
Minut kutsuttiin Kymi Libri -kirjamessuille keskustelemaan nuorille suunnatuista kirjoista. Sain kutsun 2014 ilmestyneen Kirsikankukkia teokseni vuoksi, sehän oli kirja ensisijaisesti nuorille. Yhteiseen keskusteluun oli kutsuttu myös kaksi muuta nuorille kirjoittavaa. Valmistauduin siis keskusteluun lukemalla heidän teoksensa ja yllätyin.
Usein ajatellaan, että nuortenkirjat kuuluvat vain kasvaville, omaa identiteettiään hakeville ja nuoruuttaan eläville. Se on hassua, sillä katsommehan me aikuiset ja ikääntyneetkin esimerkiksi elokuvia, joissa päähenkilöinä ovat nuoret tai jopa piirretyt hahmot. Miksi emme siis lukisi myös nuortenkirjoja?
Ensimmäisenä tartuin Selja Kuntun kirjaan Ramona ja meren kutsu. Tarinaa oli helppo lukea, siinä oli jotain tuttua, joka muistutti minua omille lapsilleni lukemistani kirjoista. Meri ja mereen sijoittuvat kertomukset ovat kiehtoneet minua aina. Kirjan syvät teemat, erilaisuus ja ystävyys ovat tärkeitä ja jokaista nuorta puhuttelevia.
Olen tehnyt pitkän työurani tehtävissä, joissa ennakkoluulot olivat yksi ydinsanoista. Ramonan tarinalla on kyky saattaa myös aikuinen lukija pohtimaan omia ennakkoluulojaan. Tarina on sopivan jännä ja sopii mielestäni jo eskari-ikäiselle luettavaksi. Tämän kirjan aion ostaa omaksi ja lukea sen muutaman vuoden kuluttua pienimmille lapsenlapsilleni. Kirja tarjoaa hyviä keskustelun aineksia aikuisen ja lapsen jutusteluun. Yhteinen keskustelu kirjan hahmoista ja tapahtumista on mielestäni yksi kirjallisuuden parhaista herkuista, siitä aukeaa aina paljon uutta.
Ulpu-Maria Lehtisen Kalmanperho ei ilman messupakkoa olisi lukulistalleni löytänyt. Kirjan 509 sivua tuntuivat aivan liian suurelta paneutumiselta, joten päätin lukea harppoen. Harppominen unohtui jo ensimmäisenä lukupäivänä, tarina tempaisi minut mukaansa. Päähenkilö Liljan kasvutarina on kaunis ja realistinen kuvaus identiteetin epävarmuudesta ja sisarkateudesta aseteltuna fantasian ihmeelliseen maailmaan.
Pidin tarinan verkkaisesta käynnistymisestä, nopeampi sukellus fantasiaan olisi saattanut lopettaa lukemiseni. Nyt Lehtinen koukutti lukijamummon hamoillaan. Lilja tuli houkutelluksi toiseen maailmaan, minä tulin sivu sivulta houkutelluksi syvemmälle kirjaan. Jännittävien kohtien jälkeisestä suvannosta tykkäsin, sain levätä ajatuksineni. Peilasin tarinaa todellisuuteen ja tähän päivään, huh, miten paljon tuttuja elementtejä tekstistä löytyikään. Huomenna aloitan Lehtisen trilogian toisen osan. Olen hieman hämilläni ja mietin, mitä mahtaisi vanhin, 16-vuotias lapsenlapseni mummon lukuvalinnoista sanoa.
Nuortenkirjat tarjoavat merkityksellisiä kokemuksia, herättäviä pohdintoja ja samaistuttavia tarinoita myös aikuisille – ehkä jopa enemmän, kuin osasin odottaa. Nuortenkirjat ovat portteja rohkeuteen, empatiaan ja uusiin ajatuksiin. Ne puhuttelevat suoraan, raikkaalla kielellä ja vahvoilla tarinoilla. Ikä ei ole este elämysten kokemiselle.
Jos olet asunut Kontulassa, kestät mitä vain🥰
42 vuotta kontulalaisena. Nyt vuoden muualla.
Hyvä kirjoitus, joka toivottavasti karistaa ennakkoluuloja. Itse olen asunut Kontulassa lähes koko nuoren ikäni. Vasta lukioon muualle kuin Kontulaan mentyäni, tajusin, että Kontulalla on huono maine. Enpä ollut sitä aikaisemmin tajunnut, kun en ollut mitään merkkejä sellaisesta ympärilläni huomannut. En osaa sanoa itseäni helsinkiläiseksi, vaan sanon mielelläni olevani ylpeä itä-helsinkiläinen. Minua on kyllä luokannut, jos olen jonkun puheista tai asenteesta halveksuntaa kotilähiöstäni kuullut. Eikö ihmiset tajua, että puhuvat jonkun toisen kodista. Olen ulkoillut alueella paljon ja tunnen Kontulan, Kurkimäen, Mellumäen, Kivikon ja Myllypuron kuin omat taskuni. Lasken ”kotialueekseni” ainakin kilometrin säteeltä kodistani koko alueen. Miltä toisesta tuntuisi, jos menisin esim. Lauttasaarelaisen kotipihalle ja rupeaisin haukkumaan ympäristöä. Ilmeisesti Kontulasta saa laukoa, mitä vaan vaikkei aluetta edes tuntisi. Totta kai ostari voi olla pelottava paikka Marraskuisena perjantaiyönä, mutta ei kai kukaan siellä pakota iltaa viettämään. Minä vietän sen aikakin mieluummin idyllisen 60-luvun kerrostalon saunaosastolla katsellen pihalle, jossa voi törmätä mm. siiliin, jänikseen, kettuun, oravaan tai jopa haukkaan, jonka näin eilen parin metrin etäisyydeltä. Totta kai jotkut talot ovat varmasti rauhattomampia, mutta niin kai ihan kaikissa kaupungeissa ja alueilla. Minusta parasta Kontulassa ja ihana kirjasto kiva uimahalli, monipuoliset ruokakaupat ja luonnonläheisyys sekä yksi kaupungin suurimmista yhtenäisistä metsäalueista, joka pitää sisällään myös Helsingin korkeimman luonnollisen kohdan, hiihtoladun, joissa ei ole ruuhkaa kuin Paloheinässä, hienot juoksuhaudat ja luolat sekä täyttämään, josta näkee keskustaan asti eli Kivikon metsä.
*siis täyttömäen, josta näkee keskustaan...
Voisin mielelläni vetää ympäristökävelyjä pelokkaille kantakaupukilaisille ja länsi-helsinkiläisille ”pelottavassa” Kontulassa ja Kivikossa. Tutustuttaisiin viihtyisään kirjastoon, johonkin ostariin etnisistä ravintoloista sekä luontoon ja liikuntapuistoihin. 🙂 Ehkä he uskaltaisivat jopa astua johonkin kontulaiseen rappukäytävään 😂 ja ehkä se naapuri, joka lähestyy käsi ylhäällä ei olekaan myymässä huumeita vaan haluaa vain tervehtiä ja se tumma mies, joka pysähtyy kohdallasi ei aiokaan ryöstää sinua, vaan kysyy kävelyreittiä metroasemalle.