Kirjoitukset avainsanalla kirjeenvaihto

Marraskuun lopulla äitini täyttää 90 vuotta. Vanhin veljentyttäreni on jo varannut äidin kodin vieressä sijaitsevan seurakuntakodin juhlapaikaksi. Sisareni laatii vierasluetteloa ja ottaa yhteyttä pitopalveluihin. Minä mietin jotakin juhlavieraita yhdistävää ohjelmanumeroa. Vieraiden ikä vaihtelee yhdestä 90:een vuoteen. Ja tietenkin haluan pitää äidille puheen, joka myös koskettaisi  hänen sisaruksiaan, minun sisaruksini, heidän puolisoitaan, lapsiaan, lapsenlapsia ja äidin ystäviä. Paljastaisinko puheessani, mikä on äidin pitkän iän salaisuus vai keskittyisinkö siihen, mitä äiti on minulle merkinnyt? 

Puhetta varten olen käynyt läpi äitini kanssa käymääni kirjeenvaihtoa ja omia päiväkirjojani monilta vuosikymmeniltä. Ensimmäinen äidiltä saamani kortti on kesältä 1963. Minut oli lähetetty Tuulensuun kesäsiirtolaan Enonsaareen kolmeksi viikoksi. Joka päivä lounasaikaan meistä vastaava keski-ikäinen opettajapariskunta jakoi postia, ja vihdoinkin monen päivän odotuksen jälkeen minä sain elämäni ensimmäisen postikortin. Se oli merkittävä tapahtuma. Olin jo ehtinyt pelätä, että äiti oli unohtanut minut. 

Kortin etupuolella on kuva heinäkattoisesta rantasaunasta, jonka edessä laiturilla seisoo kaksi kansallispukuista (!) naista. Takapuolella osoitekentässä  lukee “Tyttönen”, minun nimeni ja saaren osoite.   Viestikenttään äiti on kirjoittanut “Hauskoja päiviä! Terveisin äiti ja muut”.

Pidin korttia tyynyn alla kerrossängyn ylävuoteellani, ja otin sen esille aina kun iski epäilys siitä oliko minut unohdettu. Toinen kortti äidiltä tuli toisella ja kolmas kolmannella siirtolaviikolla. Kolmannen viikon kortissa äiti lupaa tulla minua vastaan kansakoululle, jossa siirtolajakson viimeisenä päivänä meidät taas punnittaisiin ja tarkastettaisiin.

Äiti muisti korteilla ja kirjeillä myöhemminkin, kun olin lukioaikana kesätöissä Ahvenanmaalla, sitten Ruotsissa piikomassa ja kotiavustajana, Kouvolassa opiskelemassa, Saksassa kielikurssilla… Äidin kirjeet olivat täynnä kuulumisia kotoa ja hyviä neuvoja. Minä kirjoittelin myös äidille kuulumisiani, vaikka sensuroinkin aika paljon. Elin niin erilaista elämää kuin äiti, enkä halunnut hänen murehtivan asioita, joita hän ei ehkä olisi ymmärtänyt.   

Muutettuani Norjaan 80-luvun alussa siirryimme käyttämään puhelinta viestintävälineenä kirjeiden sijasta. Kortteja äiti lähetti edelleenkin joka syntymä- ja nimipäiväkseni ja myöhemmin lasteni syntymä- ja nimipäiviksi. Tiesin, että hän käytti paljon aikaa sopivien korttien valitsemiseen, ja niissä oli aina jokin kannustava sanoma, joka varmasti oli tarkoitettu yhtä paljon hänelle itselleen kuin minulle. Hänen valinnanmahdollisuutensa ovat aina olleet paljon rajallisemmat kuin minut. 

Onneksi eletään vasta syyskuuta, ja minulla on vielä pari kuukautta aikaa miettiä syntymäpäiväpuhetta…

Kuva 1: Elämäni ensimmäinen postikortti äidiltäni

Kuva 2: Tuulensuun kesäsiirtolaa pidettiin vanhassa huvilassa Enonsaaressa 60-luvulla. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Blogiarkisto

Kategoriat