Kirjoitan tätä Pohjois-Arizonan vuoristossa kahden kilometrin korkeudessa. Näkymä makuuhuoneen ikkunasta on Arizonan korkeimmalle huipulle. Olen äskettäin puhunut Skypessä lasteni kanssa, joilla tuntuu olevan elämä hallinnassa.

Kuvittelin uhrautuvani lasteni vuoksi, kun päätin että jäämme Tanskaan erottuani tyttäreni tanskalaisesta isästä 90-luvun puolivälissä. Lapset olivat alle 10-vuotiaita, ja he viihtyivät hyvin koulussa ja päiväkodissa asuinkunnassamme Birkerödissä. Halusin, että lapseni juurtuisivat kunnolla yhteen maahan ja kulttuuriin. Tanska lapsiystävällisenä maana tuntui järkevältä valinnalta. Pelkäsin myös, ettei poikani pärjäisi suomalaisessa koulussa, koska hän ei osannut lukea. 

Silloisessa tanskalaisessa kansakoulussa painotettiin lasten viihtymistä eikä niinkään oppimista. Se ilmeni nimenomaan mukavana yhdessäolona luokkatovereiden kanssa ilman ponnistelua ja kilpailua. Kokeita ei ollut ja läksyjäkin aika vähän. Opettajat kohtelivat lapsia lähinnä tasavertaisinaan, kehuivat pienistäkin oppimissaavutuksista ja innostivat vapaaseen mielipiteiden ilmaisuun, jonka ei tarvinnut perustua tietoihin. Tämän uskottiin antavan lapsille hyvän itsetunnon, jonka varassa pääsee pitkälle elämässä.

Samaa kasvatusperiaatetta minäkin yritin kotona soveltaa, vaikka se usein vaatikin suurta itsehillintää. Poika haaveili astronautin tai lentäjän ammatista, joihon minusta hänellä ei tempperamenttisena ja liikuntaansuuntautuneena ollut luontaisia taipumuksia. Itse olin samanikäisenä haaveillut lentoemännän ammatista, mutta siihen aikaan meillä päin oli tapana karsia lapsilta turhat luulot pois. 

Tanskalaista koulunkäyntiä leimasi  90-luvulla “hygge”, mikä on vieläkin tanskan kielen tärkein sana. Se tarkoittaa viihtymistä aika hedonistisella tavalla.  Jos olet Tanskaan menossa, kannattaa opetella lausumaan se oikein, siis “hyke”. Tanskalaisia ilahduttaa, jos ulkomaalaisetkin tuntevat heidän lempisanansa.. Kirjoitan “hykestä” lisää jossakin toisessa blogi-artikkelissa. Se on ehdottomasti tanskalaisten onnellisuuden pääaineksia.

Yritin tietysti vaikuttaa poikani koulun opetukseen toimimalla aktiivisesti kouluneuvostossa, jossa koulua edustivat johtajaopettaja ja yksi luokanopettajaa, oppilaita kaksi ja meitä vanhempien edustajia oli vaaleilla valittu kuusi. Kokouksessa toisensa jälkeen esitin, että lasten pitäisi oppia lukemaan koulussa, ja käytin esimerkkinä muiden maiden, kuten Suomen, koululaitosta. Lopulta joku vanhempienkin edustaja muistutti minulle siitä, että “nyt ollaan Tanskassa, ja jos ei pidä järjestelmästä, voisi harkita muuttoa”. Tällaista varmasti siirtolaiset ja pakolaiset kokevat missä tahansa maassa, eikä sitä kannata ottaa liian vakavasti. Mutta silloin se tietysti tuntui pahalta.

Parin vuoden toistuvan suostuttelen jälkeen saimme kuitenkin lähetettyä Birkerödin kunnalle lisämääräanomuksen, jotta neljäsluokkalaiset (etupäässä pojat) olisivat saanet lukemisen tukiopetusta varsinaisten koulutuntien jälkeen, Rahat myönnettiin, pojat oppivat lukemaan, ja minä erosin kouluneuvostosta kesken nelivuotiskauden. Tunsin, että ainakin yksi este oli poistettu poikani lentäjähaaveiden tieltä. Tosin hän ei vieläkään ole oppinut rakastamaan lukemista ja kirjoja. 

Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin minusta tuntuu, että silloinen ratkaisu Tanskaan jäämisestä ei ollutkaan mikään uhraus. Lapsista kasvoi vastuullisia aikuisia. Poika muutti Yhdysvaltoihin, ja hänestä tuli lentäjä. Tytär opiskeli ja on töissä Tanskassa. Minä sain hyvän työpaikan Kööpenhaminasta, ja löysin uuden miehen Birkerödistä. Vaikka kukaan meistä ei ole enää vuosiin asunut Birkerödissä, sillä on meille edelleen suuri merkitys ja pidämme tiivistä yhteyttä siellä asuviin ystäviimme. 

On ihanaa todeta, että kun tekee parhaansa kulloisenkin ymmärryksensä mukaan, asiat kääntyvät ajan mittaan parhain päin. 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat