Onneksi olin lajitellut likapyykin siististi läpinäkyviin muovipusseihin, sillä Miamin balettitalon turvatarkastuksessa jouduin avaamaan sekä matkalaukkuni, että pienen reppuni. Syynä oli, että baletin turvatarkastuksen läpivalaisulaitteet olivat rikki. Tarkastaja ei pussivarastoni nähtyään osoittanut suurempaa intoa tutustua lähemmin pussien sisältöön, vaan pääsin siirtymään aulan tilavaan vammaisvessaan peseytymään ja vaihtamaan retkeilyvaatteet punaiseen silkkipaitaan ja mustiin prässihousuihin. Lämpötila Miamissa oli yli 25 asteen jouluaattona ja parin kilometrin kävely satamasta balettitalolle oli nostattanut hien pintaan.

Mieheni romanttinen puoli vaatii, että Pähkinänsärkijä-baletti on nähtävä joka jouluna. Hän on nähnyt sen lähes kolmekymmentä kertaa. Yhteisten 18 vuotemme aikana minäkin olen ehtinyt nähdä sen jo lukuisia kertoja. Tänä vuonna luulin, että jättäisimme baletin väliin, koska olimme palaamassa läntisen Karibian risteilyltä jouluaattoaamuna, mutta mieheni oli yllätyksesi hankkinut liput Miamin baletin vuoden viimeiseen esitykseen kello 12:ksi jouluaattona. Ohjelmalehtisen mukaan odotettavissa oli tuore ja erilainen esitys kun edeltävinä 27 vuotena Miamissa.

Ennen baletin alkua ehdimme vielä ala-aulan kahvilaan tarkistamaan uusimmat sähköpostit ja tarkastelemaan  balettiyleisöä. Se oli suurin piirtein samanlaista kuin aikaisemminkin olimme kokeneet: lapsiperheitä ja tyypillistä vanhempaa hienostunutta kulttuuriyleisöä ykkösvaatteissaan. Tytöillä prinsessamekkoja, kultakenkiä, korkkiruuvikiharoita ja silkkirusetteja. Naisilla coctail-mekkoja, korkeakorkoisia kenkiä, hopean- ja kullanvärisiä koruja ja kynsiä. 

Varttituntia ennen esityksen alkua etsiydyimme 2400-paikkaisen, leveän salin takarivin 30-dollarin paikoillemme. Sieltä oli hyvä näkyvyys näyttämölle, ja tuskin 350 dollarin parvekepaikoilta näki sen paremmin. 

Esitys alkoi suurelle kankaalle heijastetulla tietokoneanimaatiolla, jossa piirretty enkeli laskeutuu avaruudesta pieneen uniseen vuoristokylään. Vähitellen kamera kohdentuu kolmikerroksisen kaupunkitalon julkisivuun ja sen mahtavaan etuoveen. Ovi avautuu... ja animaation sijasta, näkyviin tulee itse näyttämö lavasteineen. Siirtyminen tietokonegrafiikasta lavasteisiin tapahtuu nopeasti ja luo illuusion toisesta todellisuudesta. Sitä vahvistavat verhomaiset lavasteet, joista toisinaan näkyy läpi talon saliin ja seuraavassa hetkessä taas ei. Tarina sinänsä on vanha tuttu, mutta tällä kertaa Klara ei herääkään tarinan lopussa toteamaan, että kaikki olikin ollut unta. Sen sijaan hän purjehtii prinssinsä kanssa "kuumailmapallolla" näyttämön halki uuteen tulevaisuuteen. 

Aikuiset tanssijat olivat erinomaisia, lapset taas ajoittain herttaisen kömpelöjä, niin kuin asiaan kuuluu. Ohjelmalehtisessä ylistettyjen kuubalaisten Isabel ja Ruben Toledon suunnittelemat esiintymispuvut olivat etupäässä kalpean pastillinvärisiä eivätkä aina erottuneet hyvin pastillinvärisistä lavasteista. Sekä puvuissa että lavasteissa oli mielestäni liikaa monenkirjavia yksityiskohtia, mikä loi sekavan vaikutelman. 

Kaikkein parasta oli Tshaikovskin ikiaikaisen upea musiikki ison orkesterin soittamana. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat