Kirjoitukset avainsanalla golf

Kun Linnea-tyttäreni oli 5-vuotias asuimme Birkerødin golf-kentän laidalla valtiontuin rakennetussa vuokrakasarmissa. Valtaosa asukkaista oli siirtolaisia, pakolaisia tai pienipalkkaisia yksinhuoltajia, kuten minä. 

Alkukeväästä näin paikallislehdessä ilmoituksen, että golf-seura aikoi järjestää lapsille viikottaista golf-treenausta muistaakseni ilmaiseksi. Tarkoituksena oli saada lapset kiinnostumaan golfista, koska seuran jäsenistö oli huolestuttavan ikääntynyttä.  Lapset saisivat tarvittavat varusteet seuralta, joten vanhemmilta ei edellytetty muuta kuin, että tuovat ja hakevat lapsen treeneistä.

Linnean islantilainen tarhakaveri Siw innostui asiasta ja innostus tarttui Linneaankin. Yhdessä tytöt alkoivat käydä golftreeneissä. Minä olin onnellinen, että Linnealla oli uusi urheiluharrastus kävelymatkan päässä, koska minulla ei ollut autoa, enkä olisi voinut kuljettaa lapsia harrastuksiin pitemmälle. 

Vajaassa vuodessa Linnean kiinnostus golfiin hiipui. Sosiaalisena tyttönä hänestä oli kiva kuljeskella reiältä toiselle jutellen Siwin kanssa, mutta golf-ohjaajan mukaan hän ei osoittanut erityisempää kilpailumieltä. Menikö pallo reikään vai oli, oli yhdentekevää. Lisäksi tuulinen ja sateinen Tanska ei ole erityisen sopiva ulkoilmalajeille talvisaikaan, vaikka talvet yleensä ovatkin lumettomia.

Linnean veli oli samanikäisenä siirtynyt jalkapallosta uintiin, ja siksi oli luonnollista, että Linneakin alkoi käydä säännöllisissä uimatreeneissä. Birkerødin uimahalli on lähellä juna-asemaa, ja sijoittui sopivasti matkaamme koulusta kotiin, jonka  ajoimme pyörillä. UIntiseuran jäsenyys oli tosiedullista, koska seura sai tukea kunnalta. Olin taas tyytyväinen, että lapsilla oli hyvä urheiluharrastus, joka liikunnallisen hyödyn lisäksi loi uusia ystävyyssuhteita.

Tavoitteenani oli, että lapseni olisivat saanet kokeilla mahdollisimman monia urheilulajeja ja muita harrastuksia, jotka vähänkin kiinnostivat heitä. Mutta vaadin, että heidän täytyi sitoutua lajiin ainakin yhdeksi kaudeksi

Uintiharrastus kesti molemmilla 5-6 vuotta. Poikaa kiinnosti muukin vesiurheilu, ja 8-vuotiaana hän alkoi harrastaa surffaamista paikallisessa purjehdusseurassa, jossa lasten jäsenmaksu oli nimellinen. Surffista hän siirtyi purjehtimiseen, ensin optimistijollalla,ja vähitellen isommilla purjeveneillä, jotka seura omisti. Siihen aikaan olimme jo muuttaneet omakotitaloon parin  parin sadan metrin päähän Birkerødin purjehdusseurasta.

Yleisurheilusta, jota itse harrastin paljon lapsena, ei kumpikaan lapsistani ollut kiinnostunut. En tietenkään edes yrittänyt pakottaa. Mitä turhia. 

Jossain vaiheessa pelkäsin, että  lapset saattaisivat kiinnostua hevosurheilusta, koska asuimme yli 10 vuotta ratsastuskoulun vieressä ja näimme ratsastajia päivittäin. Pelkäsin, koska ratsastus on mielestäni vaarallista, se ei erityisemmin kohota kuntoa, on kallista ja siinä on muitakin epäterveitä piirteitä. Tyttären kahdella tanskalaisella eläinlääkäritädillä on kummallakin parikymmentä islantilaista hevosta, ja heidän luonaan lapset pääsivät pitkille ratsastusretkille. Luulenkin että hevosesta tuli heille lähinnä kulkuväline.

Sitä vastoin halusin ehdottomasti, että lapseni oppisivat hiihtämään. Lumettomassa ja mäettömässä Tanskassa se ei tietysti onnistunut. Mutta kävimme joka talvi viikon-pari sukuloimassa Suomessa tai Norjassa, jossa lapset oppivat ensin murtomaahiihdon ja myöhemmin laskettelemaan ja lumilautailemaan. Laskettelua molemmat harrastavat vieläkin aina kun on siihen tilaisuus, mutta murtomaahiihto ei enää kiinnosta.

Olen iloinen, että isäni sai minut ja sisarukseni harrastamaan urheilua jo pienestä ja että minunkin lapsillani oli mahdollisuus samaan. Siksi meillä kaikilla on terve suhtautuminen omaan kehoomme.  Vaikka aina ei huvittaisi lähteäkään ulkoilemaan tai salille/hallille/järvelle, lähtemistä helpottaa, kun tietää kuinka hyvältä tuntuu kun pääsee harrastamaan liikuntaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Blogiarkisto

Kategoriat