Kirjoitukset avainsanalla pickleball

Muutamassa viikossa sulauduin osaksi pohjoisamerikkalaista siirtolaisyhteisöä Ecuadorin Cotacachissa, vaikka yritinkin välttää viettämästä liikaa aikaa muiden ulkomaalaisten kanssa. Mutta aina kun kadulla tai polulla tuli vastaan toinen ulkomaalainen tervehdittiin, esittäydyttiin ja alettiin jutella. Se on yksi eläkeläiselämän bonuksista: on aikaa jutella ja tutustua uusiin ihmisiin. Kävin myös pelaamassa kolmena aamuna viikossa gringojen kanssa pickleballia, jolle ei ole vielä keksitty suomalaista nimeä, vaikka sitä on pelattu Suomessakin jo 2014 lähtien.

 

Oli vaihteeksi kiva pelata ulkokentällä aamupäivisin, kun lämpötila oli vielä alle 20 asteen. 

Varovaisen arvion mukaan Cotacachin 10 000 asukkaan kaupungissa on noin 700 pohjoisamerikkalaista maahanmuuttajaa. Muita ulkomaalaisia en siellä tavannut, lukuunottamatta yhtä norjalaista kääntäjää, joka on naimisissa yhdysvaltalaisen kanssa. Huhujen mukaan parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä sijaitsevassa Otavalossa olisi eurooppalaisia eläkeläisiä, mutta minä matkustin Ecuadoriin tutustumaan ecuadorilaisten enkä ulkomaalaisten elämään.

“Ecuadorilaiset”ovat tämän maan paras puoli”, vastaavat useimmat ulkomaalaiset, kun kysyn, mistä he täällä pitävät eniten.  Ecuadorilaiset ovat aidosti ystävällisiä, avuliaita, vaatimattomia (etenkin naiset ja lapset) ja onnellisen tuntuisia ihmisiä, vaikka köyhyys on silmiinpistävää. Kengättömiä vanhuksia näkee kaduilla päivittäin, ja vapaaehtoisten pyörittämä aamiaisruokala on suosittu paikka aamukahdeksalta. Monille vanhuksille se kuuluu olevan päivän ainoa ateria.

 

Vapaaehtoisvoimin ja lahjoitusrahoin toimivassa "soppakeittiössä" vähävaraiset intiaanivanhukset käyvät aamuisin syömässä. 

Keskiviikkona opetin englantia yhdelle intiaaniäidille ja hänen 10-vuotiaalle pojalleen. Kun kysyin ensimmäisen tunnin alussa, millaista sanastoa he halusivat oppia, vastaus oli: “siivoussanoja”. Koulujakäymättömille intiaaneille ulkomaalaisten kodit, puutarhat, rakennushankkeet ja kuljetukset tarjoavat tervetulleita työtilaisuuksia, ja useilla sosiaaliturvalla elävillä pohjoisamerikkalaisillakin on varaa palkata paikallista kotiapua. Heidän noin 1000 dollarin amerikkalsella eläkkeellä selviää tosi hyvin maassa, jossa keskipalkka on 400 dollaria, ja parin huoneen kaupunkiasunnon voi vuokrata 300 dollarilla.

 

Moni pohjoisamerikkalainen eläkeläinen onkin muuttanut Ecuadoriin, koska he eivät tule toimeen eläkkeellään varsinkaan Yhdysvalloissa, jossa sairasvakuutusmaksut ja sairaanhoitokustannukset ovat korkeita. Kanadalaisilla muuttajilla taas olisi kotimaassaan ilmainen terveydenhuolto, mutta hekin tulevat paremmin toimeen Eduacorissa, vaikka joutuvatkin maksamaan ecuadorilaisesta sairasvakuutuksesta vajaat 70 dollaria kuussa ja lääkärikäynneistä kymmenisen dollaria kerralta. Lääkäriin ei aina edes kannata mennä, sillä apteekeista saa usein myös asiantuntija-apua ja vaikka antibiootteja ilman reseptiä.

Kakkossijalla Ecuadoriin muuton syistä on lämmin ilmasto. Päivälämpötila vuoristossa Cotacachin tienoilla on vuoden ympäri parikymmentä astetta, yölämpötila taas kymmenen asteen paikkeilla. Taloissa ei yleensä ole lämmitystä, mutta parin villahuovan alla tarkenee hyvin öisin. Valoisaa aikaa on 12 tuntia vuorokaudessa.

Kolmas syy muuttoon on hyvä ja halpa ruoka. Minäkään en laittanut itse ruokaa kuuteen viikkoon, vaikka olisi ollut siihen mahdollisuus eri Airbnb-kodeissani. Kaikissa niissä sain hyvän aamiaisen: yleensä jonkin munaruoan, kotonapaistettua leipää, juustoa, tuoremehua ja kahvia. Lounaan söin usein kahdella ja puolella dollarilla jossakin keskustan markkinapaikan monista ruokaloista ja noin seitsemän dollarin päivällisen hyvätasoisissa ravintoloissa. Nautin erityisesti tuoreista vihanneksista ja eksoottista hedelmistä, joiden nimiä en läytänyt edes espanja-englanti sanakirjastani.

Kuva dollarin ostoksistani, josta riitti syötävää useammaksi päiväksi.

Vain harva tapaamistani pohjoisamerikkalaisista kaipasi kotimaahansa. Monet olivat muuttaneet Ecuadorin pikkukaupungeihin Chicagon, New Yorkin ja Toronton kaltaisista suurkaupungeista ja tuntuivat arvostavan pikkukaupungien rauhallista ja yksinkertaista elämänmenoa. Ei ehkä pitäisi verrata Pohjois-Amerikan suurkaupunkeja, Etelä-Amerikan pikkukaupungeihin, mutta aika harva eläkkeellejäävä varmaan muuttaa suurkaupungista oman maansa pikkukaupunkiin.

Ecuador on pieni maa, ja pohjoisen vuorilta on vain neljän tunnin matka Amazonin viidakkoon ja viiden tunnin Tyynen meren rantahietikoille. Matkailu onkin suosittu harrastus eläkeläisten keskuudessa, ja monet tapaamani ovat kiertäneet muitakin Etelä-Amerikan maita ja käyneet ainakin kerran Galapagos-saarilla. Galapagosta lukuunottamatta matkustaminen Eduacorissa on halpaa. Paikallisbusseissa, joilla liikuin, alle 65-vuotiaat maksoivat 35 senttiä  kertalipusta - käytössä on USAn dollari - ja yli 65-vuotiaat 25 senttiä. Muutaman kilometrin taksimatka maksoi pari dollaria, ja tunnin lentomatka 50 dollaria. Missään kulkuvälineissä en tuntenut itseäni turvattomaksi. Päin vastoin. Paikalliset kanssamatkustajat  kyselivät uteliaina, mistä olin kotoisin ja oliko kotimaassani tavallista, että eläkeläisnaiset matkustavat yksin ulkomaille. Useamman kerran autoin myös koululaisia läksyjen teossa busseissa, kun tietöiden takia lyhytkin bussimatka saattoi kestää tunnin.

Viimeinen Airbn-kotini Cotacachissa. Oikealla Carmen-emäntäni ja vasemmalla hänen apulaisensa. Yhdessä haettiin lehmiä pellolta ennen pimeän tuloa 

Kuuden viikon kokemuksellani uskallan suositella Ecuadoria myös yksinmatkustaville suomalaisnaisille. Kannattaa kuitenkin opetella espanjan alkeet, muuten saattaa jumiutua gringojen seuraan, mikä sekin on mielenkiintoista.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli kuusi vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste, ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Blogiarkisto

Kategoriat