Kirjoitukset avainsanalla tahranpoisto

Mitä tekemistä maidolla ja valkoisella liinalla on tässä jutussa??? Ehkäpä joku tietääkin tämän kikan, josta ajattelin tulla teille nyt kertomaan. itse olen löytänyt sen googlen ihmeellisestä maailmasta.

Tämä lyhyt juttuni liittyy yhdistelmään punaviini ja valkoinen liina - ja kuinka siinä sitten niin monille on käynyt.  Melko varmasti viiniä laseihin kaataessa valuu pienenpieni tippa viiniä lasin ulkopuolella liinalle. Eikä sitten muuta tarvitakaan kun jo käy mielessään läpi kaikki mahdolliset neuvot tahranpoistoon.

Tässäpä yksinkertaistakin yksinkertaisempi ohje, (juttu on ollut täällä blogikirjoitusaihioiden joukossa jo jonkin aikaa odottamassa julkaisua) jota olen kertaalleen testannut:

Kiehauta hieman maitoa kattilassa. Laita se osa liinasta, jossa on punaviinitahroja, kuumaan maitoon ja anna olla vaikkapa kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen ota liina pois maidosta. Tässä vaiheessa tahra voi olla kelmeän harmaa. Sitten vanhan aikaisella nyrkkipyykkiotteella hiero tahraa ja kangasta toisiinsa hetken ja kas kummaa, tahra häviää silminnähden jo siinä tilanteessa (ainakin minulle kävi niin). Seuraavaksi laita liinan ihan tavalliseen valkopyykkiin liinan pesuohjeen asteluvun mukaan. Minulla tuli tällä tavoin täysin puhdasta, vaikka oli kulunut kaksi päivää siitä, kun tahra oli tullut. No, heh, sopii varmaan kaikenvärisille liinoille, lautasliinoille ym :)

Varmuuden vuoksi tämän ohjeen toimivuudesta kerron vielä seuraavan kokeiluni. Toimivan ohjeen kannustamana päätin kokeilla puhdistaa kuvassa näkyvän villamaton reunaan tulleen tahran (epäilen, että kyseessä oli pieni tilkkanen punaviiniä). Tahra oli ollut siinä jo jonkin aikaa. Kiehautin kuumaa maitoa ja kaadoin sen tavalliseen isohkoon muovivatiin saunan pesuhuoneen lattialla. Kannoin maton sinne ja laitoin vain tuon tahraisen reunan maitoon. Sitten tein kuten liinalle, paitsi että en luonnollisestikaan isoa villamattoa enempää pessyt. Hieman hieroin mattoa juuriharjalla, mutta en sen kummempaa tehnyt kuin että maidon huuhtelin suihkuttamalla pois ja nostin kuivumaan. Puhdasta tuli! 

Lopuksi haluan todeta, että tämä juttu ei ole tarkoitettu kannustamaan tai suosimaan viinin juontia. Joten, olkaapa hyvät ne, joita aihe kiinnostaa!

I just wanted to tell you how to remove redwine from a white tablecloth with hot milk.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kiva, kun löysit blogini. Tervetuloa lukemaan kirjoituksiani. Minua ilahduttavat niin arkiset kuin juhlavammatkin asiat ja tapahtumat. Minun juttuni on lifestyle. Samalla, kun kirjoitan sisustuksesta tai ruuasta tai puutarhasta tai luonnosta tai ... pohdin ja peilaan niihin liittyen senhetkistä elämänmenoani. Siihen kuuluvat perhe ja etenkin pienet lastenlapset sekä toisinaan myös takaumat elettyyn elämään. Sielumaisemani on Etelä-Pohjamaalla, mutta vuosikymmeniä Oulussa eläneenä ja IIjokivarressa vapaa-aikaa viettäneenä, maustavat nämä maisemat kirjotuksiani. Jos en  eläisi Suomessa, minun maani olisi Ranska! Näillä eväillä kirjoitan ja jaan kuvia nyt ET -lehden blogiyhteisössä. Aiemmat kirjoitukseni löydät osoitteesta mrs60something.blogspot.fi. Löydät minut myös Facebookista, Instagramista ja Bloglovinista.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat