Suomirokkia teatterin lavalla
Onpa täällä paljon Suomen- ja Ruotsin-lippuja!
Se on ensimmäinen näky, joka odottaa Oulun kaupunginteatterin ala-aulassa. Alkamassa on näytelmä Laulu koti-ikävästä.
Lippuja pitelevät ensi-iltaan saapuneet teatterivieraat. Osa heistä on maakunnan tunnettuja poliitikkoja, kirkon miehiä tai taiteilijoita, osa ihan tavallisia kulttuurinkuluttajia.
Mutta miksi heillä ovat nuo sinivalkoiset ja -keltaiset liput? Asia hämmästyttää hetken. Sitten välähtää, että onhan kyseessä näytelmä, joka on sovitettu siirtolaisuudesta ja ulkosuomalaisuudestakin kertovasta dokumenttielokuvasta.
Juu, miksipä ei sopisi tuoda pieniä heilutettavia lippuja tähänkin tilaisuuteen, pohdin. Lippu on osa kansallista identiteettiämme – jota on tosin päätynyt vahvistamaan tällä kertaa Oulun kaupunginteatteri. Käsiohjelman ostaessani nimittäin huomaan, että se on nidottu tikun päähän. Kansissa ovat Suomen ja Ruotsin tutut symbolit. Nerokasta! Saan itsellekin lippuviirin käteen.
Jos et näe kuvaa yllä, voit katsoa sen täällä.
Laulu koti-ikävästä -elokuva ilmestyi vuonna 2013. Se kuvaa Latvalehtojen perheen Tauno-isän ja Kai-pojan matkaa Oulusta Göteborgiin. He ajavat katsomaan lapsuuden maisemia Ruotsiin, ja ajomatkan keskusteluissaan he sukeltavat 1970-luvun muistoihin sekä nykypäivän tunnetiloihin, juurettomuuteen ja maahanmuuttajien asemaan. Esillä on vahvasti myös haukiputaalaisen Aknestikin musiikki, sillä teini-ikäisenä Suomeen takaisin muuttanut Kai Latvalehto tunnetaan yhtyeen kitaristina.
Road movieta ja musikaalia muistuttava dokumentti on saanut paljon palkintoja. Se on muun muassa palkittu Pohjoismaiden parhaana dokumenttielokuvana Göteborgissa palkittu sekä voittanut kaksi Jussia.
Oulun kaupunginteatterin suurella lavalla esitys käynnistyy mahtipontisella Suomirokkia-kappaleella. Se on Aknestikin tunnetuin hitti, ja sen energia jättää kovat odotukset tälle dokumenttiteatterinäytelmälle.
Esityksen yleisössä aikaansaamat tunneskaalat liikkuvat nopeasti laidasta laitaan. Jo ensimmäisten viiden minuutin aikana useammaltakin penkkiriviltä kuuluu niiskutuksen vaimeita ääniä. Kain tunteisiin voi samastua helposti, vaikka ei olisikaan kokenut maastamuuttoa omakohtaisesti. Monet tunteet ja jutut ovat tuttuja sukupolvien takaa; suomalaiset lähtivät sankoin joukoin 1960- ja 1970-luvuilla Ruotsiin paremman elintason perässä. Siirtolaistarinoita löytyy joka suvusta.
"Suomi-rokkarin tunteisiin voi samastua helposti, vaikka ei olisikaan kokenut itse siirtolaisuutta."
Kuka minä olen? Miksi kannan häpeän ja syyllisyyden taakkaa? Nämä asiat painavat monen itseään etsivän ihmisen mieltä Suomi-rokkari Kain tapaan.
Jokaisessa kohtauksessa on mukana vahva Oulun murre. "Ookko nää" ja muista herkullisista sanonnoista huolimatta isän ja pojan jutustelu käy välillä tylsäksi, mutta onneksi musiikkiesitykset katkaisevat sopivasti perhedialogin.
Kaj Chydeniuksen, Mikko Alatalon ja Hectorin lauluja esittävät upeasti 1970-luvun vaatteisiin pukeutuneet kaupunginteatterista tutut näyttelijät ja esityksen päähenkilöt.
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c0714.jpg?itok=KNehURFL)
Väliajan jälkeen näytelmä saa uudenlaista vauhtia. Musiikkia on vähemmän ja uusia, elokuvan ulkopuolisia tarinoita on enemmän.
Draama saa rinnalleen runsaasti komediaa. Siirtolaisuusajan tarinoihin liittyy yhä useammin kiroilu ja viinanhuuruiset muistot – osa niistä itkettää, osa naurattaa.
Myös visuaalisuus nousee uusille tasoille. Päänäyttelijät Aki (Kai) ja Hannu Pelkonen (Tauno) istuvat monia kohtauksia Mersun etupenkillä ja pidemmän päälle se puuduttaa, mutta erityyliset lavastuksetkin – vaikkakin nopeilla vaihdoilla – piristävät.
Kylmät väreet tulevat etenkin näkymästä, johon ohjaaja Mika Ronkainen on hyödyntänyt uskomattoman kauniisti siirtosuomalaisten mustavalkoisia valokuvia. Harmi, että tämä kuvakollaasi viipyy ihailtavana niin lyhyen aikaa. Keltaisten pyykkirivien iloista armeijaa olisi voinut myös tuijotella kauemminkin, mutta göteborgilaisen punkbändin voimakkaasti välkkyviä valoja eivät herkkäsilmäiset taatusti halua katsoa yhtään pidempään.
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1974.jpg?itok=giucvYBQ)
Päätösnumeron jälkeen lavalle nousevat näyttelijöiden jälkeen Aknestik-yhtyeen jäsenet, dokumenttielokuvassa esiintyneet Latvalehdot perheineen sekä ohjaaja Ronkainen, joka on saanut myös oman roolinsa näytelmään.
Ensi-ilta ei pääty käsiohjelman lippujen heiluttamiseen vaan ennätyspitkiin taputuksiin.
- Laulu koti-ikävästä, kantaesitys Oulun kaupunginteatterissa 27.2.2016.
Esitykset jatkuvat 21.5. saakka sekä myöhemmin syksyllä 2016.
Teksti Annakaisa Vääräniemi Kuvat Annakaisa Vääräniemi ja Kati Leinonen / Oulun kaupunginteatteri
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1010.jpg?itok=xrCr5P3U)
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1160.jpg?itok=ieu5nx16)
/etlehti.fi/s3fs-public/blog_images/big_koti-iky_vy_x9c1942.jpg?itok=KBjB_jyJ)
Monta kaunista nimeä tuli, esimerkiksi Stella. Kun sitä ei sitten vaan äännettäisi ilman alku-ässää.
Sitä vastoin en antaisi pojalleni nimeä Routa, kohtahan häntä alettaisiin kutsua Roudariksi.
Luulin, että Juuli (tuttu nimi!) jo ennestään olisi allakassa.
Remi puuttuu vieläkin...
Kannattaa olla varovainen ärrän kanssa, kun lapselleen kutsumanimeä valikoi. Jos lapsella sitten onkin ärrävika, hänen on aina kurja esittäytyä.
Ja miten on S-vika tai L-vika ? R-vika lienee se yleisin.
Ei kannattais liikaa ajatella kirjainvikoja, ärrät, ässät ym.opitaan hyvien puheterapeuttien kanssa ellei kotikonstein onnistu. Minun lapsellani oli ärrävika ja hän oppi aivan ihanan ja terävän ärrän kun puheharjoituksissa R korvattiin D-kirjaimella, sitä jonkin aikaa tehtiin ja hyvä tuli.
-äitiliini-
Uskoisin, että l- ja s-viat eivät niin paljon haittaa, vaan ne pystyy puheessa paremmin peittämään (kuin r-vian). Jos nimi alkaa r:llä, se varmaan haittaa eniten.
Meidänkin perheessä kokemusta r-terapiasta. Vanhemmat lapset oppivat ärrän, nuorimmalla se edelleen aikuisenakin puutteellinen. Onneksi etunimessä sitä ei ole. Kokenut puheterapeuttikin totesi, että kaikki eivät ärrää opi koskaan.
En ymmärtänyt erään ihmisen puheesta juuri mitään..... hänellä oli S-vika...
Äitini nimi oli Sävy ja se on poistettu allakasta, oli Sylvian kanssa samana päivänä ja on erittäin kaunis nimi :) Annabella saisi myös tulla kalenteriin <3
Lapsen lapseni nimi on Ivy Rose,toivoisin Ivy nimen löytyvän almanakasta,tyttö on surullinen koska hänen veljensä nimi Harri löytyy ,mutta ei hänen... ;)
Onpas sitten eri paria nimet annettu lapsille. Harri supisuomalainen nimi.
Eikö Aivi ole joskus ollutkin almanakassa, muistelen? Jaa mutta kun se pitää
vääntää ulkomaisesti että Ivy.... ja Rose... liekö vanhemmilla tai toisella ulkom. taustaa?
Aivi Ruusu on aivan nätti nimi.
Minä katsoisin ulkomaisten allakoiden nettisivuilta, milloin englanninkielisissä maissa noita nimipäiviä vietetään. Sitten voisi juhlia täälläkin samaan aikaan.
Suomalaisesta Aivi-nimestä tulee kyllä minulle mieleen aivina. Älköön kukaan loukkaantuko.
Mieluummin myös antaisin tytölleni nimen Rose tai Rosa, kuin Ruusu, josta jotenkin tulee mieleeni lehmä, en tiedä miksi.
Mutta makua on monta, kukin mieltymyksensä mukaan tässäkin asiassa.
Minä sain 10 punaista onnittelurosea nimipäivänäni!
Mitenkä äännät Ivy:n? Kuinka sen sanot? Sanotko Ivy vai sanotko Aivi ??
Onko nimimuoto Mirja poistettu almanakasta? Ja milloin jos on? Nykyisin näyttäisi olevan vain Miia, Mira, Mirva. No ay-kalenteri on kyllä pistänyt myös muodon Mirjam viikkopäivyriin. Viime vuonnakin Mirja-nimisiä tuli lisää yli 50 eikä yhtään nollavuotta ole ollut. Onko perusteena jokin kappalemäärä ttä nimi pysyy allakassa? Voin tietysti ruveta viettämään nimpparia ortodoksisena nimipäivänä eli 22.12.
Kyllä Mirja on almanakassa edelleenkin 30.4. kuten ennenkin.
Uudet nimet vuoden 2015 kalentereihin
Suomalaiset tyttöjen nimet (22): Aava (25.3.), Annu (9.12.), Enna (23.1.), Iisa (11.2.), Isabella (11.2.), Isla (14.9.), Janni (12.4.), Juuli (12.4.), Kiira (12.8.), Melissa (5.5.), Mimosa (6.11.), Mirella (30.4.), Nanna (9.7.), Nadja (9.8.), Nita (22.10.), Pipsa (7.10.), Saaga (17.10.), Sarita (19.7.), Seela (22.11.), Stella (16.10.), Taika (7.3.), Vanessa (25.2.)
Suomalaiset poikien nimet (17): Eemi (30.8.), Hugo (3.2.), Jooa (20.3.), Joose (19.3.), Kasper (20.10.), Kimi (20.3.), Luka (18.10.), Milo (7.9.), Nooa (15.12.), Noel (23.12.), Okko (13.8.), Paulus (25.1.), Peetu (29.6.), Robin (7.6.), Sasu (14.1.), Sisu (28.2.), Tiitus (4.1.)
Lainaus almanakka....uudet nimet goglehaku
Sinne se katoaa...supisuomalaisuus. Nimetkin pitää olla niin hirveen globaaleja että tulevaisuuden Suomi lienee sekamaa, mistäs tietää vaikka Suomi-nimi vaihtuis Someksi sitten kun nykyiset pikkuihmiset ovat päättäjän paikalla ?
Kansainvälisellä nimellä vaan on helpompi esimerkiksi työskennellä ulkomailla, kuten monet nuoret nykyään pakostakin tekevät. Ei ole kiva, jos joutuu joka kerta luettelemaan kirjain kirjaimelta: "T - i - u - k u", tai muu supisuomalainen nimi. Ei se ollut kakskymppinen (tjugo) kumminkaan.
No joo, on se noinkin. Täältä peräkorvesta käsin ajatellen toivoo että Suomi työllistäis ja riittäis työllistäjänä tulevaisuudessa vielä monille nuorille. Vaan niinkai se lie että nuoret tahtoo ulkomaille töihin ja sieltä puolisonkin nappaavat.
Onko se sitten niin että lapset kasvatetaan ulkomaille menijöiksi, annetaan ulkomainen nimi ja viedään vauvasta alkaen joka ulkomaan lomamatkoille ? Otsikko oli uusista nimistä, nättejähän ne on nuo nimet.