmoitin asiasta Nybergille joka alkoi tentata minua. Puhuin hänelle hieman muunneltua totuutta, että Airix:lta olisi pyydetty minua vaikka olinkin alun perin hakenut sinne itse. Johtaja puuskahti, että miten Airix rikkoo sopimuksen, ettei toisilta hankita suunnittelijoita. Sitten hän kysyi millainen tarjous sieltä tehtiin? Kerroin summan ja palkkani nousi reilummin ja samalla luvattiin muita etuja. Päätös jäädä oli helppo tehdä, koska arvostin suuresti Kuparia työpaikkana ja saadessani vielä sen mitä halusin. Jos palkankorotusta ei olisi tullut, olisin vaihtanut firmaa vaikkakin hyvin haikeana. Tämä jäi ainoaksi kerraksi vedättää tällä tavalla työnantajaa, jäi siitä sen verran paha maku.

 

Työkaverit halusivat pelata jalkapalloa ja sain hankittua vuoron Pohjois-Pohjanmaan ammattikoulun kentälle. Aluksi pelaajia oli kohtuullisesti, mutta sitten kävijämäärä kuihtui olemattomiin. Lopulta pelaamassa kävi Jorma Friman, minä ja poikani Jani, Timo ja Reima.

 

Osallistuimme toisen kerran Suomi juoksee viestiin. Tällä kertaa osallistujia oli kaksi autollista Oulun toimistolta. Lisäksi Oulun ympäristössä juoksivat yhteen osuuteen osallistuvat. Ala-Temmeksen koululta lähti toimistomme viimeinen 14 kilometrin osuus. Tämän osuuden juoksijat olivat jakaneet urakkansa neljään osaan siten, että molemmille tuli kaksi pätkää juostavaksi. Toinen juoksijoista jäi odottamaan viestikapulan saapumista ja veimme toisen noin 3,5 kilometrin päähän heidän omalle vaihtopaikalleen. Jätimme toisen autoistamme heille, että vapaavuorolainen voi siirtyä seuraavalle vaihtopaikalle. Lähdimme ajamaan toimistolle jolloin meitä tuli vastaan tiivis juoksijajoukko. Tähyilimme missä se meidän viestinviejämme on, emmekä huomanneet häntä. Jatkoimme matkaa ja kaukana ryhmän perässä tuli ensin ambulanssi ja sen perässä juoksijamme, joka ei noussut ambulanssiin heidän pyynnöistään huolimatta. Teimme U-käännöksen, otimme juoksijan kyytiin ja kuljetimme kapulaa autolla reilun kilometrin verran. Miehemme oli mennyt maitohapoille häntäpään haitariliikkeen vuoksi ja koska kyseessä oli hätätilanne teimme tämän luvattoman teon. Lopulta toinen juoksija suoritti koko osuuden lopun yksin.

 

Seuraavan työn vuoksi palasin Kiilakiventielle naputtelemaan Raahen Rautaruukilla olevan Kemiran Ilmakaasutehtaan Argonpuhdistuslaitoksen laitedokumentointia TP-järjestelmään. Tiedot olivat erittäin tärkeitä, koska laitoksen kunnossapito oli Rautaruukin harteilla.

 

Kupari Oy:n saranat eivät päässet ruostumaan 1988-89

 

Veljeni Pertti houkutteli perustamaan yritystä kimpassa hänen kanssaan. Tutkimme eri vaihtoehtoja ja kävimme jo neuvotteluja virkamies tasolla. Meillä alkoi olla valmis konsepti ja olimme todella pitkällä yrittäjänuralle siirtymisessä.

Samaan aikaa ennen niin arvostetun insinööritoimiston ovet kävivät entistä tiuhempaan tahtiin. Osasyynä oli varmaankin se, kun Pöyry oli ostanut Insinööritoimisto Kuparin säilyttäen kuitenkin sen nimen. Jorma Friman lähti Polartekille. Myös Juhani Nyberg, Tero Pentti, Markku Lassila sekä monet muut jättivät toimiston. Kemiralta tiedusteltiin usein mikä on osastopäällikköjen ja toimistonjohtajan tilanne, ketä sinne on tulossa? En voinut vastata, koska en tiennyt.

 

Kun saimme Ville Tulkin johtajaksi, kävin tiedustelemassa häneltä tilannetta, mutta tuntui kuin olisin ollut ilmaa. Ilmapiiri toimistolla muuttui tyystin toiseksi. Juhani Nybergillä oli aina toimistonsa ovi auki ja sinne sai mennä käymään milloin vain jos siellä ei ollut asiakasta. Juhani kiersi säännöllisesti suunnittelijoiden luona keskustellen heidän kanssaan ja tiedustellen töiden edistymistä. Villellä oli ovi tiukasti kiinni ja lukittuna, eikä häntä näkynyt suunnittelutiloissa työntekijöitä jututtamassa.

 

Järjestin Oulun toimiston toisen squashturnauksen. Koska kovat pelimiehet, Tero ja Markku eivät olleet Kuparilla joten päätin voittaa kisan. Hankkimani palkinnot olivat erinomaisia, yleismittari, paristoparranajokone sekä muuta mukavaa, kaikille jotakin. Kohtasin loppuottelussa Jouko Laukan, jonka olin yleensä voittanut. Erätilanne oli tiukka 2-2, tällöin Jouko osasi entisenä kilpaurheilijana muuttaa pelitempoa ja voitti lopulta 3-2. Kyllä häviö harmitti ja vielä enemmän mittarin menettäminen. Voittaja pyöritteli palkintoja käsissään ja tuumasi, että varmasti tämä yleismittari on arvokkaampi, mutta mitä minä sillä tekisin, joten otan tämän partakoneen. En tiedä tekikö Jouko valintansa hyvää hyvyyttään vai tosissaan, mutta ainakin minä olin onnellinen saadessani sen mittarin.

 

Johtaja pääkallonpaikalta kävi näyttämässä kalvoja ja puhumassa mitäänsanomattomia korulauseita. Tuntui kuin kaikki jättäisivät uppoavan laivan. Risto Halmetojan kuiskatessa korvaani, että älä kerro kenellekään, lähden Lassilan Markun firmaan, oli viimeinen pisara. Olin olettanut Riston vaihtavan viimeisenä työnantajaa. Näytti siltä kaikki tutut häipyisivät pois ja erinomainen työyhteisö hajoaisi, jolloin minulle iski harvinainen migreenikohtaus ja päätin lähteä kotiin. Kohtauksen hellittäessä soitin Timo Hiltuselle ja kysyin töitä Polartekilta. Timo totesi, että hän oli odottanut jo pitkään soittoani ja pyysi käymään luonaan.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Palkanneuvottelut 1986

 

Kysyin talvella palkankorotusta ja Juhani lupasi nostaa minut suoraan C-palkkaryhmään. Lakisääteisten palkankorotusten aikaan sain tilinauhan, jossa oli tehty normaali lakisääteinen prosenttikorotus sekä puolitus ei muuta. Menin johtajan huoneeseen ja kysyin missä se lupaamasi palkankorotus on? Hän totesi sen olevan siinä. Minä siihen, että tämähän on minulle kuuluva normaali korotus, ei se mitä lupasit. Juhani jatkoi, ettet sinä kuulu C-ryhmään. Pyysin tarkistamaan työsopimuksen. Silti hän totesi sen olevan siinä! Koska palkkani ei ollut noussut lupauksen mukaiseen C-ryhmään, alkoi sappeni kuplia uhkaavasti. Kysyin Nybergiltä, että tietääkö hän mitä sellaiset miehet voivat tehdä, jotka eivät pidä lupauksiaan? Hän ei tiennyt joten kerroin sen hänelle, sellaiset miehet saavat vetää hameen päälleen. Johtajan posket alkoivat punehtua ja seinille vilkuillen hän kysyi, että uhkailenko minä häntä? En uhkaillut. Korotusta ei voinut enää tehdä koska palkkatiedot olivat menneet jo pääkonttorille Espooseen. Sihisin hampaitteni välistä, että katsotaan ja poistuin huoneesta.

 

Jonkun ajan kuluttua johtaja tuli kertomaan, että hän on tehnyt voitavansa eikä ratkaisu ole enää hänen kädessään. Seuraavan kuun tilinauhan tultua palkkani oli noussut alkuperäisestä 5600 markasta C-ryhmän mukaiseen 6500 markkaan.

 

Myöhemmin eräs työkaveri opasti painostamaan palkkaneuvotteluissa firman vaihdolla vaikka ei sellaista olisi tekemässäkään. Ei minusta turhalla uhkaamiseen ollut, mutta päätin varmistaa seuraavan ylimääräisen palkankorotuksen siten, ettei siitä tarvitse käydä tuollaista taistelua.

 

Komennuksella Kuparin Espoon toimistolla 1986

 

Keväällä 1986 olimme Timo Hiltusen kanssa kiireapuna Kuparin pääkonttorilla Espoossa. Yövyimme Hotelli Espoossa ja kuljimme taksilla töihin vaikka meitä oli kehotettu käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Timo vain totesi, ettei me kuljeta bussilla.

 

Ihmettelin erään kerran aamupalalla, että mitä pitkiä tyttöjä täällä oikein on ruokailemassa. Viikonloppuna kotona selvisi ketä he olivat. Miss Suomi ehdokkaat olivat yöpyneet samassa hotellissa kuin me. Aivan tavallisen näköisiä tyttöjä he olivat, eivät mitenkään poikkeuksellisia kevyessä aamuehostuksessa.

 

Timo siirtyessä Insinööritoimisto Polartek Oy:n sähköosaston vetäjäksi kävin vielä yksin Espoossa. Kuljin taksilla kuten Timonkin kanssa. Sitten Oulussa matkalaskuja kuitattaessa Lassilan Markku tinkasi, että miksi olet kulkenut taksilla et bussilla? Samalla tavalla olin menetellyt kuten Timonkin kanssa. Markku vaan jatkoi, että eihän se Espoon toimisto tällaisia maksa. Lopulta korvaukset tulivat tilille kuten kuuluikin.

 

Toukokuun 10. päivänä kävimme Kuokkasen Arin kanssa Kuparin squashturnauksessa Tampereella. Ari pärjäsi paremmin, minä hieman heikommin. Muuten hyvä reissu, mutta kotimatkalla ja illan hämärtyessä huomasimme etteivät firman Mazdan ajovalot toimineet. Onneksi eräällä huoltoasemalla oli avulias ja osaava huoltomies joka sai ne pelaamaan.

 

Rautaruukki ja toinen kohtaaminen 1986-87

 

Sitten tuli täysin uuden ja ainutlaatuisen laitoksen suunnittelu Raahen Rautaruukille, Suomen ensimmäisen koksaamon ja vieläkin ainoan. Suunnittelut tehtiin silloisella Rautaruukin pääkonttorilla Hiirosessa Kiilakiventiellä. Projektipäällikkönä oli Pentti Ramstedt jonka alaisena tulisin olemaan vuosien varrella useammassa projektissa. Minun osalle tuli Koksipatterin ja Kuivasammutuslaitoksen instrumentoinnin- sekä kaasuvalvonnansuunnittelu. Mukana Kuparilta olivat myös Jorma Friman, Samuel Rousu ja Veli-Pekka Karinen. Rautaruukin henkilökunta ei halunnut käyttää uutta suunnittelun TP-järjestelmää, jolla oli tehty suunnittelua vasta masuunilla. Opettelin syöttämään järjestelmään koksaamon instrumentointiin liittyvät tiedot. Nyttemmin järjestelmä on vaihtunut Almaan.

 

Koksaamotoimitus tuli silloisesta Neuvostoliitosta. Koska laitos oli suomalaisille ja raahelaisille täysin uusi, ei haluttu vaarantaa sen takuita. Mittaukset ja ohjaukset tulivat toimittajalta. Kuitenkin laitokseen rakennettiin rinnalle myös länsimaiset mittaukset sekä valmiudet automaatiojärjestelmä Damatic Classicin säädöille. Takuun päätyttyä laitos muutettaisiin Damaticin ohjaamaksi.

 

Kaasuvalvonnan suunnittelun oli aloittanut Elektro Dynamo, mutta se oli jäänyt kesken. Jatkoin siitä mihin se oli jäänyt. Myöhemmin Elektro Dynamolta tuli käymään Ahti Auno, hän oli opettanut minua tekussa. Ahti arvosteli suunnitelmiani, että miksi jokaiselta Co-anturilta on tuotu hälytys automaatiojärjestelmään, eikä pelkästään yhteishälytystä kaasuhälytys-keskukselta? Ahdin mielestä se oli järjestelmän inputtien tuhlausta. Ahdin lähdettyä menin tiedustelemaan Pentti Ramstedtilta, että olinko tehnyt suunnitelmat päin prinkkalaa? Pentti rauhoitteli, että olet tehnyt juuri kuten pitääkin. Hälytyksistä täytyi saadaan historiatieto miltä anturilta ja milloin se oli tullut, jolloin kaasuvuodon paikallistaminen olisi helppoa. Ahdin tullessa seuraavan kerran käymään perustelin miksi suunnitelmat olivat sellaiset kuin olivat. Ahti meni hiljaiseksi ja pelonsekainen kunnioitukseni opettaja-auktoriteettia kohtaan hälveni.

 

Mikkelin panttivankidraama tapahtui 8.-9.81986 ja sitä tuli seurattua todella tarkasti sekä ihmeteltyä Karhu-ryhmän edesottamuksia. Myös Paavo Haavikko otti rajusti kantaa poliisin toimintaan.

 

Kuvassa olen poikieni kanssa :)
Kuvassa olen poikieni kanssa :)

Järjestin lokakuun lopulla Oulun toimiston ensimmäisen squashturnauksen. Hankin kisoihin palkinnot ja eniten pisteitä saanut sai valita ensimmäisenä ja vähiten viimeisenä. Ratkaisevassa ottelussa lentopallovirtuoosi Markku Lassila päihitti minut voimakkailla iskulyönneillä. Hävisin suoraan eräluvuin 3-0.

 

Pikkujoulut lähenivät ja hoidin pikkujoululahjat toistamiseen. Jäimme Jorma Pirilän kanssa pakkaamaan lahjat työajan jälkeen. Eräs lahjoista oli puinen ja pelkistetty leikkuulauta. Etsimme suuren laatikon, käärimme lahjan paksuun paperikerrokseen ja viimeistelimme paketin kauniilla joulupaperilla.

 

Pikkujouluissa pukkien meno meinasi karata käsistä. Lahjat olivat numeroidut ja jokainen kävi nostamassa itselle ”arvan”. Kun lahjat olivat jaettu eräs henkilö tuli valittamaan lahjaksi saamastaan leikkuulaudasta, että hän sai ainoastaan tällaisen ja arvonta täytyy suorittaa uudestaan. Hei, tämänhän piti olla leikkimielistä touhua!

 

Lahjoja jäi vielä jäljelle ja suoritimme uuden arvonnan niin että mukana oli myös tyhjiä arpoja. Valittajan kohdalle osui kaunis pöytävalaisin jonka jälkeen hän oli tyytyväinen. Päätin lopettaa tämän hyväntekeväisyyden tähän.

 

Kertausharjoitukset 1988

 

Suunnittelutoimisto Airix haki suunnittelijoita ja lähetin sinne hakemukseni. Minua pyydettiin haastatteluun, mutta heillä ei ollut juuri sillä hetkellä tarjota töitä. Kului liki vuosi niin, että kiinnostustani tiedusteltiin aina aika ajoin. Myönsin olevani edelleen kiinnostunut.

 

Postista tuli kutsu kertausharjoituksiin ja anoin niistä vapautusta koksaamon suunnittelun kiireellisyyden vuoksi. Jouduin kuitenkin lähtemään kevättalvella Sodankylään. Tehtävien jaossa minut oli merkitty heitin mieheksi kevyelle kranaatinheittimelle. Ilmoitin komppanian päällikölle, että herra kapteeni, en ole koskaan edes nähnyt kranaatinheitintä. Kapteeni totesi olleen niin paljon poisjääntejä, että autokuljettajastakin oli tehty lataaja, joten kyllä sinusta tehdään heitinmies.

 

Pakkasta oli kireimmillään -35°C mutta se ei tuntunut niin kylmältä varusteiden ollessa paljon kehittyneempiä kuin  1972. Telttamajoituksessa nukuttiin untuvamakuupusseissa ja yöllä oltiin vartiossa lämpimässä sissitakissa.

 

Loppuvaiheessa olleen sotaharjoituksen aamuna oli tutun kylmää. Minulla oli eväänä myös suklaata. Etenimme pikkuhiljaa välillä pysähdellen. Koko päivä meni suksilla sään lämmetessä pikkuhiljaa. Oletin kuntoni olevan kohtuullisen hyvä, mutta loppumatkasta en meinannut päästä tienpenkan yli ja tuntui, että nukahdan seisaalleen. Hämmästelin oloani! Porukassa oli mukana lievästi alkoholisoituneita kavereita Tuirasta, jotka eivät olleet hiihtäneet armeijan jälkeen, mutta he vain jaksoivat. Kaikki voimani olivat valuneet Sodankylän hangille. Teltan pystytyksen jälkeen vaihdoin vaatteet jotka olivat läpimärät hiestä. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että uupumiseni aiheutti voimakas nestehukka. Olin ylipukeutunut aamun pakkasen vuoksi ja sään lauhtuessa muutamaan pakkasasteeseen! Lämpöhalvaus voi tulla myös talvella!

 

Kuparille tuli suunnittelijaksi myös luokkakaverini Esko Ruotsalainen. Eskon päivitti jossakin vaiheessa Lielahden voimalaitoksen piirustuksia kärsivällisesti. Punakynäversioita tuli pilvin pimein ja Esko joutui selvittämää mitkä niistä olivat viimeisimpiä ja asennusten mukaisia. Hämmästelin hänen hermojen hallintaa, oli se niin työläs ja kimurantti projektin loppuhoito.

 

Juhani Nyberg oli visionääri, hän oli hankkinut toimistolle tietokoneyksikön, jolla tehtiin suurten projektien suunnitelmia. Vain muutama korkeasti koulutettu henkilö osasi ja sai niitä käyttää. Hämmästelin, että kuinka se tapahtuu ja miten hiirellä oikein operoidaan suurella digitointipöydällä. Juhani totesi, että tulevaisuudessa kaikkien suunnittelijoiden työpöydällä on oma tietokone jolla hän hoitaa kaikki suunnitteluun liittyvät työt. Tuntui utopistiselta ajatukselta piirustuslautoja täynnä olevassa toimistossa.

 

Suomi juoksee viesti sekä muuta liikuntaa 1988

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa oli Suomi juoksee viesti. Joukkueemme no 177 oli koottu Oulun ja Espoon Kuparilta sekä Pöyryltä. Oulun toimistolta oli Kaamasen osuuksille lähdössä useampikin juoksija, mutta lopulta olimme Esko Ruotsalaisen kanssa ainoat lähtijät. Avuksemme Kuparia edustamaan lähti Nybergin luvalla silloinen vaimoni joka oli Pohjois-Pohjanmaan parhaita naiskestävyysjuoksijoita.

 

Mazda oikutteli jälleen, lasinpyyhkijöiden vivuston irrotessa boorista juuri sateen alkaessa. Silloin huomasi kuinka tärkeät pyyhkijät ovatkaan. Vettä tihuutti ja kävimme pyytämässä eräältä huoltoasemalta lainaksi lasinpesulastan, jolla yritimme parantaa näkyvyyttä. Lopulta ehdimme vaihtopaikalle Kaamaseen, josta juoksimme osuutemme kauniissa kesäyössä. Palautimme lasinpesulastan huoltoasemalle takaisin tullessa.

 

Seuraavat etappimme olivat Rovaniemen paikkeilla ja siellä Paula juoksi kaksi pitkää osuutta yhteen putkeen, matkaa kertyi noin 32 kilometriä. Muut juoksijat hämmästelivät hänen suoritustaan.

 

Viimeiset osuudet juoksimme Eskon kanssa Kärsämäen molemmin puolin. Harmi vain, että Eskolle tuli osuutensa loppuvaiheessa rasitusvamma polveen ja hänellä teki tiukkaa päästä vaihtoon. Juoksu oli vaihdon tapahtuessa useita minuutteja myöhässä! Ihmettelin alkumatkassa kärkijuoksijoiden vauhdin jakoa, sillä se oli huomattavasti hitaampaa kuin määritelty 5:20/km vaikka olisi pitänyt jo kuroa kiinni aikataulua. Viimeisillä kilometreillä vauhti alkoi kiihtyä, ollen jo alle viiden minuutin ja juoksijoita tuli selkä edellä vastaan. Siinä vaiheessa karsta alkoi irrota omasta "koneesta" ja juoksu sujui nautittavasti. Luovutin kapulan 16 kilometrin osuuteni jälkeen Pöyryn porukalle. Meidän urakka oli siltä osin ohi.

 

Vaimon ensimmäinen maraton

 

Suomi juoksee tapahtuma innosti Paulaa niin, että hän halusi juosta maratonin. Simossa oli 29.8 PSM-maraton johon hän ilmoittautui ilman suurempia valmisteluja. Pyysin toimitusjohtajalta lainaa firman autoa ja hän lupasi VW Golfin. Kisassa oli mukana kokenut maratoonari Asta Peura, jota kehotin Paulan seuraamaan. Jos lopussa olisi vielä voimia, hän voisi yrittää omaa ratkaisua.

 

Miesten kisassa oli mukana juoksija Irlannista joka eteni kärjen mukana. Kisan aikana tarjosin Paulalle urheilujuomaa noin 15 minuutin välein. Paula malttoi juosta Astan kannoilla ainoastaan 10 kilometriä, jonka jälkeen hän lähti yleisön kannustamana juoksemaan omaa vauhtiaan. Yritin toppuutella häntä siinä onnistumatta.

 

Tarkalleen 30 kilometrin kohdalla tuli vastaan se kuuluisa seinä. Paula päätti keskeyttää koska hänen kehonsa oli kuin tulessa. Pyysin häntä jatkamaan, sillä aika olisi hyvä vaikka hän kävelisi loppumatkan. Hieroin uupuneen juoksijan jalkoja ja levitin niihin linimenttiä. Juoksu jatkui ja edellä näköetäisyydellä hoiperteli Irlantilainen jonka hiilihydraattivarannot olivat myös loppuneet.

 

Asta ohitti Paulan ja hänestä tuli Pohjois-Suomen mestari ajalla 2:56:20. Paula oli toinen kelvollisella tuloksella 3:11:00, ei paha ensikertalaiselle. Kilpailun loppuvaiheissa suoritetusta 12 kilometrin "verryttelystä" oli se hyöty, ettei aloittelijan paikat kipeytyneet lainkaan.

 

Syyskuussa järjestettiin henkilökunnalle yleisurheilun kolmiottelu, 100 m, pituushyppy ja kuulantyöntö. Lopputulokset laskettiin kymmenottelun pistetaulukon mukaisesti. Kevytrakenteinen Jouko Laukka, entinen seiväshyppääjä, voitti kisan. Kuulaakin hän työnsi melkein yhtä pitkälle kuin firman mörssärit. Jouko vain totesi, että nopeus on voimaa!

 

Koksaamo valmistui ja kävin paikanpäällä Raahessa ainoastaan yhden kerran. Päivitin asennusten loppuvaiheessa kahteen kenttäkoteloon tehdyt muutokset myös suunnitelmiin. Aloin päästä pikkuhiljaa sinuiksi instrumentointisuunnittelun kanssa.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat