Ihan alkajaisiksi täytyy sanoa, että olo on kuin olisi hypännyt syvään päähän vettä. Voin samaistua täydellisesti kuvan Wagneriin, jonka alkaakin tehdä yhtäkkiä mieli sulatejuustoa, kun huomaa laskevansa koskea tukin päällä!

En tiedä nyt mistä alkaisin. Siksipä tämä juttu etenee mutkan kautta. Asiahan on niin mahdottoman henkilökohtainen, mutta aloitetaan työhuoneesta, jota olen vähitellen tehnyt yhteen aiemmista lastenhuoneistamme. Kotimme yläkerrassa ovat kylpyhuone, makuuhuone sekä kolme aiempaa lastenhuonetta, joista yhtä olen tähän saakka kutsunut viime vuodet ompeluhuoneeksi johtuen lähes kymmenen vuotta kestäneestä tilkkutyöharrastuksestani, joka tosin nyt on jo jonkin aikaa ollut katkolla. Tilaa on ollut tässä huoneessa tavattoman vähän, koska suuren osan huoneesta on täyttänyt sellainen 120 cm sänky. Sehän on ollut oikein tarpeellinen, kun on ollut tarvetta majoittaa siihen yövieraita. Isoimmassa lastenhuoneessa on sitten aikuisten sängyn lisäksi pinnasänky ja isomman lapsen sänky, joten kaikille lasten perheille löytyy tilaa. Ja ilman muuta tätä muutoksessa olevaa huonetta tullaan käyttämään edelleen vierashuoneena.

Viime syksynä jossain vaiheessa, ja vielä silloin ilman erityisempää syytä, aloin muokata omassa päässäni ompeluhuonettani uusiksi, sänky pois sekä pienen vaatekaapin aiempi sisältö (siinä ei ole ollut vuosiin säilytyksessä vaatteita lainkaan) pois ja tilaa omille vaatteille ja sen sellaista. Laskin jo sitäkin miten toiselle seinälle sopisi loistavasti iso vaatekaappi ja niin saisin vihdoinkin ison vaatehuoneen. Hmmm...  Ei tullut takkia, tuli liivit, tuumi kissa... 

Kuvista huomaat, että ihan tosissani otin huoneen muutoksen sitten myöhemmin talvella, ja aivan uudesta syystä. Vuodesohva tuli hankittua joskus helmikuussa, vanha pöytä ja laatikostot on tullut sijoitettua nyt aikaisempaa paremmin ikkunan ääreen, äidin vanha patsaskin kurkistelee sohvan takaa löytääkseen paikkansa ja lamppulaatikko paljastaa tulevaa tyyliä. Ihan olen koonnut huoneeseen vanhoja artekilaisia kalusteita, Jyskistä löysin kapeat matot, jotka mukavasti sopivat vapaaseen tilaan. Huoneessa on enimmäkseen sellaista viiskytlukulaista ja samalla modernia, luulisin. Oheiset julisteet odottavat kehyksiä.

Mitä siis tästä huoneesta nyt tulee? Seuraavaksi toteutumattomaan unelmaani. Syksyllä, kun olin jäänyt viettämään kertyneitä lomia ja tuleva eläkeläisen / vapaaherrattaren elämä oli näköpiirissä, päätin itsenikin yllätykseksi siirtyä koulun penkille!!!

Minulla on koko aikuisiän ollut toteutumaton unelma. Unelma, jonka osalta olin ihan varma aiemmin, että ei minusta siihen ole. Olen ollut erittäin tyytyväinen osaamiseeni ja työhöni enkä hetkeäkään ole ajatellut mitään uran vaihtoa. En siis nytkään ajattele erityisesti uutta työuraa, vaikka olen siirtynyt osa-aikaiseksi opiskelijaksi. Siis eihän tässä vaiheessa elämää mitään uraa vaihdeta - vai mitä?

Tähän saakka olen kertonut asiasta vain perheelle ja muutamalle muulle. Tulin syksyllä siihen tulokseen, että nyt on minun aikani perehtyä tarkemmin asioihin, joista olen kiinnostunut ja joita olen intohimoisesti harrastanut vuosikymmenet. Joten olen ryhtynyt opiskelemaan sisustussuunnittelua. Ihan tosissani olen, vaikkakin tulee kyllä vaatimaan aika paljon, että selviydyn opinnoista. Vaihtoehtona tälle keväälle oli matka julisteen mukaiseen ympäristöön. Vaihdoin sen unelman tähän toiseen. New Yorkin matka sai kevyesti jäädä tekemättä. Mikä parasta sain tähän mahtavasti tukea puolisolta ja perheeltä :)

Ainakin ensimmäisten opiskelupäivien aikana tuli juuri samanlainen kokemus kuin tuli aikanaan suuresti ihailemani tanssinopettaja Matti Puron ensimmäisellä latinotunnilla. Oli vain mentävä virran mukana, seurattava opettajaa ja luotettava, että ymmärrys ja oppi kasvaa ajan myötä. Nytkin tuli tunne, että tuli aloitettua jotain, josta ei ole mitään varmuutta, että siitä selviää. Melkeinpä huimasi päästä ensimmäisellä oppitunnilla, kun aloitettiin alkeista... Mitähän tästä tulee, kun mennään harjoitustöissä pidemmälle?

Mutta, että minä niin tykkään. Aivan mahtavaa huomata, että ymmärtää ja oppii uutta. Loistavaa porukkaa ympärillä; naisia, jotka ovat menossa kohti omaa unelmaansa sisustussuunnittelijana sekä opettajat, jotka antavat kaikkensa opetuksessa.  Voi, voi, että tuli kerrottua. Mutta en kyllä mitenkään olisi voinut olla kertomattakaan.

Elämä siis on... täynnä mahdollisuuksia.