Olen juuri tullut kotiin pojan luota. Menin sinne pari päivää ennen joulua ja siellä vierähti viikko pikkupoikien kanssa vanhempien ollessa töissä. 

Joulu meni mukavasti pelaten Unoa ja Skip-Boota, sekä PieFaceä joka oli vähän sottaista peliä. Siinä sai kermavaahdot naamallensa. Hauskaa oli !

Mutta eihän mun siitä pitänyt kirjuutella, vaan iänikuisen vanhasta aiheesta "anoppi ja miniä".

 

Aina on ollut juttuja kamalista anopeista, jotka puuttuvat joka asiaan ja joille mikään ei kelpaa. Ja miniöistä, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä äidin kullannupulle ja siksi inhoavat anoppia. 

En halua olla sellainen anoppi !

 

Poika löysi vaimonsa Kuusamosta. 

Nähdessäni ensimmäisen kerran miniäni, ajattelin: ihan kuin pikkulintu, joka on  lentänyt pesästä ja vähän eksyksissä. 

Alku molemmille oli varmaan tutustumisen haparointia. Huomasin, että lintusella oli välillä käsin kosketeltava ikävä Kuusamoon, kotiin. Ja minä en osannut tehdä mitään.

Meistä tuli kuitenkin kavereita ja ystäviä, jos niin voi luonnehtia anoppi/miniä suhteesta. 

 

Olen suorapuheista tyyppiä, mutta ei tuo miniä niin herkkähipiäinen ole, että ottaisi herneen nenäänsä, päinvastoin. Antoi jopa uuden nimen: Appiakka !

Maasta se pienikin ponnistaa ! Miniä on pienikokoista sorttia, mutta voimaa jyllää kuin pienessä kylässä. Hänellä on tapana sanoa, "älä hättäile kaikki järjestyy !"

Vuosia sitten kun miniä odotti vauvaa ja olimme menossa Ikeaan "vähän" ostoksille. Kärryyn kertyi mattoa ja huonekalua ja vaikka mitä, en kaikkea muista.

"Miten ihmeessä kuvittelet, että saamme kaiken tuon mahtumaan autoon". 
Painavia paketteja, toinen raskaana ja toinen nivelrikkoisena, josta ei ole mitään apua. 
Ja sieltä se tuli: "Älä hättäile kyllä kaikki järjestyy." Ja niinhän se järjestyi :)

 

Miniäni saa minun oloni tuntumaan välillä kuningattereksi, ihan hävettää. 
Ai, että miksikö ?

Appiakkaa hemmotellaan niin, vaikka miniä käy töissä ja on pitkät päivät, niin silti vielä miniä jaksaa passaa ja auttaa. Appiakalle on järjestetty oma huonekin, siellä ollessani. Luxusta !

Pojan luona ollessani en siivoa kaappeja enkä lattioita. Olen sitä mieltä, että jokainen siivoaa oman huushollinsa. 

 

Mun juttuni on ruuan laitto ja pyykin pesu ja viikkaus. Täytyyhän anopin jotain tehdä, jotta päivä kuluu sujuvasti. Pojilla on jo omat juttunsa, aikaa jää.

Kotiin viemiseksi sain vielä kiitokseksi ja uudeksi vuodeksi skumppapullon ja ihanan Drocilan kynttilän, lasialustoineen. 
Yllätys minulle ! Siinä minä sitten, että "ei sinun olisi tarvinnut, ihan turhaan mennä ostamaan mitään".

Vähän ajan kuluttua kysyin, että " muistinko edes kiittää " ? 
"Joo, kyllä sä ihan tarpeeksi haukuit " :D

Hyvä miniä se on, kyllä mulle kelpaa ;)

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Seniorin sessio kertoo Maija-Liisan näkökulmasta asioista, ikääntymisestä ja sen tuomasta ”ihmeellisyyksistä”. Ei ole vaan yhtä asiaa, vaan elämästä yleensä. (Ei aina) Hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa ! 

 

Maija-Liisa Ryhänen on eläkkeellä oleva 70-vuotias neljän lapsen äiti ja kuuden ihanan lapsenlapsen mummi. Työelämässä toiminut visuaalisena suunnittelija. Harrastuksina ollut piirtäminen, maalaaminen ja käsityöt. Nykyään kuntosalilla käynti ja bloggaaminen.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat