“Millaista siellä oli” ystäväni kysyvät kun he kuulevat, että vietin pari viikkoa Uudessa Seelannissa viime joulukuussa.
“Sateista”, on ensimmäinen vastaus, joka tulee mieleeni. “Ja toisinaan myrskyistä”, lisään. Niin voisi tietysti sanoa monista paikoista maailmassa, jos on sattunut käymään siellä juuri kun ilmat ovat olleet sateisia ja myrskyisiä..
“Tämä ei ole tyypillinen kesäsää täällä”, uusseelantilaiset selittivät. “Varmaan sateet ja myrskyt johtuvat maapallon ilmastonmuutoksesta” he jatkoivat ihan kuin kaikki olisivat katselleet samoja sääguruja televisio-uutisissa. Ympäri maailmaa nämä tuntuvat selittävän kaikki epätavalliset sääilmiot ilmaston muuttumisella. Erimielisyyttä syntyy kuitenkin siitä, mistä maapallon ilmaston muuttuminen johtuu.
Ainoa uusseelantilainen paikkakunta, jossa aurinko paistoi kaikkina kolmena päivänä, jotka vietin siellä, oli Katikati. Sateisten ja myrskyisten päivien jälkeen sen tuntui paratiisilta. Katikati on 3800 asukkaan idyllinen kaupunki Uuden Seelannin Pohjoissaaren itärannikolla.
Bussimatka sateen läpi Katikatiin Uuden Seelannin suurimmasta kaupungista Aucklannista kesti kolmisen tuntia. Servas-emäntäni Christine - eläkkeellä oleva toimittaja - odotti minua polttavassa auringonpaisteessa Katikatin matkailuneuvonnan edessä. Hän halasi minua ystävällisesti ikään kuin olisimme tavanneet ennenkin. Ajomatkalla hänen kotiinsa Christine osoitteli joitakin seinämaalauksia ja reittiviittoja, joihin hän suositteli minua tutustumaan lähemmin ajan kanssa.
Heti kun olin kotiutunut Christinen bungalow-malliseen taloon, jota ympäröi rehevä puutarha, ja olimme juoneet tervetuliaiskahvit, lähdin kävelylle parin kilometrin pituiselle Haiku-polulle. Se alkaa kaupungin eteläpäässä sijaitsevalta päätieltä ja seuraa Uretaran jokea päätyen Katikatin keskustaan. Polun varrelle on sijoitettu kymmeniä suuria tulivuoriperäisiä andesiittikiviä, joihin on kaiverrettu haikurunoja. Pysähdyin lukemaan jokaisen haikun. Ne täydensivät linnunlaulun soinnuttamaa, ruusuntuoksuista tunnelmaa. Polun vartta värittivät syvänvihreät saniaispuut, valkoiset päivänkakkarat, siniset pellavankukat ja monet minulle oudot kasvit.
“Vanha lammikko; Sammakko hyppää siihen — Vesi loiskahtaa” -haiku, toi mieleeni jonkin epämääräisen lapsuuden muiston: lastenlaulun, värikkäät kuvakirjat puhuvine sammakoineen ja ankanpoikasineen. Myöhemmin illalla löysin internetistä tiedon, että haikun oli kirjoittanut kuuluisa japanilainen runoilija Matsuo Basho.
Haikupolun alkuperästä luin, että se sai alkunsa paikallisten asukkaiden päätöksestä juhlistaa uuden vuosituhannen alkua. He halusivat jättää sen lahjaksi tuleville sukupolville ja satunnaisille polunkulkijoille. Nyt 18 vuotta myöhemmin joitakin kiviä peittää osittain harmaa jäkälä, jonka poistaminen helpottaisi runojen lukemista.
Toinen paikkakuntalaisten yhteistyön tulos on yli 60 suurta muraalia, joka on maalattu kaupungin keskeisten rakennuksten julkisivuille tai rakennusten päätyihin. Toisen vierailupäiväni aamukävelyllä perehdyin niihin.
Muraalit kuvaavat Katikatin historiaa aina ensimmäisten uudisasukkaiden tulosta 1870-luvulla viime vuosikymmenien Yhdysvaltain politiikan kritiikkiin, joka ilmeisesti taiteilijan mukaan on vaikuttanut myös pikkuruiseen Katikatiin.
Muraalien nimet kuvaavat osuvasti paikkakunnan historiaa: Joki oli tie, Sadonkorjuuaika, Heinänteko, Sunnuntai puskaleirillä, Pappi Katternin strutsit, Uudisasukkaiden keittiö. Yksi muraaleista esitti alueen ensimmäisten uudisasukkaiden maatilaa, johon Christine vei minut iltapäivällä tutustumaan.
Siellä oli asunut yksi paikkakunnan ensimmäisistä uudisasukasnaisista, vuonna 1910 kuollut Adele Steward. Hän oli kasvanut suhteellisen vakavaraisessa kaupunkilaisperheessä Englannissa ja Irlannissa, mutta selviytyi ihailtavasti alkuaikojen puutteellisissa oloissa Uudessa Seelannissa. Adele opetteli kasvattamaan kanoja, lypsämään lehmiä, hoitamaan mehiläisiä, kirnuamaan voita ja valmistamaan juustoa. Hän ryhtyi myös kasvattamaan monenlaisia juureksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, joiden siemeniä hän tilasi Englannista. Lisäksi Adele paistoi kaikki leivonnaiset ja ompeli vaatteet perheensä ja myöhemmin myös maatilan työntekijöiden tarpeisiin.
Adelen kotitilan nähtyäni luin samana iltana hänen päiväkirjansa Yksinkertainen elämäni Uudessa Seelannissa, joka julkaistiin pari vuotta ennen hänen kuolemaansa Englannissa. Sen mukaan Adele, hänen irlantilainen miehensä ja seitsemänvuotias poikansa asuivat aluksi pienessä peltivajassa samalla kun Adelen mies rakensi vähitellen maatilalle puisen asuintalon, jota minä sen nähtyäni nimittäisin pieneksi kartanoksi.
Lukiessani Adelen koettelemuksista uudisasukkaana uusseelantilaisessa korvessa, olin onnellinen, että synnyin yli sata vuotta Adelea myöhemmin. Elämä on monin tavoin paljon yksinkertaisempaa nyt, kun aika ei mene ruoan kasvattamiseen ja tekemiseen. Pitkistä työpäivistä huolimatta Adelella riitti kuitenkin aikaa ja energiaa järjestää juhlia, osallistua koulun ja kirkon perustamiseen ja jopa ranskankielisen keskustelukerhon pyörittämiseen.
Lyhyen vierailuni aikana Christine-emäntäni ennätti viemään minua myös uimaan Runsauden Lahdelle (Bay of Plenty), viljelijöiden markkinoille, kirjastoon ja kirkkoon sekä läheisen vanhainkodin puistossa pidettyyn varainhankintakonserttiin. Konsertissa esiintyi paikallisia musiikinharrastajia, joista ikimuistoisin oli Maori-varhaisteinien ryhmä, joka oli pukeutunut perinteisiin raidallisiin pellavakudehameisiin ja koristautunut sotamaalauksin. He lauloivat vanhoja englantilaisia joululauluja tavalla, joka sai minut pakenemaan vanhainkodin sisätiloihin. Siellä pääsin puheisiin sekä vanhusten että henkilökunnan kanssa. Kuulemastani päätellen, vanhusten asiat on hyvin järjestetty Katikatissa, vaikka vanhainkodissa asuminen onkin aika kallista.
Kuuden viikon matkailustani Eteläisen Tyynenmeren saarilla, vierailu Katikatissa jäi päällimmäiseksi mieleeni. Se ei ainoastaan johdu auringonpaisteesta vaan enemmänkin siitä, että kaikesta heijastui asukkaiden kunnioitus ympäristöä ja muita ihmisiä kohtaan. Ja tietenkin minulle jäi hyvä mieli siitä, että emäntäni piti minusta hyvää huolta.
PS. Lisää kuvia muraaleista täällä.
