Kuusi vuotta sitten, 36-vuotiaana, tyttäreni aloitti uuden harrastuksen, korealaisen itsepuolustus/taistelulajin, Taekwondon.

Alussa vähän minua hymyilytti ne puhinat ja suhinat mitä kuuluu suusta päästellä liikesarjoissa.

Se vaan nyt oli niin hassun oloista.

Pikku hiljaa tyttären tyttäretkin rupeisvat harrastamaan samaa lajia.

Tosin nuorempi on siitä jo luopunut.

Viime vuonna tyttäreni oli kisaamassa Italiassa, Taekwon-don EM-kisoissa.

Tässä lajissa 40 v. on jo veteraani.

Kerrankos elämässä veteraani pääsee kokemaan suurta "urheilujuhlan tuntua".

Olimme puhuneet siitä, miten hyvä on saada kaikenlaisia kokemuksia vaikkei sitten voittopallille pääsisikään.

Mutta kuinkas sitten kävikään.

Tuliaisina kaksi kultamitalia veteraaniluokassa, liikesarjoissa ja ottelussa.

Kyllä siinä äidillä itkua riitti onnesta ja ylpeydestä.

MINUN TYTTÄRENI on EUROOPANMESTARI !

En olisi villeimmissä kuvitelmissakaan uskonut olevani joku päivä Euroopan mestarin äiti, huh huh !

Sitä tunteiden vyöryä !

Kirjoitin siitä otsikolla "Kun sydän pakahtuu..." blogissani, seniorinsessio.blogspot.com.

Kirkkonummella  oli tämän vuoden Taekwondon SM-kisat, jossa oli myös tyttäreni kilpailemassa.

Ei kauhean suuret odotukset olleet, kun elämässä oli tapahtunut suuria muutoksia ja harjoitukset jääneet vähemmälle, mutta ainakin kokemusta lisää.

Voittoa kuitenkin lähdettiin hakemaan !

Ja hän teki sen taas, kolminkertainen Suomen mestari, liikesarjasta, joukkueliikesarjasta ja ottelusta ! 

Kolme kultamitalia !

Voitteko uskoa ! Ja itkuhan siitä taas tuli, ylpeydestä ja onnesta ! 

Soitin tyttärelle onnittelut itkua niellen.

Väsynyt ja kiireinen kun oli, niin lupasi soittaa myöhemmin takaisin.
Seuraavana päivänä tytär soitti ja kysyi, että joko olet lopettanut itkemisen ? 

No, kyllähän sitä jo nyt, mutta yö meni vähän niin kuin fiilistellessä. 

Nyt tiedän miltä huippu-urheilijoiden äideistä tuntuu, kun lapsi voittaa mitaleita tuolla maailmalla ja muuallakin.

Osani olen saanut myös saanut tyttäreni voitoista, onnitteluiden muodossa,

vaikka minulla ei ole osaa eikä arpaa lapseni tekemisissä.

- Paitsi ... olenhan hänet tähän maailmaan saattanut !

"On se hienoa kun nyt jopa tunnustetaan urheilijaksi", joutui douping-testiin, kertoi hän.

Eikös sitä silloin olla URHEILIJA !

Onneksi olkoon vielä kerran rakas tyttäreni <3

 

Kommentit (2)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015

Onnea niin tyttärelle kuin äidille! Hieno tytär sinulla. Kyllä siitä saa äitikin murusenottaa!

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Seuraa 

Seniorin sessio kertoo Maija-Liisan näkökulmasta asioista, ikääntymisestä ja sen tuomasta ”ihmeellisyyksistä”. Ei ole vaan yhtä asiaa, vaan elämästä yleensä. (Ei aina) Hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa ! 

 

Maija-Liisa Ryhänen on eläkkeellä oleva 69-vuotias neljän lapsen äiti ja kuuden ihanan lapsenlapsen mummi. Työelämässä toiminut visuaalisena suunnittelija. Harrastuksina ollut piirtäminen, maalaaminen ja käsityöt. Nykyään kuntosalilla käynti ja bloggaaminen.

Blogiarkisto

Kategoriat