Ensimmäinen rollaattorini Vector, vaihtui uuteen tukevampaan ja ulkokäyttöön tarkoitettuun Maunoon.

Mauno 11kg, on vähän painavampi kuin Vector 7kg. Mutta myös tukevampi. Vähän mietitytti tämä paino ero, koska olen moni nivelrikkoinen, niin jaksanko nostaa Maunon bussiin, ostosten kanssa se on vähän hankalaa?

Tosin käytän bussia vain kun joudun käymään sairaaloissa. Yleensä aina kävelen.

 

Ajattelin ensin, että Vectorin hyvää koria jään kaipaamaan ja että sen sai pieneen tilaan helpolla.

Se miksi vaihto tapahtui johtui siitä, että Vectorin ohuet renkaat ja Turun mukulakivet  eivät oikein sopineet yhteen, kävivät terveyden päälle. Mikä taas johti oikean käden puutumiseen ja kipuiluun. Ja siihen syy oli, kun yritin pitää selkäni suorana kävellessäni. Käsi ei tykännyt rollaattorin tärinästä mukulakivillä.

 

Tykästyin heti Maunon tukevuuteen ja pehmeään kulkuun mukulakivillä. Ja siitä, että voi turvallisesti kulkea pelkäämättä rollaattorin kanssa nurin menemisestä. Vectorin kanssa kolme kertaa nurin, mutta sehän onkin sisäkäyttöön tarkoitettu.

Mauno on pirtsakan värinen suomalainen tuote, jonka vaihdoin apuvälineyksikössä. Ylä kuvassa perus Mauno.

 

Mutta jotain Maunosta kuitenkin puuttui, oli aika alastoman näköinen. Ensinnäkin kori tarvitsi ostoslaukun. Sen ratkaisin ottamalla vanhasta ostoskärrystäni laukun ja "asensin" sen koriin. Hyvin sopi. 

Syksyn ja pimeyden tullessa tarvitaan tietenkin heijastimet. Clas Ohlsonilta ostin etuvalot, kaksi oli samassa paketissa, n.10€, tosin ne olivat eriväriset, mutta haittaako se? Kunhan näkyy!

Kysyin apuvälineyksiköstä, onko sateenvarjon telinettä lisävarusteena? - Ei ole.

En ymmärrä, miksi rollaattorin käyttäjien pitäisi kastua ulkona vesisateessa vai onko ajateltu, että he voivat olla sitten sisällä. Tietenkin joku mielessään ajattelee, että onhan sadetakkeja. Mutta kuka nyt raahaa tilaa vievää sadetakkia aurinkoisella säällä vaan sen takia, että jos vaikka alkaisi sataa. Sateenvarjoja kyllä. Mutta kun Maunon työntämiseen tarvitaan kaksi kättä.

Netistä sitten löysin telineen, joka pitelee sateenvarjoa, oli vähän kallis 56,90€ postikuluineen. Mutta onhan siitä hyötyä muulloinkin, kesällä aurinkovarjo on paikallaan. Vaatii vähän harjoittelua. 

Näin on Mauno varustettu lisäosilla.

Blogistani löytyy "Aikainen joulu" ja "Tuotekehittelyä" postaukset, joissa on juttua Vectorista, jos haluaa vertailla. Yläkuva on kuvattu nettisivulta.

Nettikauppa:  apuvälineavux.fi/aurinko- ja sateenvarjo teline

 

 

Kommentit (4)

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
1/4 | 

Maija-Liisa, olen ennenkin kehunut kekseliäisyyttäsi ja kätevyyttäsi. Teen sen taas eli toistan itseäni. Hyvää syksyä! Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Vierailija
2/4 | 

Kiitos kirjoituksesta, Maija-Liisa. Minulle tuo sateenvarjoteline on uusi juttu. Kaunista syksyä sinulle ja mukavia menoja Maunon kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Seniorin sessio kertoo Maija-Liisan näkökulmasta asioista, ikääntymisestä ja sen tuomasta ”ihmeellisyyksistä”. Ei ole vaan yhtä asiaa, vaan elämästä yleensä. (Ei aina) Hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa ! 

 

Maija-Liisa Ryhänen on eläkkeellä oleva 70-vuotias neljän lapsen äiti ja kuuden ihanan lapsenlapsen mummi. Työelämässä toiminut visuaalisena suunnittelija. Harrastuksina ollut piirtäminen, maalaaminen ja käsityöt. Nykyään kuntosalilla käynti ja bloggaaminen.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat