Hankkija ja Typpi Oy 1971

 

Oli perjantai ja siivouspäivä kun vanhempani hermostuivat saamattomuuteeni. He soimasivat minua, että aikuinen mies vaan makaa toimettomana saamatta työttömyyspäivärahaa eikä edes yritä päästä töihin. Kimpaannuin siitä niin, että hyppäsin polkupyörän selkään ja ajoin kaupunkiin. Päätin etten palaa kotiin ennen kuin olen löytänyt töitä. Soitin Heinäpäässä puhelinkopista kaikkiin Oulun sähköliikkeisiin. Minut pyydettiin haastatteluun Hankkijalle, Luukkosen sähköön sekä Hammarin sähköön. Tästä opin, että töitä täytyy hakea aktiivisesti ottamalla yhteyttä suoraan työnantajaan joko puhelimitse ja vielä parempi on mennä henkilökohtaisesti paikanpäälle kysymään, sillä se antaa positiivisen kuvan työnhakijasta.

Hankkijalta luvattiin töitä. Hammarin sähkössäkin ilmapiiri vaikutti myönteiseltä, siihen asti kunnes pyysin aikaa harkita tarjousta. Silloin työnjohtaja totesi töykeästi, että sitten ei käy! Luukkosen sähkö antoi reilusti aikaa miettiä.

 

Viikonloppuna tein valinnan ja se oli Hankkija. Ilmoitin Luukkoselle, että valitsin toisen firman. Ilmoittauduin Hankkijalla Matti "Möykkä-Matti" Moisiolle ja hän ohjasi minut silloisen Typen Seoslannoitelaitoksen saneeraustyömaalle. Siellä oli nokkamiehenä sodassakin ollut Jaakko "Jaska" Kaukolahti. Mukava mies jonka mielestä myös nuorille täytyy antaa mahdollisuus näyttää kykynsä. Vahingosta viisastuneena, vaikkakin hieman myöhässä, liityin myös Sähköliittoon.

 

Koska työtä ei voinut tehdä urakalla saimme tuntipalkan päälle 40%:n työkohtaisuuslisän. Työolosuhteet olivat todella likaiset. Tehtaan palokunta oli pessyt lannoitepölyn pois kaapelihyllyiltä ja sen jäljiltä oli joka paikassa märkää lannoite lillinkiä joka haavaan joutuessa poltti kuin suola. Revimme vanhat kaapelit hyllyiltä ja purimme moottorit sekä muut sähkölaitteet uusien tieltä.

 

Korkea työmaa eikä palkassakaan ollut moittimista

 

Purkutöiden valmistuttua alkoivat asennustyöt jolloin työvoimaa täytyi lisätä. Vanhat ”patut” totesivat työmaalle tullessa, ettei me tuolla työkohtaisuuslisällä tehdä yhtään mitään, jos se ei nouse 70%:iin lyömme perseet ketoon. Nokkamies yritti rauhoitella porukkaa, mutta se ei auttanut. Lopulta tiukkojen neuvottelujen jälkeen lisä nousi takautuvasti 70%:iin. Olin tehnyt töitä jo kuukauden ja kaikkiin tekemiini tunteihin sekä ylityöprosentteihin tuli jälkikäteen 30%:a lisää. Olivat ne rehvakkaita tilejä. Annoin isälle ja äidille puolet jokaisesta kahdenviikon palkasta ja he meinasivat pyörtyä koska summat olivat suurempia kuin isän kuukausipalkka, vaikka hän oli ollut tukkumyyjänä 25 vuotta. Toki he olivat myös tyytyväisiä ja ylpeitä pojastaan!

 

Parin kuukauden sisällä olin urani toisessa huippukohdassa, 100 metriä korkeassa betonipiipussa. Kun minulle selvisi, että sen sähköistäminen on seuraava tehtäväni, kävin kiipeämässä piipun puoleen väliin katsomaan miltä sieltä näyttää. Lentoestevalojen aukosta maisemia katsoessani tuntui kuin piippu olisi huojunut. Alas tullessani kerroin työkavereille tapahtuneesta. He hekottelivat, että ei se piippu ole huojunut, kyllä nyt Hannua taisi huimata!

 

Seuraavana päivänä nousimme piipun kyljessä olevalla rakennushissillä sen huipulle laskemaan asennettavat kaapelit alas. Tuuli oli navakampi kuin edellisenä päivänä. Yhtäkkiä kaverit tarrasivat kiinni kaiteesta kiroten, että hitto vie tämähän huojuu ja totesivat, että totta sinä puhuit!

 

Kun kaapelit oli laskettu alas, alkoi armoton proppaaminen. Työskentelimme työparin kanssa saaden työkohtaisuus- ja korkeanpaikanlisää. Turvavälineinä olivat kypärä sekä pylväshommiin tarkoitettu turvavyö. Se oli hoikalle pojalle niin väljä, että nokkamies joutui kiristämään vyötä kahden lenkin väliltä narulla jotta se pysyisi ylläni. Ei ollut turvakenkiä, kuulo-, hengitys eikä silmäsuojaimia. Voitte vain kuvitella sen äänen kun iskuporakone huutaa korvan juuressa hoosiannaa betoni piipun vahvistaessa ääntä! Mitä se vaikuttaa kuuloon? Sen jälkeen on ollut parempi pitää puhelinluuria vasemmalla korvalla!

 

Tikkaiden turvakehikosta sai hyvä tuen poratessa. Kovametalliteriä meni heinähäkillinen, sillä kiveen tai rautaan osuessa poranterän hehkui punaisena ja kovametallipalan tinaukset sulivat jolloin se tipahti, kun sen otti pois reiästä. Ei ollut Hiltejä vaan AEG:n kierrosporakone joka vinkui kuin lentokone.

 

Vakava vaaratilanne

 

Kilpailimme usein, tauoille mentäessä ja työpäivän päättyessä, kumpi ehtii ensin maanpinnalle. Toinen lähti hissillä ja toisen tullessa tikkaita myöten. Kerran 25 metrin korkeudessa olevan levähdystason kohdalla jalkani lipesi tikkaiden puolalta ja jäin roikkumaan yhden käden varassa. Se liippasi niin läheltä, että säikähdykseltä selvittyä täytyi istahtaa tasolle huilaamaan sydämen hakatessa kiivaasti.

 

Tikkaita ylöspäin kavutessa yritin alittaa minuutin haamurajaa sitä saavuttamatta. Seoslannoitteella oli aluesähköasentajana lupsakan letkeä Markku Lassila joka tuumasi rauhallisesti, että kyllähän tuonne alle minuutissa pääsee. Epäilin suuresti hänen puheitaan, jolloin hän päätti kokeilla. Kisa käynnistyi ja ennen minuutin täyttymistä Markku heilutti isoa kouraansa piipun päältä. En tiennyt vielä silloin Markun olevan kuuluisaa Lassiloiden urheilijasukua. Törmäsin Markkuun myös myöhemmin muissa ympyröissä, mutta siitä sitten tuonnempana.

 

"Möykkä-Matti" ja Jorma "Hessu" Mettovaara tulivat työmaalle ja lähdimme tarkistamaan piipputyömaata. Puolessa välissä Matti kysyi, että voiko nousun keskeyttää? Mettovaara totesi, ettei voi. Me muut kävimme piipun päällä Matin jäädessä hissiin. Seuraavana päivänä hän oli todennut konttorilla, että hänen jalkansa ovat todella kipeät! Matti oli jännittänyt niin hissin heilumista ja vaappumista liitoskohtien kohdalla ja hissin lattianakin oli vain vaneri. Toki hissin olisi voinut pysäyttää kesken matkan ja palata takaisin alas, mutta kiusaahan se pienikin kiusa on, taisi Jorma ajatella.

Usein tuli pyyntöjä muilta tehtaalla työskenteleviltä käyttää heitä huipulla. Kerrankin tuli lauma naisia sekä karskin näköinen mies. Pääsimme 15 metrin korkeuteen, kun mies jo istahti hissin nurkkaan puristaen rystyset valkoisina verkkoseinää. Naiset kävivät kierroksen piipun päällä miehen istuessa hiljaa hississä. Laskeutumisen loppuvaiheessa mies nousi ylös puhumatta mitään, hän taisi testata korkeanpaikankammoaan huonolla menestyksellä.

 

Voin sanoa, että olin urani huipulla sekä fyysisesti että taloudellisesti enkä ole vastaavaan asemaan sen jälkeen päässyt.

 

Hankkija ja Kemi Oy 1972

 

”Sekapaskan” saneeraus tuli lopulta valmiiksi ja seurasi siirto komennukselle Kemi Oy:n (Metsä Fibre) massatehtaalle. Lähdimme köröttelemään maanantaina 3.1.1972 klo 05:20 Liedeksen Kalevin Fiat 600:lla kohti Kemiä. Kalevi vain ajoi, koska minulla ei ollut ajokorttia. Otimme mukaan viikon varusteet ja makuupussit, koska paikanpäällä oli vain parakkimajoitus. Illan koittaessa "Kaltsu" kysyi, että lähdetäänkö yöksi kotiin. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, koska seurustelin ensimmäisen vaimoni kanssa. Pidettyämme vain puolentunnin ruokatauon pääsimme kotimatkalle jo klo 15:30.

 

Parakkiasutuksessa joillakin asentajilla meni aikaa lujaa. Kerrankin muutama asentaja oli mennyt ruokatunnilla hakemaa pankista käteistä rahaa, silloin ei ollut pankki- eikä luottokortteja. Yksi kavereista oli pyörtynyt kassajonossa josta hänet oli viety sairaalaan. Hänen sokeri- sekä muut arvot olivat olleet pielessä reilun ryyppäämisen johdosta. Myöhemmin tämä asentaja sai lopputilin.

 

Aniskarhun murahtelua

 

Olin päässyt tutustumaan anislikööriin erään kaverin tarjotessa ryypyt Lääketieteenlaitoksen työmaalla ja sen pirteä maku jäi mieleeni. Vielä silloin oli joillakin tapana aloittaa naukkailu perjantaina iltapäivällä. Pyysin perjantaina Kemissä erästä työkaveria tuomaan Alkossa Anislikööriä sekä jotain muuta mukavaa viikonlopuksi. Mikähän piru häntä puraisi kun sain liköörin kyytipojaksi Karhuviinapullon. Tämän yhdistelmä sekä sen vaikutukset viikonloppuun ovat syöpyneet syvälle muistini sopukoihin. Sitä karhua ei ole ollut ikävä.

 

Eräs perheellinen työkaveri esitteli naisten puhelinnumeroita almanakastaan ja pomminvarmaa tapaa jolla hän vältti vaimon epäilykset. Puhelinnumerot olivat allekkain ja hän oli lopuksi tehnyt yhteenlaskun numeroista jotta ne näyttäisivät palkkalaskelmilta. Kaikkea se pettäjäntie teettää.

 

Yhden ainoan kerran yövyimme Kemissä, kun eräs työ täytyi saada valmiiksi kyseisen päivän aikana ja siinä meni sen verran myöhään. Sitä rataa se meni, hiton kuumia työkohteita tai sitten hytistä pakkasviimassa katolla huippuimureita asentaessa.

 

Työt vähäksi aikaa ”telakalle”

 

Lopetin työt helmikuussa varusmiespalvelukseni alkaessa jonka jälkeen Kalevi ajeli Kemissä yksin syksyyn saakka. Kesällä hän oli rakentanut omakotitaloa töiden ohessa. Yöunet olivat jääneet usein muutamaan tuntiin, kun hän oli taas lähtenyt kohti Kemiä. Yhden kerran hän oli torkahtanut rattiin ja herännyt soran rapinaan, onneksi ei ollut käynyt pahemmin. Raskas työ, pitkä työmatka sekä rakennustyön rasitukset ja stressi olivat aiheuttaneet hänelle sairauslomaan johtaneen vatsahaavan minun ollessa Hiukkavaarassa.

 

P/S Olemme liki kolmasosan elämästämme töissä, mutta kuinka vähän siitä ajasta tallennamme valokuvina ja videoina. Itse olen pyrkinyt näppäämään jonkun valo-/digikuvan, kaitafilmannut pätkän tai videoinut tovin, vaikkakin aivan liian harvoin. Ei muuta kuin kamerat esiin koska se on nykyään niin helppoa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka on aloittanut myös kirjoittelun. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita onkin kertynyt jo yli 400.

Blogiarkisto

Kategoriat