Kirjoitukset avainsanalla Oulu

Näinä todella helteisinä heinäkuun päivinä syntyi minulle ihan pieni haave, jonka halusin toteuttaa. Kyseessähän ei sinänsä ollut mistään asiasta, jota ei vain olisi voinut toteuttaa vaikka samana päivänä, mutta kuten tiedätte... tulee kaikenlaisia tilanteita eikä vain ikään kuin ole sitä sopivaa hetkeä käsillä ja päivät vain kuluvat.

Taustoitukseksi haaveen toteutukselle ja sen ajankohdalle sen verran, että olemme olleet paljon maalla ja on ollut ihana kesä, kun on saatu olla myös perheen parissa aika paljon. Siis lasten perheiden ja erityisesti lastenlasten kanssa. Silloinhan priorisoi koko ajan sitä, että miten voisi olla läsnä mahdollisimman paljon. 

Ja minun pieni haaveenihan oli se, että jonain kesän aurinkoisena iltana menen Oulussa, kotikaupungissamme, Nallikarin rannalle ottamaan kuvia auringonlaskusta. No, sanoinpa sen ääneen vanhimman pojan kuulleen (hän on tottunut kuvaaja ja kokemusta on)  ehkä kerran ja sitten heinäkuun toiseksi viimeisenä iltana ilmoitin varmaan aika juhlallisen kuuloisesti, että nyt minä aion mennä kuvaamaan. Hän siinä totesi lähtiessäni, että muista ottaa sitten kuvia myös auringon laskettua. Oli muuten hyvä vinkki tällaiselle harrastelijalle. Kiitos @jasudotcom :)

Niinpä siis hyppäsin helteisenä iltana autoon, jossa on kunnolla toimiva ilmastointi!!! Saavuin perille, nousin autosta ulos ja lähdin kävelemään rantaan. Kunnes... ei, en unohtanut kameraa eikä sellaista. Siinä vain mennessä rannalle, tajusin että aurinkohan laskee... ei kun kamera ns laulamaan ja ottamaan kuvia. Tuli melkein huoli, että nyt se laskee niin nopeasti enkä ehdi ottaa kuvia. Matkaa parkkipaikalta ja rantaa pitkin on rannan toiseen laitaan rakennettuun majakkaan melkoisesti. Kuvissani näkyy ihan pieni osa koko rannasta. Flip flopit pois jalasta, varpaat ihanaan hiekkaan ja kävelemään! Kello oli jo yli kymmenen ja auringonlaskun piti olla puoli yhdentoista jälkeen. Hieman jo jännitti se mitä tästä tulee. Kuvaamista olisi ollut siinä matkallakin jo niin paljon. Näkymät olivat vain niin hienot, ihmisiä oli rannalla aivan valtavasti uimassa. Ilma oli + 29 astetta!!!! Siis moninkertaisen huutomerkin ansaitsee tämä asia.

Mutta sen ihana tunnelma, joka minulla oli ja se kaikki kauneus ympärillä ja siinä hetkessä, oli juuri sellaista, että en pystynyt edes kuvittelemaan etukäteen sitä. Olin vain ihan itseni kanssa, kamera kulki siinä mukana. En todellakaan ajatellut kuvakulmia. Niin siirryin vähitellen sinne majakkaan ja ryhdyin kuvaamaan auringonlaskua. Kuvista näet jotain kokemuksestani, joka oli vain minun. Parasta on, että voin sen myös jakaa teille muille. 

Noudatin poikani vinkkiä ottaa kuvia myös auringonlaskun jälkeen. Silloin oikein tajusin mitä ympärilläni tapahtui. Värit muuttuivat ja huomasin kaikkialla erilaisia tapahtumia; jotkut kuvaajat "todellisine" varusteineen kokoilivat niitä majakan alapuolella olevalla kalliolla kasaan. Laskeuduttuani alas majakasta, joukko melojia lipui ihanassa illassa, ryhmä mainoskuvaukseen osallistuvia nuoria naisia varusteineen oli leiriytyneenä siinä majakan juurella, rannalla pieni ryhmä harrasti tai chitä tai vastaavaa, nuoret pelasivat lentopalloa, lapsiakin oli vielä vanhempineen. Kaiken ikäisiä ihmisiä, yksin, kaksin, ryhmissä - ihan varmasti aivan upeita lomamuistoja kaikki keräämässä. 

Minun iltani, vain minun hetkeni - uskomaton kokemus.

I had my special own moment by the end of July. I drove to Nallikari beach in my hometown Oulu to take some pictures of the sun set. Amazing experience!

Kommentit (3)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Penkit ja portit pysäyttävät minua usein niitä ihailemaan ja kuvaamaan. Takana on viikonloppu, johon liittyy itselläni paljon samaa symboliikkaa kuin näihin ihastukseni kohteisiin.

Penkeissä näen hiljentymisen ja pysähtymisen symboliikkaa. Ne nähdessään mietin väistämättä sitä kuka niillä kenties on istunut, koska ja mitä lienee ajatellut. Istuiko ihminen siinä ihan yksikseen vai onko hänen seurassaan joku? Oliko jotain mikä erityisesti sai pysähtymään?

Minulle on olemassa kaksi penkkiä, jotka puhuttelevat ja jotka olen tänä vuonna kuvannut. Enkä kummallekaan penkille ole itse istunut, vaikka olisin voinutkin.

Toinen penkeistä sijaitsee Ranskassa Compiegnen kaupungissa Royalieun kaupunginosassa kartanomaisen talon puutarhassa. Kyseessä on talo, jossa madame Coco Chanel eli aikanaan ennen kuin hänestä tuli maailman huippuihin kuulunut muotisuunnittelija. Nähdessäni penkin tänä vuonna mitä kauneimmassa keväisessä puutarhassa, en voinut olla ajattelematta sitä minkälaista elämä on hänen aikanaan ollut. Minkälaisin ajatuksin Coco lieneekään penkille istahtanut? 

Toinen penkeistä sijaitsee Oulussa työpaikkani (siis työpaikkani, jossa oli tämän virkanaisen työuran viimeinen työpäivä juuri ennen tätä viikonloppua perjantaina) päärakennuksen toisessa päädyssä. Kuva on tämän jutun alussa. Olen siitä kävellyt ohi viimeisten viiden vuoden aikana aina silloin tällöin. Melkein joka kerta on ollut aivan välttämätöntä hieman hidastaa tahtia ja olenpa muuten ottanut aika monta valokuvaakin kyseisestä penkistä. Kukahan tässä penkissä on istunut, milloin ja miksi? Kuinkahan kauan on penkki tässä paikassa ollut? Melkein toivoisin, että se olisi ollut paikoillaan jo silloin, kun tuo penkki Compiegnessa on ollut.

On myös kolmas penkki, joka on minut pysäyttänyt, tosin vain elokuvassa. Tuon kaikkein ihastuttavimman romanttisen "Notting Hill" -elokuvan aivan ehdoton tarinallinen ja symbolinen centerpiece on penkki lontoolaisessa puutarhassa.

Porteista sen verran, että ne vetoavat minuun siinä mielessä, että niistä siirrytään joko sisälle johonkin tilaan tai sieltä pois. Kun yksi sulkeutuu, toinen avautuu, ei varmaankaan tarvitse enempää kertoa. Portteja kuvatessani olen toivonut, että juuri sillä hetkellä kukaan ei liiku portin takana. Tämän jutun portiksi valitsen lopuksi portin Compiegnesta.

Aloitin tämän kirjoitukseni viittaamalla hiljentymiseen tänä viikonloppuna. Ajatukset ovat olleet vahvasti sekä pyhäinpäivään liittyen edesmenneissä vanhemmissani kuin elämän kiertokulussa ja merkityksessä sinänsä. Viikonloppuumme kuului uusi Tuntematon sotilas. Elokuva, jonka soisi jokaisen aikuisen suomalaisen katsovan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat