32-vuotias Kaitlyn on yksi ystävistäni, jonka sitkeyttä ja elämäniloa ihailen. Hän halvaantui vyötäröstä alaspäin seitsemänvuotiaana auto-onnettomuudessa. Hänen autoa-ajanut äitinsä vammautui myös pahasti eikä pystynyt huolehtimaan Kaitlynistä ja tämän veljistä moneen vuoteen. 

Muutama vuosi onnettomuuden jälkeen fysioterapeutti ehdotti, että Kaitlyn lähetettäisiin vammaisten lasten ja nuorten urheiluleirille. Aluksi Kaitlyn ei innostunut ajatuksesta, koska hän ei halunnut olla tekemisissä vammaisten kanssa. Hän uskoi, että hänen halvaantumisensa oli ohimenevää. Hän ei myöskään halunnut nukkua vieraassa paikassa. 

Ensimmäiset päivät ja yöt leirillä olivatkin vaikeita. Koti-ikävä kaiversi mieltä. Erilaiset urheiluleikit ja kohtalotoverit kuitenkin herättivät Kaitlynin uteliaisuuden, ja hän alkoi nauttia leiristä. Varsinkin pyörätuolitenniksen peluu tuntui omalta lajilta. Kaitlyn huomasi päivittäin selviytyvänsä uusista tilanteista, mikä antoi tunteen uudenlaisesta vapaudesta ja uskon, että hän pystyisi itse hallitsemaan elämäänsä.

Kesäleirin jälkeen Kaitlyn löysi mahdollisuuksia jatkaa pyörätuolitenniksen peluuta, ja hän alkoi ottaa osaa kilpailuihin. Pelaajilla on yleensä mittojen mukaan tehty pelituoli, joka on kallis hankinta. Ensimmäisen pelituolin Kaitlyn sai lahjoituksena. Myöhemmin kun hän alkoi matkustaa toisille paikkakunnille ja muihin maihin kilpailemaan, hän hankki varoja lähettämällä apurahahakemuksia erilaisille rahastoille ja säätiöille ja pitämällä puheita hyväntekeväisyysjärjestöissä, kuten Rotareissa ja Lionseissa. 

Puheiden pitäminen aikuisten tilaisuuksissa on pelottavaa ja vastenmielistä lähes kaikille nuorille - ja monille aikuisillekin - mutta kerta toisensa jälkeen Kaitlyn voitti pelkonsa ja onnistui hankkimaan varoja jatkaakseen kilpailu-uraansa. 

Vähitellen vuosien kuluessa Kaitlyn alkoi hyväksyä, että hänen selkäydinvammansa oli pysyvä eikä hän enää koskaan pystyisi kävelemään. Menestyminen tenniksessä antoi hänelle kuitenkin uskoa siihen kaikella  elämässä on tarkoitus. Ilman vammaa Kaitlynin elämä olisi saattanut muodostua ikäväksi ja tavanomaiseksi. 

- “Ymmärsin, että vamma oli haaste, jonka elämä minulle antoi, ja päätin vastata siihen niin hyvin kuin pystyisin”, kertoi Kaitlyn kun tapasimme viimeksi kirjakaupan kahvilassa. Sinne hän oli ajanut omalla erikoisvalmisteisella autollaan. 

Kaitlynin ahkeran harjoittelun ansiosta hän voitti kultaa sekä kaksin- että nelinpelissä Rio de Janeiron Parapan American -kilpailuissa vuonna 2007. Hän on myös osallistunut kolmiin paralympialaisiin, viimeksi Rio de Janeirossa vuonna 2016.

Nyt yli kolmikymppisenä Kaitlynin oma kilpailu-ura alkaa olla ohi. Kaukonäköisesti hän vuosia sitten  haki ja sai stipendin Arizonan valtion yliopistoon, jossa hän opiskeli psykologiaa ja erityispedagogiikkaa. Lisäksi hän suoritti tennisvalmentajatutkinnon ja on jo vuosia valmentanut tenniksenpelaajia. Yksi hänen nykyisistä harrastuksistaan on opettaa tenniksen alkeita peruskoulun alaluokkalaisille koulutuntien jälkeen. Näin lapset saavat opetella tenniksenpeluuta ilmaiseksi. 

Kaitlynin tulevaisuuden haave on auttaa vammaisia lapsia löytämään elämäänsä mielekkyyttä mlltä tahansa elämänalueelta, mikä heitä kiinnostaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat