Oli heinäkuu, mun 60-vuotisjuhlapäivä. Aamu oli synkän näköinen, olin kyllä tilannut auringon siksi päiväksi ja iltapäiväksi se tulikin. Lippu oli nostettu salkoon minun kunniakseni.

Piha ja talo oli koristeltu. Roomalaiskylä rakennettu. Teemana siis toogabileet !

 

 

 

En ollut ennen pitänyt näin suuria juhlia mutta silloin päätin pitää, elämäni ensimmäiset ja viimeiset juhlat. 

Kaiken tämän kustansin tupakkarahoilla. Lopetin tupakanpolton tammikuussa ja rupesin pistämään tupakka-askin hinnan syrjään, ikään kuin ostaisin askin. Sillä mikä meni ennen savuna ilmaan sain syötettyä ja juotettua vieraani.

Teemaa olin miettinyt siten, että olisi mahdollisimman vähän kenellekkään kustannuksia. Eli että naisten ei tarvitsisi miettiä mitä laittaa päälle. Ajatukseni oli, että kiedotaan vaan vanhat lakanat ylle. No, ei tietenkään lakanat kelvannut. Mutta kaikki olivat panostaneet, mahtavaa !

Tohina oli kova pari tuntia ennen kutsujen alkamista.

Tyttäreni oli meikkaamassa minua kun sanoin , että lopeta. Kylmä hiki virtasi pitkin kasvojani ja sydän tykytti tuhatta ja sataa. Vatsakin meni sekaisin. 

Minulla on aina välillä rytmihäiriöitä ja sen takia beetasalpaaja on aina mukana. Olin ottanut sellaisen, mutta sillä kertaa sillä ei ollutkaan toivottua vaikutusta.

Tyttäreni huolestuivat, tietenkin, mutta minä kielsin kertomasta kellekkää. Todennäköisesti vävyt olisivat soittaneet ambulanssin.

Muistan kun olin vessassa ja ajattelin, että: ”En mä nyt voi kuolla. Kukaan ei juhli jos mä nyt kuolen ja kaikki vaiva vierailta menee hukkaan.”

En kuollut, kiitos yläkertaan ! Toivuin kohtauksesta ja juhlamieli pääsi taas ilmoille.

H-hetki koitti ja vieraat saapuivat ajallaan. Ehdin saada itsenikin kuntoon. Juhlat olivat mahtavat, eikä kukaan arvannut sitä draamaa joka oli tunti ennen juhlia.

 

 

 

Kuukausi juhlien jälkeen oli sellainen tunne kuin leijuisin, enkä ihan ollut tässä maailmassa. Menin sitten terveyskeskukseen jossa otettiin kokoeita. Lääkäri ilmoitti, että nyt äkkiä sairaalaan. 

Siellä sitten selvisi, että aikaisemmin oli ollut sydäninfarkti. Tiesin heti milloin se oli ollut. Silloin se ei tullut mieleenkään. Tehtiin varjoainekuvaus ja samalla pallolaajennus.

Ollaanko sitä nyt jatkoajalla ?

 

Maija-Liisa

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Seniorin sessio kertoo Maija-Liisan näkökulmasta asioista, ikääntymisestä ja sen tuomasta ”ihmeellisyyksistä”. Ei ole vaan yhtä asiaa, vaan elämästä yleensä. (Ei aina) Hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa ! 

 

Maija-Liisa Ryhänen on eläkkeellä oleva 69-vuotias neljän lapsen äiti ja kuuden ihanan lapsenlapsen mummi. Työelämässä toiminut visuaalisena suunnittelija. Harrastuksina ollut piirtäminen, maalaaminen ja käsityöt. Nykyään kuntosalilla käynti ja bloggaaminen.

Blogiarkisto

Kategoriat