“En halua enää koskaan nähdä sinua”, sanoi vankila-ystäväni “Otto” monta kertaa kun olin lähdössä Oslon vankilasta ja palaamassa omaan arkielämääni. Hän oli vihainen, koska hän oli jälleen kerran yrittänyt taivuttaa minut salakuljettamaan hänelle huumeita seuraavalla vierailukerrallani. 

Otto sai minut tuntemaan itsekkääksi, koska en halunnut rikkoa vankilan sääntöjä vastaan. Tunsin myötätuntoa häntä kohtaan koska ymmärsin että hänen elämänsä vankilassa oli tylsää ja huumeet olisivat tuoneet vaihtelua arkipäivään.

Opiskelin siihen aikaa psykologiaa Oslon yliopistossa sen lisäksi, että olin kokopäivätyössä työvoimahallinnossa.  Vapaaehtoistaustani oli kuitenkin saanut minut ottamaan yhteyttä Norjan Punaiseen Ristiin, joka etsi vapaaehtoisia vierailemaan Oslon vankilassa. Toiminnan tarkoituksena oli auttaa vankeja pysymään yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan. Vierailijoiden tuli sitoutua tapaamaan nimikkovankiaan kerran viikossa tunnin ajan siihen saakka kunnes tämä vapautuisi vankilasta. Sen jälkeen kaiken yhteydenpidon tuli loppua. 

Otto herätti myötätuntoni heti ensi tapaamisesta. Hän oli nuori, komea, yksinäisyydestä kärsivä mies. Omien sanojensa mukaan, olin ainoa, joka kävi häntä tapaamassa. Perhe ja ystävät olivat hylänneet hänet. 

Vierailujen aikana istuimme kolkossa, neonvalon valaisemassa, valkoiseksi maalatussa huoneessa, jonka ainoa sisustui koostui pienestä metallisessa pöydästä ja kahdesta putkijalkaisesta työmaaparakkituolista. Pienen ikkunan edessä oli ristikot. Ovi käytävään oli auki ja kuvittelin, että käytävässä oli aina vartija vahdissa.

Vankilan pappi oli valinnut minut Oton vierailijaystäväksi, mutta en ollut saanut tietää, miksi hän oli joutunut vankilaan. Vierailukuukausien kuluessa Otto kertoi monenlaisista rikoksistaan ja aikaisemmista tuomioistaan. Ajan mittaan vakuutuin siitä, että useimmat hänen tarinoistaan olivat keksittyjä. 

Tarinoiden muuttuessa yhä verisemmiksi ja ristiriitaisemmiksi, minusta alkoi tuntua, että Otto testasi minua, tarkkaili minun reaktioitani ja yritti pelotella minua. Hetkittäin kylmä pelko valtasikin mieleni mutta onnistuin hillitsemään itseni. Vedin henkeä vähän syvempään, katsoin rauhallisesti Ottoon ja sanoin: “Kiinnostavaa. Mitä sinä sitten teit?”  Se sai Oton näyttämään samanaikaisesti sekä raivostuneelta että pettyneeltä. Opin, että seuraavalla vierailukerralla hänen tarinansa oli saanut lisäväriä ja uusia vauhdikkaita käänteitä.

Aloin ajatella, että vierailukertojen välillä Otto varmaan katsoi rikossarjoja löytääkseen uusia ideoita, joilla voisi pelottaa tai viihdyttää minua. Lakkasin uskomasta, että hän olisi sekaantunut niin moniin rikoksiin ja kärsinyt niin monia tuomioita nuoren elämänsä aikana. 

Otto ei paljonkaan kysynyt minun elämästäni. Se ei tuntunut kiinnostavan häntä. Koska tehtävänäni oli auttaa häntä luomaan yhteys vankila- ja ulkomaailman välillä, kerroin tarinoita omasta elämästäni.  Siitä kuinka istuin kaiket päivät valtion virastossa, kirjoitin koneella, oikoluin, taitoin julkaisuja, olin yhteydessä kirjapainoon. Töiden jälkeen kävin ehkä ruokakaupassa, laitoin päivällisen, söimme ja juttelimme mieheni kanssa, katsoimme uutiset. Illat ja viikonloput luin opintokirjojani tai kävin yliopiston opintopiireissä. Kerroin suunnitelmistani maksaa opintolainani mahdollisimman nopeasti ja auttaa sisartani, joka opiskeli Suomessa.

“Tylsää”, oli ainoa kommentti, jonka muistan Oton sanoneen, kun päätin kertomukseni. Ainoa tulevaisuuden suunnitelma, jonka hän uskoi minulle, oli unelma varastetulla autolla kaahaamisesta Oslon keskustan halki heti kun hän pääsisi vankilasta. 

Aikanaan Otto vapautui vankilasta ja minä vapauduin vierailuvelvollisuudestani. En koskaan nähnyt häntä sen jälkeen. Vankilakokemukseni sai minut pitkän aikaan näkemään sosiopaatteja joka paikassa, enkä enää koskaan hakeutunut vankilavierailijaksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat