Kirjoitukset avainsanalla Hannu Lihavainen

Katsaus siitä ajasta, jolloin kellotkin täytyi vetää lähes joka päivä, tähän hetkeen. Kuinka hämmästyttävän nopeasti kaikki onkaan muuttunut? Seuraavassa yleisiä merkkipaaluja sekä omia kokemuksia muutosten keskellä.

 

Kuvassa isäni perhe jossa hän on äitinsä sylissä perheensä ympäröimänä.

 

Vuodesta 1872 eteenpäin

 

Kuinka paljon maailma oli muuttunut 80 vuotena ennen syntymääni tähän päivään?

 

Silloin liikuttiin jalan, suksilla ja hevospeleillä.

 

Isovanhemmat syntyivät 1800-luvulla. Isänisä 1872 ja isänäiti 1879, äidinäiti 1877 ja äidinisä 1878.

 

Puhelinliikenne aloitteli haparoivin askelin. Oulun ensimmäinen kiinteä puhelinlinja rakennettiin Veljekset Åströmin nahkatehtaasta kenkätehtaaseen lokakuussa 1879.

 

Oulun puhelinliiketoiminnan alkuna pidetään kuitenkin oululaisen apteekkarin Albert Fredrik Nordforsin ja hänen turkulaisen veljensä Frans Nordforsin rakentamaa puhelinlinjaa kantakaupungin vesimyymälästä Toppilan höyrylaivalaiturin konttoriin.

 

Nordforsien yleisölle avoin maksullinen linja avattiin toukokuussa 1882. Saatuaan 20 tilaajaa veljekset perustivat puhelinlaitoksen.

 

Vuosi 1888

 

64 vuotta ennen syntymääni, suurimmassa osassa kodeista ei ollut sähköä eikä vesijohtoa. Autoja ei vielä ollut ja polkupyörä teki vasta tulemistaan. Höyryveturi ja sitä myöten junaliikenne alkoi kehittyä 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Suomessa höyryveturit olivat käytössä vielä vuoteen 1975 saakka.

 

1900 luvun alku

 

Lentoliikenne aloitettiin 1909 ilmalaivoilla. Liikennöinti lentokoneilla käynnistyi 1914 ja Suomessa perustettiin Finnairin edeltäjä Aero Oy 1920 luvun alussa.

 

Vanhempani syntyivät 1920 ja valokuvaus alkoi yleistyä vaikka se oli vielä harvojen herkkua.

 

Radiotoiminta aloitettiin Suomessa 1923 ja Yleisradio perustettiin 1926. Joillakin saattoi olla gramofoni, mutta uskoisin sen olleen aika harvinainen.

 

Oulun Puhelin pystytti kolme ensimmäistä puhelinkioskia kesällä 1926. Kioskien määrä lisääntyi pikku hiljaa ja lukumäärä oli vuonna 1935 jo 39 kappaletta.

 

Naisten 800 metrin kilpailu oli ensimmäistä kertaa olympiaohjelmassa jo vuoden 1928 kisoissa. Naisten hengästyminen johti lopulta yli 200 metrin juoksumatkojen kieltämiseen heiltä. Vasta 1960 Rooman kisojen ohjelmassa oli naisten 800 metrin juoksu.

 

Synnyinvuoteni 1952

 

Äitini mukaan sain alkuni Pyykösjärvellä Särkitien asuntomme saunakamarissa. Asunto oli pihahuonerakennuksessa jossa oli yksi pieni huone. Syntymäni jälkeen neljä henkiseksi kasvanut perhemme mahtui vielä ”mainiosti” pieneen vuokarakotiimme. Sähkö oli, vesi tuli ja meni kunhan sen kantoi.

 

Myöhemmin muutimme Iskoon pieneen pihahuonerakennukseen Iskontielle.

 

Vuodet 1953 - 58

 

Saimme melko nopeasti tilavamman vuokra-asunnon Pinotiellä sijaitsevasta omakotitalosta. Siinä oli neljä vuokrahuoneistoa, alhaalla kaksi kahden huoneen ja yläkerroksessa kaksi yhden huoneen. Piharakennuksessa sijaitsivat yksi asuinhuone, sauna ja puuliiteri.

 

Asunnon varustukseen kuului puulämmitys ja sähköt, mutta ei puhelinta eikä vesijohtoja. Asunto tuntui alle kouluikäisestä valtavan isolta.

 

Isä ajoi työn vuoksi ajokortin, mutta meillä ei ollut autoa, eikä ollut kovin monella muullakaan. Polkupyöriä alkoi olla lähes jokaisessa taloudessa.

 

Radio yleistyi ja sitä oli mukava kuunnella. Lisäksi meillä oli myös levysoitin jonka neulasta sain varmaankin loppuelämän kestäneen hifi-tartunnan. Äiti osteli singlelevyjä ja musiikki soi, joskus haikeastikin. Isän lähtiessä Helsinkiin kauppateknikon loppukokeeseen, äiti soitti Kielon jäähyväisiä ja itki ikäväänsä.

 

Suomen ensimmäinen julkinen televisiolähetys oli 1955, mutta television yleistyminen vei vielä vuosia.

 

Isällä oli Neuvostoliittolainen Lubitel2 peilikamera joten perheestämme löytyy kiitettävästi valokuvia vuosien varrelta.

 

Ensimmäinen avaruuslento tapahtui lokakuussa 1957 Sputnik satelliitin lentäessä maan kiertoradalla.

 

Vuodet 1959 - 1969

 

Isä ja äiti rohkaisivat mielensä, anoivat lainaa ja hankkivat omakotitalon Pyykösjärveltä, ”syvältä maaseudulta”. Naapurissamme oli toisella puolella kaksi lehmää sekä hevonen ja toisella puolella traktori sekä useita lehmiä ja pienen matkan päässä röhkivät possut.

 

Kylällä oli kolme puhelinta, yksityinen ja sitten Osuuskaupassa sekä yleisöpuhelin puhelinpylväässä olevassa pienessä harmaassa kaapissa. Vuonna 1961 vanhempani hankkivat kylän neljännen puhelimen. Etäisyys Oulun keskustaan oli ja on edelleenkin ainoastaan nelisen kilometriä.

 

Juri Gagarin oli ensimmäinen ihminen avaruudessa huhtikuussa 1961.

 

Naapurustossa ei ollut montakaan autoa. Isä oli Teräksellä tukkumyyjänä ja hän kiersi myymässä tuotteita maakunnan kaupoihin. Sen vuoksi isällä oli käytössä työpaikan auto. Vaikka auto olikin firman tuntui se leuhkalta, kun pihassa oli ensin Popeda, sitten Opel ja lopuksi Volvo.

 

60-luvun puolessavälissä siirryttiin televisio aikakauteen. Mustavalkoisia lähetyksiä oli vain yhdellä kanavalta. Kiimingin lähetysasema aloitti koelähetykset Oulun alueella kesällä 1962 ja se vihittiin käyttöön tammikuussa 1963. Samoihin aikoihin isä osti Länsi-Saksalaisen Schaub Lorenz TV:n.  Se oli valtava muutos.

 

Aiemmin ihmiset kyläilivät toistensa luona. Kesäisin radio nostettiin pihalle ja kuunneltiin viihdyttäviä ohjelmia, nautittiin kesäillasta mukavassa seurassa jutellen lasten kirmaillessa pihamaalla. Television tultua lähes joka kotiin kaikki linnoittautuivat omien seinien sisään katsomaan ”töllötintä”.

 

Ensimmäinen nainen avaruudessa oli Valentina Tereškova 16. kesäkuuta 1963.

 

Naisten 400 metrin juoksu tuli mukaan olympiaohjelmaan 1964 Tokiossa, jotka olivat ensimmäiset televisioidut olympialaiset. Tietoliikennesatelliitti Syncom 3 välitti ensimmäistä kertaa suoraa TV-lähetystä Tokion olympialaisista Tyynen valtameren yli.  

 

USA ja Neuvostoliitto kävivät tiukkaa kilpailua avaruuden valloituksesta. Jälleen Neuvostoliittolaiset olivat edellä, sillä  ensimmäisen avaruuskävelyn teki kosmonautti Aleksei Leonov 18.3.1965. Kesken tehtäväänsä hänen pukunsa alkoi laajeta jolloin paluu avaruusalukseen oli vähällä epäonnistua. Pudottamalla pukunsa painetta hän mahtui juuri ja juuri avaruusaluksen luukusta selviten kiperästi hengissä.

 

Saimme vihdoin viimein kauan kaivatut vesijohdot keväällä 1968.

 

Heinäkuussa 1969 ensimmäinen ihminen laskeutui kuun pinnalle. Kuuntelin radiosta tämän ikimuistoisen avaruuslennon jännittäviä vaiheita.

 

Silloin ei ollut videokameroita, mutta syksyllä 1969 vanhempani ostivat minulle kaitafilmikameran. Siitä on ollut valtavasti iloa tallentaessani arvokkaita muistoja nyt jo menneistä sukupolvista.

 

Yle aloitti värilliset koelähetykset 1969.

 

Vuodet 1970-1978

 

Vuosikymmenen taitteessa pääsin ensimmäisen kerran lentämään vesitason kyydissä.

 

Siirryin LP-kauteen hankkimalla ensimmäisen äänilevyn ja myöhemmin sain myös levysoittimen.

 

Keväällä 1970 epäonninen Apollo 13 kuuraketin matka oli kuin trilleri happitankin räjähtäessä. Kennedyn avaruuskeskuksen  ja miehistön yrittäessä saada astronautit maanpinnalle elävinä. Epäonnistuessaan avaruusalus olisi joko sinkoutunut ohi maan pimeään avaruuteen tai tullessaan liian jyrkässä kulmassa maan ilmakehään palanut poroksi. Onneksi he onnistuivat ja astronautit selvisivät hengissä maanpinnalle.

 

Tämän jälkeen avaruuslennot ovat ikään kuin polkeneet paikallaan, mitään niin mullistavaa kuin kuun valloitus ei ole tapahtunut. Tähtitieteellisessä mittakaavassa kuussa käynti oli paljon mitättömämpi kuin kirpun loikka. Ainoa mihin on kyetty on maankiertoradan täyttämisen avaruusromulla.

 

Ostin kaitafilmiprojektorin kesällä 1970. 

 

Televisiokanavat lisääntyivät Oulun seudulla toisella kanavalla TV2:lla vuoden 1972 alussa ja samoihin aikoihin radio alkoi lähettää stereofonista ohjelmaa. Mainostelevisiolla ei ollut vielä omaa kanavaa vaan sillä oli ainoastaan tietty lähetysaika kummallakin kanavalla.

 

Naisten 1500 metrin juoksu tuli olympiaohjelmaan niinkin myöhään kuin 1972 Münchenissä.

 

Autot yleistyvät ja lankapuhelimiakin alkoi olla jo monissa kodeissa. Vanhempani hankkivat Salora väritelevision 1973 joka oli silloin todella harvinaista herkkua. Ainoastaan pieni osa lähetyksistä oli värillisiä.

 

Palkat olivat tulleet selvänä rahana tilipusseissa kerran tai pari kertaa kuussa tai kahden viikon välein. 70-luvulla palkanmaksu siirtyi suoraan pankkitilille.

 

Jos halusi/tarvitsi ostaa jotain täytyi olla konkreettista rahaa ja sitä sai vain pankista jos tilillä oli katetta, kavereilta tai tutuilta lainaamalla tai jos oli sekkitili ja sekkejä. Isompia hankintoja varten täytyi ottaa lainaa tai ostaa osamaksulla. 

 

Suuruuden hulluudessa muutin tyttökaverini kanssa keskustaan ensimmäiseen vuokra-asuntoon 1973. Uuden kerrostalon hulppean 2h+kk huoneiston kuukausivuokra oli huikeat 550 mk/kk.

 

”Downshiftasimme” erään nolon tapauksen vuoksi ja muutimme vuokra-asuntoon jossa olin saanut alkuni. Edelleenkään siellä ei ollut vesijohtoja, päärakennuksen seinässä olevasta hanasta saimme veden, jätevedet tunkiolle ja lähes samaa ulkohuusia käytimme kuin vanhempani ja isoveli 20-vuotta aiemmin. Saunakamarista oli tehty keittokomero ja melkein kahden huoneen asunnon vuokra oli ”huikeat” 100 mk/kk.

 

Isä ja äiti lahjoittivat meille väritelevisionsa ja saivat tilalle meidän mustavalkoisen TV:n. Ilman ikävän tapauksen aiheuttamaa muuttoa ei olisi tapahtunut elämänkiertokulun kannalta todella merkityksellistä asiaa. Samassa paikassa jossa minä olin saanut alkuni sai alkunsa myös esikoiseni. Elämä on ihmeellistä.

 

1973 puhkesi öljykriisi jonka seurauksena Sisäasiainministeriö antoi poikkeuslain nojalla useita energiansäästö määräyksiä.

 

Kaksi vuotta asuttuamme panostimme asumisenlaatuun ja hankimme Nokelasta 2h+k osakehuoneiston. Siellä oli kylpyhuone istuma-ammeella joka oli luksusta piharakennuksessa asumiseen.

 

Ensimmäinen lamani iski heti asuntokauppojen jälkeen ja jouduin pakkolomalle. Öljykriisin vaikutukset iskivät Suomen teollisuuteen vasta tällöin, vuonna 1975. Se oli melkoinen shokki joka jatkui tietynlaisena paineena koko avioliiton loppuajan suuret lainat taakkana.

 

Tietokoneista alettiin jo puhua vaikka niistä ei tiedetty juuri mitään. Olin rakentamassa Postipankin kirjauskeskusta johon tuli suuret tietokonesalit. Rakentamisen jälkeen en päässyt niihin salaisiin kammioihin tutustumaan, mutta reikäkortti ja –nauha operaattorit siellä hyörivät sitäkin enemmän.

 

Laman loppukaikujen katveessa olin vuoden työttömänä. Sitten pilvilinnat sortuivat avioerossa ja asunto-osake täytyi myydä.

 

1979 - 1985

 

Lopulta lama hellitti ja sain isohkot veronpalautukset 1979 jotka sijoitin kuorma-autokorttiin. Näin ensimmäisen kertaa kuinka pankkiautomaatista saa muovikortilla rahaa, jota autokoulun opettaja sieltä nosti. Pankkikortilla sai vain käteistä rahaa, mutta sillä ei voinut maksaa. Silti se oli jotain aivan uutta ja ihmeellistä.

 

Autokoulun autossa oli ARP-puhelin, josta piti tilata puhelu keskuksen kautta. Oli hämmästyttävää soittaa liikkuvasta autosta kun oli tottunut vain kiinteisiin lankapuhelimiin.

 

Ostin kesällä elämäni ensimmäisen auton, Fiat 600, joka maksoi 3000 mk. Myyjä lupasi hyvittää sen hinnan löytäessäni mieluisan auton. Syksyllä löytyi B-mallin Kadett hinnaltaan 15’000 mk -3000 mk eli 12’000 mk.

 

Videonauhurit alkoivat yleistyä 1980-luvun alussa. Mutta jos itsellä ei ollut videonauhuria sai videovuokrauksen yhteydessä samaan hintaan mukaan movieboksin jolla saattoi katsoa vuokravideon. Taas oltiin harpattu edistyksen uusi askel.

 

Ostin keväällä 1981 Finluxin väritelevision jossa oli silloin vielä harvinainen kaukosäädin. Sen piti olla kaikilla herkuilla varustettu, mutta siinä ei ollut teksti-TV:tä jonka lähetykset alkoivat lokakuussa 1981.

 

Aloitin opiskelun uudelle alalle 1982 ja luokkamme nörtit houkuttelivat muitakin Commodore 64 kimppaostoon. Hairahduin ja minustakin tuli ensimmäisen tietokoneeni omistaja. Tein yhden yksinkertaisen laskentaohjelman, muuten se oli pelkkänä pelikoneena.

 

Arvokilpailujen ensimmäinen naisten maraton juostiin Helsingissä 1983 yleisurheilun ensimmäisissä MM-kisoissa.

 

Ensimmäiset reittilentoni matkustajalentokoneen kyydissä olivat vuoden 1985 alussa, käydessäni työpaikkahaastattelussa Helsingissä. Kokemus oli jännittävä ja mieleenpainuva. Teimme maaliskuussa luokkaretken Mallorcalle jonne lensimme Espanjalaisen lentoyhtiön matkustajakoneella.

 

Kellot olivat muuttuneet paristokäyttöisiksi ja ominaisuuksiltaan monipuolisiksi. Sain luokkakavereilta lahjaksi Citizen ana digi rannekellon luokanvanhimman tehtävien hoidosta .

 

Koulun loputtua 1985 luokkakaverini kauppasi minulle puhelinosakettaan muuttaessaan Tampereelle. Tähän saakka olin tullut toimeen yleisöpuhelimilla. Myyjä lupasi maksuaikaa ja niin minusta tuli lankapuhelinliittymän omistaja. Enää ei tarvinnut mennä jonottamaan puhelinkopille päästäkseen soittamaan vaan pystyi soittamaa kotoa ja oli tavoitettavissa melkein milloin vain.

 

Suunnittelijantyö oli paljolti ”askartelua”, leikkaa, liimaa, teippaa toimintaa. Suunnittelija teki skitsit ja suunnitelmat käsin jonka jälkeen piirtäjä piirsi ne puhtaaksi ja sihteeri kirjoitti käsinkirjoitetut asiakirjat koneella.

 

Ensimmäisessä suunnittelutoimistossa, jossa työskentelin, oli isohko tietokone ja digitointipöytä jota käyttivät vain korkesti koulutetut insinöörit. Hämmästelin hiirtä ja sen käyttöä, kuinka se oikein tapahtuu?

 

1986 - 1995

 

Korvalappustereot olivat kovinta hottia. Hankin Sony Walkmanin C-kasetilla ja radiolla varustetun roiskevesitiiviin mallin, että sitä voi käyttää lenkkeillessä ja kuunnella joko radiota tai kasettia.

 

Pankkikortit olivat yleistyneet. Esimiehen kanssa oli puhetta, että voisin joutua Portugaliin töihin. Ulkomailla työskennellyt Osmo-serkku suositteli Visaa, jonka sitten hankin 1987. Komennus osui lopulta työ-/opiskelukaveri Arto Moilaselle.

 

Arvokisojen ensimmäinen naisten 10000 metrin juoksu oli vuoden 1987 MM-kisoissa Roomassa.

 

Kaapelitelevisio yleistyi ja sitä myöten maksulliset kaapelikanavat.

 

Lokakuussa 1989 Mihail Gorbatšov soitti ensimmäiset kännykkäpuhelunsa Helsingin Kalastajatorpalta ja Oulun teknologia kylästä Moskovaan. Aluksi yleiseen käyttöön tulivat NMT-puhelimet ja 90-luvulla siirryttiin GSM-puhelimiin.

 

Ensimmäisen VHS-videonauhurin ostin 1989.

 

Syksyllä 1989 sain ensimmäiset oppituntini Auto Cadin käytössä sekä oman PC:n jolla aloin opetella tietokoneavusteista suunnittelua. Olin siirtynyt virallisesti tietokoneaikaan. Ihmettelin veljeni puhumista "ikkunoista" (Windows) joita on tietokoneessa, silloin käytettiin pelkästään MS-DOS tekstipohjaista komentokieltä.

 

Joka päivä oppi uutta, oivalsi itse tai työkaverit opastivat vaikka he olivat useista eri yrityksistä. Aivan mahtava ja uuden oppimista ruokkiva työympäristö.

 

Arvokisoissa juostiin ensimmäistä kertaa naisten 5 000 metrin kilpailu yleisurheilun MM-kisoissa Göteborgissa 1995.

 

1996 - 1997

 

Rautaruukin valukoneprojektissa tapahtui nousu tietotekniikan uudelle tasolle. Opin Excelin, Wordin, Windowsin, Internetin ja sähköpostin käytön. Aluksi sähköpostilla lähetettiin pelkkiä viestejä, sitten joku hoksasi sillä voitavan lähettää myös liitteitä. Mitä? Tekstejä, taulukoita, Autocad piirustuksiako? Ennen ne oli täytynyt postittaa tai faksata. Huima harppaus!

 

Mietin hankkisinko oman tietokoneen vai kotiteatterin? Vuonna 1997 päädyin hifinpään vaihtoehtoon ja ostin ensimmäisen kotiteatterilaitteiston sekä erinomaisen videonauhurin jotka mullistivat elokuvien katselun vaikka televisio oli vain 19 tuumainen.

 

Hankin elämäni ensimmäisen GSM-matkapuhelimen 1997.

 

1998 - 2000

 

Panasonicin digivideokamera oli suuri harppaus kaitafilmauksesta yli analogiavideoiden suoraan digimaailmaan. Työmaan lyhyen salakuvauksen jälkeen minua pyydettiin ikuistamaan myös valukoneprojektia ja vielä luvan kanssa.

 

Mittava videomateriaali täytyi myös editoida! Tiedustelin mikä olisi paras vaihtoehto. Tietokoneiden teho ei vielä riittänyt editointiin joten hankin hienon JVC:n tuplapesäisen Eisa voittaja videonauhurin. Siinä olivat VHS/S-VHS sekä Mini-DV pesät. Nauhurissa oli kohtuulliset editointi ominaisuudet, mutta kovassa käytössä Mini-DV-pesä ei tahtonut kestää.

 

Sain editoitua liki 10 tunnin materiaalin kymmenesosaan.

 

Vuosituhannen vaihtuessa jännitettiin Y2K:n vaikutuksia tietotekniikkaan, jotka olivat lopulta mitättömät. Tuo aika oli ohjelmateollisuuden loistokautta jonka jälkeen se ajautui lamaan.

 

Nokia esitteli 3210 kännykkämallissaan ennakoivan tekstinsyötön vuonna 2000.

 

2001 - 2009

 

Vuonna 2001 alkoi siirtyminen digitelevisioon ja kaikkien oli hankittava digitaalisovitin eli digiboksi ennen kuin analogiset lähetykset loppuvat. Hieman ihmetytti miksi ei siirrytty suoraan HD-kauteen vaan tehtiin tällainen turha välivaihe.

 

Samana vuonna Ericssonin R380-mallia markkinoitiin ensimmäisenä älypuhelimena jossa oli kaksivärinen kosketusnäyttö.

 

Televisioiden koot kasvoivat ja hankkimani 32” laajakuvatelevisio oli joistakin turhamaista pröystäilyä. Taivaskanavat alkoivat näkyä hankittuani satelliitti antennin ja Canaldigitalin. Kotiteatterilaitteistoa oli päivitetty jo moneen kertaan.

 

Naisten 3000 metrin estejuoksu oli ensimmäistä kertaa arvokisoissa 2005 maailmanmestaruuskilpailuissa Helsingissä!

 

Some eli sosiaalinen media alkaa nostaa päätään ja esikoinen kehotti liittymään facebook:iin 2007 ja myöhemmin Linkedin:iin!

 

Kännykät muuttuivat puhelimista tietokoneiksi. Vuonna 2007 Nokian N95-älypuhelinmallissa oli navigaattori ja 5 Mpx kamera. Näppäimet muuttuivat kosketusnäytöiksi Applen tuodessa markkinoille iPhonen 3,5 tuuman monivärikosketusnäytöllä.

 

Lähes kaikilla, lapsista vanhuksiin, alkoi oli jonkin tasoinen puhelin toisin kuin ennen.

 

2009 aloitan tubetuksen lataamalla ensimmäiset videoini youtubeen Kari ”Tykylevits” Tykkyläisen innoittamana. Se oli sitten menoa! Maailma pieneni sillä videoni olivat nähtävissä globaalisti.

 

2010 - 2016

 

3D tekniikka alkaa yleistyä televisioissa, videotykeissä ja blu-ray soittimissa.

 

Siirryin HD-kauteen ennen jalkapallon MM-kisoja 2010 investoidessani 40” plasmatelevisioon ja blu-ray soittimeen. Sain kuopukselta lahjaksi Canonin HD-videokameran jonka vuoksi myös editointi tietokone täytyi päivittää.

 

2012 päivitin kotiteatterin lopullisesti elokuva-aikaan hankkiessani videotykin.

 

Somea puskee joka puolelta, Instagram, Twitter, Snapchat, Periscope ja mitä niitä kaikkia onkaan. En ole vielä tutustunut edellä mainittuihin yhteisöihin, mutta  aloitin 2013 blogi kirjoittelun.

 

Kehityksen vauhdin kiihtyminen 64-vuoden takaa tähän päivään on ollut päätä huimaavan nopeaa!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ammattikoulu 1967

 

Pääsin opiskelemaan Oulun Ammattikoulun sähköasentaja ja -koneenkorjaaja linjalle ylimääräisenä opiskelijana isäni myötävaikutuksella vuonna 1967. Pyrkijöitä linjallemme oli 800 joista 144 valittiin pääsykokeisiin ja heistä 19 pääsi opiskelemaan ammattia.

 

Myöhäisherännäinen kun olen, päätin lukea kunnolla vasta viimeisiin sähköopin kokeisiin keväällä 1970 opetellen myös kaikki kaavat. Tuloksena oli luokan paras arvosana ja kiitokseksi opettaja Ritala epäili minun luntanneen.

 

Vaikka olin ylimääräinen ja koulunkäyntini sitä sun tätä oli päästötodistukseni keskiarvo luokan keskiarvossa! Valmistuttuamme kolmen vuoden opiskelun jälkeen olimme koulumme ensimmäiset sähköasentajat.

Teräs Oy 1969

 

Kesällä 1969 isäni hommasi minut kesätöihin Rautakauppa Teräs Oy:n putkivarastolle. Olin vielä silloin tosi tumpelo ja epävarma. Kerrankin minun piti purkaa eräs viemärilähetys. Kuorman purku oli jo aloitettu ja käsitin asian väärin alkaen lastaamaan viemäriputkenpätkiä takaisin kuormalavalle. Paiskin ruokatunnin töitä hikihatussa ja kaikki aivan turhaan. Kyllä nolotti oma typeryys kun homma piti tehdä kahdesti.

 

Kierteet, putkimitat, venttiilit, kaikki materiaalit aiheuttivat hankaluutta. Ainoastaan paineviemäröinnin Uponyl-viemäriputket olivat minulle helppoa kauraa ja opin ne selkeiden mittojen ja muotojen ansiosta. Isä vihjaili, että minun pitäisi opetella tarvikekirjoista lisää putkitietoutta. Viittasin kintaalla isän neuvolle, sillä enhän minä mikään putkimies ollut!

 

Jostakin ihmeen syystä isä ja äiti ostivat minulle syksyllä 1969 kaitafilmikameran. Olin toivonut mopoa, mutta sitä en saanut. Kiitän vanhempiani tästä hienosta hankinnasta jolla harjoittelin kuvausta ja tallensin muistoja vuosien saatossa. Mopo olisi ollut ja mennyt, kaitafilmikamera toimii vieläkin.

 

Turun Asennuspaja Oy 1970

 

Valmistuttuani sähköasentajaksi 1970 odotin kotona, että joku tulee hakemaan minut töihin. Isä oli jutellut Teräksellä Lääketieteenlaitoksen sähköurakoitsijan nokkamiehen kanssa joka oli pyytänyt minua käymään. Kävin haahuilemassa laajan työmaan pihalla löytämättä oikeaa parakkia. Muuten siihen aikaan rakennettiin koko nykyistä OYS:n aluetta ja se oli tosi laaja. Isä patisti minua menemään sinne toisen kerran ja silloin löytyi oikea paikka ja pääsin urakkatöihin tuntipalkan ollessa noin 3,50 mk/h.

 

Luulin olevani oikea asentaja, mutta kyllä luulot karisivat todella nopeasti. Onneksi työkaverit olivat auttavaisia ja ymmärtäväisiä tällaista avutonta asentajaa kohtaan opastaen minua kärsivällisesti. Suuret kiitokset heille!

 

Porukka oli sopeutuvaista ja avointa. Jos joku alkoi työmaalla kukkoilemaan, niin kokeneemmat kaverit kyllä laittoivat sooloilijat kuriin. Pidin tyylistä, enkä joutunut koskaan kiusauksen kohteeksi. Toki pientä huulenheittoa oli piristämässä raskasta työntekoa, mutta ei koskaan mollaamista tai toisen aliarvioimista.

 

Roppasin väestösuojaan kaapelien ja sähkökalusteiden kiinnitysreikiä. Ammattikoulussa oli ollut upouusia AEG:n pieniä porakoneita. Nyt jouduin poraamaan betonia isolla kolholla metallirunkoisella iskuporakoneella joka oli todella painava. Työpäivän päättyessä oli aivan sippi ja betonipölyn peitossa.

 

Asensin läpivientiputket väliseinämuurauksiin mikä tuotti suurta vaikeutta, kun en osannut lukea sähköpiirustuksia ja jouduin toistuvasti kysymään työkavereilta montako ja minkä kokoista putkea kuhunkin läpivientiin tarvittiin.

 

Suurin osa laitoksen pohjoispään pistorasioista, puhelinpistokkeista ja kytkimistä on asentamiani. Kerran nokkamies tuli katsomaan, että mitä sinä oikein tuuskaat niiden kytkentöjen kanssa? Nyt tehdään urakkahommia ja hän näytti kuinka pistorasia kytketään. Olin taiteillut jokaisen kuoritun johtimen päähän silmukan kuten ammattikoulussa oli opetettu jotta johdin varmasti pysyy ruuvin alla. Ei urakassa ollut sellaiseen aikaa vaan johtimet kuorittiin sopivan mittaisiksi työnnettiin liitinruuvin alle, ruuvattiin ruuvi tiukalle ja se oli siinä, vähintään 75% aikasäästöä pistorasiaa kohti.

 

Sitten erikoistuin palohälyttimien asennukseen. Kytkennässä täytyi huolehtia, ettei kaapelin suojafolio joutunut kosketuksiin liittimiin, minkä myös huolehdin. Kiire lisääntyi ja työmaalle otettiin asentajia työvoimatoimiston kautta. Erään kerran nokkamies tuli puhuttelemaan minua, että miten sinä olet kytkenyt eteläpään palohälyttimet kun ne eivät toimi. Totesin, että kytkin kaikki kuten oli ohjeistettu. Siitä etumies kimpaantui, ettet sinä voi niin sanoa. Sanoin, että kyllä voin koska tiedän kytkeneeni asentamani anturit oikein, joku muu on asentanut virheelliset. Myöhemmin selvisi, että nämä "uudet" asentajat olivat jättäneet foliot johtimien päälle ja kytkeneet ne liittimien alle jolloin virtapiiri oli oikosulussa. Muutama muukin tulokas teki alokasmaisia virheitä, he olivat asentaneet kytkimet ja pistorasiat väärinpäin, niin että kytkimien toimisuuntaa ON oli alhaalla ja OFF ylhäällä samoin kuin pistorasiat vaihe vasemmalle ja nolla oikealle.

 

Itse olin oppinut Teräkseltä sen, jos ei tiennyt tai osannut, en tehnyt mitään vaan kysyin ja varmistin ohjeet ennen työn suoritusta. Tällöin homma tuli valmiiksi heti kerralla eikä tarvinnut käydä jälkeenpäin parsimassa.

 

Lääketieteenlaitoksella sattui eräs vakava onnettomuus. Työkaveri oli asentamassa valaisimia viiden metrin korkeuteen luentosalin kattoon. Hän oli asennuttanut telineet siten, että pystyi tekemään kytkennät selällään maaten. Hän oli jo niin reunalla, että putosi kääntyessään 5 metriä betonilattialle. Siitä hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Ihme kyllä työkaveri palasi iltapäivällä takaisin töihin, eikä hänelle ollut sattunut mitään vakavampaa. Kaikki on mahdollista.

 

Erään kerran vedimme todella paksuja syöttökaapeleita tunnelitasolla. Kaapelissa oli kiinni miehiä kuin merenmutaa. Itsestäni tuntui, että se taisi olla kaapeli joka liikutti miestä eikä mies kaapelia.

 

Helmikuussa 1971 työt vähenivät rakennuksen valmistumisen lähestyessä ja ollessani viimeksi tulleiden joukossa sain ensimmäisenä lopputilin.

 

Kevät kotona 1971

 

Kävin työvoimatoimistossa saamatta töitä. En ollut typeryyksissäni liittynyt ammattiliittoon joten enkä saanut työttömyyspäivärahaa. Olin isän ja äidin vastuksena alkavana peräkammarinpoikana. En ujona poikana hakenut töitä muuten kuin tarkistamalla lehdestä työpaikkailmoitukset ja odottelin työvoimatoimistosta työkutsua jota ei koskaan tullut. Sitten isä hermostui ja hommasi minut töihin rakennusliike RuHe:lle.

 

Kesä 1971 ja Rakennusliike RuHe

 

Vaikka visiittini RuHe:lle oli lyhyt, oli se silti todella merkittävä koska jouduin tahtomattani tekemisiin myös sähkön kanssa.

 

Ensimmäinen työkohde oli uuden Aineen autoliikkeen pihatyöt, haravoin ja tasoitin tulevaa julkisivunurmikkoa. Seuraavana oli silloisen makeistehdas Merijal Oy:n laajennus, jossa kannoin lautoja, siivosin ja revin irti nauloja puretuista laudoista sekä lankuista.

High Voltage

Sitten koitti urani ensimmäinen "huippukohta". Minut ja kaveri vuokrattiin maaperätutkimusta suorittavaan yritykseen. Diakonissalaitos on rakennettu entisen merenpohjalle ja sen perustukset olivat epävakaat jolloin seinät halkeilivat. Tehtävämme oli kairata tutkimusmielessä Diakonissalaitoksen ympäristöä.

 

Sepänkadun sivu meni ongelmattomasti. Silloin jalkakäytävän ja talon välissä oli vielä nurmikkokaistale. Työ suoritettiin käsin pyöriteltävällä kairalla, kymmenen kierroksen jälkeen uppoama merkittiin paperille manuaalisesti. Jos kairan uppoaminen pysähtyi, esimerkiksi kivenmurikkaan, toinen piti kiinni kairasta toisen moukaroidessa sitä lekalla. Tätä jatkui kunnes kaira ei enää uponnut.

Sitten siirryimme Uudenkadun puoleiselle sivulle. Teimme kangella mahdollisimman pienen reiän jalkakäytävän asfalttiin ja jatkoimme tutkimusta. Valvova insinööri poistui asioille meidän jatkaessa hommia kahdestaan.

Kolmannella reiällä kairan eteneminen pysähtyi. Pidin kiinni teräskairasta kaverin moukaroidessa. Kaira upposi parikymmentä senttiä ja pysähtyi taas. Moukaroimme jälleen, mutta siellä taisi olla isompi kivenmurikka koska kaira ei uponnut lainkaan. Vedimme kairan pois ja olimme tekemässä uutta reikää kun Sähkölaitoksen pakettiauto kurvasi viereemme renkaan vinkuen ja sieltä säntäsi ulos vihainen mies työtakin helmat hulmuten. Hän huusi, että mitä hittoa te oikein teette ja kenen luvalla, nyt on koko Limingantullin kaupunginosa pimeänä!

Tenttaus jatkui hänen kysyessään kenen luvalla teimme töitä ja kuka on valvoja, onko teillä kaapelikarttoja? Valvoja oli asioilla emmekä olleet mitään kaapelikarttoja nähneet. Mies levitti eteemme piirustukset josta selvisi kuinka mittava määrä kaapeleita jalkakäytävän alla oli. Ihme ettemme osuneet niistä mihinkään kahdella ensimmäisellä reiällä.

Katkaisemamme kahden kilovoltin syöttökaapeli oli betonikourussa, jonka lävistimme keskeltä. Onneksemme kaira oli osunut keskelle maakaapelia, niin ettei mitään räjähdystä tai valokaarta päässyt syntymään.

 

Tämän jälkeen se työ loppui ja siirryin takaisin Merijalin työmaalle. Pyöräilin myöhemmin kairauspaikan ohi jolloin jalkakäytävässä oli monen metrin kokoinen kuoppa teltalla katettuna. Siellä sähkölaitoksen asentajat tekivät syöttökaapeliin kaapelinjatkosta.

 

Sitten sairastuin saaden viikon sairausloman. En ilmoittanut sairaudesta työnantajalle ja loman loputtua palasin takaisin töihin. Siellä oli odottamassa lopputilipussi. Vastaava mestari oli olettanut minun lopettaneen työt, kun en ollut häntä informoinut. Toisista lopareista opin sen, että haen aina sairauslomatodistuksen ja ilmoitan sen keston työnantajalle.

 

Kesä 1971 ja kattohuovan asennus

Heinäkuu meni kotona loikoillessa. Tuhlasin Lääketieteenlaitokselta saamiani pohjia jotka nostivat sen työmaan keskiansion liki 6 mk/h. Pertti-veljen kanssa asensimme kotitalon katolle uuden huopakatteen. Katon räystäällä pelokkaana roikkuessa ihmettelin, että mikä rakennelma se tuonne Typelle oikein nousee? Se oli lannoitelaitoksen uusi piippu, jota rakennettiin liukuvaluna. Työn tapahtuessa katkeamattomana, huomasi muutoksen rakennelman kasvussa joka päivä. Yhä ylemmäs se kurkotti, enkä tiennyt mikä minua reilun kuukauden kuluttua odotti.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Toivottavasti sarjalle saadaan pian jatkoa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Elokuvahullu senioritubettaja joka kirjoittaa on aloittanut eläkkeellä myös yritystoiminnan. Youtubessa on omaa videomateriaalia kuudelta eri vuosikymmeneltä, jonka uskon olevan harvinaista myös globaalisti.

Kirjoituksia on syntynyt kaikesta mikä kiinnostaa samoin kuin videoita joita on kertynyt jo yli 500 ja reilut 1,2 miljoonaa katselukertaa.

Blogiarkisto

Kategoriat