Jo työelämässä opin hyödyntymään almanakkaa, tai oikeastaan se oli pakko, kun oli niin paljon sovittuja asioita, ettei olisi muuten muistanut kaikkia tapaamisia. Ja se tapa on myös jäänyt tähän päivään saakka.

Kaikki asiat tulee toteutettua mitä allakassa lukee !

Siispä sitä kamalampaa on, jos siellä ei lue mihin pitää mennä ja mihin aikaan, silloin jää menemättä.

Ja näinpä minulle kävi, että kauan odotettu, Johan Straussin Konsertti-Gaala meni puoliksi sivu suun. Kyllä oli harmittava takaisku.

Oli perjantai-ilta ja valmistauduin katsomaan Vois of Finlandia, kun puhelin soi. 

" No hei, missäs olet kun ollaan odotettu sua, konsertti alkaa kohta ?" 
" Siis onko se tänään, ei mun allakassa lue tälle päivälle mitään."
" Etkö saanut mailia jonka lähetin pari päivää sitten ?"
" Joo, sain mutta ajattelin että se oli joku muu. Oli mielikuva, että konsertti on loppukuusta."
" Hyppää taksiin niin ehdit vielä. "
" Enhän mä millään ehdi !"

Vaikka en ole hämäläinen, niin olen hitaasti syttyvää lajia. Harmittelin, että nyt meni kallis lippu hukkaan.
Omatunto ei jättänyt rauhaan ! Kysyin vuokraemännältäni (olen evakossa putkiremontin vuoksi) voisiko hän ajaa minut konserttitalolle ja kyllähän se järjestyi.

Äkkiä sitten vaatteet päälle ja menoksi, ehdin vielä toiselle puoliajalle ! En ehtinyt edes meikata puhumattakaan katsoa onko tukka hyvin. 
Onneksi sentään olin pessyt hiukseni aamulla.
(Etukäteen suunniteltu look jäi toteutumatta. Olen tottunut pukeutumaan teattereihin ja konsertteihi vähän hienommin.)

Takki narikkaan ja menossa sisälle kun vahtimestari tuli kysymään, että tulitko ylhäältä ? 
- En , kun ulko-ovesta. 
- No onko sinulla lippua ? 
- Ei kun se on konserttisalissa. 
- Ai, nyt muistankin. Kolme naista joilla oli neljä lippua. Oletko sinä se neljäs ? 
- Juu kyllä olen.

Hän otti yhteyttä salin sisällä olevaan ovimieheen, joka tuli hakemaan minut sisälle ja ohjeisti, että voin istua seinän vierellä tämän puoliajan loppuun. En olisi uskonut pääseväni sisälle kun vasta väliajan jälkeen.

Parin valssin päästä alkoi sitten väliaika. Odotin, että ihmiset menivät aulaan, jotta näkisin missä ystäväni istuvat, tiesin rivin ja suurin piirtein paikatkin.

"Katsokaa kuka tulee !" "Ilmestyksenkö näet ?" "No on kyllä ilmestys !"

Siinä sitten setvimme tuntojamme puolin ja toisin. Kaikilla taisi olla huojentunut olo, ei ihan hukkaan mennyt lipun hinta.

Onneksi olen nähnyt konsertin kolme vuotta sitten ja tiesin, että herkut, Tonava kaunoinen ja Radetzkyn-marssi, tulevat viimeisinä.

Ehdin sentään nauttia vielä toisen puolen valsseista ja tansijoiden kauniista liitelyistä.

Suunta sitten ensimmäiselle taksiasemalle, torin laidalle. 

Kesken matkan kuljettaja sanoi, että saat nyt vähän alennusta, kun hän unohti laittaa taksamittarin päälle. Kiitin kauniisti päivän hyvästä työstä. Tuli hyvä mieli.

Täytyy alkaa vähän skarpata tuon allakan kanssa, vai johtuuko sekin iästä, että unohtaa merkata sinne menot. Se kun on melkein kuin raamattu, sen mukaan eletään !

Kuvat: Johan Straussin Konsertti-Gaalan esitteestä