Viimeisenä kurssipäivänäni Berkeleyn yliopistossa amerikkalainen professorini tuli luokseni minunikäiseni tummatukkaisen naisen kanssa. “Tarja”, hän sanoi, “haluan esitellä sinulle professori Svetlana X:n Pietarin yliopistosta. Teillä kahdella on paljon yhteistä, ja voisitte varmasti kehittää jonkin eurooppalais-venäläisen yhteistyöprojektin.“

Jähmetyin paikalleni. Mieleni teki juosta karkuun, mutta en pystynyt liikkumaan. Paniikkikemikaalit tulvivat aivoissani: “vihollinen, venäläinen vihollinen, varasti meidän saaren". Vajaassa sekunnissa järki kuitenkin voitti ja tajusin, että reaktioni oli järjetön, jokin lapsuuden takauma isäni sotatraumoihin, jotka olivat painuneet minunkin alitajuntaani.  

Isäni perhe oli evakuoitu Porkan saarelta vuonna 1944, kun Venäjä otti haltuunsa ison osan Karjalaa. Saarella oli asunut noin 250 suomalaista, jotka elättivät isoja perheitään maanviljelyksellä ja kalastuksella. Kuitenkin kasvuympäristöni aikuiset haikailivat takaisin koti-Karjalaan kuin se olisi ollut jonkinlainen maallinen paratiisi. 

Oppikoulukin, jota kävin kahdeksan vuotta, oli siirretty Lahteen Karjalan kannakselta. Osa opettajista oli karjalaisia, naimattomia ja lapsettomia. He harjoittivat psykologista terroria ja kuvittelin, että he vihasivat nuoria, koska olimme välttyneet sodalta  Ehkä hekin ikävöivät koti-Karjalaan, jossa kaikki olisi ollut toisin, jos he olisivat voineet jäädä sinne. 

Lähes 30 vuotta Lahdesta muuton jälkeen katsoin kuvittelemani vihollisen edustajaa silmiin Kalifornian auringossa, ojensin käteni ja sanoin hymyillen: “Nice to meet you, Professor”. Tämän kokemuksen jälkeen tajusin, että kansainvälisessä ystävä- ja tuttavapiirissäni ei ollut yhtään venäläistä. Jotenkin olin onnistunut välttämään heitä. En kuitenkaan ymmärtänyt, miksi yhtäkkiä reagoin niin voimaakkasti eloisaan tummatukkaiseen naiseen, jota ei ollut edes olemassa silloin kuin karjalainen sukuni lähti evakkoon.  

Siitä alkoi uusi vaihe itsekasvatuksessani, johon sisältyi venäläisten klassikoiden lukemista, Tolstoin tarujen kertomista puhujakerhoissa, opiskelua Moskovan Ekonomia-yliopistossa internetin välityksellä. Samana vuonna ystävystyin myös Hollannissa parikymmentä vuotta minua nuorempaan venäläiseen naiseen. Hänen kanssaan olemme jatkuvassa kirjeenvaihdossa, ja tapaamme aina kun se on mahdollista. 

Niin kauan kun en tuntenut yhtään venäläistä henkilökohtaisesti, alitajuntani pystyi luokittelemaan koko venäläisen kulttuurin ja sen edustajat pelättäviksi muukalaisiksi, joita oli paras välttää.. Mutta kun tajusin pelkoni järjettömyyden, minulle avautui uusi mielenkiintoinen kulttuuri ja uusia korvaamattomia ystävyyssuhteita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen ollut palkkatyöstä vapaa jo yli neljä vuotta. Jokainen päivä on uusi haaste ja haluan tällä foorumilla jakaa kokemuksiani siitä, miten voi tehdä elämästään mielekästä missä iässä tahansa. Olisin iloinen kaikesta rakentavasta palautteesta.

Hae blogista

Blogiarkisto

Kategoriat