Kirjoitukset avainsanalla vanhat valokuvat

Museovirastossa albumin luovutuksessa

Vaatekaappini ylähyllyä siivotessa käteni osui paksuun pahviin. Vedin esiin kookkaan, tummanharmaan kansion. Sen kanteen oli painettu kullanvärisin kirjaimin Suomi, Finland ja niiden väliin Suomen leijonavaakuna. Laskeuduin tuolilta varovasti lähes viisikiloisen valokuva-albumin kanssa.  Se oli kulkenut mukanani monessa muutossa, enkä ollut avannut sitä pariinkymmeneen vuoteen. Istahdin sängylle albumi sylissäni. 

Tukevannäköiset silkkinyörit rapsahtivat rikki avatessani albumin. Kääntelin paksuja harmaita lehtiä. Alussa oli useampi aukeama harmaita maisemakuvia eri puolilta Suomea: peltoja, niittyjä, järviä, jokia, koskia, tuntureita. Niitä seurasi lukuisia kaupunkikuvia ympäri Suomea: kouluja, opistoja, kaupungintaloja, Helsingin kauppatori liinapäisine myyjineen ja hevosvossikoineen, Aleksanterinkadullakin oli vain pari museoautoa.

Albumissa oli oma osionsa vanhalle suomalaiselle taiteelle, urheilulle (Nurmi, Myyrä, Ritola…), teollisuudelle, politiikalle (Ståhlberg, Relander, Mannerheim…).  Viimeinen kuva - ainoa jota ei ollut numeroitu - esitti Mannerheimin voitonparaatia Helsingissa. Se oli myös ainoa kuva, jonka alle oli käsin kirjoitettu päiväys: 16.5.1918. 

Kuka oli koonnut tämän albumin ja mihin tarkoitukseen? Olin saanut sen muinoin tutulta kirjastonhoitajalta Birkerødissä. Hän puolestaan oli aikoinaan ostanut sen jostakin tanskalaisesta divarista tai kirpputorilta. 

Jätin albumin olohuoneen pöydälle, ja jatkoin siivousta. Kesän kuluessa uteliaisuuteni kasvoi. Avasin albumin usein ja yritin etsiä johtolankoja siitä, milloin se oli koottu ja kenen toimesta. Ihan selvästi albumin kokoaja halusi välittää viestin, että Suomi on hyvä maa: paljon puhdasta luontoa, kalaisia vesiä, ahkeria ihmisiä. Kannattaa matkustaa sinne, tehdä investointeja, asettua asumaan. Ehkä se on helppo vallata, tuhota? Sotajoukkokin ratsastaa hevosilla… 

Kehitin mielessäni tarinan saksalaisesta vakoojasta, joka oli lähetetty Suomeen ensimmäisen maailmansodan aikaan valmistelemaan Suomen valtaamista. Se ei kuitenkaan kuullostanut uskottavalta. Miksi hän olisi kirjoittanut kuvatekstit englanniksi?

Seuraavassa tarinassa valokuvausta harrastava introvertti englantilainen insinööri oli lähetetty Suomeen useamman vuoden työkomennukselle. Vapaa-aikoinaan hän oli matkustellut ympäri Suomea, kalastellut ja ottanut valokuvia. Tarkoituksena oli näyttää  sukulaisille ja kotikaupungin Rotary-tovereille, millainen oli maa, josta kukaan ei tiennyt paljon muuta kuin että se oli viime aikoina ollut osa Venäjää.  

Komeat kannet johtivat kuitenkin ajatukseni siihen, että ehkä albumin takana oli suomalainen viranomainen: ulkoministeriö. Lähetin sähköpostia opiskelutoverilleni Leila Riitaojalle, joka on tehnyt uraa ulkoministeriössä ja kysyin neuvoa.  Leilan mukaan Suomi-materiaalia on ollut edustustoissa jaossa ja näytillä varmaan itsenäisyyden alkuajoista lähtien. Uskoi, että valokuva-albumi saattaisi ola Suomen matkailun edistämisyhdistyksen alkuvaiheilta.

Oli miten oli, alkoi tuntua siltä, että tanskalaisen pikkukylän vaatekaapin ylähylly ei ollut oikea säilytyspaikka vanhukselle. Kirjoitin viestin Suomen Kansallismuseolle ja kysyin, voisinko tulla näyttämään sitä. Jo seuraavana päivänä sain paluupostia Museoviraston intendentti Hannu Häkkiseltä, ja sovimme tapaamisajan. 

Oli mielenkiintoista nähdä, mitä alan asiantuntija sai kuvista irti jo ensi näkemältä, kun tapasimme Hannun kanssa viime maanantaina Museoviraston avarassa työtilassa. “Nämä ovat eri valokuvaajien ottamia”. “Ammattivalokuvaajia”.  “Kaikki vedokset näyttää olleen tehty samalla kertaa”. “Tuossa  kaksi valokuvaa on yhdistetty yhdeksi.”  “Selvästi tässä ollaan luomassa Suomi-kuvaa”. “Nudismi oli OK viime vuosisadan alussa” - kommenttina kuvaan, jossa Humallahden uimakoulun alastomat aikuiset odottavat vuoroaan. Aleksanterinkadun museoautosta hän yritti katsoa rekisterikilven numeroa ajoitakseen kuvan, mutta turhaan.  

Ilmeni, että Hannu on viime vuosina perehtynyt Pietisen valokuvaajasukuun. Ulkoasiainministeriö oli vuonna 1933 valinnut Aarne Pietisen viralliseksi kuvaajakseen ja hänellä on ollut suuri merkitys Suomi-kuvan luomisessa. Ehkä jotkut albumini kuvat ovat Pietisen ottamia, vaikka ne ovatkin varhaisempia? Museovirasto julkaisi muuten viime vuonna kirjan Peilissä Pietiset, jossa pyritään antamaan realistinen kuva Suomen historiasta 1930-40 luvuilla Pietisten ottamien valokuvien avulla.

Tyytyväisenä jätin albumin Museoviraston hoiviin, ja tunsin tehneeni oikean kulttuuriteon.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Blogiarkisto

Kategoriat