Lopetin päätyöni syksyllä 2019. Pääsin periaatteessa pitkälle, palkalliselle lomalle, jota eläköitymiseksikin sanotaan. Työskentelyä en kuitenkaan lopettanut, samalle työnantajalle paiskon hommia edelleen ja muutamalle muullekin. Koska työskentelen, odotan tietenkin jokaista lomaa. Loma on raatajan palkinto.
Ihmisestä riippuen, lomalla on erilaisia merkityksiä. Tunnen monia, jotka vain nauttivat päivätyön keskeytymisestä. He saattavat viettää loman kotonaan tai mökillä, sen suurempia puuhailematta. Minulle loma on aina merkinnyt rivakkaa reissaamista. Monesti olen vuosiloman päätyttyä ollut aika väsynyt. On ollut mukava palata tasaiseen arkeen. Loma on aina avannut uusia polkuja, joskus Kiteelle tai Kittilään, toisinaan Mauritiukselle tai Reykjavikiin. Loma on tarkoittanut minulle mahdollisuutta kokea ja nähdä paljon uutta. Olen aikatauluttanut festarit, näyttelyt ja laivamatkat, kiirettä on pitänyt.
Onhan tuota reissua kertynyt tänäkin vuonna, on käyty Kirkkoniemessä, Bussana Vecciassa ja ties missä. Nyt olen kuitenkin löytänyt jotain, itselleni aiemmin tuntematonta. Olen löytänyt verkkaisen lomaamisen. Se päihittää rivakan reissaamisen ihan 6–0. Voi olla, että operointia odottava polveni on toiminut sen verran hidasteena, että on ollut aikaa myös pysähtyä.
Verkkainen lomaaminen on mieltä ja kehoa rentouttavaa. Lomaamisessa kaikki vikkelä liikkuminen on pannassa, hiki ei saa tulla helteelläkään. Siihen kuuluu pitkään nukkuminen ja päiväunet, saunomista, ruokailua ja päiväkahveja. Kaikki tuo toteutetaan hitaasti, vailla aikatauluja.
Olen aamuvirkku, joten olen joutunut ponnistelemaan, etten ponkaise seitsemältä pystyyn, vaan annan kehoni orientoitua päivään verkkaisasti. Vaikka herään aikaisin, en nouse sängystä, jään lojumaan ja herättelen lihaksiani yksi kerrallaan. Palaan ajatuksin edelliseen päivään, tapaamiini ihmisiin, ruokiin, joita söimme ja keskusteluihin, joita kävimme. Mietin, mitä näin, mitä uutta opin, mistä iloitsin ja mistä olen erityisen onnellinen.
Pienin harjoituksin minusta on kehittynyt nautiskeleva lomaaja. Mieleni osaa rauhoittua ja virikkeeksi on riittänyt hoitokoiran tai rantakäärmeen puuhien seurailu. Edes koronatartunta ei häirinnyt lomamoodiamme, verkkaisuudessa oli helppo sairastaa. Olemme viettäneet viikon metsämökissä ja toisen puolisoni lapsuuskodissa, lukien, kirjoittaen ja ristisanoja tehden. Seinäkellon raksutus, valoisat kesäyöt ja täydellinen kiireettömyyden tunne, siinä on minun kesälöydökseni, ihan parasta lomailua. Loppuloman aikana luvassa on vielä hiljainen kylpylä. Kolme tuntia kehon äänetöntä huoltoa. Tähän verkkaisuuten voi jäädä koukkuun, tämä tuntuu hyvältä.
Vanhasta muistista, etukenoisena ihmisenä aloin kuitenkin tänään suunnitella ensi kesän lomaa. Sodankylän elokuvajuhlille olisi päästävä. Tein jo haun vapaista mökeistä, kun mieleni ja sormeni väsyivät. Käsi painoi läppärin kannen kiinni ja lomaaminen vei menessään. Ensi vuosi tulisi, sitten kun tulisi. Ensi vuoden suunnitelma oli selvä. Pelkkää lomaamista. Aika näyttäisi, toteutammeko sitä Sodankylässä vai omassa kotonamme.
Kuva: Jordan Bauer.
