Nyt on jälleen se aika keväästä, kun tulee näiden keittiöön liittyviä juttujen aika. Viime keväänä jopa paljastin sen kahdessakin postauksessa miltä kolmekymmentä vuotta vanha keittiömme näyttää. Nyt asiaan eli resepti, jonka haluan jakaa teillekin.

Tänä keväänä on keittiöissä kautta Suomen maan kokattu ahkeraan uunifetaruoka ja niin toden totta on tehty meilläkin eri versioin. Mutta, mutta - löysin kesken suurimman uunifetaruokahypetyksen reseptin, joka on tänä keväänä kilpaillut suosiossani, kun olen halunnut tehdä helpolla hyvää ruokaa. Tämä resepti on löytö keväisestä Femina -lehdestä. 

Tarvitset paprikoita. Kokemukseni mukaan mielellään 1 paprika / ruokailija.  Toisena raaka-aineena tarvitset lehtikaalia, joka oli tähän reseptiin valittu täydennykseksi.  

Ohje 4 hengelle;

4 paprikaa (korkeintaan keskikokoisia, näihin määriin täytteen aineksia)

öljyä uunivuokaan

Täytteeseen;

450 grammaa fetajuustoa (kuutioina tähän ruokaan ja tämä määrä korkeintaan keskikokoisiin paprikoihin. Kokemus opettaa. suippopaprikatkin voisivat olla hyviä tähän ruokaan)

2 munaa

2 ruokalusikallista ranskankermaa (crème fraiche)

Tarjoiluun; rapeaksi paistettua lehtikaalta

Valmistus;

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Huuhtele paprikat ja halkaise kahtia sekä poista valkoiset osat ja siemenet paprikan sisältä. Levitä uunivuokaan öljyä ja nosta paprikan puolikkaat vuokaan.

Murskaa haarukalla fetajuusto kulhossa. Lisää kanamunat ja ranskankerma sekä sekoita massa hyvin. Jaa massa paprikanpuolikkaisiin. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. 

Lehtikaali;

Huuhtele lehtikaali ja kuivaa talouspaperilla. Revi lehtikaali paloiksi ja poista paksu lehtiruoti keskeltä. Puristele lehtikaalta käsin pehmeämmäksi ennen paistamista. Sitten vain öljyä pannulle ja silputtu lehtikaali paistumaan. Feminan ohjeessa neuvotaan uunissa paistaminen sipseiksi, mutta sitä en ole kokeillut. Täytyyhän sitä olla uusia haasteita ruuan laitossakin!

Tämänkin ruuan osalta toivotan kaikille Bon appétit! Sekä aurinkoa viikonloppuusi!

I found a great recipe of baked paprika filled with feta cheese. It is really worth of trying. Bon appétit! Have a lovely weekend!

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat