Kirjoitukset avainsanalla squash

Nuku nykyinen Valve sekä Kemira 1988-89

 

Rautaruukin jälkeen palasin instrumentointisuunnittelun lähteille Kemiralle jossa oli pieniä investointeja sekä kunnossapitoon liittyviä suunnittelutehtäviä.

 

Huhtikuussa oli jälleen haussa Kuparin squashmestari Tampereella. Kaksi otteluistani hävisin ja yhden voitin. Mestaruus meni Espooseen.

 

Tein telesuunnittelua Oulun kaupungin nuoriso- ja kulttuuritaloon antenni- ja puhelinverkkoon liittyen samoin kuin Ruukin vanhankotiin ja sairaalaan.

 

Koska olin Oulun toimiston urheiluvastaava, keräsin porukan Oulun ympärijuoksuun. Kävimme testaamassa kuntoa kahdesti. Ensin oli vuorossa Cooperin testi. Viikkoa myöhemmin lyhyempien osuuksien juoksijat hakivat tuntumaa 400 metriltä ja pitempien 800 metriltä. Oksasen Kari ja Laukan Jouko juoksivat 400 metriä alle minuutin joka on todella rivakkaa vauhtia. Toukokuun 15. päivänä kävimme sitten kirmaamassa ympärijuoksun työpaikkasarjassa reippailu mielessä. Taisi olla Kuparin toimiston ainoa osallistumiskerta ympärijuoksuun.

 

Airix:lta tuli soitto ja minua pyydettiin käymään johtajan luona. Sovimme palkasta ja siitä milloin tulisin taloon. Ilmoitin asiasta Nybergille joka alkoi tentata minua. Puhuin hänelle hieman muunneltua totuutta, että Airix:lta olisi pyydetty minua vaikka olinkin alun perin hakenut sinne itse. Johtaja puuskahti, että miten Airix rikkoo sopimuksen, ettei toisilta hankita suunnittelijoita. Sitten hän kysyi millainen tarjous sieltä tehtiin? Kerroin summan ja palkkani nousi reilummin ja samalla luvattiin muita etuja. Päätös jäädä oli helppo tehdä, koska arvostin suuresti Kuparia työpaikkana ja saadessani vielä sen mitä halusin. Jos palkankorotusta ei olisi tullut, olisin vaihtanut firmaa vaikkakin hyvin haikeana. Tämä jäi ainoaksi kerraksi vedättää tällä tavalla työnantajaa, jäi siitä sen verran paha maku.

 

Työkaverit halusivat pelata jalkapalloa ja sain hankittua vuoron Pohjois-Pohjanmaan ammattikoulun kentälle. Aluksi pelaajia oli kohtuullisesti, mutta sitten kävijämäärä kuihtui olemattomiin. Lopulta pelaamassa kävi Jorma Friman, minä ja poikani Jani, Timo ja Reima.

 

Osallistuimme toisen kerran Suomi juoksee viestiin. Tällä kertaa osallistujia oli kaksi autollista Oulun toimistolta. Lisäksi Oulun ympäristössä juoksivat yhteen osuuteen osallistuvat. Ala-Temmeksen koululta lähti toimistomme viimeinen 14 kilometrin osuus. Tämän osuuden juoksijat olivat jakaneet urakkansa neljään osaan siten, että molemmille tuli kaksi pätkää juostavaksi. Toinen juoksijoista jäi odottamaan viestikapulan saapumista ja veimme toisen noin 3,5 kilometrin päähän heidän omalle vaihtopaikalleen. Jätimme toisen autoistamme heille, että vapaavuorolainen voi siirtyä seuraavalle vaihtopaikalle. Lähdimme ajamaan toimistolle jolloin meitä tuli vastaan tiivis juoksijajoukko. Tähyilimme missä se meidän viestinviejämme on, emmekä huomanneet häntä. Jatkoimme matkaa ja kaukana ryhmän perässä tuli ensin ambulanssi ja sen perässä juoksijamme, joka ei noussut ambulanssiin heidän pyynnöistään huolimatta. Teimme U-käännöksen, otimme juoksijan kyytiin ja kuljetimme kapulaa autolla reilun kilometrin verran. Miehemme oli mennyt maitohapoille häntäpään haitariliikkeen vuoksi ja koska kyseessä oli hätätilanne teimme tämän luvattoman teon. Lopulta toinen juoksija suoritti koko osuuden lopun yksin.

 

Seuraavan työn vuoksi palasin Kiilakiventielle naputtelemaan Raahen Rautaruukilla olevan Kemiran Ilmakaasutehtaan Argonpuhdistuslaitoksen laitedokumentointia TP-järjestelmään. Tiedot olivat erittäin tärkeitä, koska laitoksen kunnossapito oli Rautaruukin harteilla.

 

Kupari Oy:n saranat eivät päässet ruostumaan 1988-89

 

Veljeni Pertti houkutteli perustamaan yritystä kimpassa hänen kanssaan. Tutkimme eri vaihtoehtoja ja kävimme jo neuvotteluja virkamies tasolla. Meillä alkoi olla valmis konsepti ja olimme todella pitkällä yrittäjänuralle siirtymisessä.

Samaan aikaa ennen niin arvostetun insinööritoimiston ovet kävivät entistä tiuhempaan tahtiin. Osasyynä oli varmaankin se, kun Pöyry oli ostanut Insinööritoimisto Kuparin säilyttäen kuitenkin sen nimen. Jorma Friman lähti Polartekille. Myös Juhani Nyberg, Tero Pentti, Markku Lassila sekä monet muut jättivät toimiston. Kemiralta tiedusteltiin usein mikä on osastopäällikköjen ja toimistonjohtajan tilanne, ketä sinne on tulossa? En voinut vastata, koska en tiennyt.

 

Kun saimme Ville Tulkin johtajaksi, kävin tiedustelemassa häneltä tilannetta, mutta tuntui kuin olisin ollut ilmaa. Ilmapiiri toimistolla muuttui tyystin toiseksi. Juhani Nybergillä oli aina toimistonsa ovi auki ja sinne sai mennä käymään milloin vain jos siellä ei ollut asiakasta. Juhani kiersi säännöllisesti suunnittelijoiden luona keskustellen heidän kanssaan ja tiedustellen töiden edistymistä. Villellä oli ovi tiukasti kiinni ja lukittuna, eikä häntä näkynyt suunnittelutiloissa työntekijöitä jututtamassa.

 

Järjestin Oulun toimiston toisen squashturnauksen. Koska kovat pelimiehet, Tero ja Markku eivät olleet Kuparilla joten päätin voittaa kisan. Hankkimani palkinnot olivat erinomaisia, yleismittari, paristoparranajokone sekä muuta mukavaa, kaikille jotakin. Kohtasin loppuottelussa Jouko Laukan, jonka olin yleensä voittanut. Erätilanne oli tiukka 2-2, tällöin Jouko osasi entisenä kilpaurheilijana muuttaa pelitempoa ja voitti lopulta 3-2. Kyllä häviö harmitti ja vielä enemmän mittarin menettäminen. Voittaja pyöritteli palkintoja käsissään ja tuumasi, että varmasti tämä yleismittari on arvokkaampi, mutta mitä minä sillä tekisin, joten otan tämän partakoneen. En tiedä tekikö Jouko valintansa hyvää hyvyyttään vai tosissaan, mutta ainakin minä olin onnellinen saadessani sen mittarin.

 

Johtaja pääkallonpaikalta kävi näyttämässä kalvoja ja puhumassa mitäänsanomattomia korulauseita. Tuntui kuin kaikki jättäisivät uppoavan laivan. Risto Halmetojan kuiskatessa korvaani, että älä kerro kenellekään, lähden Lassilan Markun firmaan, oli viimeinen pisara. Olin olettanut Riston vaihtavan viimeisenä työnantajaa. Näytti siltä kaikki tutut häipyisivät pois ja erinomainen työyhteisö hajoaisi, jolloin minulle iski harvinainen migreenikohtaus ja päätin lähteä kotiin. Kohtauksen hellittäessä soitin Timo Hiltuselle ja kysyin töitä Polartekilta. Timo totesi, että hän oli odottanut jo pitkään soittoani ja pyysi käymään luonaan.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Palkanneuvottelut 1986

 

Kysyin talvella palkankorotusta ja Juhani lupasi nostaa minut suoraan C-palkkaryhmään. Lakisääteisten palkankorotusten aikaan sain tilinauhan, jossa oli tehty normaali lakisääteinen prosenttikorotus sekä puolitus ei muuta. Menin johtajan huoneeseen ja kysyin missä se lupaamasi palkankorotus on? Hän totesi sen olevan siinä. Minä siihen, että tämähän on minulle kuuluva normaali korotus, ei se mitä lupasit. Juhani jatkoi, ettet sinä kuulu C-ryhmään. Pyysin tarkistamaan työsopimuksen. Silti hän totesi sen olevan siinä! Koska palkkani ei ollut noussut lupauksen mukaiseen C-ryhmään, alkoi sappeni kuplia uhkaavasti. Kysyin Nybergiltä, että tietääkö hän mitä sellaiset miehet voivat tehdä, jotka eivät pidä lupauksiaan? Hän ei tiennyt joten kerroin sen hänelle, sellaiset miehet saavat vetää hameen päälleen. Johtajan posket alkoivat punehtua ja seinille vilkuillen hän kysyi, että uhkailenko minä häntä? En uhkaillut. Korotusta ei voinut enää tehdä koska palkkatiedot olivat menneet jo pääkonttorille Espooseen. Sihisin hampaitteni välistä, että katsotaan ja poistuin huoneesta.

 

Jonkun ajan kuluttua johtaja tuli kertomaan, että hän on tehnyt voitavansa eikä ratkaisu ole enää hänen kädessään. Seuraavan kuun tilinauhan tultua palkkani oli noussut alkuperäisestä 5600 markasta C-ryhmän mukaiseen 6500 markkaan.

 

Myöhemmin eräs työkaveri opasti painostamaan palkkaneuvotteluissa firman vaihdolla vaikka ei sellaista olisi tekemässäkään. Ei minusta turhalla uhkaamiseen ollut, mutta päätin varmistaa seuraavan ylimääräisen palkankorotuksen siten, ettei siitä tarvitse käydä tuollaista taistelua.

 

Komennuksella Kuparin Espoon toimistolla 1986

 

Keväällä 1986 olimme Timo Hiltusen kanssa kiireapuna Kuparin pääkonttorilla Espoossa. Yövyimme Hotelli Espoossa ja kuljimme taksilla töihin vaikka meitä oli kehotettu käyttämään julkisia kulkuneuvoja. Timo vain totesi, ettei me kuljeta bussilla.

 

Ihmettelin erään kerran aamupalalla, että mitä pitkiä tyttöjä täällä oikein on ruokailemassa. Viikonloppuna kotona selvisi ketä he olivat. Miss Suomi ehdokkaat olivat yöpyneet samassa hotellissa kuin me. Aivan tavallisen näköisiä tyttöjä he olivat, eivät mitenkään poikkeuksellisia kevyessä aamuehostuksessa.

 

Timo siirtyessä Insinööritoimisto Polartek Oy:n sähköosaston vetäjäksi kävin vielä yksin Espoossa. Kuljin taksilla kuten Timonkin kanssa. Sitten Oulussa matkalaskuja kuitattaessa Lassilan Markku tinkasi, että miksi olet kulkenut taksilla et bussilla? Samalla tavalla olin menetellyt kuten Timonkin kanssa. Markku vaan jatkoi, että eihän se Espoon toimisto tällaisia maksa. Lopulta korvaukset tulivat tilille kuten kuuluikin.

 

Toukokuun 10. päivänä kävimme Kuokkasen Arin kanssa Kuparin squashturnauksessa Tampereella. Ari pärjäsi paremmin, minä hieman heikommin. Muuten hyvä reissu, mutta kotimatkalla ja illan hämärtyessä huomasimme etteivät firman Mazdan ajovalot toimineet. Onneksi eräällä huoltoasemalla oli avulias ja osaava huoltomies joka sai ne pelaamaan.

 

Rautaruukki ja toinen kohtaaminen 1986-87

 

Sitten tuli täysin uuden ja ainutlaatuisen laitoksen suunnittelu Raahen Rautaruukille, Suomen ensimmäisen koksaamon ja vieläkin ainoan. Suunnittelut tehtiin silloisella Rautaruukin pääkonttorilla Hiirosessa Kiilakiventiellä. Projektipäällikkönä oli Pentti Ramstedt jonka alaisena tulisin olemaan vuosien varrella useammassa projektissa. Minun osalle tuli Koksipatterin ja Kuivasammutuslaitoksen instrumentoinnin- sekä kaasuvalvonnansuunnittelu. Mukana Kuparilta olivat myös Jorma Friman, Samuel Rousu ja Veli-Pekka Karinen. Rautaruukin henkilökunta ei halunnut käyttää uutta suunnittelun TP-järjestelmää, jolla oli tehty suunnittelua vasta masuunilla. Opettelin syöttämään järjestelmään koksaamon instrumentointiin liittyvät tiedot. Nyttemmin järjestelmä on vaihtunut Almaan.

 

Koksaamotoimitus tuli silloisesta Neuvostoliitosta. Koska laitos oli suomalaisille ja raahelaisille täysin uusi, ei haluttu vaarantaa sen takuita. Mittaukset ja ohjaukset tulivat toimittajalta. Kuitenkin laitokseen rakennettiin rinnalle myös länsimaiset mittaukset sekä valmiudet automaatiojärjestelmä Damatic Classicin säädöille. Takuun päätyttyä laitos muutettaisiin Damaticin ohjaamaksi.

 

Kaasuvalvonnan suunnittelun oli aloittanut Elektro Dynamo, mutta se oli jäänyt kesken. Jatkoin siitä mihin se oli jäänyt. Myöhemmin Elektro Dynamolta tuli käymään Ahti Auno, hän oli opettanut minua tekussa. Ahti arvosteli suunnitelmiani, että miksi jokaiselta Co-anturilta on tuotu hälytys automaatiojärjestelmään, eikä pelkästään yhteishälytystä kaasuhälytys-keskukselta? Ahdin mielestä se oli järjestelmän inputtien tuhlausta. Ahdin lähdettyä menin tiedustelemaan Pentti Ramstedtilta, että olinko tehnyt suunnitelmat päin prinkkalaa? Pentti rauhoitteli, että olet tehnyt juuri kuten pitääkin. Hälytyksistä täytyi saadaan historiatieto miltä anturilta ja milloin se oli tullut, jolloin kaasuvuodon paikallistaminen olisi helppoa. Ahdin tullessa seuraavan kerran käymään perustelin miksi suunnitelmat olivat sellaiset kuin olivat. Ahti meni hiljaiseksi ja pelonsekainen kunnioitukseni opettaja-auktoriteettia kohtaan hälveni.

 

Mikkelin panttivankidraama tapahtui 8.-9.81986 ja sitä tuli seurattua todella tarkasti sekä ihmeteltyä Karhu-ryhmän edesottamuksia. Myös Paavo Haavikko otti rajusti kantaa poliisin toimintaan.

 

Kuvassa olen poikieni kanssa :)
Kuvassa olen poikieni kanssa :)

Järjestin lokakuun lopulla Oulun toimiston ensimmäisen squashturnauksen. Hankin kisoihin palkinnot ja eniten pisteitä saanut sai valita ensimmäisenä ja vähiten viimeisenä. Ratkaisevassa ottelussa lentopallovirtuoosi Markku Lassila päihitti minut voimakkailla iskulyönneillä. Hävisin suoraan eräluvuin 3-0.

 

Pikkujoulut lähenivät ja hoidin pikkujoululahjat toistamiseen. Jäimme Jorma Pirilän kanssa pakkaamaan lahjat työajan jälkeen. Eräs lahjoista oli puinen ja pelkistetty leikkuulauta. Etsimme suuren laatikon, käärimme lahjan paksuun paperikerrokseen ja viimeistelimme paketin kauniilla joulupaperilla.

 

Pikkujouluissa pukkien meno meinasi karata käsistä. Lahjat olivat numeroidut ja jokainen kävi nostamassa itselle ”arvan”. Kun lahjat olivat jaettu eräs henkilö tuli valittamaan lahjaksi saamastaan leikkuulaudasta, että hän sai ainoastaan tällaisen ja arvonta täytyy suorittaa uudestaan. Hei, tämänhän piti olla leikkimielistä touhua!

 

Lahjoja jäi vielä jäljelle ja suoritimme uuden arvonnan niin että mukana oli myös tyhjiä arpoja. Valittajan kohdalle osui kaunis pöytävalaisin jonka jälkeen hän oli tyytyväinen. Päätin lopettaa tämän hyväntekeväisyyden tähän.

 

Kertausharjoitukset 1988

 

Suunnittelutoimisto Airix haki suunnittelijoita ja lähetin sinne hakemukseni. Minua pyydettiin haastatteluun, mutta heillä ei ollut juuri sillä hetkellä tarjota töitä. Kului liki vuosi niin, että kiinnostustani tiedusteltiin aina aika ajoin. Myönsin olevani edelleen kiinnostunut.

 

Postista tuli kutsu kertausharjoituksiin ja anoin niistä vapautusta koksaamon suunnittelun kiireellisyyden vuoksi. Jouduin kuitenkin lähtemään kevättalvella Sodankylään. Tehtävien jaossa minut oli merkitty heitin mieheksi kevyelle kranaatinheittimelle. Ilmoitin komppanian päällikölle, että herra kapteeni, en ole koskaan edes nähnyt kranaatinheitintä. Kapteeni totesi olleen niin paljon poisjääntejä, että autokuljettajastakin oli tehty lataaja, joten kyllä sinusta tehdään heitinmies.

 

Pakkasta oli kireimmillään -35°C mutta se ei tuntunut niin kylmältä varusteiden ollessa paljon kehittyneempiä kuin  1972. Telttamajoituksessa nukuttiin untuvamakuupusseissa ja yöllä oltiin vartiossa lämpimässä sissitakissa.

 

Loppuvaiheessa olleen sotaharjoituksen aamuna oli tutun kylmää. Minulla oli eväänä myös suklaata. Etenimme pikkuhiljaa välillä pysähdellen. Koko päivä meni suksilla sään lämmetessä pikkuhiljaa. Oletin kuntoni olevan kohtuullisen hyvä, mutta loppumatkasta en meinannut päästä tienpenkan yli ja tuntui, että nukahdan seisaalleen. Hämmästelin oloani! Porukassa oli mukana lievästi alkoholisoituneita kavereita Tuirasta, jotka eivät olleet hiihtäneet armeijan jälkeen, mutta he vain jaksoivat. Kaikki voimani olivat valuneet Sodankylän hangille. Teltan pystytyksen jälkeen vaihdoin vaatteet jotka olivat läpimärät hiestä. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että uupumiseni aiheutti voimakas nestehukka. Olin ylipukeutunut aamun pakkasen vuoksi ja sään lauhtuessa muutamaan pakkasasteeseen! Lämpöhalvaus voi tulla myös talvella!

 

Kuparille tuli suunnittelijaksi myös luokkakaverini Esko Ruotsalainen. Eskon päivitti jossakin vaiheessa Lielahden voimalaitoksen piirustuksia kärsivällisesti. Punakynäversioita tuli pilvin pimein ja Esko joutui selvittämää mitkä niistä olivat viimeisimpiä ja asennusten mukaisia. Hämmästelin hänen hermojen hallintaa, oli se niin työläs ja kimurantti projektin loppuhoito.

 

Juhani Nyberg oli visionääri, hän oli hankkinut toimistolle tietokoneyksikön, jolla tehtiin suurten projektien suunnitelmia. Vain muutama korkeasti koulutettu henkilö osasi ja sai niitä käyttää. Hämmästelin, että kuinka se tapahtuu ja miten hiirellä oikein operoidaan suurella digitointipöydällä. Juhani totesi, että tulevaisuudessa kaikkien suunnittelijoiden työpöydällä on oma tietokone jolla hän hoitaa kaikki suunnitteluun liittyvät työt. Tuntui utopistiselta ajatukselta piirustuslautoja täynnä olevassa toimistossa.

 

Suomi juoksee viesti sekä muuta liikuntaa 1988

 

Kesä-heinäkuun vaihteessa oli Suomi juoksee viesti. Joukkueemme no 177 oli koottu Oulun ja Espoon Kuparilta sekä Pöyryltä. Oulun toimistolta oli Kaamasen osuuksille lähdössä useampikin juoksija, mutta lopulta olimme Esko Ruotsalaisen kanssa ainoat lähtijät. Avuksemme Kuparia edustamaan lähti Nybergin luvalla silloinen vaimoni joka oli Pohjois-Pohjanmaan parhaita naiskestävyysjuoksijoita.

 

Mazda oikutteli jälleen, lasinpyyhkijöiden vivuston irrotessa boorista juuri sateen alkaessa. Silloin huomasi kuinka tärkeät pyyhkijät ovatkaan. Vettä tihuutti ja kävimme pyytämässä eräältä huoltoasemalta lainaksi lasinpesulastan, jolla yritimme parantaa näkyvyyttä. Lopulta ehdimme vaihtopaikalle Kaamaseen, josta juoksimme osuutemme kauniissa kesäyössä. Palautimme lasinpesulastan huoltoasemalle takaisin tullessa.

 

Seuraavat etappimme olivat Rovaniemen paikkeilla ja siellä Paula juoksi kaksi pitkää osuutta yhteen putkeen, matkaa kertyi noin 32 kilometriä. Muut juoksijat hämmästelivät hänen suoritustaan.

 

Viimeiset osuudet juoksimme Eskon kanssa Kärsämäen molemmin puolin. Harmi vain, että Eskolle tuli osuutensa loppuvaiheessa rasitusvamma polveen ja hänellä teki tiukkaa päästä vaihtoon. Juoksu oli vaihdon tapahtuessa useita minuutteja myöhässä! Ihmettelin alkumatkassa kärkijuoksijoiden vauhdin jakoa, sillä se oli huomattavasti hitaampaa kuin määritelty 5:20/km vaikka olisi pitänyt jo kuroa kiinni aikataulua. Viimeisillä kilometreillä vauhti alkoi kiihtyä, ollen jo alle viiden minuutin ja juoksijoita tuli selkä edellä vastaan. Siinä vaiheessa karsta alkoi irrota omasta "koneesta" ja juoksu sujui nautittavasti. Luovutin kapulan 16 kilometrin osuuteni jälkeen Pöyryn porukalle. Meidän urakka oli siltä osin ohi.

 

Vaimon ensimmäinen maraton

 

Suomi juoksee tapahtuma innosti Paulaa niin, että hän halusi juosta maratonin. Simossa oli 29.8 PSM-maraton johon hän ilmoittautui ilman suurempia valmisteluja. Pyysin toimitusjohtajalta lainaa firman autoa ja hän lupasi VW Golfin. Kisassa oli mukana kokenut maratoonari Asta Peura, jota kehotin Paulan seuraamaan. Jos lopussa olisi vielä voimia, hän voisi yrittää omaa ratkaisua.

 

Miesten kisassa oli mukana juoksija Irlannista joka eteni kärjen mukana. Kisan aikana tarjosin Paulalle urheilujuomaa noin 15 minuutin välein. Paula malttoi juosta Astan kannoilla ainoastaan 10 kilometriä, jonka jälkeen hän lähti yleisön kannustamana juoksemaan omaa vauhtiaan. Yritin toppuutella häntä siinä onnistumatta.

 

Tarkalleen 30 kilometrin kohdalla tuli vastaan se kuuluisa seinä. Paula päätti keskeyttää koska hänen kehonsa oli kuin tulessa. Pyysin häntä jatkamaan, sillä aika olisi hyvä vaikka hän kävelisi loppumatkan. Hieroin uupuneen juoksijan jalkoja ja levitin niihin linimenttiä. Juoksu jatkui ja edellä näköetäisyydellä hoiperteli Irlantilainen jonka hiilihydraattivarannot olivat myös loppuneet.

 

Asta ohitti Paulan ja hänestä tuli Pohjois-Suomen mestari ajalla 2:56:20. Paula oli toinen kelvollisella tuloksella 3:11:00, ei paha ensikertalaiselle. Kilpailun loppuvaiheissa suoritetusta 12 kilometrin "verryttelystä" oli se hyöty, ettei aloittelijan paikat kipeytyneet lainkaan.

 

Syyskuussa järjestettiin henkilökunnalle yleisurheilun kolmiottelu, 100 m, pituushyppy ja kuulantyöntö. Lopputulokset laskettiin kymmenottelun pistetaulukon mukaisesti. Kevytrakenteinen Jouko Laukka, entinen seiväshyppääjä, voitti kisan. Kuulaakin hän työnsi melkein yhtä pitkälle kuin firman mörssärit. Jouko vain totesi, että nopeus on voimaa!

 

Koksaamo valmistui ja kävin paikanpäällä Raahessa ainoastaan yhden kerran. Päivitin asennusten loppuvaiheessa kahteen kenttäkoteloon tehdyt muutokset myös suunnitelmiin. Aloin päästä pikkuhiljaa sinuiksi instrumentointisuunnittelun kanssa.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Insinööritoimistot SIT ja Kupari Oy 1985

 

Toukokuun alussa lähdin töihin SIT:lle Espooseen. Ensimmäisenä tehtävänä oli urakkakyselymateriaalin kasausta Romanian työkohteista. Mittasin kaapelihyllyjä, kaapelimääriä sekä muuta suunnitelmiin liittyvää materiaalia. Selvittelin myös asuntotilannetta. Välillä soitin Kuparille Ouluun saamatta Nybergiä langanpäähän. Toisena työpäivänä tärppäsi kun vanha tuttu Markku Lassila pyysi tulemaan maanantaina Juhanin juttusille. Johtaja oli viivytellyt päätöstään odottaessaan töihin insinööriä. Pyysin SIT:lta vapaata maanantaiksi asioiden hoitamiseksi.

 

Menin maanantaina 6. toukokuuta Nybergin luokse ja hän sanoi, että kyllähän minä sinut tunnen. Hän muisti minun suunnitelleen Virpiniemen liikuntaopiston sähköt. Sitten hän totesi totisena, mutta sinä unohdit antennipistokkeen aulasta. Hetken kuluttua hän kysyi, että jäätkö töihin nyt heti. Vastasin, että vasta iltapäivällä. Sovimme töiden aloittamisen seuraavalle päivälle.

 

Ilmoitin välittömästi Sähköteknilliselle Insinööritoimistolle saaneeni töitä Oulusta. Luurin toiseen päähän laskeutui hyytävä hiljaisuus. Sen jälkeen selvitin, että olin jättänyt valmiiksi saamani tehtävät työpöydälleni ja lupasin postittaa välittömästi toimiston avaimet. Tämä on elämäni lyhyin työsuhde, kaksi työpäivää.

 

Tiedustelin Nybergiltä, voimmeko tehdä työsopimus. Hän kehotti laatimaan mallin jonka sihteeri sitten kirjoittaisi puhtaaksi. Kuten työhakemuksessani oli, kirjasin myös työsopimukseen palkkani sekä palkkaryhmä C:n. Teknistenliitolla oli palkkaryhmät A-F joista A oli vaativin. Ryhmittelyllä oli suuri vaikutus palkkaukseen. Liittokohtaisen palkankorotuksen jälkeen palkkaa tarkasteltiin siihen ryhmään mihin sinut oli märitelty. Jos palkka oli alempi kuin palkkaryhmässä tehtiin puolitus, eli tämä erotus jaettiin kahdella ja osamäärä lisättiin vielä palkkaan.

 

Olin ymmärtänyt työntekijöiltä ettei muilla toimistossa olevilla ollut kirjallista työsopimusta. Sain työsopimuksen juuri sellaisena kuten olin sen halunnut.

 

Ensimmäinen kohtaaminen Rautaruukin kanssa 1985

 

Valaistusohjauskeskuksen suunnittelu Rautaruukin Masuunin oli aloitettu, mutta se oli jäänyt kesken ja jouduin jatkamaan sen suunnittelun valmiiksi. Kuten tiedetään, toisen ajatusmaailmaan pääseminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Kiitos Pirin Markun joka auttoi minua suuresti pääsyssä suunnitelmien sisään sekä niiden etenemisessä.

 

Eräs työkaveri kysyi, että Jormako sinut on hommannut töihin tänne Kuparille? Totesin sen olevan toisin päin. Jorma oli kehuskellut kahvihuoneessa kyseisellä asialla. Todellisuudessa hommasin Jormalle töiden lisäksi luhtitalo asunnon Kaijonrannasta.

 

Siihen aikaan suunnittelija suunnitteli usein vapaalla kädellä sekä leikkaa/liimaa/teippaa periaatteella. Sitten piirtäjä piirsi suunnitelmat puhtaaksi. Kesäloman kynnyksellä tiedustelin puhtaaksi piirtäjää, mutta heistä oli pula. Nyberg totesi, että sinähän kehuit osaavasi piirtää joten voit tehdä myös sen työvaiheen itse!

 

Kävin Rautaruukilla Raahessa ja he ilmoittivat päivämäärän jolloin suunnitelmat täytyi olla valmiina. Koska kaikki esimiehet toimistolta olivat lomalla ja kiire oli kova, päätin suunnitella päivät ja piirtää illat. Tein pitkiä työpäiviä, pisimmillään kello 23:00 saakka. Usein lähdin kotiin vasta kun kytkentäluetteloa tussatessa alkoi tulla liikaa virheitä.

 

Piirtäessä tuli tehtyä myös pari tahatonta "tatuointia". Kerran tussikynä lipsahti vasemman keskisormen päähän jääden siihen pystyyn. Nykäisin sen irti jolloin sormenpään meni tunnottomaksi ja vitivalkoiseksi. Toisella kertaa tussi tipahti rintalastan ja pallean välimaastoon. Molemmista on muistona musta tussipiste, ainoat tatuointini.

 

Suunnitelmat valmistuivat sovittuna ajankohtana ja kävin luovuttamassa ne Rautaruukille Raaheen. Työpäivä päättyi pitkästä aikaa kello neljältä. Astuessani kodin eteiseen ja stressin lauettua minulle tuli täydellinen blackout. Mietin hetken, että mitä minä nyt teen? Tunne oli outoudessaan ennen kokematon.

 

Ylityökorvaukset

 

Täytin tuntilappuihin ylityöt kuten kuuluukin, vuorokauden kaksi ensimmäistä ylityötuntia 50 % ja loput 100 %. Lassilan Markku oli palannut lomalta ja kutsui minut kiukusta kihisten luokseen. Hän tivasi keneltä olin saanut luvan tehdä ylitöitä? Totesin, ettei toimistolla ollut ketään jolta kysyä ja suunnittelulle määrättiin death line johon mennessä tein suunnitelmat ja piirustukset valmiiksi. Markun mielestä keskuksen suunnittelun hinnalla olisi saanut kotelotehtaalta vastaavan uuden.

 

Minua alkoi pänniä ja vastasin, että maksa sitten tunti tunnista tai ole maksamatta ei minun talouteni siihen kaadu ja lähdin työpöytäni ääreen. Markku tuli vielä perässä jatkaen vaahtoamistaan jolloin Juhani Nyberg tuli luoksemme todeten, ettei syy ole Hannun ja pyysi Markun luokseen.

 

Olin kuullut juttuja, ettei Kuparilla oltu maksettu kenellekään ylityökorvauksia vaan ylityöt oli maksettu normaalitunteina. Tilipäivän koittaessa sain tilinauhan ja kaikki ylityöt oli maksettu prosentteineen päivineen. Asiasta ei puhuttu sen jälkeen.

 

Työkaverin kanssa, joka auttoi noviisia, tuli puheeksi työhistoriani. Kerroin myös vuoden työttömyydestäni. Hän totesi, että oli ollut 70-luvun loppupuolella työnjohtajana asennusliikkeessä ja sinne oli tullut kirjelmä, ettei Hankkijalla olleita asentajia kannata ottaa töihin, koska he ovat niin hankalia. Vasta silloin selvisi, että syy työttömyyteeni ei ollutkaan minussa asentajana vaan se missä olin ollut töissä. Myös toinen lähde vahvisti vuonna 2013, että edellisen kaltaista toimintaa oli tapahtunut 70-luvun lopulla myös muissa yrityksissä. Ehkä Hankkijalla vallinnut "perseet penkkiin" mentaliteetti leimasi kaikki siellä olleet asentajat.

 

Squash ja työpaikkakiusaaminen

 

Elvytin squash harrastuksen Ari Kuokkasen kanssa. Monipuolisena palloilulajien hallitsijana hän omaksui lajin omakseen erittäin nopeasti. Parhaimmillaan kävimme pelaamassa kolmesti viikossa. Minä juoksin ja Ari oli erinomaisen pallosilmän omaavana aina oikeassa paikassa. Tiukkoja pelejä joissa taisin olla useammin "selkäsaunan" saavana kuin antavana osapuolena.

 

Eräs työkaveri harrasti aika raskasta naljailua joka kohdistui useaan työntekijään samoin myös minuun. Itse en ottanut sitä vakavasti, annoin mennä sen toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Heitin joskus takaisin, joskus en, yleensä vain naureskelin hänen jutuilleen. Sitten se kohdistui henkilöön joka oli vammautunut jo pienenä. Minusta se oli niin törkeän ajattelematonta, että päätin puuttua siihen jollakin tavalla.

 

En ole verbaalisesti mikään moottoriturpa joten tein sen omalla tavallani. Helsingin Sanomissa sattui olemaan laaja juttu työpaikkakiusaamisesta, jolle oli annettu termi moppaus. Leikkasin artikkelin ja laitoin sen työpaikan ilmoitustaululle. Uskon sillä olleen vaikutusta, koska "nakkelu" loppui lähes tyystin. Konepuolen suunnittelija Pertti Antila kysyi myöhemmin, että laitoinko minä sen jutun ilmoitustaululle. Myönsin sen johon Pertti totesi, että niin hän ajattelikin sillä toiminta oli juuri minun tyylistäni.

 

TVL ja tievalaistustutkimus sekä pikkujoulut 1985

 

Tievalaistustutkimus Oulun TVL:lle oli mielenkiintoinen. Tutkimme erilaisia vaihtoehtoja tievalaistuksen uusimiseksi. Konepuolen miehet laskivat pylväiden korjaamisen ja uusimien kustannuseroja. Minun osalle tuli tehdä valaistusmittauksia paikan päällä sekä laskea valaistusvaihtoehtoja ohjelmallisesti. Hankin valaistusmittarin lainaa Espoosta ja lähdimme TVL:n miehen kanssa mittaamaan olemassa olevien vanhojen ja uusien valaistusten eroja. Työ tehtiin yöllä jolloin liikennettä ei ollut juuri lainkaan. Aluksi kävimme Korvensuoralla, jossa oli sekä uutta että vanhaa valaistusta. Äimäraution kohdalla oli uusimista vaativan valaistuksen mittausta. Sitten siirryimme Raaheen Valtatie 8 ja Kokkolantie risteykseen, jonka jälkeen vielä yhdet mittaukset Pulkkilassa. Olin kotona joskus neljän aikaan aamuyöstä.

 

Kupari oli hankkinut VTT:n tekemän tievalaistuksen laskentaohjelman johon sisältyi päivän koulutus. Nyberg määräsi minut ottamaan yhteyttää VTT:lle ja sopimaan koulutuksen. Tein työtä käskettyä ja menin yksityiskoulutukseen Espooseen. Opetus kesti muutaman tunnin jonka jälkeen minulle esitettiin VTT:n tiloja sekä mittauslaboratorioita. Muutaman päivän kuluttua sain tiukkasävyisen soiton Kuparin Espoon toimistolta, että miksen ollut ottanut heihin yhteyttä, sillä hekin olisivat halunneet olla mukana kursseilla. Minua ei ollut informoitu tästä ja kerrottuani soitosta Juhani Nybergille hän vain hymyili vinosti!

 

Saimme tutkimuksen valmiiksi ja sen julkaisutilaisuuteen tuli johtajia sekä Helsingistä että Oulusta. Aloitimme juhlallisen tilaisuuden ja esittelimme lopputulokset. Esityksemme oltu ohi, haukkui TVL:n Helsingin johtaja Oulun alaisensa todella törkeästi. Hän mellasti, että mitä te olette menneet tilaamaan ja maksamaan tuollaisesta tutkimuksesta jollaisen olisitte saaneet heiltä vain pyytämällä. Se oli todella nolo tilanne. Olisihan palautteen voinut hoitaa muutenkin. Tutkimuksen jälkeen katuvaloja tarkkaili aivan uusin silmin.

 

Joulun lähestyessä ajattelin yllättää arvostamani työyhteisön henkilökunnan ja hankkia kaikille pikkujoululahjat. Soitin laitetoimittajille ja pyysin lahjoiksi jotain pientä työkavereille. Osassa yrityksiä huomautettiin tiukkaan sävyyn, eikö sen yrityksen kuulu hankkia ne lahjat. Sain kuitenkin kerättyä mojovan lahjakasan. Pikkujoulut olivat Vaakunassa ja Ari Kuokkanen toimi luontevasti joulupukkina. Arvoimme lahjat jonka jälkeen jätin omani pussiin tuolinjalanjuureen. Ilta meni rattoisasti. Kotiin lähtiessä lahjani oli "poistunut" ennen minua, ilmeisesti joku oli tarvinnut sitä enemmän kuin minä ja kotiuduin ilman lahjoja.

 

Instrumentointisuunnittelu alkoi Kemiralla 1986

 

Sitten tein pieniä sähkösuunnittelu tehtäviä Kemin Veitsiluodon liettämölle. Kuparin henkilökunta ihmetteli miksi Kemiralta ei tullut minkäänlaisia suunnittelutilauksia. Yllättäen Kemiralta tuli tilaus kunnossapitoon liittyvästä instrumentointisuunnittelusta, jonka myötä pääsin koulutustani vastaaviin työtehtäviin.

 

Tämä oli minulle täysin uutta, entiselle sähköasentajalle joka oli tehnyt pelkästään sähkösuunnittelua. Onneksi tilauksen oli tehnyt Paavo Kekarainen ja hänestä tuli oppi-isäni instrumentoinnin saloihin. Ensimmäiset suunnittelutehtävät olivat tutulle Seoslannoitelaitokselle, sen lisäksi tuli Ammoniakkilaitoksen hälytyskeskuksen uusiminen.

 

Kemiran suunnittelukonttorissa kesän kynnyksellä käydessäni Tapani Sularanta ohjeisti henkilökuntaa kesätyöntekijöiden valinnassa. Tapani totesi, että älkää sitten ottako missään nimessä yliopistossa opiskelevia, sillä heistä ei ole käytännöntöihin. Valitkaa tekun opiskelijoita joilla on jo aiempaa työkokemusta, heiltä hommat hoituu.

 

Hälytyskeskus oli kinkkisempi tehtävä. Asiakas vaati, että vanhat kaapelit täytyi hyödyntää. Selvittelin kytkennät ja tein tarkat suunnitelmat. Asennukset alkoivat ja työt etenivät jouhevasti. Eräänä iltana kotona ollessa puhelin soi. Veikko Peltoniemi soitti tulikiven katkuisen puhelun ja vaati minun tulemaan välittömästi selvittelemään suunnitelmiani. Hyvä ettei löysät tulleet housuun kun säikähdin niin.

 

Poljin viisi kilometriä vauhdikkaasti polkupyörällä tutkimaan mikä oli ongelman nimi. No ei siinä ollut mitään vakavaa. Suunnitelmat olivat itselle täysin selviä ja selvitin ne myös Veikolle sekä asentajille, eikä siinä sen kummempaa. Jälkeenpäin olen maininnut asiasta Veikolle ja hän on vain nauranut, että pitihän sitä keltanokkasuunnittelijaa hieman kouluttaa. Loppujen lopuksi Veikko oli todella mukava ja lupsakka asennusvalvoja.

 

Myöhemmin asentajat moittivat kytkentäohjeitani, jotka olin tehnyt johdin johtimelta. Todellakin, se oli työlästä asentajan kannalta. Kaikki kaapelit olisi kannattanut irrottaa ja kytkeä täysin uudestaan eikä piuha kerrallaan kuten olin suunnitellut. Taas oppi jotakin uutta.

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hankkija ja Wilhelm Schauman sekä koivukuitulinja 1976

 

Meitä lähti neljä kaveria kohti Pietarsaarta. Ensin asuimme vanhassa ahtaassa talossa keskustan tuntumassa. Kaverit houkuttelivat kylille, mutta kun en lähtenyt eivät sitten muutkaan sinne lähteneet. Iltaisin luin ensimmäisen sydänsiirron tehneen Christian Barnardin elämänkertaa.

 

Sitten koittivat Pentin synttärit ja totesin, että nyt voisimme lähteä juhlistamaan hänen merkkipäiviään. Porukka oli aluksi vastahankaan, mutta sitten aloimme ottamaan kuppia. Meikäläisen piti näyttää, että kyllä minä osaan ottaa jos on tarvetta. Lopulta lähdimme ravintolaan ja perille päästyämme huomasin ottaneeni pari ryyppyä liikaa. Muistan kuin eilisen päivän astuessamme muutaman portaan alas salin puolelle jolloin päässäni alkoi karuselli kiihdyttää pikkuhiljaa vauhtiaan. Nyt täytyi saada toimintaa ja vähän äkkiä, ettei olo huonone. Ainoa keino oli päästä tanssilattialle, mutta juuri kun saimme pöydän tanssiorkesteri lähti tauolle. Ikävä kyllä en kestänyt sitä vaan minun piti poistua miestenhuoneen puolelle.

 

Aikani vatsaani tyhjennettyä palasin takaisin salin puolelle. Kulkureitillä pöytään oli aula jossa baaritiski ja aulan vasemmalla puolella televisio josta kaikki tuijottivat Montrealin olympiakisoja. Humalani taso oli ennen  kokematon, onneksi en ole  vastaavasta myöhemmin kärsinyt. Olo oli kuin merikapteenilla jonka laiva on tuuliajolla. Jalkani eivät totelleet vaikka pää käski, hoipertelin nolona pitkin seiniä kaiteen luo josta portaat johtivat salin puolelle. Siihen päästyäni "hissi" alkoi kivuta uudelleen ylös karusellin päässäni kiihdyttäessä vauhtia. Ei muuta kuin takaisin pytylle. Tätä tapahtui muutaman kerran.

 

Aikaa kului korkeintaan pari tuntia, jonka jälkeen oloni palautui lähes normaaliksi. Palasin pöytään jossa eräs työkaverini oli ottanut tarpeeksi ja lähdin taluttamaan häntä kämpille. Olin kuin vesiselvä, kun raahasin kumppanini sänkyyn, sen jälkeen vetäydyin ansaitsemilleni yöunille. Tästä opin, että viina on viisasten juoma.

 

Ensimmäinen työtapaturma

 

Myöhemmin muutimme lomakylään jossa oli mukava mökkimajoitus. Uusi koivukuitulinja piti saada käyntiin ja paiskimme hommia urakalla. Vedimme katolla paksuja syöttökaapeleita. Kiireessä hyppäsin vajaata metriä alemmalle tasolle kun jalassani kirpaisi. Nostin koipea ja siinä oli puolenmetrin mittainen kakkosnelosen pätkä. Astuin toisella jalalla lankunpätkän päälle ja tempaisin sen irti jalasta ja jatkoin töitä. Jonkun ajan kuluttua työkengässäni,  vanhassa lenkkarissa, alkoi lotista. Otin kengän pois ja se oli täynnä verta. Lähdin tehtaan ensiapuklinikalle josta passitus terveysasemalle. Sain tarvittavat rokotukset ja loppuviikon sairauslomaa. Palasin takaisin tehtaalle odottamaan kyytiä Kokkolaan, että pääsisin kotiin.

 

Penskana tuli useinkin astuttua naulaan, mutta tämänkertainen oli kyllä kivuliain. Kellon lähetessä ilta kahdeksaa jalka oli todella kipeä, jos se hipaisikin jotakin tuntui kuin olisi saanut sähköisku jalkaan. Pääsin lopulta Kokkolan poikien kyydissä rautatieasemalle, josta junalla Ouluun, loppumatkan klikkasin kotiin. Pelkkä sängynpeitto kävi kipeää, oli se ensimmäinen työtapaturmani vaan niin hiton kipeä. On typerää pihistellä työkengissä ja tehdä kahdeksan tuntia  töitä vanhat "ronttoset" jalassa. Kyllä jalkineisiin kannattaa panostaa, hyvä turvakengät ovat kaiken a ja o!

 

Jalka parani, pääsin takaisin keikkatöihin ja iltaisin lenkille. Pentti oli kova lenkkeilemään ja päätin päihittää hänet syksyn 16 kilometrin Oulu-juoksussa. Pentti ei vain sillä kertaa osallistunutkaan, mutta hölkkä meni parin kuukauden treenillä aivan kohtuullisesti. Silloin vielä Juha Väätäisen nostattama juoksu innostus oli voimissaan. Pitkin maakuntia oli hölkkä-kisoja joihin osallistui porukkaa pilvin pimein! Nykyään ne ovat kuihtuneet lähes kokonaan.

 

Lopulta kiireet loppuivat ja sitä myöten keikka kauniissa Pietarsaaressa päättyi. Läksiäiset vietettiin, mutta jälleen reissukaverit halusivat jäädä vielä yhdeksi yöksi. Minä lähdin kotiin vaikka kaverit yrittivät yhteishengen nimissä vielä houkutella jäämään. Sitten yksi kysyi, että sinunko tämä puolikas Kossupullon on, ota se matkaan. Hieman "hattuuntuneena" tokaisin, että juo sinä se tai kaada sitten maahan ja huiskutin lähtiessä.

 

Vesionninen ja Postipankin kirjauskeskus 1976

 

Onneksi ei tarvinnut kauaa kotona venyä kun jo uusi urakka alkoi ainoastaan kilometrin päästä kotoa. Taas vanha Hankkijan kööri oli kasassa. Olimme Kuivalan Sepon kanssa "taisteluparina". Naureskelin, että Lihavainen on kuiva mutta Kuivala ei ole, sillä hän oli riski mies. Kerran hänen lapsensa ei ollut millään rauhoittua nukkumaan, oli vain itkenyt. Syynä oli se kun pikkukakkosen nukkumatti ei ollutkaan heittänyt sillä kertaa unihiekkaa!

 

Meillä oli mahtavat mestat, pitkiä suoria käytäviä joihin asensimme kaapelihyllyjä ja vedimme niille kaapeleita. Myös kaapelikouruja meni todella paljon suureen määrään toimistohuoneita. Todella helppoa ja nopeaa työskentelyä. Työnantajan kanssa tuli taistelua, koska he eivät olisi noudattaneet työehtosopimuksen mukaisia urakkahintoja. Lopulta pienen istumisen jälkeen pääsimme yhteisymmärrykseen.

 

Syksyllä kävin kiireapuna Citymarketin työmaalla Raksilassa. Kolmen marketin kompleksissa oli kova kilpailu siitä kuka ehtii avata ensimmäisenä, Eka-market, Prisma vai Citymarket. Kassoille täytyi saada sähköä ja huippuimurit katolla pyörimään. Siellä se Citymarket vieläkin seisoo Prisman vieressä. Ekamarkettia ei enää ole vaan sen paikalla on nyt 24 tunnin Sale. Niin ne vaan ajat muuttuvat.

 

Perhe kasvaa

 

Marraskuussa 1976 syntyi toinen poikani. Esikoisen synnytykseen en päässyt kun hän syntyi keisarileikkauksella. Vaikka valmennukset oli käyty jo kahdesti en päässyt toisenkaan synnytykseen kriittisellä hetkellä iskeneen flunssan vuoksi.

 

Keväällä 1977 huomasin mielenkiintoisen luonnonilmiön käydessäni ruokatunnilla lounastamassa kotona. Huonekaluliike Askon ja Iskun liput roikkuivat velttoina yhdentoista aikaan mennessäni kotiin lounaalle. Kun pyöräilin takaisin töihin kahdentoista kieppeillä liput liehuivat vaakasuorassa itää kohti. Maan lämmetessä ilmamassat nousivat ylöspäin imien korvausilmaa vielä jäässä olevalta mereltä. Tämä tapahtui lähes joka päivä.

 

Olin yhä ujo ja arka, pidin suuremmassa porukassa suuni kiinni ja kuuntelin. Mieleeni on kuitenkin syöpynyt se, kun kahvitauolla kaverit väittelivät asiasta joka oli minulle täysin selvä. Kerroin kuinka se todellisuudessa on. Tällöin nokkamies totesi, että Hannu puhuu harvoin mutta asiaa! Kyllä se lämmitti mieltä ja lämmittää vieläkin.

 

Sitten Hankkija antoi lopputilin kaikille lomauttamilleen asentajille. Sekin toivonkipinä sammui lopullisesti. Kaksi vuotta lomautettuna, jonka aikana oli ollut ainoastaan kaksi lyhyehköä komennuskeikkaa, Loviisaan ja Pietarsaareen.

 

Myös Postipankin kirjauskeskuksen työmaa alkoi hiljetä ja toukokuun lopulla sain lopputilin ja lomarahat Vesionniselta.

 

Kiersin kaikki asennusfirmat hakien töitä ja niitä luvattiin kolmesta paikasta lomien jälkeen elokuussa.

 

Lama tyrmäsi lopullisesti 1977

 

Kesä meni kohtuullisen turvallisella mielellä kesästä nauttien niin kuin työtön voi nauttia eli kituuttaen työttömyyspäivärahalla. Elokuussa iski karu arki, asennusliikkeet joihin oli sovittu töihin menosta ei töitä löytynytkään, kehotettiin vain kysymään kuukauden kuluttua uudestaan. Samoin kävi kaikissa kiertämissäni sähköalanyrityksissä. Tätä jatkui koko syksyn, talven ja kevään. Kerran kuussa kierros jonka tulos oli karu, nolla työpaikkaa. Kerta kerran jälkeen masennus syveni kohtuullisen suuren asuntolainan painaessa taakkana harteilla.

 

Uusia harrastuksia

 

Pientä lohtua toi Vapun aattona aloitettu squash harrastus Ilkka Hoolin kanssa. Aloittelijalle sattui elokuussa vakavahko tapaturma pallon osuessa oikeaan silmään. Sairaalassa todettiin silmän etukammioon vuotaneen verta. Muutama vuorokausi pitkällään laput silmillä opetti arvostamaan näön tärkeyttä. Lähtötarkastuksessa lääkäri kätteli ja sanoi, että onneksi olkoon olet toinen, ensimmäiseltä irtosi verkkokalvo. Monet moittivat harrastuksen kalleutta, mutta minusta puolituntia kerran viikossa oluttuopin hinnalla ei ollut kallista.

 

Talvella kävin harrastamassa taidetta työväenopistossa. Öljyvärimaalausta ja piirtämistä, kerran viikossa molempia. Matti Mikkola oli opettajana ja ensimmäisellä tunnilla saimme ohjeet harrastuksen vaatimien tarvikkeiden hankkimiseen. Toisella piirustustunnilla asettelin isoa paperia telineeseen ja katsoin aiemmin olleilta mallia kuinka piirustushiiltä pidetään kädessä. Etualan tuolille tuli istumaan nainen, enkä kiinnittänyt häneen huomiota. Tasan kello yhdeksäntoista hän heitti kylpytakin pois yltään alkaen poseerata alasti. Olihan se pienoinen järkytys, koska en ollut tiennyt moisesta. Nopeasti siihen tottui.

 

Oli yllättävän vaikeaa piirtää ihmishahmoa hiilellä isolle paperille. Piirustustaito kehittyi kerta kerralta. Piirtämässä kävi myös kehitysvammainen poika. Hän piirsi aivan eturivissä tikkuakkoja vihkoonsa, hihitteli ja piereskeli. Mallilta ei pettänyt pokka, mutta meillä muilla se meinasi pettää. Hänen äitinsä haki pojan ensimmäisen poseeraussession jälkeen joka kesti 15-20 minuuttia. Malli piti säännöllisin välein tauot, sillä samassa asennossa istuminen puolitoista tuntia on kova urakka. Nämä viikoittaiset taidehetket helpottivat hieman ahdistustani.

 

Vaimon saadessa työkeikkoja olin koti-isänä hoitaen kahta poikaani ja kotia. Muulloin pyöritimme kotia yhdessä. Naapurit katsoivat pitkään kun ripustin narulle kuivamaan pyykkejä tai tamppasin mattoja. Silloin oli erittäin harvinaista, että miehet tekivät naisten askareita.

 

Laitoin hakemuksia vapaisiin työpaikkoihin, ei tärpännyt. Selvitin ulkomaan kohteiden urakoitsijoita, Vesi-Pekka, YIT, ..... joihin lähetin hakemuksia. Ei mitään! Lopulta olin valmis työhön kuin työhön! Ei sekään auttanut.

 

Toukokuun alussa vuonna 1978 kiersin jälleen kaikki sähköliikkeet joista viimeisenä oli Sortavalan Sähkö. Koputin johtajan oveen ja minut pyydettiin sisään ja ehdin raottaa ovea jolloin Taskila tunnisti minut ja tiuskaisi kiivaaseen sävyyn, ettei töitä ole eikä tarvitse enää tulla kysymäänkään. Aiempi vastaus oli ollut, että tule kysymään kuukauden kuluttua. Oli kuin olisin saanut märän rätin päin kasvoja ja totaalinen romahdus oli lähellä.

 

Todellinen syy työllistymiseni esteelle selvisi vasta 80-luvun puolessavälissä!

 

Insinöörirakentajat ja Annalankangas 1978

 

Jälleen kerran apu löytyi lähempää kuin uskoinkaan. Isä oli tutustunut työnsä puolesta Insinöörirakentajat Oy:n toiseen omistajaan Antero Immoseen ja oli ottanut häneen yhteyttä. Antero oli pyytänyt käymään hänen luonaan. Olin aivan alamaissa Sortavalan sähkössä saamastani kohtelusta ja laahustin Immosen luokse.

 

Tuumat pilvet väistyivät hetkessä auringon edestä saadessani työpaikan rakennusliikkeen korjaamolla Haukiputaalla. Innostukseltani en huomannut kysyä edes palkan suuruutta.

 

Vuoden työttömyys vaikeutti hieman työhön sopeutumista. Myös työporukkaan tutustuminen oli hankalampaa kuin välittömillä rakennustyömailla. Vei puolisen vuotta ennen kuin pääsin sisään työyhteisöön ja tunsin kuuluvani joukkoon. Sen jälkeen olin tasavertainen osa työporukkaa.

 

Tuntipalkkani oli yllättävän alhainen ja uskaltauduin lopulta pyytämään palkankorotusta. Immonen venkoili aikansa perustellen alhaista palkkaani sillä, ettei minulla ollut oikeutta ajaa torninosturia kuten osalla korjausmiehistä. Totesin käyneeni kolmivuotisen ammattikoulun sähkölinjan ja toimineeni seitsemän vuotta sähköasentajana. Lopulta hän nosti palkan samaksi kuin muilla kokeneilla työntekijöillä.

 

Avioero ja ajokortti

 

Ikävänä episodina tälle aikajaksolle tuli myös avioero ja asunto-osakkeesta luopuminen. Positiivisena puolena oli veronpalautukset. Työttömänä ollessani saamistani urakkapohjista oli pidätetty reilusti veroa joista sain sitten takaisin mittava summa. Käytin sen rahan ajokortin suorittamiseen keväällä 1979. 

 

Aloitin vuoden vaihteessa 1979-80 karate harrastuksen. Ensimmäisen vyöarvon suoritettuani jäin usein omien harjoitusteni jälkeen alkaneelle alkeiskurssille apuvetäjäksi. Erään kerran päävetäjälle tuli yllättävä meno ja hän pyysi minua vetämään treenit. Olin kouluajoista lähtien kokenut valtaavaa esiintymispelkoa, mutta lupauduin silti hoitamaan harjoitukset. Porukan ollessa edessäni rivissä minulle tuli totaalinen blackout, enkä muistanut mitään komentoja. Onneksi katkos ei kestänyt kauaa ja sain lopulta langanpäästä kiinni vetäen kurinalaiset harjoitukset. Jälkeenpäin harjoitukseen osallistuneita kävi kiittämässä erinomaisista treeneistä. Kiitos karaten, jonka avulla pääsin eroon esiintymispelostani.

 

Seikkailu Helsingissä 1979

 

Lähdimme Oulun Karateseuran porukalla katsomaan Karaten EM-kisoja Helsinkiin vuonna 1979. Yövyin veljeni luona Koivukylässä ja hän vei minut Luupää-Datsunilla (Bluebird) katsomaan kisoja. Kävimme ennen kisojen alkua oluella ja veljeni jätti auton avaimet minulle lähtiessä saunomaan kotiinsa. Kehotin häntä ottamaan tujaukset Kossupullosta joka oli hänen luona olevassa kassissani.

 

Kisojen jälkeen meni autolle ja kokeilin miten se kulkee. Huomasin jarrujen toimivan huonosti ja ottavan vasta toisen polkaisun lopussa. Kun veljeni sitten tuli oletin hänen olevan "maistissa" ja jäin rattiin. Totesin jarrujen kunnon ja hän kävi lisäämässä jarrunestettä. Tarkoituksenamme oli mennä tansseihin ja lähdin ajamaan Urheilukatua pohjoista kohti. Lähtiessäni ylittämään Nordenskiöldinkatua tuli vasemmalta auto ja jarrutin, mutta ensi polkaisulla ei ollut mitään vastetta kuten oletin jarrunesteen lisäämisen jälkeen. Polkaisin hädissäni toisen kerran voimakkaasti jolloin jarrut menivät heti polkaisun alussa lukkoon ja auto puolsi pahasti, onneksi ei tullut törmäystä ja jatkoimme matkaa.

 

Hetken kuluttua kantaamme ajoi auto ja vilkaisin peiliin sen lähtiessä ohittamaan meitä, onneksi se oli vihreä Lada. Rinnalle päästyään sen sivuikkuna aukesi ja sieltä heilutettiin poliisin merkkiä. Hiljensin ja ajoin tienviereen. Eteen pysäköidystä autosta tuli nuori poliisi siviilivaatteissa ja yritin samalla etsiä käsijarrua sitä löytämättä. Veljeni komensi vierestä, että sammuta auto ja laita vaihde päälle. Sitten kysyttiin rekisteriotetta ja veljen ajokorttia joita kumpaakaan hänellä ei ollut mukana.

 

Poliisi käski ulos autosta ja alkoi syynätä sitä suurennuslasin kanssa. "Luupäästä" löytyi niin paljon vikoja, että kilvet oli poistettava. Poliisi pyysi työkaluja, mutta veljeni totesi lakonisesti, että teillähän ne työkalut täytyy olla kun kilpiä irrottelette! "Sinivuokko" alkoi käydä jo tosi kuumana veljen huomautteluista puhjeten lopulta kukkaan. Poliisi alkoi repiä rekkareita paljain käsin nitkuttaen ja välillä takamuksilleen lentäen sai ne lopulta irrotettua.

 

Sitten meidät komennettiin poliisiauton takapenkille ja lähdimme kohti Pasilan poliisiasemaa. Yritin toppuutella veljeä, mutta vauhtiin päästyään hän ei malttanut lopettaa. Sanailu jatkui hänen tivatessaan miksi vain meidän pitää todistaa henkilöllisyytemme mutta heidän ei? Poliisi vastasi, että näyttiväthän he poliisin pysäytysmerkkiä, johon veljeni, että niitähän saa Anttilan leluosastolta. Sitten fiksumpi, vänkärin puolella istuva, näytti poliisin virkamerkin kansia. Veljeni tuumasi, että noita taas saa kirjakaupasta ja kurotti niitä kohti. Silloin "kuumakalle" polkaisi jarrut pohjaan kääntyi vihaisesti velipoikaa kohti tempaisten poliisinmerkin hänen kädestään sihisten hampaitten välistä, että sitä ei tuommoisten käsiin anneta. Samalla siviilitakin liepeen alta vilahti virka-ase jolloin veljeni hiljeni hetkeksi.

 

Ensimmäinen puhallus

 

Pasilaan päästyämme veljeni pääsi taas vauhtiin, yritin vielä pehmentää tilannetta kertoen syyn veljen kiivauteen, avioero sekä muut vaikeudet. Laitoksella minun piti puhaltaa ja hieman ensimmäinen kerta jännitti sekä päivällä otetut oluet. Puhalsin varovasti, pyydettiin uutta puhallusta jonka suoritin hieman voimakkaammin, sitten kehotettiin puhaltamaan kunnolla ja tempaisin keuhkot tyhjäksi niin että poliisin tukka hulmusi. Ei viisari värähtänyt, onneksi. Sakkoja tuli 200 mk epäkuntoisella autolla ajosta.

 

Koska veljellä ei ollut ajokorttia häneltä otettiin sormenjäljet kuin suureltakin rikolliselta ja määrättiin tulemaan maanantaina takaisin papereiden kanssa. Sitten lähdimme kämpille. Veli vielä moitti minua, että hän on ollut vaikka kuinka monessa ratsiassa selviten niistä. Kyllä keljutti, kun olin aiheuttanut niin paljon harmia. Meni melkein koko yö miettiessä.

 

Kisojen jälkeen lähdimme takaisin Ouluun josta soitin veljelleni tiedustellen kuinka meni. Hän pyysi arvaamaan paljonko tuli, veikkasin 300 mk. Epäkuntoisen auton luovuttaminen toisen käyttöön sekä epäasiallinen käyttäytyminen maksoi 800 mk. Tekemättömälle tanssireissulle tuli aikamoinen hinta (540€ 2012 kursilla). Myöhemmin olen todennut veljelleni, että toisaalta se oli hyvä kun kävi näin. Hän olisi voinut menettää suuressa nopeudessa autonsa hallinnan jossa oli sakkorenkaat, takaa toinen jarruputki poikki josta tihkui nesteet vaikka hän oli sen litistänyt.

 

Ero oli ajanut veljen ahdinkoon ja hän joutui tekemään kahta työtä selvitäkseen. Päivät Sanomalla ja aamuyöllä lehtiä jakamassa. Nyt hänen työkalunsa oli pois pelistä mikä varmasti kiristi tilanteen äärimmilleen.

 

Aika sinisilmäinen

 

Sähkölaitteiden korjausta, työmaa- ja parakkisähköistyksiä, betonivalujen ja suurvalumuottien lämmityksiä. Pylväskengät tulivat tutuiksi pylväissä ja männyissä sähkölinjoja työmaalle vetäessä. Kokemuksen myötä oppi tunnistamaan yleisimmät vikapaikat ja myös rohkeus toimia itsenäisesti kasvoi. Tämän myötä sähkölaitteiden korjaaminen kävi nopeasti.

 

Työkaveri kysyi, että oletko huomannut kuinka eräs asentajakaveri puhuu palturia. Sinisilmäisenä olin uskonut kaikki hänen juttunsa! Työkaveri kehotti tarkkailemaan kyseistä henkilöä. Jonkun kertoessa mehevän jutun tämä suhari haukottelee ja kertoo hetken kuluttua kahta kovemman jutun. Näin sitten tapahtuikin, aina haukotuksen jälkeen hän pani aina monta kertaa paremmaksi. Hänen uskottavuutensa oli mennyttä!

 

Palloilulajit eivät sovi meikäläiselle. Työkaverit houkuttelivat pelaamaan lentopalloa josta en erinäisistä syistä pitänyt. Ajattelin voittaa ennakkoluuloni ja lähdin kokeilemaan. Toisella kerralla se sitten sattui, toinen urheiluvamma nilkan nivelsiteet revähtivät pahasti. Sitten Jouni Taskila houkutteli kyseiselle koululle punttitreeneihin. Ensimmäisellä kerralla kevyesti ja mietin onko tästä mitään hyötyä. Pukuhuoneessa alkoi hienoinen käsien vapina ja kotiin päästyä ei maito tahtonut vapinalta pysyä lasissa. Taisi se sittenkin vaikuttaa, uusi liikuntaharrastus.

 

Helsinkiin 1980?

 

Veljeni houkutteli minua muuttamaan Helsinkiin. Kesälomalla 1980 matkustin pääkaupunkiin ja kyselin sieltä töitä. Eräässä yrityksessä oli kiinnostusta, mutta johtaja pyysi minut parin viikon kojeajalle, nähdäkseen olisiko minusta työntekijäksi. Hänellä oli ollut huonoja kokemuksia asentajista insinööreihin joista ei ollut sähkömiehiksi. Työskentelin erään K-kaupan saneeraustyömaalla. Vapaa-aikana veljeni patisti selvittämään karateseuroja ja pääsisinkö harjoituksiin. Kävimme katsomassa Wadokan harjoituksia joita veti Tanskanen, ne tekivät suuren vaikutuksen. Kävin iltaisin treeneissä jotka olivat todella kovia.

 

Töissä testiajan umpeuduttua johtaja oli tyytyväinen työhöni ja olisin saanut työpaikan. Yritin neuvotella korkeampaa palkkaa, mutta hän ei suostunut siihen. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jäädä Insinöörirakentajien palvelukseen koska työsuhde oli tuttu ja turvallinen.

 

Haka osti Insinöörirakentajat ja byrokratia lisääntyi. Aiemmin korjaamoa pyöritti Niilo "Nikke" Kärkkäinen. Hänen johtamistyylinsä oli kuin Tuntemattoman sotilaan Koskella. Pidin hänen tavastaan kohdella alaisiaan. Sitten johtoporras kasvoi ja työntekijämäärän pysyessä ennallaan. Joka hommasta täytyi täyttää  lippuja ja lappuja. Tästä eteenpäin kirjasin tuntilappuuni työn kohdalle "Romujen korjaamista"!

 

Sitten oli kolmannen urheiluvamman vuoro. Olimme vetämässä kasarmin salilla karaten alkeiskurssia. Sen loppuessa apuvetäjä tuli pyytämään ottelemaan. Seuraavat vuorolaiset asensivat jo tennisverkkoa ja yritin kieltäytyä. Lopulta suostuin "matsaamaan" ja hyökkäsin puolihuolimattomasti vauhdilla muutamalla potkutekniikalla joista viimeisimmän kaveri torjui sillä seurauksella, että polven sisempi nivelside paukahti. Pari kuukautta kipsissä jonka jälkeen seuraksi jäi väljä polvi, "holokkipolovi" voisi joku sanoa. 

 

Libyan reissu oli lähellä 1981

 

Olin vielä metsästänyt niitä ulkomaan keikkoja ja nyt tärppäsi. Minut kutsuttiin haastatteluun YIT:lle Helsinkiin. Heillä oli lentokonehallien rakentaminen Libyaan ja he tarvitsivat sinne sähköasentajaa. Tiukan haastattelun jälkeen he tiedustelivat palkkatoivettani. Se oli 10'000 markkaa, sillä siellä täytyi tehdä töitä 10 tuntia viitenä päivänä viikossa ja lauantaina 8 tuntia ja ohjaisin samalla Filippiiniläisiä työntekijöitä. Suomen päivärahalla, olemassa olevalla tuntipalkalla ylityökorvauksineen kertyi palkka ja toiveeni oli puhtaana käteen. Haastattelija pyöritti päätään ja totesi palkan olevan maksimissaan 8'500 markkaa! Totesin paikan olevan kuin vankila, mutta vankilassa ei tarvitsisi paiskia hommia. Minä olen menossa tekemään töitä enkä viihteelle ja tämän vuoksi palkkani täytyy olla vähintään edellä mainittu puhtaana käteen. Haastattelija kysyi vielä, että sitäkö mieltä olet? Kyllä olin! Aikoivat ottaa yhteyttä seuraavalla viikolla. Ei kuulunut mitään, joten se keikka jäi tekemättä.

 

Muutoksia tulossa

 

Matkanvarrella minua toistuvasti houkuteltiin ja painostettiin jatko-opiskeluun, mutta en katsonut sitä tarpeelliseksi. Olin tyytyväinen sähkömies. Tekun lomien aikana korjaamolla oli työssä Rauno "Rane" Utoslahti joka houkutteli minua usein pyrkimään tietoliikenne puolelle. 1981 aloin seurustella ja tulevat appivanhemmat eivät oikein arvostaneet asemaani. En kuitenkaan ollut vieläkään kypsä ajatukselle opiskelusta. Lopulta byrokratia, Kärkkäisen "Niken" tilalle tullut työnjohtaja, jonka kanssa en tullut toimeen sekä aiempi paine laukaisivat käyntiin reaktion, joka sinkosi urani uudelle kiertoradalle.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat