Kirjoitukset avainsanalla Chile

Kaksi isoa koiraa rientää häntä heiluen korkealle ristikkoportille, kun painan katusummeria.  Koirien perässä tulee hymyilevä Ritva Strengell avaamaan metalliportin. Halaamme chileläiseen tapaan, vaikka emme ole koskaan tavanneet toisiamme. Suomen lähetystön tehopakkaus Eija Pirttiaho välitti meille toistemme yhteystiedot kun kysyin, tunteeko hän paikallisia eläkeläisiä, joita voisin tavata.

Koirat nuuhkivat minua hyväksyen, ja Ritva kertoo, että koirat ja niiden kissa-ystävä haettiin kodittomien eläinten turvakodista. Ne olivat eläneet kolmistaan katuelämää ja nauttivat nyt täysihoidosta Ritvan ja hänen poikansa perheen luona Las Condesin kaupunginosassa. Ritvan miehen kuoltua chileläinen arkkitehtiminiä suostutteli Ritvan muuttamaan heidän luokseen. Itsenäisenä naisena Ritva sijoitti asuntoon pojan talon yläkerrassa. Kolmen sukupolven yhdessäasumisesta on iloa kaikille osapuolille. Ritva hakee toisinaan pojantyttäret läheisestä koulusta, mutta se ei häntä rasita.

Ritvan toinen poika asuu perheineen Ruotsissa.  Hänelläkin on kouluikäisiä lapsia. Heihin Ritva pitää  yhteyttä matkustamalla Ruotsiin kesäisin. Sieltä käsin on helppoa myös vierailla Suomessa.

Kotiapulainen kuuluu asiaan

Nuori kolumbialainen kotiapulainen tarjoilee meille kahvia kukkivien puiden ja pensaiden ympäröimässä pihakatoksessa, josta on hyvä näköala perheen uima-altaalle. Chileläisen keskiluokkaisen perheen tapaan pojanperheellä on kotiapulainen, joka asuu perheen luona ja huolehtii jokapäiväisestä taloudenhoidosta. Hän on kotoisin Kolumbiasta, sillä varsinkaan chileläiset nuoret eivät enää ole kiinnostuneet kotiapulaisen työstä ja perheessä asumista. Ritvalla on erikseen yli 27 vuotta perhettä palvellut kotiapulainen kaksi kertaa kuussa, jota hän ei oikeastaan tarvitse mutta ei henno irtisanoakaan.

Las Condesin kaupunginosassa, jossa Ritva asuu, näkee kaduilla paljon työtakeissaan liikkuvia kotiapulaisia. Arvioidaan, että puolisen miljoonaa naista hankkii elantonsa tällä tavoin Chilessä. Onneksi kotiapulaisen työn arvostus on noussut, ja työnantajien on huolehdittava apulaisen sosiaaliturva-, sairasvakuutus- ja eläkemaksuista. Kotiapulaisten lisäksi useat talonomistajat palkkaavat yhteisen vartijan, joka partioi kaduilla. Las Condesin kunta maksaa puolet vartijoiden palkasta, koska se pyrkii pitämään kaupunginosan turvallisena ja lisäämään työpaikkojen määrää.

Vierailupäivänäni lämpötila on 34-asteista, mutta en malta olla tutustumasta puutarhaan. En tunnista moniakaan ympäröivistä puista ja pensaista, mutta ilahdun tutuista valkoapiloista ja voikukasta. Ritvasta ne eivät kuitenkaan kuulu nurmikolle. Hän kasvattaa takapihalla isossa, korkeassa laatikossa tomaatteja, basilikaa, rosmariinia, persiljaa ja minttua. Puutarhan perälle on rakennettu sauna, koska Ritvan miniäkin tottui saunomiseen Suomessa kun miehensä suoritti siellä asevelvollisuuttaan.

Suomeen vain lomalle

Ritva opiskeli aikoinaan Turun yliopistossa sairaanhoidon johtajaksi, mutta lähti 70-luvun puolivälissä diplomaattimiehensä matkaan Argentiinaan. Hän jäi eläkkeelle nelisen vuotta sitten Ruotsin suurlähetystöstä, jonka taloushallintoa hän hoiti yli 25 vuotta Santiagossa.  Ritva päätti jäädä Chileen,  koska siteet Suomeen ovat löyhtyneet.  Vain muutama sukulainen ja ystävä on jäljellä.

- Ihmiset ovat iloisempia täällä, ja aurinko paistaa enemmän, Ritva toteaa, kun kysyn eikö Suomen Chileä paremmin järjestetty terveyden ja vanhusten huolto houkuttele, jos vaikka muisti alkaa pettää ja unohtaa espanjankielen.

- Ei ollenkaan, hän jatkaa, hoidin dementoitunutta miestäni monta vuotta täällä, ja hänellä säilyi vieraiden kielten taito hyvänä loppuun asti. Olen lisäksi avustanut muutamaa ystävääni, jotka ovat joutuneet siirtymään vanhainkoteihin, ja kokenut että noin 1000 euron kuukausimaksulla voi saada ihan hyvää hoitoa. Tosin sairausvakuutusmaksut lohkaisevat ison osan Ritvankin eläkkeestä, ja Chilessä on itse pidettävä huolta siitä että on riittävä vakuutusturva. Yksityisen terveydenhuollon maksut ovat korkeita ja julkinen terveydenhuolto on riittämätön.

Tekemistä riittää

Ritvan aika kuluu monenlaisessa vapaaehtoistyössä. Nykyisellään lähinnä sydäntä ovat erilaiset rahankeruutoimet hyväntekeväisyystarkoituksiin. Hän on mukana muun muassa englanninkielisessä International Association- järjestössä ja Ruotsin kulttuuri-instituutissa Santiagossa. Rahaa kerätään järjestämällä taidemyyntiä, kirpputoreja ruokakursseja, konsertteja ja erilaisia juhlia.

Aikaisemmin hän on vapaaehtoisena opettanut sairaanhoitoa nunnille Äiti Teresan vanhainkodissa, eivätkä latinalaisen Amerikan köyhälistökorttelitkaan ole hänelle vieraita. Niissä hän toimi Punaisen Ristin vapaaehtoisena ennen lähetystön palkkatyöhön menoa. 

Äidinkieltään ja suomalaista identiteettiään Ritva ylläpitää lukemalla suomalaista kirjallisuutta ja osallistumalla suomalaistapahtumiin, joita paikallinen lähetystö järjestää.  Suomalaiset Chilessä -Facebook ryhmä on hyvä tapa pysyä ajantasalla suomalaisista tapahtumista. Siinä on parisen sataa jäsentä.!

Chileläisen ruoan tason Ritva kehuu parantuneen huomattavasti niiden 38 vuoden aikana, jotka hän on maassa asunut. Vaikutteita on alettu ottaa yhä enemmän muiden maiden ruokakulttuurista. Tosin tavallinen ruoka tuntuu maistuvan vieläkin etupäässä öljyltä ja suolalta. Aika ajoin Ritva leipoo suomalaista pullaa ja ruisleipää. Ja Suomesta palatessa on aina matkalaukussa puolukkaa, hapanleipää, juustoa, lakritsaa, silliä ja suklaata.

Suomi on Chilessä kuuluisa autourheilustaan, Aallon arkkitehtuurista ja hardrockista. Tarja Turusen hard-rock konsertissakin on tullut käytyä ihan suomalaisuuden tukemiseksi. Ritva itse laulaa pienessä chileläis-ruotsalaisessa kuorossa, joka tarvittaessa esiintyy vaikka neliäänisillä kappaleilla.

Chile on kulttuurista ja luonnosta kiinnostuneille tosi mielenkiintoinen asuinpaikka. Monipuolista ja hyväntasoista ohjelmaa on riittämiin. Esimerkiksi ooppera ja baletti ovat kansainvälistä tasoa. Konsertteja ja näyttelyjä on joka makuun.  Maan luonto vaihtelee valtavasti pohjoisen erämaasta etelän järviseudulle ja Tulimaan kärkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/4 | 

Tehän olette kuin kaksi marjaa! Ajattelin ensin, että kirjoittaja on vaihtanut silmälaseja ja kampausta, mutta nähtävästi kuvassa onkin Ritva Strengell.

Anjakaarina
Liittynyt18.10.2015
3/4 | 

Hei Tarja! Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi, jossa valotit Chileläisen eläkeläisen elämää. Toki hän on taloudellisesti etuoikeutetussa asemassa, mutta kirjoituksessa välittyi yleisempääkin kuvaa Chilestä. Kuopukseni on kaksi kertaa ollut siellä opiskelijavaihdossa ja myöhemmin vieraillut ystävien luona. Vaikka itse en ole maassa käynyt, hänenkin kauttaan on tietoa elämisestä maassa tullut. Kivaa kokemuksellista lisätietoa sain kirjoituksestasi. Mielenkiintoista kesää sinulle! Anjakaarina

Anja Pohjanvirta-Hietanen

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Chileläisten pakolaisten tapaaminen 70-luvun Tukholmassa herätti uteliaisuuteni kaukaista  Etelä-Amerikan maata kohtaan. He olivat paenneet Pinochet-diktaattorin hallintoa, jossa yli 3000 toisinajattelijaa ja sellaisiksi luultua katosi  70-80-luvuilla jälkiä jättämättä. Tosin pääkaupungin halki virtaavan Mapucho-joen vesi valui toisinaan punaisenvivahteisena, mutta oli parasta olla kysymättä miksi. 

Viime vuoden lopulla toteutin vihdoin toiveeni lähteä Chileen. Itse 17-päivän laivamatkasta Californian San Diegosta Chilen Valparaisoon aion kirjoittaa jossakin myöhemmässä blogikirjoituksessa, ehkä kun pääsen otsikoinnissa L- tai R-kirjaimeen…

Ennen matkaa olin kirjoittanut muutamille chileläisille, joiden nimet löysin kansainvälisen Servas-rauhanjärjestön listalta. Kysyin viesteissäni, voisivatko vastaanottajat majoittaa minut muutamaksi päiväksi marraskuun 19 ja joulukuun 16 päivän välisenä aikana. Pian sain tervetuliaiskutsun kahdelta perheeltä: ensimmäisen Valparaisosta ja toisen Santiago de Chilestä. Myöhemmin sain kutsuja myös parilta muulta järjestön jäseneltä, ja aloin suunnitella matkareittiä. 

Pazin perhe

Valparaison satamasta on puolen tunnin kävelymatka vanhaan kaupunkiin ensimmäisen Servas-perheen luo.  Ensivaikutelmani kaupungista oli likainen, anarkistinen, grafiittia, katukoiria joka paikassa. Ilma oli hiostavan kuuma ja koiranpissanhajuinen.

Oikeaa osoitetta oli vaikea löytää, koska monissa kadunkulmissa ei ole kadunnimeä. Muutaman kerran pysähdyin kysymään tietä, mutta vastaajat viittoilivat eri suuntiin. Ymmärsin myöhemmin, että tämä on aika tyypillinen chileläinen piiirre: halutaan auttaa, vaikkei tiedetäkään oikeata vastausta. Turvauduin Googlen karttaan, vaikka älypuhelimeni akku olikin lähes tyhjä. Sen turvin löysin nimettömälle, siniselle ovelle, jonka takana olisi voinut olla  vaikka puuliiteri. Viereisen talon yläikkunasta kurkotti vanha nainen, joka kysyi, ketä etsin. Ilmoitin perheen sukunimen. 

 - Koputa oveen hän osoitti sulkien kätensä ja teki koputtamista osoittavan liikkeen. Samalla hän selitti jotakin murteella, josta en ymmärtänyt mitään. 

Koputin, ja oven tuli avaamaan etsimäni perheen äiti, Paz, jonka nimi suomeksi tarkoittaa rauhaa. Paz tervehtii minua halaten, vaikka emme olleet koskaan tavanneet. Hän näytti minulle suuren makuuhuoneeni, johon kuului myös WC ja käytännöllinen, kapea keittiötila.  Korkeaan huoneeseen oli rakennettu iso, avoin nukkumaparvi, mutta päätin nukkua alemman tason sängyssä, sillä en halunnut ottaa putoamisriskiä öisillä vessareissuilla. Korkeista ikkunoista näkyi sekoitus siistejä kerrostaloja ja ränsistyneitä puuhökkelöitä, joista osa varmasti ol autioita.

Sitten Paz esitteli muuta taloa, joka koostui kolmesta 4-kerroksisesta vanhasta talosta, jotka arkkitehtipariskunta oli remontoinut ja sisustanut kolmilapsisen perheensä tarpeisiin sopivaksi. Kaikkialla oli runsaasti taidetta ja matkamuistoja ympäri maailmaa. Perheen isä matkustaa jo työkseen paljon, mutta koko perhekin lähtee toisinaan seikkailemaan yhdessä muihin maihin. 

Vahvaa kahvia nauttiessamme ruokailusalissa, Paz kertoi helposti ymmärrettävällä englannilla perheestään. Mies oli matkalla Amazonan viidakossa selvittämässä, voisiko jollekin intiaaniheimolle rakentaa uusia asuntoja. Sen jälkeen hän jatkaisi Australiaan raportoimaan työnantajalleen, joten minulla ei olisi mahdollisuutta tavata häntä kuin ehkä vasta seuraavan kuun puolivälissä, jos palaisin Valparaisoon. Vanhin tytär oli opiskelemassa arkkitehtuuria pääkaupungissa, perheen ammattilaisjalkapalloilijaksi aikovalla pojalla oli ylioppilaskirjoitukset meneillään, ja perheen 13-vuotias tyttökin osoitti jo itsenäistymisen merkkejä ja pysytteli omassa huonessaan, josta kuului äänekäs rock-musiikki. Unelias iso koira ja irlantilaisen näköinen punaturkkinen kissa olivat tottuneet vieraisiin eivätkä ole kiinnostuneet minusta.

Kesken kahvittelua Paz-äiti vilkaisi kelloaan ja sanoi, että hänen olisi lähdettävä heti. Hän osallistuu moniin yhteiskunnan parantamiseen tähtäviin hankkeisiin. Tällä kertaa oli kyseessä uuden perustuslain laatimistä käsittelevän kokouksen valmistelu. Voimassa oleva laki on Pinochetin ajoilta, ja Pazin mukaan se keskittyi liikaa yksityisomistukseen.  Ennen lähtöään hän ojensi minulle talon avaimet ja muistutti, että jos olisin päivällisaikaan kotona, minun odotettiin syövän perheen kanssa. Unohdin kuitenkin kysyä mihin aikaa perheessä ruokaillaan, ja ilmeni myöhemmin että se tapahtui kymmenen aikaan illalla, jolloin olisin mielummin jo mennyt vuoteeseen. 

Vietin Pazin perheen luona kolme yötä, ja minulla oli mahdollisuus keskustella lastenkin kanssa heidän elämästään ja toiveistaan. Heidän maailmansa kuullosti melko samanlaiselta kuin suomalaistenkin nuorten: koulunkäyntiä, liikuntaharrastuksia, internetissä surffaamista, tv- tai nettisarjojen seuraamista, haaveita mielenkiintoisesta työstä ja matkoista tulevaisuudessa. 

Ennen kuin jatkoin matkaa pääkaupunkiin, kutsuin Pazin perheen meidän Tanskan-kotiimme kesällä. Toivottavasti tapaamme siellä. Kerron jossakin myöhemmässä postauksesta seuraavasta chileläisestä perheestä, jonka olen jo tavannut uudelleen Arizonassa tämän kuun alussa.

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Blogiarkisto

Kategoriat