Kirjoitukset avainsanalla onnellinen

Tapasin San Pedrossa viime viikolla keski-ikäisen irlantilaisen tietokoneinsinöörin, joka oli lähtenyt tutustumaan maailmaan. Hän suositteli, että matkustaisin Guatemalan toiseksi suurimpaan kaupungiin, Quatzaltenangoon (Xelaan), ja asettuisin Carlosin retkeilymajaan Casa de Colibriin. Itse hän oli jatkamassa matkaa Meksikoon.  

Kolmen tunnin matka “chicken-bussilla” Quatzaltenangoon voitti jännittävyydessä kaikki tähänastiset matkakokemukseni. Kuljettaja ajoi osan matkasta kilpaa toisen entisen amerikkalaisen koulubussin kanssa jyrkillä serpentiiniteillä vuoristossa. Tosin hän joutui lähes U:n muotoisissa kurveissa välillä peruuttelemaan edestakaisin, että sai ison bussin kääntymään mutkan suuntaisesti. Toisinaan tien varressa heilutteli matkaanpyrkijöitä, ja kuljettaja pysäytti auton kuin seinään. Rahastaja hoputti uudet matkustajat autoon. Matka jatkui ennen kuin uudet pääsivät istumaan. Rahastaja itse riippui avoimesta etuovesta osan matkaa pitäen ilmeisesti silmällä, kuinka lähellä jyrkänteen reunaa bussin oikea laita oli. Autoradio soitti täysillä salsaa, ja avoimista ikkunoista veti.

Pelkäsin vähän ja palelin, mutta kaikki lämpimät vaatteeni olivat matkalaukussa tavaratilassa. Onneksi nuori tumma nainen, joka istui paljon taaempana autossa, huomasi kärsimykseni, ja  tuli tarjoamaan minulle villashaaliaan. Loppumatka menikin nopeasti tämän costaricalaisen naisen kanssa jutellessa. Hänellä ja miehellään on ekologinen maatila Costa Ricassa, jonne aion joskus tulevaisuudessa mennä kyläilemään. 

Carlosin retkeilymajasta valitsin 10-euron hintaisen 1-hengen huoneen, koska en vuosiin ole nukkunut makuusaleissa tuntemattomien kanssa. Ensimmäinen tapaamani matkailija oli nuori Laura jostakin suomalaiselta pikkukunnasta, jonka nimeä en ollut koskaan kuullut. Hentoinen, vaalea Laura kiertelee yksin Etelä- ja Keski-Amerikan maita, eikä ole kokenut mitään negatiivista.  

Jo ensimmäisen retkeilymajatunnin kuluessa opin tuntemaan monia muitakin asukkaita, ja tunsin oloni kotoiseksi. Baskilainen insinööri, joka avusti retkeilymajan vieraita majoituspalkalla keitti meille kahvit. 

Seuraavana aamuna Laura jatkoi matkaa yksin, vaikka Panamaan eläköitynyt amerikkalainen tarjoutui matkaseuraksi. Jälkimmäinenkin oli lähdössä eteläänpäin ja jätti minulle perinnöksi espanjanopettajansa, herttaisen vastavalmistuneen psykologin. Uusi baskiystävänikin päätti, että hänen olisi aika jatkaa matkaa. Siksi hän, Carlos-omistaja ja minä lähdimme syömään baskin  jäähyväislounasta paikallisten suosimaan ravintolaan. Lounaan ajan Carlos yritti suostutella baskia jäämään vaikka vain päiväksi. Mutta turhaan. Mies oli tehnyt päätöksensä ja pakannut rinkkansa. Guatemaalaiset ovat muuten yleensäkin lämpimiä ja tunteellisia ihmisiä, ja varmasti retkeilymajan pitäminen on heille raskasta, koska koko ajan saa jättää hyvästejä. 

Viimeiset kuusi päivää ovat olleet täynnä toimintaa, vaikka ilmat ovat olleet kylmiä ja ukkosmyrskyt riehuvat iltaisin ja öisin. Aamuisin espanjanopettajani tulee pariksi tunniksi retkeilymajaan ja keskustelemme etupäässä päivän uutisista.Hän jaksaa kärsivällisesti kuunnella, kun yritän muotoilla lauseita, ja vasta kun itse luovun etsimästä oikeita sanoja, hän auttaa.  Muiden retkeilymajan asukkaiden kanssa olen käynyt katsomassa tanssiesityksiä teatterissa, upeassa italialaisessa pianokonsertissa, kirjamessuilla, kävelemässä vuorilla ja syömässä etnisissä paikoissa.

Olen iloinen siitä, että tapaan hyviä ihmisiä, minne menenkin. Yhteistä monille asukkaille ainakin Carlosin retkeilymajassa tuntuu olevan, kansallisuudesta riippumatta, kasvissyönti, luonnon kunnioittaminen ja hyvät sosiaaliset taidot. Useat myös harrastavat joogaa ja lukevat Eckhart Tollea, Paul Cuelhoa ja sentyyppistä kirjallisuutta. Nuoret matkailijat tuntuvat usein olevan vastavalmistuneita biologeja, ekonomeja, insinöörejä ja opettajia. He ovat lähteneet yliopiston jälkeen opiskelemaan "elämää" muissa maissa ennen kuin ryhtyvät perustamaan perhettä ja hakeutuvat varsinaiseen työelämään. Sitten on meitä, jotka varsinaisen työelämän jälkeen haluamme opiskella vaikka mitä. 

 Kuvat: Näkymä vuoteestani

             Näin matkustavat monet paikalliset

   Tällä bussilla matkustin Xelaan

   Runokirjavalikoima kirjafestivaaleilla

   Miniatyyriteatteri

   Retkeilymajan omistaja

 

             

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Blogiarkisto

Kategoriat