Johtiko viime sunnuntainen kilpaileminen tarinankerronnassa uuteen kasvupyrähdykseen? En vielä tiedä. Kuitenkin sitä edeltävien päivien ristiririitaiset tunteet ja epäilykset mahdollisesta mielenhäiriöstä nollaantuivat sunnuntaina, kun yleisö äänesti minut kilpailun voittajaksi. Silloin aivojeni vasen puoli kylpi serotoniinissa tai kermaisenpehmyt, karamellinmakuinen Kilt Llfter-olut aiheutti parituntisen euforian. 

Paikallinen tuttavani, joka viime vuonna oli osallistunut samaiseen kilpailuun, oli varoittanut että yleisö olisi etupäässä nuorta ja pitäisi kevyestä, naurattavasta tarinasta. Ehkä turhankin uhkarohkeasti valmistin opettavaisen tarinan siitä kuinka sain työpaikan Tanskan IBM:llä 90-luvun alussa, vaikka minulla ei ollutkaan työn edellyttämiä tietoja ja taitoja.

Testasin tarinaa kertomalla sen ensin miehelleni ja sitten kahdelle nuorelle intialaiselle IT-asiantuntijanaiselle, jotka yöpyivät meidän luonamme matkallaan Phoenixiin. Palaute oli kannustavaa, mutta kukaan kolmesta ei nauranut kertaakaan. 

Kolme minua edeltävää kilpailijaa puhuivat kuin parhaatkin standup-koomikot. Ajattelin jossain vaiheessa poistua vähäeleisesti paikalta,  Olin kuitenkin pyytänyt ranskalaisen vaeltajaystäväni Isabellan tukijoukoksi, enkä iljennyt jänistää. Tyynnytin mieltäni, että amerikkalaiselle yleisölle -- joka olikin etupäässä keski-ikäistä ja vanhenpaa väkeä -- olisi avartavaa kuulla tositarina Pohjois-Euroopasta. Itse asiassa aloin ajatella tekeväni oikean kulttuuriteon. 

Voitonhuuman hälvettyä paneuduin seuraavana päivänä Arizonan maisemiin kahden nelikymppisen yrittäjänaisen, kanssa.  Kutsun heitä Thelmaksi ja Louiseksi 90-luvun alun kulttielokuvan mukaan. Louise oli elänyt 30 vuotta ankaran uskonnollisessa mennoniitta-yhteisössä, jossa on tosivanhanaikaiset normit. Naiset pukeutuvat rumiin pitkiin 1800-luvun tyylisiin mekkoihin esiliinoineen, kulkevat hilkka päässä ja tottelevat miehiään kaikessa. Sitten hän otti avioeron uskottomasta miehestään ja ryhtyi elämään itsellisen naisen antoisaa elämää. Thelma taas on  irlantilaista alkuperää, punatukkainen ja villi vesialan asiantuntija. Hänkin on ollut kerran naimisissa, mutta kun mies asensi vakoiluohjelman hänen puhelimeensa, hänelle riitti. 

Ajelimme Koillis-Arizonassa Navajo-reservaatin alueella,  jossa kävimme katsastamassa Pikku-Colorado-joen putouksen, Kivettyneen metsän (Petrified Forest), Maalatun aavikon (Painted Desert) ja yhden muinaisen intiaaniyhteisön rauniot. Joka paikassa Thelma hurmasi kansallispuistojen vanhat opasvartijaukot, ja saimme erittäin asiantuntevaa ja ystävällistä opastusta. 

Päivän päätteeksi istuimme yhden jyrkänteen reunalla ihaillen auringon siirtymistä punaisilla vuorenseinämillä. Jaoimme pullon arizonalaista punaviiniä, ja söimme painikkeeksi Wasa-näkkäriä ja juustoja. Keskustelimme onnesta ja ilosta. Vakuutin Thelmalle ja Louiselle, että huolet vähenevät ja elämä muuttuu onnellisemmaksi viimeistään 60-kympin jälkeen. Näin käy sekä tilastojen että omien havaintojeni mukaan.