Löysin kaapista kauan sitten ostamani niin sanotun kotelomekon.
En ymmärrä miksi ostin sellaisen kun se ei imartele vartaloani yhtään. Eihän päärynävartaloiselle käy suorat tiukat mekot, mahakin on niin iso, ihan kuin olisi raskaana.
Toiveajattelua, että sitä laihtuisi ja jenkkakahvat häviäisi.
Sitten sain älynväläysen ! Minäpä tuunaan sen A-linjaiseksi !
Kävin Eurokankaassa ostamassa kangasta. Onneksi siellä on ammattitaitoitoisia myyjiä joilta saa hyviä uusia näkemyksiä.
Olisin ostanut mustaa sinisen kanssa. Mutta myyjä esitteli sinisen kirjavaa kangasta joka sopi väreiltään tosi hyvin mekon kanssa.
Osaan toki itsekkin ommella mutta laiskuus ja nivelrikkoiset kädet antoivat syyn viedä jollekin tuunattavaksi.
Vein kankaan ja mekon ompelijalle, mutta hän ei ollutkaan enää siellä missä piti.
No, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tehdä itse !
Säästyihän siinä aikaa ja rahaa. Ja loppujen lopuksi se olikin aika pikkujuttu.
Vasemmalla vanha vaate, oikealla tuunattu A-linjaiseksi.
Inspiroiva juttu ja kuvat, kiitos !
On hykerryttävää mietiskellä, mitä aarteita kaapista löytyykään.
Kiitos kommentista. Vaatteita voi myös yhdistää toisiinsa. Mielikuvitus käyttöön :)
Näenkö oikein, onko ylhäällä keskellä iltalaukku, asuun sopiva?
Joka tapauksessa hieno 👗
Se on se kangas mitä on käytetty tuunaukseen mutta jäi sitä sen verran, että saisi myös laukun tehtyä. Hyvä oivallus !
Olisi kiva ollut nähdä mekko myös ylläsi,tosi kiva se on kuvassakin.Hyvä idis , käydä vanha karderobi läpi ja ideoida ja päivittää tähän päivään.
Hei Ellu-66
Tarkoitus oli että mekko olisi ollut ylläni, mutta valitettavasti ei ollut kuvan ottajaa.