Kolmipäiväisen työviikon harjoittelu avaa minulle liian monia uusia mahdollisuuksia. Aikaa tuntuu olevan käytössä ruhtinaallisesti. Maanantaina ajamme serkun kanssa kotiseudulle Etelä-Karjalaan, muistelemme menneitä ja hämmästelemme nykyisyyttä. En ole tavannut serkun hoitokodissa olevaa isää kymmeniin vuosiin. Tuntuu turvalliselta mennä tapaamiseen  yhdessä.

Vuoteen pohjalla nukkuu mies, kutistuneena, liian vanhana minun muistikuviini liitettäväksi. Silmäni vettyvät ja käännähdän takaisin käytävään. En pysty häntä kohtaamaan. On liian myöhäistä. 

Vierailemme myös molempien äitiemme luona. Justustelemme, kyselemme vointia. He ilahtuvat käynnistämme. Viimeisenä käymme hautausmaalla, viemme kynttilän isäni haudalle.

Perheidemme yhteiset lapsuusajan telttaretket ovat vain muistoja. Yhteinen nykyisyys on askeltamista vanhainkodin ja hautausmaan välillä.

Serkku palaa bussilla illaksi Helsinkiin. Minä suuntaan viimeiseen sukulaisetappiini, yksityisen vanhainkotiin, jonka vierashuoneessa myös yövyn. Ilta menee mennyttä muistellessa, toistellessa. Ennen nukahtamistani tunnen surua ja irrallisuutta. Siisti ja lämmin huone on hyvä, mutta vieras. Häivähdyksenä ymmärrän, miltä vanhuksista tuntuu, jos hoitokotiin joutuu vastoin omaa toivettaan.

Aikaisin keskiviikkoaamuna köröttelen Vaalimaan tietä kohden Helsinkiä pimeyden ja sankan usvan ympäröivänä. Nuorempana hirvimerkkeihin ei juuri tullut reagoitua. Mitä nyt vähän pientareita piti ajaessa silmällä. Nyt suhtaudun merkkeihin hirvien suojatienä. Hiljennän vauhtia entisestään ja terästän katsettani metsän reunaan. Ylämaan jalokivikylän kahvilassa huuhtelen kuivat silmäni ja juon kahvia, kunnes aurinko nousee.

Jos tekee viiden päivän työt kolmessa päivässä, tekemisen tahti on reipasta. Työt sujuvat vahdilla, jollaiseen ei viittä päivää viikossa pystyisi. Käly viestittää lukeneensa minusta ET- lehdestä. Olin jo unohtanut koko jutun. –Etkö aio hankkia lehteä? mies kysyy. –Miksi? ihmettelen. Minähän olen saanut lukea sen jo aikaisemmin. 

Lyhyt työviikko  päättyy pikkujouluihin. Mukavien työtovereiden kanssa nautimme hyvästä ruuasta ja hauskasta ohjelmasta. Nuorten kollegojen kanssa puhumme tulevaisuudesta, ikäisteni kanssa vertailemme jäljellä olevien pikkujoulujen määrää. Tanssilattialle ei enää tee mieli. Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen pitää viimeisen pikkujoulupuheensa kaupunginjohtajana ja muistelee mennyttä kahtatoista vuotta, joina hän on Helsinkiä johtanut. On suurten muutosten aika.

Sunnuntaiaamuna, ensimmäisenä adventtina, herään puhelimen soittoon. Ystävästäni on juuri tullut isoäiti, lapsi on syntynyt! Omatkin pikkuoravat pörähtäisivät sisään hetkellä millä hyvänsä, ulkoilmalta tuoksuvina, äänekkäinä ja pipareiden paistoon valmiina. Voi miten ihana aamu!

Kolmipäiväisessä työviikossa olen ehtinyt viipyillä rakkaitteni kanssa koko elämän kaarella. Kehdosta hautaan, tuhannen tunteen kautta.